Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

torstai 9. marraskuuta 2017

Ismo Sajakorpi: YÖJUTTU: MERKITTY Finlandia-gaalassa keskiviikkona 26.10.2011 Night Visions festarilla

Ismo Sajakorpi on myös merkittävä harvinaisen kotimaisen kauhun, kauhukomedian, ja kumman tekijä. Hän sekä kirkastuttanut että tärvellyt lapsuuteni ja hehkeän nuaruuteni kauhua kohti - niin vain kaikista parhaimmat tekevät ;) On todella sääli, ettei kotimaisia kauhua ole elokuvina ja minisarjoina kuin rupinen kourallinen. Vaikka meillä on upea kauhun, pelottavan, oudon ja kumman perimä. Minä en vieläkään uskalla mennå kunnolla meidän kivikautiseen järveemme, koska siellä asui Näkki. Ainakin 1970-luvulla. Ellei kaivosteollisuuden saasteet ole häntä tappaneet. Näkki-raukka ;(  Jännää on tämä ambivalentti suhde Näkkiin, joka on muuttunut vuosien varrella, paljon on vettä ehtinyt virrata :)

Jossain vaiheessa Näkki oli Rudolf Koivun piirtämä rumilus, joskus taas kaunis mies. En tiedä yhdistyikö tämä Näkki-kondomiin ja Orfeukseen, ja millä lailla. Theodor Kittelsenin Näkki on suuri ja pelottava, pohjoinen olio, jota on kunnioitettava. Kuten luontoa. Ante Aikion Aiki -saagassa on Vesirukka, joka on saamelainen olento. Ja ilman muuta tämä vanha olio on vaikuttanut Tolkienin Klonkkuun... Ja kuinkas ollakaan, minulla on liput tulevaan Night Visions Maximum Halloween 3017 festarien uuteen elokuvaan The Shape of Water jonka on ohjannut Guillermo del Toro, jonka ihana hahmo Abe Sabien tuosta Hellboy-sarjakuvasta on elokuvassakin niin huikea yhdistelmä tätä kaikkea, ja ennen kaikkea empatiaa.

Sajakorven Merkityssä ei ole Näkkiä, pääsen siihen kohta...

Pohjoisessa on kiertänyt paljon suullista perintöä, ns leirinuotiotarinoita, jotka viihdyttivät ennen älyttömiä älylaitteita, sekä opettivat ennen Yle Teemaa ja HBO:ta.

Oli surullista huomata vuonna 1988, että näiden tarinoiden kertominen on kuolemassa. Yksi syy on vanhat äijät jotka yrittivät hiljentää " akkojen juttuja " hammajaisista ja liekkiöistä, ja muista olioista, ufoistakin, mutta muistan miten naiset kertoivat. Silti. Se oli aika ennen urbaanilegendoja, ja joskus tarinat päässäni menivät sekaisin, että oliko se painajainen vai urpaani lekenda vai yöjuttu vai hämärän rajamailla vai mikä. Vaikutus oli kuitenkin ahdistava.

Ennen videonauhurien surrausta joku oli jossain, kenties Tulkolmassa nähnyt jonkun pelottavan pätkän. Ja kertoi siitä. Muistan kuinka Alien oli hyytävä ns kuunnelmana jonka joku koulukaveri, ylemmiltä luokilta kertoi. Vaikka teknologia kehittyi, pysyi tarinan kertominen samana. Ainakin silloin.

Nyt tänä Halloweenina kuulin hienon, vaihteeks helsinkiläisen kummitustarinan. Mutta sitä ei voi selvittää, kun asunnosta on jo pois muutettu. Jäikö kummitus keittiöön, ja miksi?

Yksi sininen, lempeä talo on hieno talo, vaikka vesi pitää ottaa kaivosta tai kaupasta. Vai tuleeko vesi pienemmästä kaivosta saunalle? Sen pitäisi olla rauhan tyyssija, vaikka armeijan ja ties minkä patteriston telaketjuvaunut ovat pilanneet maastoa. Siellä oli ullakolla Lääkärisarjoja ja muuta romanttista luettavaa, mutta myös kauhuromantikkaa. Siellä myös kummitteli, mutta ei kaikille. Olisiko se pitänyt tutkia? Mitä meidän menneisyydessä, tai ajassa ennen meidön menneisyyttä oli meidän läheisille tapahtunut?

