Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Tv sarjat. Lovecraft Country (2020) kauhu, 1 kausi, HBO Max

Tv sarjat. Lovecraft Country (2020) kauhu, 1 kausi, HBO Max. Lovecraft Country on Misha Greenin kehittämä yhdysvaltalainen televisiosarja, joka on kauhudraamaa. Se perustuu Matt Ruffin vuoden 2016 samannimiseen romaaniin ja toimii sen jatkona. Pääosissa Jurnee Smollett ja Jonathan Majors, se sai ensi-iltansa 16. elokuuta 2020 HBO:lla.

Sarjan pääosassa on nuori, lukenut könsikäs tummaihoinen Atticus "Tic" Freeman (Jonathan Majors) joka matkustaa rasistista Amerikkaa halki 50-luvulla,jossa oli vielä eri sisäänkäynnit värillisille ihmisille, sekä busseissa eri paikat värillisille ihmisille. Hän etsii kadonnutta isäänsä. Kuinkas naurettava maa ameriikka onkaan, saanut nimensä Americo Vespuccilta, konkistadoorien jälkeläiset eurooppalaiset ryöstivät ja valloittivat maan, toivat sitten orjia Afrikasta. Järjetön maa. Vapauden maa. Tic on nimensä puolesta vapaa mies, Freeman. Hän lukee kauhua, kioskikirjallisuutta, Lovecraftia. 

Upeaa on vihdoinkin sarjassa on pikkutyttö Dee, joka piirtää sarjakuvaa! 

On korttelijuhla, Block Party. Siinä esiintyy omilla huudeillaan mustat muusikot ja laulajat kuin muistuttaen kuinka rotuerottelu oli voimissaan, mutta silti valkoiset olivat ja ryöstivät mustilta mm bluesin, rock n rollin. 

Toinen laulajista on Leti (Jurnee Smollett) joka oli ainoa nainen pienenä skifi-klubissa... 

Kaupunkia vaivaavat synkät salaisuudet, onko se Lovecraftin luoma, vai tallentama. 

Katson nyt toista kertaa Hbo Maxilla. 

Jos ihmettelee, miksi historiallinen seikkailuromaani Monte Criston kreivi on keskiössä, niin sen kirjoitti Dumas joka oli perimältään 1/4 tummaihoinen. Tähän on viitattu myös Tarantinon Django unchained -leffassa jossa rikas valkoinen ns. plantaasinomistaja muka rakastaa Ranskaa, vaikkei osaa kieltä eikä tunne kirjallisuutta. 

03.03 2024.

Varsinainen yliluonnollinen kauhu alkaa vasta 1. jakson loppumetreillä. Luonnollista ts realistista kauhia 50-luvulta voimme totea harva se hetki. Miten valkoinen etuoikeutettu valtaa pitävä rasisti mies kuten sadistinen poliisi tai sheriffi nöyryyttää, ja haluaa hirttää. Tästä ei ome pitkäkään aika. Ja valkoisen poliisin väkivalta nykyaikana, kuten I can't breathe, En voi hengittää, tämä BLM black lives matter. 

" Kun neljä poliisia oli 25. toukokuuta pidättämässä mustaihoista George Floydia, tämä sanoi poliiseile yli 20 kertaa, ettei voi hengittää. Floyd myös sanoi olevansa peloissaan ja uskoi kuolevansa. " Yle 

" Jännittävä uusi HBO-draamasarja, joka seuraa kadonnutta isäänsä etsivää Atticus Freemania. Tämä matka vie hänet, hänen ystävänsä Letitian ja hänen setänsä Georgen ihmeelliselle automatkalle 1950-luvun Jim Crow Amerikan halki."

K1·J1: Sundown 1 h 5 min " Sarjan aloitusjakso. Atticus Freeman matkustaa Jim Crow etelästä kotikaupunkiinsa Chicagoon etsiessään kadonnutta isäänsä, Montrosea. Hän pyytää George-setänsä ja lapsuudenystävänsä Letitian auttamaan häntä. "

Jos ihmettelee miksi jakson nimeksi on valittu sundown, auringonlasku, niin se oli termi, jolla joissakin osavaltioissa oli lakina, etteivät POC, people of color, värilliset ihmiset saaneet olla ulkona... 

" Auringonlaskukaupungit, kuten kaupunki, jossa asun nyt, olivat kaupunkeja, joissa mustat ihmiset saivat suhteellisen vapaasti vaeltaa päiväsaikaan, mutta auringon laskiessa heidät pidätettiin ja joskus tapettiin – yksinkertaisesti heidän värinsä vuoksi. iho. Joskus näiden kaupunkien perustajat ja johtajat rationalisoivat ihmisten kohteluaan puhumalla mustia seuranneesta rikollisuuden uhasta, mutta itse asiassa se oli vain tapa pitää minulta näyttävät ihmiset paikallaan. " 

"Auringonlaskukaupungit" olivat aivan liian todellisia - eivätkä vain etelässä.

