lauantai 2. kesäkuuta 2018

Top of the Lake: China girl parasta, puhdistavinta ja ahdistavinta telkusta

Mikä hirviössä viehättää? Miten kauhuromantiikan konventioita voi pyörittää? Jane Campionin sarjan Top of the Lake kakkoskausi China girl jatkaa yhä epämiellyttävän ja samalla hyvin tunnistettavan naisvihan, seksismin, orjakaupan, ja naisten vähättelyn kanssa mm työpaikalla poliisiasemalla. Rikosetsivä Robin Griffin ( Elisabeth Moss) jatkaa työssään hirveyksien jälkeenkin ja perässä. Hän tapaa yllättäen tyttärensä Mary Edwards ( Alice Englert ) 17-vuotiaan verbaalisesti lahjakkaan, itsenäisen, älykkään, kyynisen ja hieman sekaisin olevan koululaisen, joka on rakastunut vanhaan äijään Alexander "Puss" Braun ( David Dencik ), tai vanhaan ainakin alaikäiseen verrattuna. Tuo mies on pitkätukkainen professori Leipzigistä, jonka gradu oli suht laaja kuten mikä on mies.... Eikun miehen kohtalo. Onko hän akateeminen ollenkaan. Väittää tulevansa historian laitokselta. Hän on vuokraisäntä tai yläkerran ukko bordellissa, joka koostuu nuorista aasialaisusta tytöistä ja transtytöistä, tyttöpojista ( lady boy ), jotka myyvät itseään - lähettääkseen rahaa kotiin...

Mikään ei ole siis muuttunut Dostojevskin Rikos ja rangaistus romaanin prostitupoidun Sonjan päivistä. Tytär sanookin pussin lukeneen Dostojevskiä. Jota harvat ovat oikeasti lukeneet. Hm...

Tyttären äitipuoli tai siis kasvattiäiti Julie on harmaatukkainen Nicole Kidman. Campionilla on jokin ironinen viesti ja fetissi harmaiden hiusten kanssa - kuten sarjan ykköskaudella.

Naisen oikea ikä voi näkyä harmaista hiuksista. Joita ei tarvitse peittää. Siinä on joku Suuri voima, Louhi, vapaus, vanhojen naisten, noitien viisaus. Vapaus, luonnonläheisyys. äitipuoli on eronnut ja hänen uusi elämänkumppaninsa on nainen. Isäpuoli tai siis kasvatti-isä niin ikään parrakas Pyke ( Ewen Leslie ) on yhtä etuoikeutettu, hyvätuloinen parrakas mies, joka asuu kauniissa mutta liian valkeaksi stailatussa talossa. Kummatkin he ovat huolissaan tyttärestään. Joka seurustelee väkivaltaisen hirviön kanssa.

Ewen Leslie ei tuttu minulle elokuvista paitsi The railway man. Nicolella on valtavasti elokuvia ja sarjojakin, jotka olen noteerannut 1990-luvulta alkaen kuten Naisen muotokuva ( ohjaus Jane Campion ), The Others, Tunnit, Stoker, Dogville, Moulin Rouge!, Eyes wide shut, Lumotut sisaret, Rabbit Hole - takaisin elämään, Margot at the Wedding, The Paperboy ja sarja Big Little Lies.

Mikä hirviössä viehättää? Campion pyörittää kauhuromantiikan konventioita. Komeakutrinem proffa Alexander Puss kaukaa romanttisesta Leipzigistä ei ole kuten romaanissa Pikku naisia - elokuvaversiossa häntä näytteli Gabriel Byrne. Puss ei ole myöskään byronilainen sankari vaan kaikkea.muuta. Oikeastaan irvikuva. Äkkipikainen ja huonosti käyttäytyvä - ja vihjaa syntyneensä äpäräksi raiskauksen vuoksi. Jos nyt muistan oikein, tai tulkitsin oikein.

Alexanderia elikkä Pussia näyttelee David Dencik, ironisesti kyllä parhaimman näköisenä kuin koskaan tässä roolissa, muuten hän on säväyttänyt sisuosissa tai siis sivuosissa minua leffoissa Kaikki puskastani ( Kaikki pehkostani - seksikomedia viherpeukaloille ), Cornelis ( jossa pääosassa trubaduurina, rakkauslaulujen lurittajana ja naistenmiehenä Cornelis Vreeswijkinä oli Hank Von Helvete - tietysti bändistä Turbonegro. Olen kuvannut paljon ja harvoin Hankkia keikoillaan. ) ja tietysti Miehet jotka vihaavat naisia -elokuva, joka oli ensimmäinen ja ruotsalainen filmatisointi kirjasta, ja Millenium-saagasta, mutta Män som hatar kvinnor -alkuperäisteoksesta tehtiin englanninkielinen versio sekä kirjana että elokuvana Girl with the dragon tattoo, ja tuon nimen valitseminen teokselle oli täysin perseestä. Englanninkielinen seksistinen elokuva-ala ei uskaltanut laittaa nimeksi Men who hate women. Dencikin muita töitä Herrasmiehiä & gangstereita ( minisarja, tulikohan Teemalta t Areenasta ) ja Borgiat ( Borgiat, maan ja taivaan valtiaat -telkusarja, jossa kardinaali Orsini, ja kaikkein parhaimmillaan hän oli ihanassa elokuvassa Original vuodelta 2009. Hän oli myös taksisuhari leffassa Vampyrer vuodelta 2008, joka kenties aloitti kansankodin vampyyribuumin...

Campion vie vihan ja inhon äärelle, ja se on hyvin tunnistettavaa arkipäivänä ja verkossa anonyymisti.

Kauhuromantiikan, romantiikan - romantiikka per se,  ja kartanoromantiikan konventioita ja perversioita oli myös ykköskaudella. Onko nuoruuden rakastettu veljeni, iik! Nykyään Netflixin ja HBO nordicin kaudella kaikki on mahdollista, kuten insesti sarjassa Game of Thrones, joka on siis kirjasarjana ( Tulen ja jään lauluja ) ilmestynyt  aikaisemmin. Kirjoittaja  George R. R. Martin kertoi haastalussa, että hänen tekstinsä on varsin siistiä ja kilttiä verrattuna oikeaan historiaan...

