Leffat: Last Night in Soho ennakko Night Visions Halloween Extravaganza festareilla 30.10.2021. Sisältää juonipaljastuksia! Seuraava olikin Elokuvateatteri Orionissa 05.11.202. Sisältää juonipaljastuksia

Last Night in Soho, kun näin toisen kerran valkokankaalta. Tässä kummankin kerran muistoja...

Ensimmäinen ennakko oli hunajaisilla Night Visions Halloween Extravaganza festareilla 30.10.2021. Seuraava olikin Elokuvateatteri Orionissa 05.11.2021, joilloin se oli double featuren ensimmäinen leffa, kun toisena tuli surkea, sekstistinen New York Ripper.  Sisältää juonipaljastuksia! 

Sisältää juonipaljastuksia, sillä ei tästä, ja mitä uutta se tuo gialloon, kauhuun ja psykologiseen trilleriin, voi olla mainitsematta näitä kohtia. Varsinkin kun vertaa misogyyniseen tekeleeseen New York Ripper. Itse rakastan gialloa esimerkiksi Argenton kautta, kun hänelle nainen päähenkilönä ei ole kirkuva passiivinen objekti, jota tirkistellään, vaan myös ehkä hirviö, murhaaja, kostaja, aktiivinen toimija, mitä tahansa, herkkäkin, ujokin, jolla on yhtä paljon vuorosanoja kuin miehellä, eikä hän ole vain alaston valkoisen naisen ruumis kuten Nordic Noirissa.

Eli käy katsomassa kun saapuu 12.11. yleiseen jakeluun kaikkialle Suomeen. Misää elokuvateattereita pidetään auki... 

Nuori nainen tanssii paperisessa, itsesuunnittelemassaan puvussa 60-luvulla onnellisena, mukavan kodin, omakotitalon yläkerrassa, levysoitin on 60-luvulta, samoin musiikki. Koska ennen oli paremmin, ainakin musiikki. Tyttö tanssii onnellisena, hieman nostalgisena pukunuken kanssa, tässä on ilmeisesti viittaus Neiti Kukkeaan, joka oli muotinukke ihanassa kirjassa I captured the Castle eli meillä Linnanneidon lokikirja. Tyttö tanssii, niin, että osuu levariin, levysoittimeen. Hän onkin nykyajassa, mutta pitää parempana kuunnella hyvää musiikkia vinyyliltä. 1960-luvulta. Mutta olemme nykyajassa, tytön mummi on herttainen ja herkkävaistoinen, koska tytöllä, äidittömällä tytöllä on lahja. Tai kirous.

Tyttö haluaa vaatesuunnittelijaksi, ja hän pääseekin opiskelemaan Lontooseen. Lontoo on kova paikka. Wrightin elokuva haluaakin näyttää, kuten Nuori lupaava nainen, mitä kaikkea vastenmielistä naisvihaa, hiljentämistä, kyttäämistä ja häirintää nainen joutuu kokemaan. Kun minä olin Lontoossa, ja minulle sanottiin lauseen lopussa love, tai darling, tai sweetie, kuten vaikka huippusarjassa Todella upeeta, niin se ei ollut häirintää, vaan kaupan tädin tapa puhua, kuten here you are, love. Mutta kun niljakas taksikuski sanoo nuo sanat, eikä kuuntele, että tyttö on vaatesuunnittelua opettelemassa, vaan että tyttö on malli, jolla on hyvät sääret.

 

Repliikissä äijä sanookin, ihan paljastaa, että aikoo kytätä tyttöjen asuntolan ulkopuolella. Tyttö poistuu taksista. Äijä jää kyttäämään, koska tyttö tulee ulos. Tyttö viivyttelee kaupassa.

Yleensä svengaava 60-luku esitetään leffoissa kovin kapoisasti, mutta ohjaaja Edgar Wright haluaa mennä pitemmälle kuin esim. Carnaby Street, joka sekin tietysti ohitetaan, pikaisesti. 

Tyttö menee asuntolaan. Portailla apua on tarjoamassa nuori mies. Tyttö sanoo ei kiitos. Koska koskaan ei voi tietää. Myös poika opiskelee samassa paikassa, ja toisella katsomiskerralla hän on selkeästi yhtä ujo ja epävarma. Muut opiskelijat pilettävät kuin viimeistä päivää, ja tietävät miten pukeutua ja miten puhua. Tosi ilkeästi.

Tämä ei ole romanttinen komedia, mutta voisi olla. 

Kuten riemastuttavassa minisarjassa Lost in Austen, eli Kuinka katosin Austeniin, Jane Austenin maailmaan, nuori nainen on kyllästynyt nykyajan itsekkäisiin k*sipäisiin miehiin, jolla ei ole mitään tapoja, ja nainen haluaakin Austenin aikaan, jolloin kaikki oli paremmin. Miehet olivat romanttisia. Nainen löytääkin kylppäristään portaalin Austenin aikaan. Ja eipä aikaakaan kuin myös Mister Darcyn... Mutta onko tuolloin kaikki

auvoista. Onko Darcy kehittynyt ihmisenä. Tarvitseeko hänen kehittyä? 