KIRJAILIJA: LAWRENCE WARE, 19. ELOKUUTA 2020, SLATE, Lovecraft Countryn ensi-ilta vangitsi kauhun, joka melkein tappoi isoisäni. Alkup: Lovecraft Country’s Premiere Captured the Horror That Almost Killed My Grandfather

“Sundown towns” were all too real—and not just in the South. "

Tietoja palkinnot : Primetime Creative Arts Emmy Award for Outstanding Sound Editing for a Comedy or Drama Series (One-Hour)

Esityspäivä: 16. elokuuta 2020

Jakson numero: 1

Kauden numero: 1

Käsikirjoittaja: Misha Green

" A man's journey in search of his missing father becomes a struggle to survive racist terrors and terrifying monsters."


Voimakkaasti värikäs ja värillinen sarja. 


Kauhun, lähihistorian, splatterin, magian, seksuaalisuuden, runojen (spoken word), sloganien (I can't breathe), rakkaustarinan, sukupolvikokemuksen ja skifin kudelma. Vähintäänkin hurja mielikuvituksen lento. Kun ajattelee kuinka rasisti Lovecraft oli ja kirjoitti ikävästi mm suomalaisista alempana rotuna. Maailmaan mahtuu kauhusarjoja, tämäkin ollsi saanut jatkua. Pidän myös American Horror Storystä, paitsi uusinta kautta en halunnut nähdä. 


K1·J2: Whitey's on the Moon 55 min

" Letin ja Georgen nautiskellessa uudesta ympäristöstään Atticus alkaa epäillä henkilöitä, jotka pyörittävät Ardham Lodgea, jossa pidetään pahaenteinen seremonia."  

Toisessa jaksossa heidät kutsuu kartanoon hyvinkin arjalainen herrasmies William (Jordan Patrick Smith). Heitä on jo odotettu. 

Onko kaikki edellisen jakson lopussa raivonneet hirviöt vain Ticin mielikuvitusta, taisteluväsymystä. Se on jännää miten segregaatiota pidettiin yllä ihonväriin perustuen heitä alemmaksi roduksi nimittäen, mutta kuitenkin sotaan kelpasivat. 

Miten hirviöt syntyvät.


" Whitey on the Moon " on Gil Scott-Heronin spoken word, puhuttu runo , joka julkaistiin debyyttialbuminsa Small Talk 125. yhdeksäntenä kappaleena ja Lenox vuonna 1970. Conga -rumpujen säestyksellä Scott-Heronin kertomus kertoo lääketieteellisestä velasta , korkeasta. verot ja kaupunkien rappeutuminen , joka koettiin Apollon Kuuhun laskeutumisten aikaan , ja kritisoi avaruusohjelmaan käytettyjä resursseja mustien amerikkalaisten taloudellisen avun sijaan . "Whitey on the Moon" oli näkyvästi esillä vuoden 2018 elokuvassa First Man ja HBO:n televisiosarjan Lovecraft Country toisessa jaksossa"

Hienoa on myös nainen, musta nainen valokuvaajana! Perin kyllästynyt asetelmiin joissa mies kuvaa. 



" Inexplicably recovered from their terrifying night, Leti and George luxuriate in their new surroundings, while Atticus grows suspicious of their Ardham Lodge hosts - Christina Braithwhite (Abbey Lee) and her elusive father Samuel (Tony Goldwyn) - who unveil cryptic plans for Atticus' role in their upcoming "Sons of Adam" ceremony. Later, after Tic, Leti, and George stumble upon a clue that could lead them to Montrose, each takes an unwelcome walk down memory lane. "

" Jännittävä uusi HBO-draamasarja, joka seuraa kadonnutta isäänsä etsivää Atticus Freemania. Tämä matka vie hänet, hänen ystävänsä Letitian ja hänen setänsä Georgen ihmeelliselle automatkalle 1950-luvun Jim Crow Amerikan halki."







Rooleissa

Jonathan Majors

Atticus Freeman

Jurnee Smollett

Letitia 'Leti' Lewis

Michael K. Williams

Montrose Freeman

Aunjanue Ellis

Hippolyta

Wunmi Mosaku

Ruby Baptiste

Jada Harris

Diana Freeman

Courtney B. Vance

George Freeman



#LovecraftCountry

#LovecraftCountry2020

#tvsarjat #tvsarja #hbomaxilla #hbomax 

#tvsarjat2020 


7,1/10 IMDb

84 % JustWatch

88 % Rotten Tomatoes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.