Välillä Jane Campionin maailma muistuttaa Jean Rhysin maailmaa. Päivi Alasalmen upea goottilainen häijy kartanoromaani, ja sen parodia, nimeltään Vainola vuodelta 1996 sisälsi paljon Jean Rhysiä, jota päähenkilö tutki. On tuon kirjan ansiota, että Jean Rhysin romaaneja suomennettiin. Muutakin kuin vain Siintää Sargassomeri, joka kertoi Kotiopettajattaren romaani -tarinan ullakolle suljetun, unohdetun vaimon tarinan. Hullut naiset ullakolla -teemalla tutkittiin aikoinaan näitä suljettuja naisia...

Iljettävä Puss on myös kaksinnaija kuten kaunisotsainen mister Rochesteri.

Robinin työkaveri poliiseissa on Miranda Hilmarson, joka kuulostaa hilpeältä norskilta, viikingiltä, ehkäpä valkyrialta, ja häntä näyttelee Gwendoline Christie, tuo upea nainen, Lady ja soturi sarjasta Game of Thrones...  Ja mallina Vivienne Westwoodille, muistaisin joistakin hurjista ja meista kuvista.

Robinin ja Mirandan suhde ei ole selkeästi bestiksiä, kaikkea muuta, he ovat työkavereita alalla jossa on ruma lasikatto, sisters, sisaruksia, jotka toimivat rinnan, oikeuden puolella.

Vaikka työ- ja yömaailma, arki ja kahvilat on täynnä ällöttäviä äijiä, jotka käyttävät hyväkseen nuoria aasialaisia prostituoituja, niin tarinaa on hauska, viihdyttävä, pakko seurata.

Itse asiassa kyse on orjuudesta ja ihmiskaupasta. Sitten nämä äijät, nuoret pojat pisteyttävät bordellissa käyntinsä ja arvostelunsa verkkoon, jakavat kokemuksensa kahvilassa. Nuoret tytöt, naiset ovat vain lihanpaloja. Yksi tytöistä murhataan ja pakataan matkalaukkuun, joka tyrkätään mereen.

Seksuaalinen häirintä poliisilaitoksella, työpaikalla jatkuu. Parrakas pomo, isähahmo ei sitä harjoita, hänellä on siniset kynnet, jotka autistinen tai vammainen poikansa lakkasi, poika ei puhu, vaan murahtelee. Pomo kuitenkin aiemmin on käyttänyt prostituoituja hyväkseen.

Luo valtavasti paineita, että epäpätevät poliisimiehet jatkavat häirintää, häiritsevät naisen työtä seksuaalisella häirinnällä, piirittämisellä.

Ja toisaalta juoksuttavat Gwendolynin hahmoa Harmisonia eikun Hilmarsonia, hakemaan takkia, kahvia...

Nykyiset paineet, menneisyyden taakka. Robin silti jatkaa. Hyvä Robin!

Robin pulahtaa veteen, hän ui, vaikka rannalla ei ole muita, voi olla kylmä ilma.
Vesi, ainakin meidän mytologiassa, on portti tuonpuoleiseen.

Sarjassa tutkaillaan feminismiä, kuka tunnustautuu feministiksi, ja kuka ei, ja miksi. Kasvattiäiti Julie ( Kidman ) on Germaine Greerin oppilaita, tai perinteen jatkajia.

Sarjassa on myös hullut naiset ullakolla, tai yksi hullu nainen joka kävelee liikenteen seassa sairaalan mekossa, tai yöpaidassa, ja huutelee kadonneen lapsensa, vauvansa perään.

Läpäiseekö sarjan kakkoskausi Bechdelin testin? Päähenkilö on nainen. Naisilla on paljon vuorosanoja. Naisilla on muitakin rooleja kuin tyttöystävä, huora, äiti, myyjä, tarjoilija, vaimo, tytär, mielisairas nainen, rakastunut nainen, rakkaudessa petetty nainen.

Sarjassa tutkitaan myös äitiyttä, sijaisäitiyttä, adoptiota ja myös aborttia, abortin puolesta äänestettiin vast ikään Irlannissa, tietenkin, kuten sivistyneessä maassa ja yhteisössä pitääkin. Valitettavasti siitä tviittasi negatiiviseen sävyyn ja häiriintyneesti rasisti  joka jostain syystä arvottiin ministeriksi. Useammassakin kommentissa ihmeteltiin, miksi nähdä ihmisarvo sikiöllä, kun sitä taas ei näe esimerkiksi Välinereen kuolevilla hukkuvilla tai seksuaalisesti hyväksikäytetyillä pakolaislapsilla, vaan rasistinen liike ei halua päästää pakolaisia rajan yli.

Jokaisella naisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja koskemattomuutensa. Oikeus valintoihinsa.




 
tekijöiden haastatteluita:

Iggy Popin alkuperäinen China Girl albumilta Idiot:
Ja tietty Bowien versio, ja tuon videon ensin'kemisen muistan, ja se oli suomennettu, taisi olla Kalle, pajavasara...
Kuka oli china girl viideolla china girl:




sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Angelika saapui elokuvateatteri Orioniin. Vhdoinkin!

Angelika elokuvien sarja alkoi Orionissa 02.05.2018 komeasti. Suomessa sekä kirjat että elokuvat kulkevat nimellä Angelika. Minun elämääni hän purjehti 70-luvun lopulla. Elokuvailta muistutti myös ikimuistoisesta kesästä 1978 johon tuo leffasarja kuului Sex Pistolsien ja Pellen lisäksi...

Angelika oli toisenlainen sankari, kuten oli myös avaruusasema Alfan toisen kauden Maya, varsinainen muukalainen, ja mikä metamorfoosi. He astuivat reippasti ahtaan naisen mallin, oletusten ja kureliivien ulkopuolle.

Angelika -kirjojen turkoosit kannet aiheuttavat aina värinöitä maaseudun kirppiksillä, kuka on purjehtinut seikkailuihin hänen johdollaan.. Oi - seikkailu, fetisismi, sadomasokismi, feminismi, ja patriarkaatin vastustus: kunkku ja arkkivihollinen arkkipiispa.

Tietysti Angelika-matka on feministinen, historiallinen, jännittävä ja vauhdikas viihde. Mutta myös fetisistinen, sadomasokistien ja solidaarinen.

Tanja Sihvonen kirjoittaa hienosti Joffreystä suhteessa kolonialismiin. Katsoin Angelikan jälkeen ties monnenneko kerran Jane Campionin Pianon, jossa Ada on myös naitettu vasten tahtoaan. Hänen miehensä suhde kolonialismiin on sitä tuttua valkoisen miehen etuoikeutettua riistoa: alkuperäiseltä kansalta riistetään maat, olkoonkin maat pyhiä. tabuja, itse asiassa osin hautausmaita. Mies ei vaivaudu edes opettelemaan heidän kieltään, maoria. Kun taas Joffrey on valtias ja herra, mutta hän pitää muista maista tuomia käsityöläisiä ja ammattinsa huippuja vertaisinaan. Tai ainakin maksaa reilun palkan. Itsekin hän on tulinen renessanssi-ihminen, uuden oppija ja kenties noita. Ainakin valtaapitäville kekkuloijille mekossa eli arkkipiiskoille ja kunkuille.

