torstai 1. joulukuuta 2016

Lavaklubi: Jussi Nikkilä versus Rikhard III

Kansallisteatterin Lavaklubilla oli valokiilassa Jussi Nikkilä ohjaajan roolissa. Hän kirjaimellisesti loisti, eteerisenä, mutta boheemina hahmona ja kertoi, mutusteli tämän Viljami Säkkiperän - tunnetaan myös Ankkalinnan ulkopuolella William Shakespeare -nimisenä klassikon tekijänä - näytelmästä Rikhard III, joka oli myös Julian Templen mainiossa the FILTH and the FURY -spektaakkelissa yhdistäessä rujon tyrannin Johnny Rotteniin elokuvateatteri Orionissa viime lauantaina juuri kun punk täytti 40 vuotta. Templen elokuvassa sir Laurence Olivierin tulkinta on hyvin koominen, musta polkkatukka - ei tiedä, ennakoiko hän tyranni Farquaad´ia musikaalissa Shrek, vaiko kauhurockin esi-isää niin ikkään brittiläistä Screaming Lord Sutchia? Feminiini - maskuliini? Pelottava - naurettava? Hyökkäys paras puolustus?
     En ymmärrä ahdasmielisen linttaan astujan pelkoa sukkahousuja kohtaan - runoja voi esittää sukkahousut päässä siinä missä pankkejakin voi ryöstää. Jos enää löytää konttoreita... Eihän tuolloin Elisabetin ajalla ollut sukkahousuja, vaan sukkia, jotka oikein kauniisti sopivat myös miehen maskuliiniseen pohkeeseen. En myöskään ymmärrä henkisten käppä-äijien pelkoa balettia kohtaan, että miespuolinen tanssija olisi jotenkin naismainen. Miten ihmeessä - eihän niissä asuissa mikään jää arvausten varaan...
     Ontto Kruunu: Rikhard III on myös digiboksissa Yle Teemalta tulleena, pääosassa Benedict Cumberbatch. Arvostelen tämän näytelmän Rikhard III, vasta kun olen nähnyt sen. Niin meillä on tapana....






Jussi Nikkilä ja Alice Martin





Lavaklubi: Jussi Nikkilä versus Rikhard III
and now for something completely different: jäyhä suomalainen voi ihmetellä. tällaisen kulttuuriperinnön edessä:

perjantai 25. marraskuuta 2016

Litku Klemetti & Tuntematon Numero

oli Flow festivaalin kiinnostavimpaa antia... 13.8.16 Helsingin Suvilahdessa Litku Klemetti & Tuntematon Numero








torstai 24. marraskuuta 2016

Onyx -vampyyrimusikaali pelottavan pimeän telakka -alueen keskellä...

Täällähän painetaan tiuhemmin kuin Avarassa luonnossa! Onyx vampyyrimusikaali Teatteri Toivo 12.10.16 Helsinki telakka-alueella. Hieno aula, pieni teatteri, pelottavan pimeän telakka -alueen keskellä... Hienot taistelut ja kamppailut, itse tykkään sekä Xenan että Jeanne d´Arcin taisteluista, Xenan koomisuus ja kuvien makeus, tulla hyvin. Jeanne d´Arc taas  traaginen ja realistinen. Lähikuvat - niitä ei teatterissa ole. Katsojan pitää itse valita ketä seuraa... Ns. aasialaisessa taistossa on hienot koreografiat ja vaijeripytähdykset eloluvissa. Teatterissa taas tullaan omille jaloilleen. Hyvä niin. Teatteri Toivon esityksessä oli sopivasti vaaranmakua. Sellaista - kuparille maistuvaa....








Onyx muistutti Underworldin aikalaisia. Mustaa nahkaa, harnessia, valjaita, sadomasokismia, korkeita korkoja. Fetisistille miltei tarpeeksi. Laulamiseen sopivat torahampaat ja metallibändi joka tuli uhkaavasti liki. Hienosti läsnä.
 