Oli hauska meemi, jossa oli juonipaljastuksia mm kirjoista Ylpeys ja ennakkoluulo ja Humiseva harju. Meemissä lukikin: He´s a jerk. Eli se mies on kusipää.  

Kun Austenin maailmaan oli portaali neidon kylpyhuoneessa, niin tässä Last Night in Sohon ekstaattisessa, neonvaloa välkkyvässä maailmassa on portaali menneeseen, parempaan aikaan. 

Wright on romanttisia kirjoja lukenut, ja genre tunnetaan. Samoin giallo, jolla voi ketoa myös tämänlaisen tarinan. 

Kun ajattelee me too -liikettä, niin onko naisten hyväksikäyttö showbisneksessä mitenkään muuttunut. On, ihmiset puhuvat, ihmiset kyseenalasitavat, ihmiset kirjoittavat, ihmiset tukevat. 

60-luvun musiikki on taiten valittu, siellä ei soi ilmiselvä Kinksien Dedicated follower of fashion, koska tyttö on vaatesuunnittelija. Siellä ei soi I close my eyes and count to ten, vaikka voisi soida. Koska se ei ihan olisi sopinut pirtaan/juonenkäänteisiin. 

Tytön nimi on Eloise....

Kuten kauhuromantiikassa, gotiikassa on nuori nainen, ujo, samaistuttava, ulkopuolinen päähenkilö, joka pitää peliä sekä kiltin pojan että pahan pojan kanssa, kuten Bram Stokerin Dracula, Oopperan kummitus, ja ehkä Hammer studion Muumiossa jonkin sekunnin ajan reinkarnaatiossa. Sekä Uhrilampaissa, paitsi hieman etäännytettyinä, koska kiltti poika oli oma pomo. Ja oliko mitään sutinaa. 

Tai mikä tahansa kaunotar ja hirviö -tarina. Giallo on niin fetisistinen, ja siinä mielessä ihana genre, lajityyppi, tai tyylilaji, että nainen voi olla kumpaakin. Kun taas Sookie Stackhouse Tru Bloodissa oli niin ahne, että piti peliään monen hirviönkin kanssa, vaikka oli sinisilmäinen, kiltti, eristäytyvä tyttö. Eli Wright tuntee myös kauhuromantiikan perinnön. Ja käyttää sitä mallinsa mukaan. 

Thomasin McKenzie on Eloise, kiltti tyttö ja peilikuvanaan Anya Taylor-Joy on paha tyttö Sandy, Sandie. Tai onhan hänellä monta muutakin nimeä. Tai tyttö joka uskaltaa ja tekee. Eloisella on tummat hiukset, ja hänellä on toisenlainen arvomaailma. Hän on täysin hurahtanut 60-lukuun. Niin minäkin kerran, kun pidin sen ajan vaatteita, tai sen tyylisiä vaatteita. 

Sandy on itsevarma ja valkaistu blondi, joka on aina viimeisen päälle tyylikäs, tietää mitä sanoa. Miesten maailmassa. Mutta muut tanssitytöt soittavat takahuoneessa kotiinsa, ja kertovat, ettei tämä ollut sitä, mitä he halusivat.

Paljon antaa vinkkejä tuleviin halloween, koshaus eli cosplay ja burleski -esityksiin ja vaatetuksiin, teemapileisiin... Esimerkiksi juuri tuo Puppet on a string, eli kuka niitä naruja vetelee. Kuka meitä katsoo. 

Kaunis viittaus myös Suspiriaan, jossa viaton nuori nainen menee tanssikouluun... 

Kirjoitan lisää jahka kerkiän. 

Tekijäloota

Pääosissa

Thomasin McKenzie Anya Taylor-Joy 

Matt Smith 

Michael Ajao 

Diana Rigg 

Terence Stamp 

Rita Tushingham Aimée Cassettari Synnøve Karlsen Jessie Mei Li Kassius Nelson Rebecca Harrod Michael Jibson Lisa McGrillis Andrew Bicknell Elizabeth Berrington Sam Claflin Maud Druine Will Rogers Oliver Phelps James Phelps Lee Byford Will Rowlands Margaret Nolan Georgie Banks Michael Mears Tom Hartwell Paul Hamilton Wayne Cater 

117 minsaa   

Last Night in Soho ennakossa Night Visions Halloween Extravaganza festareilla

(2021) ★★★★★

30.10.2021

Teatterinlumoa’s review published on Letterboxd:

At cinema today. Valkokankaalta. Vihdoinkin. Vuoden odotetuin leffa ennakkonäytöksenä Night Visions festareilla. Moderni giallo, tyttöjen elokuva. Jos ja kun Cruella avasi oven vshvojen nuorten naisten tarinoille vaatesuunnittelijoiden maailmassa svengaavassa Lontoossa joka oli muuttunut punk ja ska lontooksi, niin Edgar Wrightin uusin viiltää syvemmälle, 60-luvun lopulle. Ekstaattinen, hengästyttävä.