Angelikaa ei ole Orionissa koskaan näytetty.  Historiallista! Tarkennetuna herstory-altista...
Lauri Lehtinen, Alasen mukana, kertoi, ettei ei ole näkynyt Suonessa 40 vuoteen valkokankailla.
Aina tyssännyt aiemmin.

Professori Susanna Paasonen puhui, mm siitä, ettei Angelikalla ole yhtään naispuolista ystävää... Ja kaikki suhteet ovat heteroita. Angelika ei suinkaan ole yksiavioinen. Mutta heteroseksuaalinen markkina-arvo on merkittävä. Onko Angelika feministi? Hän on aktiivinen ja nauttii seksistä.

Angelikaa on näynyt telkkarissa kolmesti 1970, 1980 ja 1990 -luvuilla.

Ei sopinut mihinkään pirtaan, Angelika, sankari.

Tanja Sihvonen on kirjoittanut Angelikasta pahaiten, joten lainaan tähän KAVIn sivuilta. Sekä muualta, tuonnempana.

Sihvonen Tanja: Naisen kuva menneisyyden peilissä. Angelika-elokuvat (1964 - 68) populaarina naishistoriana. 1999, pro gradu, Turun yliopisto.

Sihvonen Tanja: MENNEISYYDEN REPRESENTOINTI POPULAARIELOKUVASSA
– Esimerkkiä  Angelika-elokuva
"History does not break down into stories but into images."
Walter Benjamin
"Angelika-elokuvat ovat spektaakkelia. Käsitän ne omalakisena mediatilana, mediamaisemana, jossa merkitykset risteilevät, verkottuvat ja rihmastoituvat toisiinsa ja jossa jokaisella kuvalla on viittaussuhde itseensä – toisiin kuviin. "
Wider Screen 2 / 2000

" Enkelten markiisittaren saaga on äärimmilleen vietyä seikkailuromantiikkaa.
1600-luvulla kovia kokeva aatelisnainen Angelika on kirjailija Anne Golonin (1921–2017) sisukas luomus. ”Puoliksi enkeli, puoliksi paholainen – täydellinen nainen”, takakansiteksti mainosti. Bernard Borderien elokuvasovitukset nivoutuivat viihderomaanien sarjaan monin tavoin. Syksyllä 1968 Tammi ja Kino-Filmi järjestivät kilpailun, jossa Suomen Angelikaksi valittiin helsinkiläinen Maj-Lis Kurkaa. " KAVIn sivulta Angelika Unchained

ja lisää: "Angelika (1964), Angelika – enkelten markiisitar (1965), Angelika ja kuningas (1966), Angelika ja merirosvo (1967) ja Angelika ja sulttaani (1968) muodostavat ehyen sarjan, jossa Angelikan (Michèle Mercier) ja mystisen Joffrey de Peyracin (Robert Hossein) kaunotar ja hirviö -jännite kestää cliffhangerista toiseen. Toimintaa ja kipeitä tunteita vyöryttävä taru etenee Aurinkokuninkaan hovista Pariisin alamaailmaan ja trendikkäästä kaakaokuppilasta Marokon sulttaanin haaremiin. Elokuvatutkija Tanja Sihvosen mukaan sarjan naisnäkökulma ja eroottinen lataus avaavat aiheita, jotka historiallisissa elokuvissa yleensä jäävät pimentoon. Äärimmäisyyksiä ja koreilua rakastavan tyylin kruunaa leveä Dyaliscope-kuvaus. Sivuosia komistavat Jean Rochefort (1930–2017), Giuliano Gemma ja Jean-Louis Trintignant." KAVIn sivulta Angelika – enkelten markiisitar (1964)


Suurella kankaalla.
Nyt. Ah.


















Kuvassa Susanna Paasonen ja Lauri Lehtinen. 

Angelika-tviittejä:

Tässä jo kirjaplokissani mainitut: Kun nämä elokuvat tulivat televisiosta 1978 ei mikkään ollut enää ennallaan! Yltiöromanttinen dekadenttinen historiallinen barokkimainen sadomasokistinen barokin ajan  Angelika on Sergeanne Golonin kirjoittama upea sankari. Nainen joka pärjää vaikka missä! Historiallinen romaani, viihderomaani, seikkailuromaani. Kohtalo heittää Angelikan monelaiseen heinälatoon, barokkilinnaan, rosvojen luolaan alamaailmaan, keskelle hovijuonittelua. Kuningaskin hyppii hänne perässään.

Angelika eroaa moderneista eli nykyajan sankareista sillä, ettei hän osaa jiujitsua eikä krav magaa. Täten Angelika eroaa Diana Gabaldonin romaanin Muukalainen, Matkantekijä sankari, aikamatkaaja, sassenach Claire Randall.
 
En tähän hätään löytänyt Angelikan kirjoja joita on useampia painoksia, paperikansin tai vain turkoosein kangaskansein. Angelika DVD-elokuvia löytyy circa 8 h 19 min...


Angelika ja demoni Angelika ja demoni
Angelika ja varjojen salaliitto Angelika ja varjojen salaliitto

Yle muistikuvaputkessa rouva Ruutu vastaa Angelika-kysymykseen linkissä

Kirjasammon Angelikat:
Angelika
Angelika, sarjan eka kirja:
"Tarunhohtoinen Angelika, enkelten markiisitar, saapuu jälleen – nyt 21.painos!

Nuori, lumoavan kaunis Angelika kokee huimaavia seikkailuja 1600-luvun Ranskassa. Yhtenä hetkenä hän on rikas kreivitär ja pienen pojan äiti, seuraavana jo vainottu ”noidan vaimo”, joka joutuu etsimään turvaa Pariisin rikollismaailmasta. Älyllään ja tarmollaan hän raivaa lopulta tiensä takaisin rikkaiden ja ylhäisten joukkoon ja itsensä Aurinkokuninkaan, Ludviq XIV:n hoviin.