Miellä on suvussa muutama herkkävaistoinen ihminen. Pohjoisen peräkylässä se onkin ollut hengissä pysymisen taito ja edellytys.

Hassua, että herkkävaistoista ihmistä pidetään friikkinä, mutta herkkävaistoista eläintä älykkäänä. Hm...

Meillä kylällä oli yksi talo jossa asui piruja. Talon ympäristössäkin on komeita pelottavia lehdettömiä puita, ikihonkia, kelohonkia valtavaine pitkine oksineen, jotka ovat kuin noidan hiuksia ja käsiä ja kynsiä.

Kylällä oli myös aittoja, jossa ruumiit odottivat kuljetusta kauppalaan.

Osa tarinoita kerrottiin siksi, että emme hukkuisi, emme vammautuisi, emme pelästyisi tai emme olisi epäkunnioittavia vainajia tai heidän henkiään kohtaan.

Itse olen kauhua tehnyt ja harrastanut usean vuosikymmenien ajan. Monipuolisesti. Tyttönä tai naisena se ei ole ollut mikään kielletty alue, joka olisi vain pojille rajattu ja varattu. Ei suinkaan! Olen siis monipuolisesti oman tien kulkija, hylkiö ja mitä lie.

Nyt en katso huonoa kauhua, siis kauhua jota vaikkapa Elisa Viihde Aitio ostaa laariinsa, jossa elokuvan huonous on seksismiä, typerää toistoa, ja on haluttu vain mässäillä - muttei taidoilla. Night Visions -leima kyljessä takaa, että tämä on kiinnostava tai hankala elokuva. Naisen eurolla ei Night Visions festarille niin vain pääsekkään, vaan pitää valita. Halloweenin, Kekrin ja kuolleiden päivän aikoihin on päällekkäin myös teatterit ja konsertot kuten tuo Diamanda Galas. Elisa Viihde Aitio on kyllä hyvääkin kauhua, jonka listaan joskus jonnekin :)

Aina kun näkemäni kauhu tai trilleri harjoittaa seksismiä lopetan katsomisen. Elämä on liian lyhyn paskan katsomiseen. Joskus merkitsen ylös seksismiä, että kuinka paljon vuorosanoja on kummallakin sukupuolella. Kenen tarina kerrotaan.

Merkityssä ollaan äärirajoilla, tarinan keskiössä on huora, ilotyttö, huono nainen. Missä ne on ne huonot miehet? Pankkiautomaatillako?

Olisiko Pitsinnyplääjän tarina toisenlainen? Ilmeisesti haettiin jotain hankalaa kaikupohjaa, ihmistä, joka ei ole yksinkertainen tai yksinkertaisesti hyvä päähenkilö, eikä toisaalta mikää uhri Hilja maitotyttö tai Mouchette.

Ismo Sajakorven YÖJUTTU: MERKITTY Finlandia-gaalassa keskiviikkona 26.10. " kyseessä siis Suomi-kauhun hämmästyttävän klassikon ensimmäinen julkinen esitys sitten vuoden 1984. Ei heikkohermoisille! "

Festareilla aina myös minä, innostus ja kamera. Tähtäimessä: Georg Dolivo, Satu Silvo ja Ismo Sarjakorpi. 
Ismo Sajakorpi: YÖJUTTU: MERKITTY Finlandia-gaalassa keskiviikkona 26.10.2011 Night Visions festarilla



Night Visions info sivulta Halloweenin aikaan 2011 jolloin näin myös Diamanda Galasin livenä. Kröhöm.

"Kotimaisia kulttitapauksia historian hämäristä nostava Finlandia-gaala on vakiintunut Night Visions -festivaalin odotetuksi kohokohdaksi. Tähtivieraiden tarinat ja yleinen löytämisen ilo muodostavat karismaattisen voimakentän. Vain kiinnostavin kelpaa.

12.5.1984 Mainos-tv esitti valtakunnan verkossa tupla-annoksen kotimaista mystiikkaa. Teemakokonaisuuden avasi kohtalokas kauhufantasia Merkitty, jota täydensi yöllinen studiokeskustelu parapsykologiasta ja aaveista. Merkittyä ei ole koskaan toiste nähty julkisesti, mutta monet muistavat yhä ohjelman voimakkaat kauhunäyt ja aidosti painajaismaisen pohjavireen.

