Cinema 2024: Kino Regina julkaisi uusia talvikauden elokuvia, ja osa niistä on kuin katsaus vanhaan videohyllyyni kuten Doom Generation ja Mazurskyn Myrsky, josta olen pitänyt todella paljon, osana John Cassavetes - sarjaa. 19.11.2024 klokkan 20.35.
The Doom Generation - tuomion sukupolvi (The Doom Generation)
1995 ‧ Komedia/Rikos ‧ 1 h 25 m. 35 mm filmiltä, tottahan toki
kuvat ja tekstit alla sitaateissa Kino Regina, KAVI 2024:
The Doom Generation
Ohjaaja Gregg Araki
Henkilöt James Duval, Rose McGowan, Johnathon Schaech
Maa Yhdysvallat/Ranska
Tekstitys suom. tekstit
Kesto 83 min
Teemat SUNDANCE
Kopiotieto KAVI 35 mm
Ikäraja on 16
" Queer-ohjaaja Gregg Arakin ensimmäinen “heteroystävällinen” elokuva on hänen Teenage Apocalypse -trilogiansa itsenäinen keskimmäinen osa. Ongelmanuoret Jordan ja Amy ovat rakastavaisia, jotka reissaavat Bonnien ja Clyden hengessä road tripillä halki Yhdysvaltojen. Matkalle mukaan tarttuu karismaattinen mutta arvaamaton liftari ja kolmiodraaman sävyttämä matka kohti tuhoa saa uusia kierroksia. "
" Gregg Araki (s. 1959) yhdistetään usein 1980-90 -lukujen New Queer Cinema -suuntauksen amerikkalaisedustajaksi Todd Haynesin ja Gus van Santin ohella. Tyylittelevään Todd Haynesiin ja valtavirtaelokuvan liepeillä ohjaavaan van Santiin (Matkalla Idahoon 1991) verrattuna Araki edustaa lajin rosoisempaa reuna-aluetta muun muassa suorasukaisen seksin ja väkivallan näyttämisen vuoksi. Katu-uskottavuutta lisää myös ärhäkän ja coolin brittirockin käyttö. Jopa yksi hänen elokuvistaan, The Living End (1992), on nimetty The Jesus and Mary Chain -yhtyeen kappaleen mukaan.
The Doom Generation on Arakin viides ohjaus ja hänen ns. Teen Apocalypse -trilogiansa toinen osa. Trilogian muut elokuvat ovat Totally Fucked Up (1993) ja Nowhere (1997). Tie-elokuvan muoto ja rujous niveltää The Doom Generationin helposti myös saman aikakauden väkivallalla flirttaileviin studioelokuviin kuten True Romance (1993) ja Natural Born Killers (1994), mutta Arakin katu-uskottavan rosoinen ote erottuu niistä selvästi.
The Doom Generation on Arakin ensimmäinen elokuva, jossa hänellä oli varsinainen kuvausbudjetti käytettävissään. Tämä mahdollisti muun muassa ammattikuvaajan (Jim Fealy) palkkaamisen. Aiemmat elokuvansa Araki oli kuvannut itse. Hyppäys tuotantoarvoissa näkyy myös visuaalisessa ulkoasussa. Siitä vastannut Therese Dupree on loihtinut elokuvaan hämmästyttävän upeita visioita, jotka tuovat elokuvaan hallusinatorisen painajaisen tunnelman. Psykedeelisen punaisen, purppuran, vihreän ja sinisen läpitunkemassa elokuvassa on sarja hotellihuoneita, joissa värikoodattu kolmikko Jordan White, Amy Blue ja Xavier Red asustavat pakomatikoillaan. Nämä huoneet ja hylätty varasto ovat eristettyjä kammioita, joissa elokuvan todellinen matka tapahtuu. Araki riisuu elokuvallisen tilansa paljaisiin psykologisiin olennaisuuksiin. Henkilöt ovat rikkinäisen yhteiskunnan kulttuurisia merkkejä, haavoittuneita sieluja, jotka vaeltavat korruptoituneen ja vieraantuneen maailman halki etsien vapautusta
Araki on Pier Paolo Pasolinin ja Jean Vigon kaltainen anarkistinen elokuvantekijä, joka haluaa tuoda esille piirteitä ihmisten käyttäytymisestä ja transgressiosta tavalla, jotka koettelevat katsojan sietokyvyn rajoja. The Doom Generationin päähenkilöt hahmottavat seksuaalisuuttaan eroottisissa kohtauksissa, joihin heidät innoittaa salaperäinen Xavier Red -hahmo, jonka läsnäolo sysää tarinan liikkeelle Pasolinin Teoreman tapaan. Tämä on tuttua maaperää Arakille. The Living End -elokuvassa päähenkilöinä oli Los Angelesin väkivaltaisuuksia pakeneva HIV-pariskunta. Siinä, kuten The Doom Generationissakin, päähenkilöiden matka samanaikaisesti kirjaimellinen että metaforinen. Molemmat elokuvat välttelevät visusti tie-elokuvan kliseitä, matkalla ei ole suuntaa eikä päämäärää.
Los Angelesista The Doom Generation luo tyystin poikkeavan visuaalisen vaikutelman. Melrose Avenuen ja Hollywoodin maanmerkkien sijaan kuvataan tyhjiä parkkipaikkoja, nuhjuisia asuntoja, klubeja ja hotellihuoneita. Mainostaulut ja -kyltit ponnahtavat kuvaan antiikin synkän kreikkalaisen kuoron tavoin: ”Valitse kuolema”, Tervetuloa Helvettiin”, ”666”. Näitä visuaalisia merkkejä rytmittää tehokkaasti The Smithsien, Jesus and Mary Chainin, This Mortal Coilin ja Nine Inch Nailsin musiikki.
– Pasi Nyyssönen 10.12.2014. Lähteenä mm. Bright Lights, Issue 15 (November 1995) "
#kinoreginassa #kinoreginassa2024 #kinoreginassa2025 #kinoregina2025 #kinoregina #kinoregina2024 @kinoregina
#cinema2024 #cinema #elokuvavuoteni2024 #elokuvavuosi2024 #valkokankaalla #valkokankaalla2024 #valkokankaalta #cinema2025
ja sosialistisesta mediastani:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.