Angelika on vastustamaton: puoliksi enkeli, puoliksi paholainen – täydellinen nainen!
(takakansiteksti v. 2003 painoksesta"

Angelika ja demoni:
"Angelika on löytänyt puolisonsa ja onnensa Uudesta maailmasta, mutta on tahtomattaan tullut syvästi loukanneeksi Joffreyn luottamusta. Ja nyt, heidän vielä horjuessaan rikotun keskinäisen luottamuksen rauniolla, omituinen haaksirikko heittää heidän tielleen naisen, joka on syntynyt kylvämään epäilyksiä ja levottomuutta, himoja ja salaista häpeää…
Uuden maailman uskonsodat ja eri siirtokuntien taistelut tuovat vaaroja myös Angelikan tielle. Tuossa kaaoksessa versovat veriset kapinat ja alhaiset salajuonet, jotka omituisesti tuntuvat keskittyvän lumoavan herttuatar de Maudbourgin demoniseen hahmoon. Oliko tuo nainen lumonnut Joffreyn? Oliko hän tietorikas, jalo ihminen – vaiko paholainen, joka salassa kylvi kuolemaa? Askel askeleelta Angelika ponnistelee kohti totuutta, joka voi tuoda hänelle takaisin rakkauden ja luottamuksen – taikka viedä häneltä kaiken…
(takakansiteksti)"

Sergeanne Golon wikipediassa

Historialliset romaanit Kirjasammon litania linkissä

Historialliset romanssit Helmetin litania linkissä

Tässä alla Angelika-elokuvien makeimpia paloja: arpiposkinen Joffrey, irtoripset ja mitkä puvut - silloin kun pysyivät päällä

 


Lisää:

Sergeanne Golon wikipedia eli Anne Golon ( Simone Changeux )


Mayasta:
" Sarja esitettiin Suomessa MTV:llä vuosina 1976 (ensimmäinen tuotantokausi) ja 1978 (toinen tuotantokausi). Molemmilla esityskerroilla sarjan esittäminen Suomessa lopetettiin kesken television ohjelmaneuvoston vaatimuksesta. Muun muassa Suomen lastentarhanopettajat esittivät lopettamista sillä perusteella, että sarja aiheutti lapsissa voimakkaita kauhureaktioita."  wikpedia

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Suomen hauskin mies

Kävin katsomassa tämän kotimaisen leffan Turuus, suoraan Turun kaupunginteatterin näytöksestä Seitsemän veljestä pöllähdin. Paavo Kinnunen näyttelee molemmissa. En millään ilveellä ehdi leffasta mitään kirjoittaa - paitsi valitsin, että sen halusin nähdä. Ehdottomasti. Martti Suosalo tietenkin pitelemätön teatterissa ja valkokankaalla, oikein suuren roolin äärellä - ja paineessa. Jo mainittu Paavo on kiinnostava ja uusi. Ja Leena Pöysti tekee hienon roolin, ja Jani Volanen on myös sopevasti paineessa. Erikoismainintana Mikko Reitala, joka näyttelee sekä näytelmässä että leffassa. Elokuvaversiossa hän on pappina, ja aikasen hiljaa, mutta silti hätkähdyttävän läsnä. Reitala on myös käsikirjoittanut tämän elokuvan Suomen hauskin mies. Hienoa on myös teatteri-ihmisten käyttö: Tommi Eronen, Jussi Nikkilä ja Vesa Vierikko, joita kaikkia olen nähnyt lavalla viime vuosien aikana tyydyttävästi ;)






Kuvat stillikuvia leffasta ja kulissien takaa, internetistä. 

Jo tokkiinsa olen käynyt tämän näytelmän katsomassa. Kahesti!

Trailerit, tiiserit ja haastattelut.




Finnkinon Synopsis:

" Suomen hauskin mies on Heikki Kujanpään ohjaama mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva elämänhalusta ja naurun voimasta. Siinä jo kerran kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. Vankeina olevien teatterilaisten on nauratettava yleisöään, jotta heidän tuomiotansa ei panna täytäntöön. Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka, jota esittää Martti Suosalo.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Jani Volanen, Leena Pöysti, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Vesa Vierikko, Jussi Nikkilä ja Karri Miettinen (aka Paleface).

Tarina käyttää hyväkseen groteskeja tilanteita ja saattaa ihmisen huvittavaan valoon. Muusta maailmasta eristetyllä vankilasaarella kaikki on suhteellista ja vakavat arvot sekä itsestäänselvyydet joutuvat naurunalaisiksi. Draaman keskellä huumori kumpuaa sieltä mistä suurin tuskakin: kuolemanpelosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.
"

Eräs minuun suuresti vaikuttanutt elokuva on Sibylle vuodelta 1979.

En osaa sanoa, miksi. Ehkä siksi, että en muistanut tämän elokuvat olleen lyhäri... On kulunut tajuttomasti vuosia kun tämän näin, eli voidaan sanoa, että vaikuttava oli. Stillikuvat Unifrance.orgin sivulta kun imdb:llä ne uupuivat.





Mutta menettääkö 30 vuotta sitten kolahtanut elokuva henkensä, kun sen katsoo.... uudelleen.

Eräs minuun suuresti vaikuttanut elokuva on Sibylle vuodelta 1979.








Katso lisää:
 Sibylle (1979) IMDb.
  Unifrance.org sivulta
    Allocinefr.n sivulta




keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Bingo! Salaisten Kansioitten tärkein jakso ja sanoma. Foliohatut kiiltävät!

Nyt oli huippujakso, täysin sekava ja hullu, mutta alaviitteistä sai kiinni, että trumpistinen amerikka on aivan tärviöllä, mennyt hulluksi ja muuria rakennetaan. Kumpi on kauheampaa, menettää mieli vai menettää muisti? Bingo! Salaisten Kansioitten tärkein jakso ja sanoma. Foliohatut kiiltävät! NSA:


Sitten olimme Hämärän rajamailla ja Äärirajoilla. Ja halvoissa kopioissa.


Sitten Mulderi tuli meille penkomaan videokassuja:


Miten Salaiset Kansiot ovat vaikuttaneet minuun? 1990-luvulla oli analogiset lähetykset, tv ja videonauhuri. Kovassa käytössä ;)





Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu

Kylläpäz on jännä viides jakso! Silta kausi 4, jakso 5/8

Katsoin tämän  etukäteen Yle Areenasta kun illalla piti jännittää demokraattisia pressanvaaleja. Kauden alussa Saga virui vankilassa, selkä köyryssä jo laitostuneena, kaukana normaalielämästä ja omista turvallisista rutiineistaan, sinnikkyydestä, vapaudesta, rohkeudesta puhua totta miellyttämättä toista mutta myös työnarkomaanisuudestaan... Jakso antoi paljon erinäisiä polkuja ja sotkuisia lankavyyhtejä. Katsojan pitää arvailla pahemman kerran. Hyvin tärkeä on tarina väkivaltaisesta äijästä, miehestä, isästä, aviopuolisosta joka terrorisoi paennutta perhettä lähestyniskiellon jälkeenkin.