Toimiiko suomenkielinen näytelmäteksti modernissa vampyyrispektaakkelissa? Sitominen ja roikkuminen on aina hienoa, voimakasta, sadomasokistista, fetisististä. Osallistumista, äärimmäisyyttä, spektaakkeli. Seksuaalisuus, ja sen monet muodot. Vapaa seksi ja valtapeli. Vampyyrien luontainen biseksuaalisuus... Tru Blood on alleviivannut kuinka vampyyriviikingin stamina kestää useita tunteja... Seksikohtaukset ovat vaikeita teatterissa, kun mustan nahan ja PVC:n pitää peittää iho, ja kuitenkin kohtaus pitää olla luonnollinen. Tai luonnoton, mutta uskottava.

Olen aina rakastanut vampyyreitä 80-luvulla Christopher Leen Dracula Hammerin tuotannoissa, sitten Bela Lugosi, Frank Langella ja Ingrid Pitt. Sitten Near dark, Andy Warhol's Dracula, Bram Stokerin Dracula, Addiction, Buffy ja Angel, Veren vangit, Blade,  Byzantium, What we do on the shadows, Sookie Stackhouse, True Blood, Underworld. Lista on pitkä. A Girl walks home alone in dark.
    Musikaalit, sarjakuvat, maalaukset, ja mehujäätkin ja varsinkin transylvanialaiset vodkat! Paljon on vampirismillä rahastettu. On minullakin UFFin hieno ja kallis 9€ lääkärinlaukku johon van Helsing voi laittaa vaarnansa. Tai sitten ei..







#Onyx #vampyyrimusikaali #TeatteriToivo

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mä ja mun Evil Dead

12.11.16 Nights Vision Maximum Halloween 3016, Night Visions elokuvafestivaaleilla Evil Dead trilogia. Sen ekan Evil Dead (1981) elokuvan näin vhs-kasetilta 1980-luvulla huonona versiona. Rakastuin heti, ja olen veivannut elokuvaa siitä lähtien.

Minun versioni on hieman leikatumpi kun elokuvateatterissa oli pikkasen pidempi. Siinä näkyi mm yhdet villasukat ja Ashin pohje. Mutta tosi pelottava elokuva. Kyllä. Olimme mökillä. Kyllä siellä oli magnetofoni ja vanhoja nauhoja. Kyllä siellä oli moottorisaha... Samanlainen seinäkello. Ja pyöreä peili...
     Mikä kiehtoi, mikä oli uutta: kamera-ajot, äänimaailma ja vaha-animaatiot, kauhun ja naurun sekoitus. Michael Haneken sanoi Bergmanin videot -dokkarissa kuinka tärkeää ääni on hänen elokuvissaan. Haneken leikkaa elokuviensa äänimaailmaa pitempään kuin kuvaa.. Kauhu ja seksuaalisuus - kuinka kirkuu kun 1960-luvulla Screaming Lord Sutch laulaa Viiltäjä-Jackistä silinterissä ja viitassa.. Myös kauhu valkokankaalla - jos on hyvä tai rakas elokuva tuntuu siellä vatsanpohjassa tai alempanakin monenlaisena vireystilana.
      Uros luo optisen illuusion jotta naaras olisi suosiollinen - lintujen maailmassa... Anthony Hopkins sanoi Westworldin jaksossa kuinka kaiken taiteen ( hän lataa miessäveltäjiä. Ja miesmaalareita) tarkoitus on vain monimutkainen pariutumisrituaali.. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen passiivisena istuu pyrstöllään ja mies häärää riikinkukkona ympärillään... Tai sinijalkasuulana josta Kurt Vonnegut mainiosti kirjoitti Galapagos -romaanissaan.

Evil Dead elokuva tuli Kekkoslovakian valkokankaille vasta vuonna 2003.

Lukeminen kannattaa aina... Vanha sumerilainen sananlasku.
Night Visions rekvisiittaa