Irma Auer (Satu Silvo) on spiritismiä harrastava entinen ilotyttö, joka tahtoo normaaliin parisuhteeseen, mutta ei pysty jättämään taakseen menneisyyttään ja julmaa sutenööriä. Umpikujaan joutunut nainen yrittää itsemurhaa unilääkkeillä. Kuolemakaan ei huoli Irmaa, joka herää ruumishuoneella merkilliseen uuteen elämään. Tästä alkava seikkailu ei ole mitään lauantai-illan perusviihdettä.

Komedia- ja trillerispesialisti Ismo Sajakorpi ohjasi Merkityn avausjaksoksi suunnittelemaansa Yöjuttu-kauhusarjaan, jonka jokainen episodi olisi ollut itsenäinen tarina. Toteutukseltaan elokuvamainen projekti oli niin suuritöinen ja kallis, että vain yksi kertomus pääsi tuotantoon. Herk Harveyn ohjaama independent-kauhun helmi The Carnival of Souls lienee inspiroinut Merkittyä, jolle Harveyn elokuvan suomalainen nimi Helvetilliset sopisi paremmin kuin esikuvalle.

Siinä missä minisarja Kahdeksan surmanluotia on monille paras kotimainen draamaelokuva, Merkitty voidaan laskea suomalaisen kauhuelokuvan huippuihin: televisiota vai ei -jaottelu tuntuu sivuseikalta vahvimpien töiden yhteydessä. Sajakorpi on panostanut dynaamiseen kameratyöhön ja filmaattisiin kuvauspaikkoihin, joihin mahtuu kaikkea keskussairaalan käytävistä vanhan Porvoon tunnelmallisiin kujiin.

Tunnereaktioiden esittämiseen Jouko Turkalta oppia saanut teatterikoululainen Satu Silvo suoriutuu upeasti ensimmäisestä isosta tähtiroolistaan. Sivuosissa nähdään liuta legendoja Matti Pellonpäästä alkaen.

Yöjuttu-sarjan peruuntuminen saattaa olla kotimaisen kauhufiktion suurin takaisku, mutta sitä ei murehdita Finlandia-gaalassa. Paitsi Sajakorven saavutusta, nyt juhlitaan sitä mitä ennenkin: pakko uskoa, että Suomi on oikeasti kiehtova elokuvamaa."  lainaus Night Vision info sivulta jota ei enää ole. Tämä lainaus omasta wordista, jonne verkon tekstin kopioin.

Koska merkittävä ilta!

Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus ja tuotanto: Ismo Sajakorpi * Kuvaus: Kauko Nord * Musiikki: Sandor Balassa, Zsolt Durkó, Zoltán Jeney, András Szöllösy * Lavastus: Solveig Tiihonen * Rooleissa: Satu Silvo, Kirsti Ortola, Georg Dolivo, Eero Melasniemi, Matti Pellonpää


Night Visions tarjoaa harvinaisuuksia https://t.co/ZOh5XByCza
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 9. marraskuuta 2017



Ismo Sajakorpi on myös merkittävä harvinaisen kotimaisen kauhun, kauhukomedian, ja kumman tekijä.

Alla olevan Kivikasvot -kirjan ostin pelkästään Lepakkolinna - tv elokuvan takia. Ah. Tämä silmäkarkki sekotti mut v 1980. Täysin. Kivikasvot Georg Dolivo oli huikein kotimainen Dracula, jossa on riipaisevaa surullisuutta. Hysh! Nyt lukurauha! ;) Varsinaista vampyyritaidetta.

Sokoksen ale 70%. Joten ostin kirjan. Kirja on mukava esine kirjahyllyssä. Nämä kuvat ja tekstit, ja palaan 1980-luvulle, jolloin kaikki oli paremmin. Limpsa oli Plutoa, ilma oli puhdasta,  ja isosta telkkarista tuli Lepakkolinna! Se oli aika ennen VHS, ennen videonauhuria ja ajastuksia. Kylille tuli ekat vhs:t noin 1984, sopivasti nähtiin Hohto sekä Hanoi Rocksin klassikkohaastattelu. Ah.

Vaikka Night Visions festareilla ei o VIÄLÄ Lepakkolinnaa nähty niin senkin uhalla Kivikasvot-kirjasta:

Myöhemmin oli hauska kuulla Pastori Silli Emmi Jurkkana kabareessa näytelmässä soivassa monologissa Ilta Emmin kanssa. Tuota mustalaisruhtinatarta...

Ismo Sajakorpi: Kivikasvot ja mä – 50 vuotta viihteellä, Docendo







Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)