Tämä yksi sivujuonne. Että perheen pojan nimi ja kuva julkaistu kerta verkkolehdessä ja ollut näytillä tunnin ajan - kiellosta huolimatta - saa aikaan, että väkivaltainen isä löytää piilossa olevat. Pitääkö koulua taas vaihtaa?

Miten voi pysyä turvassa ja incognito nykyaikana kun koululaisetkin ovat paljon somessa. Ja kuinka paljon julkaistaan kuvia tapahtumista ja kilpailuista mm kouluissa.

Yksi juonne on tyhmien ja inhottavien poliisien rasismi ja homofobia.

Mitkä ovat Henrikin näyt? Onko hänellä kuudes aisti, painostava syyllisyys vai johtuuko harhat pilleripurkista? Miksi pitäisi päästää irti menneestä, toivosta?

Aspergernainen ja sankari Saga Norén. Kylläpä on haikeaa, kun sarja loppuu. Kohta.



Kylläpäz on jännä viides jakso! Silta kausi 4, jakso 5/8
Kylläpäz on jännä viides jakso! #Silta kausi 4, jakso 5/8. Kauden alussa Saga virui vankilassa, selkä köyryssä jo laitostuneena, kaukana normaalielämästä ja omista turvallisista rutiineistaan, sinnikkyydestä, vapaudesta, rohkeudesta puhua totta miellyttämättä toista mutta myös työnarkomaanisuudestaan... Jakso antoi paljon erinäisiä polkuja ja sotkuisia lankavyyhtejä. Katsojan pitää arvailla pahemman kerran. Hyvin tärkeä on tarina väkivaltaisesta äijästä, miehestä, isästä, aviopuolisosta joka terrorisoi paennutta perhettä lähestyniskiellon jälkeenkin. Tämä yksi sivujuonne. Että oerheen pojan nimi ja kuva julkaistu kerta viikkolehdessä ja ollut näytillä tunnin ajan - kiellosta huolimatta - saa aikaan, että väkivaltainen isä löytää piilossa olevat. Pitääkö koulua taas vaihtaa?
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu

Nyt vietetään Julien Templen The Filth and the Fury -leffan vuosipäivää

Ehkä. Kuvassa kiikkustuolissa Johnny Rotten artikkelista, jossa kerrotaan hänen sairastuneen dementiaan... Elokuvassa rujo ja huonoryhtinen Johnny Rotten yhdistetään nin ikään rujoon mutta hulluun kuninkaaseen, vallanhimoiseen Rikuun eli Richard III ja eritoten Laurence Olivierin leffaversioon... Valokuvaaja / Photo by Ed Vill. Artikkeli linkissä.



Eikä yhtään lavastettu kuva Behind the scenes -artikkelista kulissien takaa. Salvador Dali piirtää ja Laurence Olivier istuu tiukkana. Artikkeli linkissä.




Nyt vietetään Julien Templen The Filth and the Fury -leffan vuosipäivää: ja aiemmin twitterissäni ja Orionissa kun punk oli jo 40 vee eli vuonna2016:


ja vallankumous tulee tanssimalla: Johnny Rotten ja P.I.L. oli mukana vapauttamassa Eestiä - tai ainakin sitä juhlistamassa:
inhoan tosi tv:tä enkä sitä siis katso. tosi tv on surkeata ilmaista paskaa ohjelmaa jossa ei makseta käsikirjoittajille eikä näyttelijöille eikä puvustajille eikä maskeeraajille. eniweis, katsoin kaks jaksoo, ihan vain Rottenin takia tätä ötökköohjelmaa:

tiistai 30. tammikuuta 2018

Seksismi kampuksella. Miesten tekemä ällö sikailuhuumori kampuksella versus 13 syytä

No niin. Yleensä en katso ällöttäviä miesten sikailuhuumoria hetkeäkään - seksismin, naisvihan ja muun esineellistämisen vuoksi. Tämä Deltajengi oli kuitenkin tärkeä leffa Homer Simpsonille joka innostui touhusta niin että meni toogassa töihin ydinvoimalaan. Tom Hulce myös mukana ja Donald Sutherland. Millähän papereilla pojat ovat opiskelemaan päässeet?

Suosittelen Netflixin sarjaa 13 syytä. 13 reasons of why kertoo itsemurhan tehneen tytön tarinan, kasettien kautta. Vikan jakson jälkeen on hieno koonti teoksen tekijöistä, ja neuvoja nuorille, erityisesti nuorille naisille, tytöille, joita kiustaan koulussa ja verkossa. Tukea saa, ja paljon.



Myös kauhusarjoissa American Horror Story ja Scream Queens viitattiin kampuksella tapahtuvaan nuorten naisten hyväksikäyttöön. American Horror Story esitti, mitä amerikkalaiset pelkäävät eniten. Eka kaudessa pelkona oli, ettei saa asua omassa kodissa. Että joku vieras tunkeutuu minun uuteen kotiini. Mutta entä jos kodissa kummittelee, ja sinä itse olet se vieras, joka tunkeutuu. Kaudella pelätään uskottomuutta, uskaltaako perhettä perustaa miehen kanssa joka hässii mitä sattuu? Siinä pelättiin myös kouluampumisia, jotka ovat amerikan arkipäivää. En laita tähän tilastoja mutta asialliset lähteet twitterissä laittavat kyllä infoa, paljonko ampumistapauksia on tehty sen ja sen jälkeen. Kampuksella on myös kauhua. Pojat ja nuoret miehet juottavat ja / tai huumaavaat tyttöjä ja naisia. Osana rituaalia, osana, että voivat.




Scream Queens oli hersyvä komediallien kauhusarja, jossa pääosassa olivat naiset. Eräänlainen vastaisku Deltajengin ja vastaavien seksistiselle imperiumille... Se näytti American Horror Shown ja Gleen ristisiitokselta - näyttelijöitä oli kummastakin sarjasta. Ja indiesta. Sekä reksinä tietenkin ansioitettu Scream Queen kirkujien kuningatar Jamie Lee Curtis. Sarja käsitteli myös seksuaalista häirintää. Myös keski-ikäisten naisten työpaikoillaan pomona tekemää häirintiää.



maanantai 15. tammikuuta 2018

Huikeita naisrooleja: Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto

Bart Curlish on kääk ihana kamala ja täysin pitelemätön. Pääosassa huikea Fiona Dourif. Hurjia naisia...


Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto on kakksokaudellakin mainio sarja, jossa on huikeita naisrooleja, jotka sopivat myös cosplayhyn eli koshaamisseen, halloweenin ja vaikka mihin tutkimukseen. Kuinka tv on muuttunut. Muuttanut? Ihanaa ettei sarjoissa ole enää naisia, jotka ovat vain sivussa mahdollistajina, ja sivuroolissa, joissa vain kysyvät mieheltä, päähenkilöltä, että mitä tapahtuu. Ja vasta sitten tapahtuisi ja alkaisi mansplainaus - mansplaining, kun mies alkaa täysin turhaan selittää vaikkei kukaan kysy mielipidettään eikä neuvoaan. Hahmot, henkilöt ovat ennalta-arvaamattomia, osa biseksuaaleja, osa vetää nappia, osa on ties mitä. Diversiteettiä!






Kuvat BBC America ja Netflix, mustavalkoiset muokkaisin itse. Itse asiassa ovat infrapunakuvia.


Pinkkitukkainen Panto Trost saksineen on myös kiinnostava, ironinen hahmo. Mukavaa ja komeaa diversiteettiä, sauvoja, velhoja ja karkkivärejä tukassa... 

Ihanaa, että myös miehen roolia fantasiassa on levitetty: uljaan prinssin näköinen känädäläinen Christopher Russell on pinkkitukkainen, hän osaa keskustella, ainakin vankilan kaltereiden välistä, ja olla empaattinen. Ah. Alussa hän suuteli toista miestä... Kaunis hetki. Jos silloin ei jäänyt ikuisesti verkkokalvolle, niin nyt takuulla jää: 



kuvat tumblr ja Chrisin twitter






sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Päivän humaanein örkki: Jakoby. Netflixin leffassa Bright

Minä olisin halunnut kuunnella lisää örkkien musiikkia. No, sitten Turussa ;-) Netflixin ihana leffa Bright esittelee niin ikään ihanan ja inhimillisen polliisi örkin, joka halusi kuunnella Cannibal Corpsea autosterkoista. Koska kyseessä oli ihana rakkauslaulu. Ha haa. Häntä näyttelee Joel Edgerton, jopa niin, että unohtaa että maskin alla on ihminen. Joel-poika kiinnitti huomioni 2006 vuoden tienoilla hienossa filkassa Kinky boots.






mukana myös
haltijoina syötävän hyvännäköiset mm Rapacen Noomi ja Edgar Ramírez:




Black Mirror oli erittäin hieno, ilkeä, kuumottava ja koukuttava sarja

Eka jakso huikein. Neljäs kausi oli potenssiin jotain. Mukavan Frankenstein-maista. Kotoisinkin Mary Shelleyn maasta. Skifiä, science fictionia lähitulevaisuudesta, jossa koneet ovat ottaneet vallan. Tai ihmiset käyttävät teknologiaa, internetiä, hakkerointia, 3D-tulostusta, robotiikkaa, virusten levittämistä ties mihin. Hyvin riittää tarinoita ainakin neljälle hienolle kaudelle. Erittäin hieno, ilkeä, kuumottava ja koukuttava sarja. 
Mukavaa katsoa tvstä Netflixistä. Laatua. Laatuaikaa. Musta peili, tv ruutu ja hautakivi - kuten Reidar Palmgren kerran ilmaisi, hienosti, muistaakseni. Kauhua, jännäriä, dekkaria. Värikuvaa ja myös mustavalkoista... Be right back on mukavan Frankensteinimainen kauden kakkosaloituksena. Muistuttaa myös Uinu, uinu lemmikkiäni -romaania. 
Sovellukset, appsit joka tilanteeseen, kun kuolemakaan ei enää erota...
Hang the dj oli myös mukaansa tempaava. Pariskunta on sokkotreffeillä tai hyvinkin räätälöidyillä treffeillä algoritmien mukaan. Ja puhuvat mukavasti sulavasti sivaltaen kuin ennen vanhaan screwball-komedioissa. Hieman häiritsi, että suurin osa heteromenoa ja että lääkäri on mies. Sairaanhoitaja nainen. Lanttumaakari on mies. Friikkimuseon pitäjä on mies. Pelifirman johtajat on ukkoja. Jne.  
Mutta onneksi on myös variaatioita. Diversiteettiä on sopivasti - päähenkilönä ei ole pelkästään valkoihoinen mies. 

Kantaa otetaan kuolemantuomioihin ja kun kansa tai valtio ei välitä ilmastonmuutoksesta eikä siitä, mitä tapahtuu jos mehiläiset kuolevat.
Teknologia - mutta myös yksilön vastuu. Tämä on moraalinen, moralistinen sarja enkä tiedä mitä viidenneltä kahdelta odottaa. Narsismi on aina terävä aihe, mutta ruma ankanpoikanen on narsistinen aihe. Että aina on oltava kaunein. 
Aurinkoenergiaa käytetään ja graafikolla on ihana pöytäkone, joka sivusta näyttää suurelta bumerangilta... Ihanan liukuvaa muotoilua! Läppäreissä yleensä on näyttö ja näppäimet eri paneeleilla, saranoilla toimiva pulpetti... Tai pulpetin kansi. Mutta tässä näyttö liukuu sulavasti näppäinosaan, alaosaan, jossa voi myös piirtää. Ja sormella siirtää objekteja. 
Yllättävän vähän kritisoidaan mainoksia jotka täyttävät kaupungissa jokaisen heijastettavissa olevan pinnan. 

Tämä on suuri harppaus verrattuna Hämärän rajamailla -tyyppisiin sarjoihin, antologioihin ja episodielokuviin. Yksikin alkoi sanomalla että voimme muokata kuvaa loputtomiin. Mutta eihän sitä kuvaa loputtomiin muokattu. Vähän vain venyttivät puun juuria ja that's it.

