Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Modernin giallon ekstaattinen ja fetisistinen ehtoo Kino Reginassa 21.02.2020

Modernin giallon ekstaattinen ehtoo Kino Reginassa 21.02.2020. Tänään tiedossa ehtoon verran neo-gialloa tekijäkaksikolta Cattet & Forzani. Ensimmäisenä on Amer (2009) Kino Reginassa 35 mm versiona, ohjaajina: Hélène Cattet, ja Bruno Forzani. Erikoislähikuvat toimivat elokuvasalin kuperalla, valtavalla kankaalla. Ensimmäisen elokuvan muistiinpanoistani ei saa selvyyttä wanha Erkkikään. Kovin hiljaisia ovat elokuvan hahmot, ja vakavia. Huumorilla ei tosellakaan mässäillä. Täyttääkö elokuva, elokuvat Bechdelin testit? Tässähän on ohjaajakasikko, pariskunta eli puolet on naisen tarinaa. Kyllä elokuvassa kaksi naista riitelee. Muttei ehkä miehestä. Olen ja olemme niin kurkkua myöten täynnä seksististä kuvastoa naisen esineellistämisestä ja väkivallasta naista kohtaan, että. Onko tässä female gaze, naisen katse? Nainen joka nauttii yksinäisyydestään, omasta seksuaalisuudesta, omista seksuaalifantasioistaan, omasta tilasta. Onko se samaa kuin Otetaan yö takaisin -kampanja?

Moni kohtaus alkaa tai kehkeytyy tilanteeseen jossa naiskatsojana huomaa, että tämä voi kääntyä vaaraksi. Kuten moottoripyöräjengin kohtaaminen. Mitä on eteläeurooppalainen macho kulttuuri, millaista on toksinen maskuliinisuus.

Naiset ovat joka elokuvassa kauniita ja laihoja tummatukkaisia kautta linjan joka elokuvassa. Kuten japanilaisessa kauhussa on mustatukkainen nainen hiukset auki valtoimenaan ja vesi pelottavana elementtinä. Niin myös osin tässä, muttei japanilaisena versiona, vaan mitä luultavimmin omanlaatuisena. Nainen vuoteella hiukset auki, kuten Meduusalla. Mutta miehet ovat rujoja, lännen filmien auringonpaahtamia tuppisuita jääriä, kuten varsinkin viimeisessä länkkärissä.

Paljon on giallon fetisismiä: mustia nahkahansikkaita, sekä naisten, että miesten. Musta nahka, tai keinonahka myös narisee läpi elokuvan, ja muissakin elokuvissa. Se on voimakas ääni, joka laukaisee jotain kuulijassa. Vaikkapa Dario Argenton giallo-elokuvien nahkahansikkaista lähtien. Muistelin juuri Argenton Bird with the Crystal Plumagessa kun Reggie Nalder käveli kadulla... On myös Tom of Finland -estetiikkaa, miesten karheaa kauneutta, kauhussa ja muussa.

Mario Bavan kauhuromantiikka on myös hallussa.

Jos kritisoitiin huumorinpuuttumista, niin kyllä toistuvissa huohotuksissa ja kammasta kuuluvassa äänessä myös oli huumoria. Huumori oli hyvin mustaa. Niin oli pitsikin....

Neo-giallon huumaava ehtoo Kino Reginassa 21.02.2020







Illan toisena modernina giallona heiltä on vuorossa Strange colour of your body's tears ( L'Ètrange couleur des larmes de ton corps, 2013), jossa tapahtumapaikkana oli upea art nouveau rakennus. Huoneiden seinillä art nouvaeun vaatteettomat naiset kierivät ikustettuina muiden kukkaköynnösten joukkoon, ja se olikin kaunis kunnianosoitus Suspirialle ja Operalle.

Kun illan eka oli naisen tarina, kolmessa osassa, niin toka oli miehen tarina, ja doppelgängerin, ja harhan, paranoian, tirkistelyn. Näemme jatkuvasti naisia ilman paitaa, ja minun mittapuuni mukaan silloin miehen kullista pitää näyttää puolet. Aivan sama kummasta päästä. Tasa-arvon vuoksi. Tässä filkassa miehen penis näkyy reilun 11 sekunnin verran neljässä eri kohdassa. Ei ihan kuulosta tasa.arvolta, ei.

Visuaalisisesti upein on rubiinin ja punaherukoiden väriset veripisarat suihkuverhon tapaisella muovilla valaistuna taskulampulla. Uskomattoman kaunis sävy.








Ehtoon päättää Let the corpses tan (2017) joka railerin perusteella on tagliatelle-länkkäriä ja raunioiltaan kuten Dennis Hopperin Last movie. Vaikka perustuu samannimisen ranskalaiseen rikosromaaniin.


Let the corpses tan olikin kunnianosoitus Niko de Phallelle! Sekä kultapölyiselle Frida Kahlolle! Ja paljolle, paljolle muulle.

Naisen tekemälle taiteelle ja tuhovoimalle!
Naisten tekemille taiteille ja tuhovoimille!

Stéphane Ferrara on oikein sopiva kärsivä pahis länkkärissä.