Evil Dead 2: Dead by Dawn. Elokuvasta en muista mitään. Itseltään saa toki ryöstää, ja itsensä saa kaikin mokomin synnyttää uudelleen... Taiteilija siis. Olemme samassa mökissä mutta romanttisella viikonloppureissulla. Nopeammin hirviöt heräävät. Mikä on se uteliaisuus, joka vie pikkusormen ja valtaa hengen... Dead by Dawn valottaa taustoja tutkimukselle. Kuinka ihanaa olikaan hylätä akateeminen maailma ja jossain määrin sivistynyt ihmiskunta ja mennä metsään. Jatkamaan tutkimuksia. Miksi paha tulee muualta? Onhan se uskottavampaa sumerin kielellä kuin Rauman murteella. Ehkä. Miksi tutkija perehtyy tällaisen josta voi kärsiä koko perhe. Miksi Marie Curie uhriutui? Koska kukaan muu ei. Ainakaan silloin. Ainakaan siksi. Dead by Dawn elokuvassa naisen vaha-animaatio tai stop motion -tanssi muistuttaa tulee mestaria, Tim Burtonia. Hello, lover! Ashin paita pysyy päällä vaikka kuinka heitetään päin hyllyjä... Onneksi sitten kolmannessa osassa Groovy Bruce saa komistella rauhassa. Miksi moottorisaha on niin toimiva... Niin Teksasissa kuin meilläkin. 


Päätösosa Pimeyden armeija, pidot paranee, paidat repeilee, jaa mikäs siinä - Tuhka eli Ash on komeaa katsottavaa. Nyt kun hauiksetkin näkyy... Yhä enemmän on rahaa käytössä, jopa 1300-luvulle asti, hevoset oikeita (eikä kookoksen puolikkaita kavioääniä tai vahahahmoja) ja samoin haarniskat. Elokuvaan on kudottu löysiä silmukoita, ja lainattu niin samurai-tarinoita, länkkäreitä kun Gulliverin retkiäkin. Visuaalisuus on tummanpuhuvaa ja goottilaista, ollen kaunista jatketta Mario Bavan työlle. Täydellistä, sarjakuvamaista, hölmöä. Ritariromantiikkaa, upeita ratsukkoja ja Bruce Campbellin komean graafinen sivuprofiili takkatulen loisteessa.. Päätösosassa meno on entistäkin lekkerimpi. On otettu löysin rantein. Luurankojen armeijan koliseva marssi on ennakkoa Pirates of The Caribbean -merirosvoelokuvusta, lähinnä Mustan helmen kirouksessa kirottu posse piraatteja yhdistää hirtehishuumoria ja kutkuttavaa pelkoa. Nyt katsottuina elokuvat ovat hyvin verisiä, täynnä eritteitä, kun ajattelee 80-luvun ahdasmielisyyttä ja aids-epidemiaa. Muistan ajalta jolloin monityydyttömättömät senaattorien rouvat tekemisen puutteessa hyökkäsivät sensuurilla mm heavymusiikkia vastaan - että hevi on saatanasta. Äijiensä puuhaillessa ties mitä moraalitonta ja luontoa tuhoavaa.



Evil Dead remake 2013 ostin käytettynä poistovideona ts dvd:nä. Ollaan hyvin kaukana alkuperäisestä, tyyli on hyvin selkeästi japanilaiskauhua, ja osin espanjalaiskauhua. Äänimaailma on hirveä, täysin pilattu. Täysin turhaan jytinä ja kirkuminen ymsp liian kovalla muka säilytyksiä - tästä tulee vain huonolle tuulelle. Kuulosuojaimia tarvisi. Ja minä sentään kuuntelen industraalia ja kerran olen hypännyt ylös U. K. Subsien keikalla. Se on hieno että Spinal Tapilla on namikoissa 11. Ehkä se sopii huonokuuloisille? Kieli on rumaa. Ei se mtn. Itsekin kiroilen kuin perkele, mutta kun on aihetta. Se mikä Manaajassa toimi 1974 vuoden pintaan oli hurjaa, varmaan, sensuurille. Mutta 2013 tekee vain mieli sanoa so not? Ja räjäytyksiä. Hoh hoijaa. Millä kaikella muulla voisi pöyristyttää? Oliko Cabin in the Woods viimeinen takorautainen naula arkkuun? Verisade on hieno ja nainen käyttämässä moottorisahaa.. Jaa lopussa ihanan Bruce Campbellin lohkaisu: Groovy! Saako lapsuuden ja nuoruuden elokuvia tehdä uudelleen? Fan fiction on eri..


Katsoin myös Ash versus Evil Dead -sarjan ykköskauden c more kanavalta jonka sai katsoa kuukauden ajan ilmaiseksi. Ash versus Evil Dead piti katsoa heti putkeen. Ensimmäisenä. Tuon sarjan vuoksi tilasin ilmaisen katseluoikeuden. Ja nautin. Ehkä ostan kotia koko sarjan. Bruce Campbell näytteli myös yhdessä suosikki televisiosarjassa Brisco County Junior joka oli makea lännensarja 1990-luvulta. Niin ikään dvd:nä.