Rakastin kyllä Hämärän rajamailla –tyyppisiä sarjoja.
Ennen.
Oli hauska huomata miten cd levylle voi tallentaa musiikin lisäksi kuvia. Disketit olivat yhteen aikaan ihanan neonvihreitä. Ne ainakin erottuivat harmaasta massasta jos niitä kirjaston tietokoneeseen unohti. Paljon tekstiä niille mahtuikin. Muttei paljoa kuvia. 
Mikä on totta, mikä peliä, mikä huumeita. Kritisoidaan ällöjä tosi-tv ohjelmia, syystäkin. Kivi kovaa on tähtien tekeminen, suosituksi haluaminen. Olla maailman paras laulaja. Vastenmielinen raati ja sitä inhottavampi yleisö.  En katso tosi tv:tä. En halua katsoa tosi tv:tä. En tarvitse katsoa tosi tv:tä. Kaikki raha vain käsikirjoittajille – ei tosi tv:lle. Ei paskalle. Ei vihalle. Ei muovityrkyille. Ei silikoneille. Ei paratiisisaarille joilla bimbot ja muskelit itkee ruudulle kun pettävät puolisojaan ja puolisot pettävät takas.
Empatiakyvytön ihminen joka kuvaa kaikkea, nöyryytystä ja väkivaltaa. Eikä puutu, vaan tallentaa, mitä tahansa tapahtuisi. Hienossa ruotsalaisessa elokuvassa, mustassa komediassa Mies, joka rakasti järjestystä ( En man som heter Ove ) ollaan pienellä juna-asemalla ja mies horjahtaa, tippuu raiteille. Ihmiset katsovat kuvaavat ja seisovat. Paitsi Ove, joka hyppää auttamaan. Nostaa miehen laiturille. Sillä juna lähestyy. Jää itse raiteille. Koska haluaa kuolla. 
Vasta toisella kaudella viitataan Peeping Tom -elokuvaan. Joka on äärettömän hieno, ja hirveä. Kauhukokemus. Tai yleensä tirkistelijöihin ( peeping Toms ). 
Unohtaminen, muistin pyyhkiminen kuten leffassa Tahraton mieli, elokuvan tyyliin, mitä, miten se vaikuttaa. 
Valkoinen joulu, white yule -jaksossa vastenmielisen tirkistelyn ( ujohko poika saa korvaan treffiopetusta live –aikaisesti, ja samalla muut äijät katsovat kaiken omilta laitteiltaan, mitä ujohko poika silmillään katsoo. Hm.. ) Kun kaikki on kaupan. Ja näkyvillä. Toistettavissa. Zoomattavissa. Treffien tytöt eivät tätä tiedä, kuinka heidän kokemuksensa tallennetaan. Jaetaan.
Ja irvaillaan haitekin brändeille ja yritysten nimille: Smartgellingence! Salli mun nauraa.
Kloonaaminen ja kopioiminen. Kuka minä olen? Mikä versio minä olen? Voiko kuolemaa huiputtaa? Mistä minä tiedän, että olen minä. Kuinka monta minua on? Replika? Riittääkö pelkkä mielen säilöminen? Pitääkö olla oma vartalo? Entinen luuläjä? Uusi vartalo? Vaiko parannettu premium -kroppa? Tauditon rypytön karvaton?  Mitä jos minä elän kumppanini päässä, vieri vieressä?
Halu elää ikuisesti. Olla vampyyri. Aikavampyyri. Mutta onko minulla siihen varaa? Mistä tiedän, ettei kukaan peukaloi tiedostojani? Pura, muuta sopimustani. 

Valvominen ja kiristäminen. Orwellin isosta veljestä on tullut mukava väline jota kannetaan taskussa täi käsilaukussa. Aina mukana. Ja saatavilla. Kunnes akun irrottaa. 
Sarja kysyy missä menee taiteen ja viihteen raja. Mitä voi tehdä taiteen nimissä. Mikä viihdyttää. Millaisia ovat tulevaisuuden teemapuustot? Entä tosi tv:t? 

Miten mieltä ja muistoja pystyy peukaloimaan? Koko sarja on varsinainen mind fuck, pääpano. Pään sekaisin saaminen.  Paneminen, halvalla paneminen, hyväksi käyttäminen.
Miten parantaa, luoda hurjempaa kuin edellinen jakso / kausi / näyttely? 

Sarja sivuaa paljon nykytaidetta, post-internet aikaa. Verkon jälkeistä aikaa. Nykytaidetta.  
Twitter on hyvä siinä suhteessa, kun halutaan kansan tietävän minkä skandaalin heidän demokratiassa valitsemansa kansanedustaja teki. Ja miksi. Somemyrsky. Kansan tulee tietää... Mutta mitä tapahtuu valeuutisille? Eilen 13.1. twitterissä pyöri tviitti, jossa varoitettiin ohjusiskusta Havaijille. Heti perään tuli ilmi, ettei viesti ollut aiheellinen. 
Twitter on vihan ja nöyryytyksen areena, nykyajan colosseum, leipää ja sirkushuveja. Mutta myös informaation paikka. 

Irvaillaan myös vaaleille. Siis poliittisille vaaleille. Ja muistellaan Screaming Lord Sutchia joka oli ehdokkaana. Minulle tuo silinteriherra on yksi brittiläisen kauhurockin ja goottilaisen teatraalisuden esi-isä 60-luvulta. Mutta hän oli myös ehdokkaana vaaleissa. Olisiko ollut 90-luvulla googlettamatta muistelisin. Briteillä on ollut vaaleissa aina tällainen Completely silly party, täysin hassu puolue / bileet. 
Nykyään näin on suomessakin. Valitettavasti. 