 
Ehtoon päättää Let the corpses tan (2017) joka railerin perusteella on tagliatelle-länkkäriä ja raunioiltaan kuten Dennis Hopperin Last movie. Vaikka perustuu samannimisen ranskalaiseen rikosromaaniin. https://t.co/95pm7P1EYh
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) February 21, 2020

ja ääniraidalla kuulosti tällaiselta:

maanantai 17. helmikuuta 2020

Henry Fuseli - painajaisten tekijä

Henry Fuseli - painajaisten tekijä

The Nightmare, by Henry Fuseli, 1781

Painajainen 1781. Öljy kankaalle 101.6 cm × 127 cm, Detroit Institute of Arts.



juutuupissa:


The Nightmare (Painting of the Week) In The Frame: 125 Years: Henry Fuseli's The Nightmare The Nightmares of Füssli

Kate Bush All The Love - Gothic (1986) A Ken Russell film


Russellin filmin Gothic upea Painajainen-kansi IMDb kuvien linkissä

Linkkejä: Upeita maalauksia ja julisteita:
Henry Fuseli: Nightmare (Painajainen), 1781
Henry Fuseli: Painajainen 1781. Öljy kankaalle 101.6 cm × 127 cm wikin kuva
Yövieraat elokuvan kansi, versio painajaisesta

Kyllä maalla on vajavaa! Ja lampaita

Järjettömän hieno traileri oli muuten elokuvasta Black Sheep – musta lammas ( Black Sheep, 2006 ), josta ei oikein tiennyt, oliko se irvokas parranajovehkeen vai unilääkemainos, silkkaa pilaa vai kuvitteellinen traileri… Jokaisena näkemäni kertana se saa tietyssä joukossa yleisöä aikaan kunnon naurut. Eikö ole jo aikakin, että metsä vastaa! Kaiken maailman Dollyt kloonit yhtykää! Ei mitenkään lammasmaisesti ajateltu viihdepläjjäys. Ja Uusi-Seelantihan on maailman kaunein paikka. Kyllä mää luulen niin. Maaseutu on todellakin pelottava paikka. Mustaa komediaahan tämä täytyy olla, mutta oopperana tästä olisi tullut vieläkin tujumpi... Maalla on siis pelottavaa – ties minkä puskan takaa voi ilmestyä tohtori Moreau, kreivi Zaroff, tohtori Frankenstein, kreivi Dracula, Jason Vorhees tai Nuori Hannibal.

Veijaritarinat

Eurooppalaisen kulttuuriin kuuluu valittaa herran alamaisena olosta, mutta silti äänestää näitä toistuvasti huijanneita eduskuntaan jatkoon.

Herroja halveksitaan, mutta myös palvotaan – kirves selän takana. Siksi veijaritarinat, ja sankarit ja juuri antisankarit ja anarkistit ovat niin suosittuja kuten Herkules, Boudicca, Robin Hood, Don Quijote, Don Juan, Musta Tulppaani, Kolme Muskettisoturia, Peppi Pitkätossu, Asterix, Pekka Puupää,

ja myös Euroopan ulkopuolelta: Aku Ankka, Che Guevara, Zorro, Taikaviitta, Ryövärimorsian, John Lennon, Hämähäkkimies, Matthias Rust, Veijari nimeltä Brisco, Saksikäsi-Edward ja Voitkan veljekset Aivar ja Ülo.

Nuoret Sankarit niin taruissa kuin oikeassa elämässäkin…

Vallan vastustamaton, hyväntuulinen ja balanssinsa kotirintamalta löytänyt anarkisti Johnny Depp on hoiperrellut mieleen jäävästi romminhuuruisen Jack Sparrow –nimisen merirosvo uusromanttisiin, kulta kirjailtuihin liiveihin uiden Pirates of the Caribbean elokuvissa. Pirates of the Caribbean – nimisen Disneyn huvipuiston laitteeseen, joka antaa kovat merirosvokyydit… Tämä piraattiteema on nerokkaan ironista - ottaen huomioon, kuinka tässä maailmassa pelottavin asia on Disneyn asianajajat.


Minua kiinnostavat myös juksaavat hahmot kuten Joxer eli Jokseri eli Jukseri sarjassa Xena. Jukseria näyttelee Ted Raimi, joka on aivan veljensä Samin näköinen, ja hullua kyllä, olen kymmenien vuosien ajan tiennyt, miltä Sam Raimi näyttää, olenhan kissojen ja koirien ja muiden fanaatikkojen avulla etsinyt silloin 80-luvulla hänen haastattelujaan yms., niin silti aina ensivaikutelmana on, että Sam Raimi näyttää alter egoltaan eli herralta nimeltä Bruce Campbell, joka näytteli tuossa mainitussa sarjassa Veijari nimeltä Brisco, sekä tietysti klassikossa Evil Dead… Bruce niin ikään on ollut lastenvahtina Tedille.