Oli hauskaa ja karmivaa lukea kauhuelokuvien vastaanotosta Kekkoslovakiassa ja aiemminkin. Ostin Musta peili -kirjan kotimainen ensyklopedia visuaalisesta kauhusta verkkokalvoillemme. Oston kirjan välittömästi kun se ilmestyi. Kuinka monta elokuvaa - ennen videoaikaa ja eritoten ennen internetiä - kiellettiin, sensuroitiin, leikattiin ja pistettiin rangaistusverolle! Kun tultiin aikaan jolloin lyötiin tarroja joissa luki Parental Advisory Explicit Lyrics, niin levy oli hyvä 1990-luvulla. Se ei ollut lässyä paskaa eikä iskelmää.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Corey Asraf: Let Me Make A Martyr NVMH3016

Night Visions festival at (Hellsinki aka Helsiki, FI) has as guest another director from Let Me Make A Martyr -movie, Corey Asraf. Hidas, rujo ja kysymyksiä jättävä southern gothic genren ( eli suomeksi rämeellä eletään lainsuojattomina tai ainakin syrjässä ) alkaa 1970-lukulaisella keltaisen ja ruskean värin yhdistelmällä, myös musiikin tunnelma on samalta ajalta. Marilyn Manson näyttelee tiukasti yhtä pääosaa. Olen seurannut herran taiteellista uraa, ja siihen liittyviä mahalaskuja, kohokohtia, juhlimista ja loanheittoa tuosta Portrait of American Family cd-levystä lähtien. Elimme silloin 1990-luvulla. Mukana on myös Anarkian poikia, Mansonkin vieraili sarjassa, häsällä vaseliini ja häsällä runous ;) On hienoa että southern gothic eli räme, suo siellä vetelä täällä on maagisesti tullut uudeksi villiksi länneksi: True Blood, True Detective, Beasts of ths southern Wild. Corey Asraf kertoi leffan taustoista, kuinka Manson tuli viime tingassa mukaan, tiukassa aikataulussa, mukanaan karmiwat silmiklasit - joista Stigkin olis ylpee...

Corey Asraf in Hellsinki. Obviously ;)





Corey Asraf, John Swab: Let Me Make A Martyr
Night Visions festival, FF, Maximum Halloween 3016, NVMH3016, 12.11.16, Night Visions festivaalit

Franco Nero in Helsinki

More photos from Night Visions film festival Maximim Halloween 3016 on saturday 12.11.16 in Helsinki, Finland, in Kinopalatsi cinema, Kaisaniemi. Athletic charismatic Keoma, Django and all other special guest villains aka heros, saviors, vigilantes, role model, hotties, dandies, iconic and ironic alpha males that Franco Nero have played on our genre flicks, arrived to our movie festival on november, movember...



photographer Satu Ylavaara


I just love english word "graphic" which means both violence and graphic arts, graphic skills... So these photos are graphic, they´re old school black and white, or blurry colourful.

valokuvaaja Satu Ylävaara




Franco Nero in Helsinki, Franco Nero,  Helsinki, nvmh3016,  Night Visions festivals, Night Visions festivaalit, Night Visions, genre ff at Hellsinki, Night Visions Maximum Halloween, in flick Enter the Ninja and Keoma ( aka Caramba! aka Keoma il vendicatore - or in our country: Caramba! – paholainen kannoilla - devil behind us)  ... Those blue eyes.... Occhi Azzurri...  Special guest Villain Franco Nero - or should i say hero, savior: Django, Keoma, Enter the Ninja... Here you are: Francesco Clemente Giuseppe Sparanero. Movies, italo western, cult, genre, action, camp, art house.