Hienoja tv hetkiä on, kun poliitikon päälle heitetään kenkä. Kodak moment. 
Black Mirrorissa piirroshahmo asettuu vitsillä ehdokkaaksi. Sitä saa mitä tislaa :) 
Onhan suomessakin Aku Ankka saanut ääniä joka vaaleissa. 
Mutta Black mirror sarjan jaksossa Waldo moment on piirroskarhu Waldo, joka vittuilee torylle, jota näyttelee sana hemmo, joka oli Brutus tv sarjassa Rooma. Sekä kahdessa roolissa hekkumallisessa sarjassa Outlander - matkalainen...
Ennen tv sarjaa Outlander -kirjasarjaa vietiin käsistä kirjastosta. Kiihtyvällä vauhdilla. 
Otin internetin kotiini joskus 2010. Sitä ennen toimin kirjastoissa, joissa oli varattava aika koneille. Ja fotarille, negatiiviskannerille jne. Tietokonepuhelimen ostin joskus 2015. Yritin mahdollisimman pitkään olla ilman. Keinoälypuhelin. Älyvapaapuhelin.  
Mieti mitä kuvaat. Mitä tallennat. Kostovideot. Miten sinun videoitasi tai seksikkäitä kuvia käytetään. Kuka pääsee hakkeroimaan tilisi. Kuka kuvaa sinua ja miksi.
Minua ällöttää operaattorien mainokset kaikkien kanssa kaiken aikaa. Sekä surffaa rajattomasti.
Minä en todellakaan surffaa rajattomasti. Minulle internet, verkko on väylä jossa toimin harkitusti. Omia sivuja päivittäen. Kuuntelen musiikkia josta pidin 80-luvulla. Tutustun myös uuteen, mutten järjettömästi surffaa katsoen paskaa ohjelmaa - oli se sitten itse tehtyä tai tv:stä kopioitua. 
Operaattoreilta puuttuu moraali. 
Yksityistä ihmistä syyllistetään, jos hän hakee Googlella yhden kerran tärkeän tiedon, että sen hiilijalanjälki on samaa kuin keittäisi pannullisen teetä. Kukaan ei kerro millaisen jäljen nämä järjettömästi surffaavat jättävät. Miksi ei kerrota?
Kävin katsomassa Ylioppilasteatterin näytelmän XL joka kertoi tästä entisestä tv juontajasta joka yksityiselämässään kuvasi panonsa ja jakoi ne sitten äijäpiirissä. Ällöttävää. Salakuvaus. Intiimien hetkien jakaminen. 
Dekkareissa on ollut jaksoja, tai jakso jossa nainen elättää itsensä myymällä itseänsä, live lähetystä verkossa. Vastenmielisille runkuille. Helppoa rahaa. 

Olen multimediataiteilija. Ainakin 90-luvulla olin. Lisäsin kuviin photoshopilla kerroksia, toisia kuvia, tekstejä, fragmentteja antiikista. Analogisista objekteista, kuvista kuvia. Skannauksia, oman käden skannauksia, valokuvia ilman kameraa. Sitten ostin ekan digikameran 2003.
Olen valokuvannut 1980-luvulta lähtien. Tarkemmin sanottuna 70-luvun lopusta. Meillä on sukupolvia valokuvaajia. Kun vielä asuin kotona vuoteen 1985 saakka, niin kotona oli vessassa pimiö. Mitkä ehdolliset refelksit ettei pillaa kuvia!!

Rompuilla on vieläkin tallella 90-luvulla skannaamiani kuvia. Kuvankäsittelyä opiskelin niin ikään 1997 alkaen. On huikeaa ja surullista nähdä lehden muutos. 80-luvulla oli kirjoituskoneet ja faksi. Valokuvat olivat paperikuvia. Olen opiskellut mitä paperille tapahtuu ennen, ja jälkeen leikkurin / painokoneen. On mukava tietää, miten ennen on tehty. Miltä näytti reprot, sitten leiskat. 
Inhoan kaikki tappopelejä tietokoneella. Ennen vanhaan eli vuoteen 2015 saakka tietsikoita yritettiin myydä pelikoneina, eli miten hyvin soveltuvat peleihin. No yäk. 

Minulle piti olla toimiva masiina fotariin ja muihinkin kuvankäsittelyihin. Puhumattakaan videonteosta. Inhoan tappopelejä, koska minua ei kiinnosta tappamisen simuloiminen. Vanhassa IBM Kreivi Aptivassa on vieläkin varmaan toimiva flipperi, joka tuntuu fyysisestä flipperiltä, kun on vanhat näppäimet, niitä pitää osata käyttää. 

Olen ollut myös peliluolissa jossa ammutaan, mutta olin huono poliisi, kun en ampunut. Sitten olin huono poliisi, kun ammuin kaikki. Järjetöntä rahanmenoa. Lapsena ammuin jousipyssyllä. 70-luvulla maalla ei ollut niin rajoitettua millä leluilla leikkii. Meillä oli mielikuvitus ja kerran vuodessa markkinat, joissa myytiin uskomatonta krääsää. Niin joku ajattelee joka yltäkylläisyydessä kelluu. Pidän jousista vieläkin.
Nykyajan markkinoilla voi ampua keskiaikaisilla jousilla, mutta minulla ei ollut sopivaa Robin Hood -mekkoa tai haarniskaa. Leluissakin on kumitulpat. Siis jousissa. Osa aseista on myös sellaisia, jotka ampuvat - ei nyt kumiluoteja - eihän nyt olla miekarissa, ehe ehe. Vaan pyssyistä lentää kumitulppa-päisiä "luoteja" jotka eivät satuta. Ärsyttävät kylläkin... 

Olin kerran rauhan miekkarissa, jossa Eija Ahvo ainoana ihmisenä vastusti lasten tappopelejä... Ne eivät edistä rauhaa. Aseet eivät edistä rauhaa. Kirjoitin lauseen tahallisen ironiseksi. Ajatus oli vastustaa aikuisten tappopelejä joita lapset salaa pelaavat.   

Monta kertaa viitataan hiuksenhienosti Kellopeliappelsiiniin, mitä pakotetaan katsomaan, mitä verkkokalvolle oksennetaan. Jos pelaaja / katsoja sulkee silmänsä, niin peli / tapahtuma pysähtyy. On pakko katsoa - jos aikoo jatkaa. Kerätä pisteitä. Täi olla saamatta miinuspisteitä, karkotusta, karenssia. Myös Beethovenin musiikki saa minussa aikaan Kellopeliappelsiinin vibat. Puistatukset.
Apropoo. Just eilen taisi olla juttua B:stä joka sävelsi oodin ilolle mutta oli kaikkea muuta kuin iloinen. Onnellinen. 
Minulla oli mäkki läppäri 90-luvulla. Siinä ei toiminut akku eikä virtajohto. Hyvin ekologinen laite siis ;)  Mutta olen ehdottomasti PC:n kannattaja. Töissä ja opiskeluissa Applen koneita olen joutunut jättämään ( puhelimen pikapikamuistiinpano korjasi sanan käyttämään tilalle jättämään - hm... ) kokonaan täi Microsoftin rinnalla. 
Täi? Tai :D
Nyt käytän neljää digikameraa, kahta digipokkaria, yhtä digijärkkäriä ja yhtä mikrojärkkäriä. Muutama kamera on lisäksi hyllyllä. Lisäksi lainaan.

Mutta nyt palaan Black Mirror -sarjaan - heippa!  
Mutta kuka heittää ensimmäisen kiven, jolla rikkoo ruudun? Ja asettaa rikkoontuneen ruudun taidenäyttelyyn? ja....

Mukavaa kuinka suosikkeja pyörii sarjassa ;)