Tuorein giallo. Olihan tämä yhtä upea kuin kuvat, julisteet, trailerit, giffit. Kyllä ennen oli paremmin. Musiikki nyt ainakin. Terence Stampin Fellini valitsi Toby Dammitin rooliin euroopan dekadenteimpänä tyyppinä episodielokuvaan Spirits of the Dead, jonka omistan dvd:nä.

Toinen 60-luvun lopun ikoni, ihminen, mm Emma Peelin roolissa mustassa nahkapuvussa olöut Diana Rigg oli mukana vielä myös tässä leffassa. Diana oli myös Game of Thronesissa, sekä ihastuttavassa brittisarjassa Me metallinetsijät, jossa näytteli tyttärensä Rachel Stirlingin kanssa.

Eilisen huipentumana Edgar Wrightin uusin Last Night in Soho valkokankaalla. Nyt kun hesarin mielipidepalstalla yritetään sanella, mikä on koululaisia turmelevaa kirjallisuutta ( kauhu aka kuokkamummo), niin roisaalta elokuvissa kauhun sisällä voi tehä ekstaattista taidetta jossa sanoma.

#LastNightInSoho t.co/SNQZZ8vsS9

Last Night in Soho toisen kerran nähtynä Cinema Orionissa

(2021) ★★★★★

 05.11.2021

Teatterinlumoa’s review published on Letterboxd:

At cinema today 05.11.2021, for the second time. Valkokankaalta m

Päivän lajityyppinä giallo, ja mitä kaikkea sen sisällä voi tehdä...

Kun osaa. t.co/nMud9AaCzW

Last Night in Soho toisen kerran valkokankaalta viikon sisään. Se on tyttöjen elokuva kuten Carrie (1976), eikä giallossa nainen päähenkilönä ole pelkästään passiivinen uhri tai objekti.

Koska saisi nähdä elokuvia elokuvateatterissa jossa ei rapistella?

Miksi pitää mössyttää ja rapistella hirveän hajuisia sipsejä ja muuta, kun voi kotona tehdä niin.

Elokuvateatteri Orionin valkokankaalla lukee ohjeet rapistelijoille ja jotka vetävät ruokaa naamaan elokuvasalissa.

Mutta pitäisi osata lukea.

Ennen ei elokuvateatteri Orionissa eikä Kino Reginassa eikä Whs Teatteri Unionissa rapisteltu, vaan ihmiset haluavat kuulla ääniraidan.

Keitä nämä turistit ja ääliöt on jotka tulevat elokuvateatteriin, mutteivät osaa käyttäytyä.

Kun teatterissa on tuoksuttomia näytöksiä, niin voisiko elokuvateattereissa olla näytöksiä jossa kuulee elokuvan?

Mistä voi varata niihin lippuja? 

#LastNightInSoho

 t.co/pRqUfGNKFM

Cinema Orionissa double feature The New York Ripper 

(1982) surkea tekele, hädin tuskin puoli tähteä ½

05.11.2021

Teatterinlumoa’s review published on Letterboxd:

Surkeata misogyynistä paskaa, jossa hukataan kaikki. Vanhat äijät vaatteet päällä kaikissa ammateissa, ja alastomat nuoret naiset ilman vaatteita vain yhdessä ammatissa. Masilman surkein motiivi murhille ja sadismille, ja toteutus lähinnä järjetön. Tälläisen surkean tekeleen olisin voinut jättää katsomatta. En sijaan Edgar Wright onnistuu giallossaan, koska hän on luova taiteilija, humaani ja feministi, ja hän osaa tehdä. Hänen giallollaan voi kertoa tarinoita. Kuten Argenton giallolla naiset eivät olleet pelkästään kirkuvia uhreja, vaan myös hirviöitä, kostajia, toimijoita aktiivisia.

Tässä tekeleessä yritetään miellyttää äijän silmää. Kaikki surkeat seksikohtaukset sisältävät vain yhden sekunninsadasaosan aikana näkyvän vilahduksen peniksestä, muuten naisia näytetään kyllästymiseen asti. Naisten teeskentelemät " nautinnot " ja" orgasmit " ovat niin naurettavia, ettei nämä äijät käsikirjoittajat, ohjaajat ja äänittäjät ole koskaan tavanneet naista joka nauttii.

Sääli heitä.

Julkaistu

10.11.2021