Satu Ylavaara Photography
photographer Satu Ylavaara
valokuvaaja Satu Ylävaara.
Minun heimoni on valokuvaajien heimoa ;)
kameranainen Satu Ylävaara

maanantai 14. marraskuuta 2016

Franco Nero Helsingissä 11.11.16

Miestenviikon kohokohtana karismaattinen näyttelijä, kunniavieras, tuo sankari sinisilmä Franco Nero saapui Night Visions festivaaleille huonojen yöunien jälkeen - syytön minä siihen olen... ;) Night Visions Maximum Halloween 3016 kutsui [veren]himoista kansaa kekkereihin Halloweenin jälkeen tällä kertaa pelkästään Finnkinon Kinopalatsiin Kaisaniemen kompleksiin. Naisen eurolla ei joka elokuvaan pääse, joten valitsin mm Franco Neron elokuvat, koska kuulin varmuudella että herra itse laskeutuu paikalle. Näin kyllä muutakin, mutta säästeliäästi. Franco Nero IMDb:ssä  biografia

Satu Ylavaara Photography


12.11.16 klo 12.13 Franco Nero jakoi nimmareita Kinopalatsissa. Tässä Night Visions käsiohjelma ja kohtaus Enter the Ninja elokuvasta - ennenkuin soihdut sammuu ja saapuu oikea yö...
In bed with Franco Nero? These sheets cover his name on 12.11.16 nvmh3016 genre ff at Hellsinki, Night Visions Maximum Halloween, in flick Enter the Ninja - lights off... Those blue eyes.... Occhi Azzurri...  Special guest Villain Franco Nero - or should i say hero, savior: Django, Keoma, Enter the Ninja... Here you are: Francesco Clemente Giuseppe Sparanero. Movies, italo western, cult, genre, action, camp, art house.

Asiasanat: elokuvat, spaghettiwestern, rujo lännenfilmi, 1976, italialaisten tekemät länkkärit, Night Visions Maximum Halloween, Maximum Halloween,


                                                by cinematographer Satu Ylavaara
                                                     camera woman Satu Ylavaara
                                                      kameranainen Satu Ylävaara


Kauhuelokuvafestivaalit ja seksuaalisuus? Night Visions on kauhun lisäksi kultti- ja genre-elokuvien katsastuspaikka, jossa tiirataan menneisyyteen ja tulevaan. Franco Neron vitaalisuus, noh, ensi viikolla postalfailu jatkuu jälleen.... Läsnäolo ja katse, viikset ja toiminta. Vaikka Rainer Werner Fassbinderin elokuvassa Querrelle Franco Neron roolihahmo lähinnä katsoo kun hiki valuu uniformupukuisten seiloreiden lihaksikkaista... Kröhöm, asiaan. Kauhu ja jännitys elokuvasalissa, suosikkielokuvan tai -näyttelijän vuoksi, muistuttaa toisenkinlaista vireystilaa... Vaikka Neron filmejä pidetään toimintapätkinä, poikien tai miesten juttuna, on sex appealilla paljolti tekemistä. Keoman hidastetut loikkaukset ja juoksut ovat villin ja kahlitsemattoman ihmisen vapautta.... toisaalta villin lännen kaksintaistelut, vedot on hyvin freudilaisia, ja Tom of Finland -osastoa, fetisismiä, katsojan silmän valloittamista, pelkän katseen voima... Kuten entinen Selina Kyle metamorfoosin, miehen tekemän väkivallan, murhayrityksen jälkeen Kissanaisena sanoi ostoshelvetin vartijoille, miehille, että te sekoitatte aina pyssyt ja pippelit ( monta eri käännöstä, tämä sisältö ). Paperi T:n PostAlfan jälkeen olen miettinyt, mitä alfoja tarvitaan. Naarassusia, alfoja, tietenkin laumassa, mutta entä alfaurokset? Kävin katsomassa kesäteatterin näytelmän musikaalin Rosvo-Roope meren rannalla Helsingissä. Hän sai olla karismaattinen alfauros, valtava sulka päähineessän sekä tietenkin valtaisa miekka.... Oliko kesällä muita alfoja?
   