Juuri siksi pidän Manne-tv:stä (nimi muutettiin myöhemmin Romano tv:ksi), näistä muotoaan muuttavista, ilkikurisista trickster / triksteri –hahmoista, noista hihoistamme löytyvistä yllättävistä jokereista, jotka tekevät jekkuja,

kuten omassa kulttuurissamme jumala Loki. Saduissa triksteri saa ketun viekkaat kasvot – eikä syystä?? Kepposten viljelijät ja muut ilveilijät kuuluvat samaan kastiin…



Jokeri

Loki

Kyllä maalla on vajavaa. Ja paikallisia!

Nelosella kiitettävästi pyörinyt sarja Herrasmiesliiga ( The League of Gentlemen ) puolestaan esittelee tärähtäneen kyläpahasen Royston Vaseyn eriskummallisine ihmisineen. Överisti mennään, ja tyylillä ja mauttomuudella. Ja kaikkea karmeata tapahtuu. Herrasmiesliiga sopii hyvin teosten Kannibaalit ja An American Werewolf in London kaikenkirjavaan, ja kirppujen nyrhimään joukkoon. Sarjassa Herrasmiesliiga asetettiin jatkuvasti vastakkain paikalliset ja nuo muut.

Anthony Shafferin romaania Wickerman on hauska lukea impivaarassa kun kokkoja poltetaan… Mutta James Dickeyn romaania Syvä joki ( 1980 ) en suosittele kanoottireissulle….


Kannibaalit romaanissa nuo hirviöt, vuorilla asuvat villi-ihmiset, ovat taantuneet jopa Syvä joki romaania raaimmiksi. Päivi Alasalmi nimisen kirjailijan romaani Metsäläiset ( 2000 ) on ihanan groteski – onhan tekijä Pohjoisen sielun avaaja ja kaivertaja. Kannessa seisoo Tellervo jousineen, ja kirjan päähenkilöt viherpipertäjä pariskunta ( näinhän valtaväestön tyhmin osasto haluaa ilmaista tunteensa vihreitä kohtaan – että ovat joko nährääjiä tai sitten anarkisteja. Missään ei kuitenkaan nouse arvokeskustelua.. ) vihreä pariskunta muuttaa maalle, ihanaan hylättyyn koulurakennukseen, jossa taiteilijana mahtuu tekemään vaikka mitä!!



Maalla on... Pahan sanansaattajat

Pahan sanansaattajat ( The Messengers, 2007 ) on taas kiinnostava traileri goottilaisen asetelman vuoksi. Perhe muuttaa tuonne Darwinin selän taakse, ja yksikön lapset ja nuoret näkevät kuolleita. Tämähän on tuttua huttua - I see dead people – lue vaikka suomeksi vuonna 1991 julkaistu kirja Paljaat luut : Stephen King ja kauhun anatomia ( toimittaneet Tim Underwood ja Chuck Miller ), jossa messevä, tuhottomasti myynyt kauhukirjailija Stephen King kertoo mm. teostensa lasten yliluonnollisista kyvyistä.

Jos palaisin traileriin Pahan sanansaattajat niin siinäkin on nuori nainen goottilaisesti ahdingossa – kun sairaalan väki kysyy vanhemmilta, voisiko tyttö itse vahingoittaa itseään…. Ulkopuoliset kun eivät oikein usko viilteleviin kummituksiin. Ja siitähän kunnon paranoia-soppa syntyy… 

Dario Argento kuvaa naista rikoksen näkijänä. Kokijana. Tekijänä. ja sarja Näkijä

Juuri Dario Argento kuvaa naista rikoksen näkijänä. Kokijana. Tekijänä.

Naisen vaisto ja intuitio – tosin lisättynä reilusti yliluonnollisella lahjakkuudella tekee sarjasta Näkijä kiinnostavan – perustuuhan se todelliseen ihmiseen. Mutta miksei nykyajan poliisilaitos sekä lakipuoli käyttäisi näitä yliluonnollisia kykyjä omistavia työssään?

Dario Argento näkee naisen sekä uhrina että toimijana, naisen täytyy tehdä valintoja, muttei hän aina ole viaton hattarapää, vaan joskus rikoksen tekijä, jopa murhaaja tai peräti monisatavuotinen noita… Hänen filmeissään nainen joutuu toimimaan niin yliluonnollisen kuin realistisenkin uhan edessä. Argenton kuvissa nainen aina katsoo kameran, katsoja-kokijan ohitse, seinän takana lymyävään vaaraa kohti. Goottilaisen kuvastoon kuuluva nuori nainen on aina ahdingossa. Imelletyissä saduissa, ja pöyristyttävimmissä romanttisissa kioskikirjoissa hänet aina pelastaa prinssi. Minua onkin kiehtonut nuo pahat hahmot, arkkityyppiset konnat, ja hirviöt, jotka voivat vietellä sankarittaren – pahuuteen, tai ainakin toiselle puolelle. Olen aika lailla kyllästynyt kauhun genressä ilmaisuun, jossa miehet sanovat: " akkojen juttuja ", mutta itse juuri eniten levittävät näitä huuhaa-juttuja hammajaisista. Ikään kuin nainen olisi lähempänä sekä luontoa että yliluonnollista. Tai että hänellä olisi tarve siihen.