Enzo G. Castellarin elokuvassa Keoma ( aka Caramba! aka Keoma il vendicatore meillä Kekkoslovakiassa: Caramba! – paholainen kannoilla ) tuuli ulvoo kuten rujoissa länkkäreissä ja goottilaisessa / yliluonnollisessa kauhussa. Muistan, ehkä, lapsuudesta länkkärit ja ranskalaiset rakkausfilmit joita pappa katsoi, ja minäkin, salaa, lauantaina, 1970-luvulla. Kun aikuiset luulivat, etten osannut lukea tekstitystä ;)  Keoma IMDb:ssä   Enzo G. Castellari IMDb:ssä

Hienoja julkkia! Franco Nero saapui Night Visions elokuvafestivaaleille
Ensin nähtiin Enter the Ninja, kuin pinkkien linssien lävitse, kauniin vaaleanpunaisena, ainakin aluksi, filmi rapisi mukavasti korvaan ja toi muistoja entisestä.. Vuonna 1982 valmistunut ninja-elokuvan pääosassa on monipuolinen Franco Nero, jonka katse riittää. Stuntit ovat hienoja, mukana on tarpeeksi camppia menoa, mutta komeata koreografiaa - ilman vaijereita. Herra teki stunttinsa ihan ite - paitsi ne paikalliseen niagaraan hyppäämiset.



photographer Satu Ylavaara
Nero puhui myöhemmin kuinka sai spaghettiwestern-rooleja sanoen: totta kai osaan ratsastaa, vaikkei osannut. Vielä. Vähän niinkuin Peppi Pitkätossu - mistä sen tietää, osaako ellei kokeile. Uskottava näyttelijä tämä  Franco - jota ennen festivaalia katsoin kotona putkeen herran tuttuja filmejä: Django, Django unchained ja Querrelle. Ninja-touhu, ninjiutsu oli vielä tuolloin oudohkoa 1980-luvun alussa...

photographer Satu Ylavaara

Enter the Ninja oli pohjiltaan yhdistelmä Man with the golden gun, Lady Chatterleyn rakastaja ja I walked with a zombie tyylejä. Bond-tyyppinen kaukomailla tapahtuva seikkailu, jossa valkoinen mies tulee, ja pelastaa kaiken, naisen ahdingosta, tain ainakin toimii kumppanina...
Valkoinen mies pääosassa - oliko se whitewashing? Hyvin paljon on miehiklä päällään valkeita pukuja, onko se surun väri aasialaisittain, vai onko tämäkin stereotypia. Oli kolonialismia, alkoholismia, ja suurta vääryttä, jonka vain Franco Nero oikaisee. Susan George suurinen silmineen oli tuttu ainakin Olkikoirat elokuvasta, tässä hän oli herran entisen armeijatoverin puoliso. Paljon väkivaltaa, hölmöilyä, jännitystä ja toimintaa....

valokuvaaja Satu Ylävaara

Keoma aka Caramba! oli viimeinen tai viimeisiä italowesternejä. Päähenkilö, puoliverinen, intiaani, orpo Keoma. Franco Nero on järjettömän hyvännäköinen pitkätukkaisena hippiajan vakavana sankarina. Tarina on täynnä allegorioita ( ristiinnaulitseminen, marttyyrius ), noitia, tai ainakin yksi noita, Shakespearea. Kuvat ovat huippuluokkaa, rujoa, ja hevosella on maailman kaunein silhuetti vuorelta laskeutuessaan... Franco Neron siniset silmät - joista ohjaaja sanoi, noilla taotaan miljoonia. Nuo pohjattomat lammet.... Mikäs siinä. Anekdottina elokuvan lauluissa haluttiin pariin kohtaan Leonard Cohen -tyyppistä...








valokuvaaja Satu Ylävaara


 Kuvat ovat tavattoman huonoja koska valkokankaan edessä tapahtuva haastattelu Q & A tehdään suomessa aina ilman valaistusta. Franco Nero Helsingissä 11.11.16 Night Visions festivaalit

Satu Ylavaara Photography


kameranainen Satu Ylävaara
Satu Ylavaara Photography
photographer Satu Ylavaara
valokuvaaja Satu Ylävaara.
Minun heimoni on valokuvaajien heimoa ;)

Enzo G. Castellarin elokuva Keoma  aka Caramba! aka Keoma il vendicatore meillä Kekkoslovakiassa: Caramba! – paholainen kannoilla
Onks tukka hyvin? Näkyyks kello? On, ponnarilla ;) ja tottahan toki kello kulkee kun pitää pojan kanssa illalliselle ehtiä...
Django lähestyy ulkaavasti.... Ruotsalaisen dvd-elokuvan muodossa