Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

lauantai 25. marraskuuta 2023

Leffat valkokankaalla cinema: EVIL DEAD – KAUHUN RIIVAAMAT (1981) 25.11.2023 Kino Reginassa, 35mm

Leffat valkokankaalla 168/2023: EVIL DEAD – KAUHUN RIIVAAMAT (1981) Kino Reginassa 25.11.2023 35mmfilmiltä.

Sen ekan Evil Dead (1981) elokuvan näin vhs-kasetilta 1980-luvulla huonona versiona. Rakastuin heti, ja olen veivannut elokuvaa siitä lähtien. Minun versioni oli kopioitu moneen kertaan, ja kuvapinta muistutti rohkeata öljyvärityötä. Myös lisäujelluksia taisi olla kun nauha vingahti. Tai vongahti. 


Trilogia nähtiin, tai minä näin, viimeksi Night Visions festareilla 2016:


Kuvassa oma lippuni 18.09.2003:


12.11.16 Nights Vision Maximum Halloween 3016, Night Visions elokuvafestivaaleilla Evil Dead trilogia. Sen ekan Evil Dead (1981) elokuvan näin vhs-kasetilta 1980-luvulla huonona versiona. Rakastuin heti, ja olen veivannut elokuvaa siitä lähtien.

Minun versioni on hieman leikatumpi kun elokuvateatterissa oli pikkasen pidempi. Siinä näkyi mm yhdet villasukat ja Ashin pohje. Mutta tosi pelottava elokuva. Kyllä. Olimme mökillä. Kyllä siellä oli magnetofoni ja vanhoja nauhoja. Kyllä siellä oli moottorisaha... Samanlainen seinäkello. Ja pyöreä peili...

     Mikä kiehtoi, mikä oli uutta: kamera-ajot, äänimaailma ja vaha-animaatiot, kauhun ja naurun sekoitus. Michael Haneken sanoi Bergmanin videot -dokkarissa kuinka tärkeää ääni on hänen elokuvissaan. Haneken leikkaa elokuviensa äänimaailmaa pitempään kuin kuvaa.. Kauhu ja seksuaalisuus - kuinka kirkuu kun 1960-luvulla Screaming Lord Sutch laulaa Viiltäjä-Jackistä silinterissä ja viitassa.. Myös kauhu valkokankaalla - jos on hyvä tai rakas elokuva tuntuu siellä vatsanpohjassa tai alempanakin monenlaisena vireystilana.

      Uros luo optisen illuusion jotta naaras olisi suosiollinen - lintujen maailmassa... Anthony Hopkins sanoi Westworldin jaksossa kuinka kaiken taiteen ( hän lataa miessäveltäjiä. Ja miesmaalareita) tarkoitus on vain monimutkainen pariutumisrituaali.. Tämä ei tarkoita sitä, että nainen passiivisena istuu pyrstöllään ja mies häärää riikinkukkona ympärillään... Tai sinijalkasuulana josta Kurt Vonnegut mainiosti kirjoitti Galapagos -romaanissaan.





EVIL DEAD – KAUHUN RIIVAAMAT (1981)

siis Kino Reginassa: 


The Evil Dead

Ohjaaja

Sam Raimi

Henkilöt

Bruce Campbell, Ellen Sandweiss, Betsy Baker

Maa

USA

Tekstitys

suom. tekstit/svensk text

Kesto

85 min

Teemat

RIIVAAJAT

Kopiotieto

KAVI 35 mm

Ikäraja


Kino Reginan sivulta :


" Metsämökillä lomaileva nuorisojoukko erehtyy herättämään muinaisia sumerilaisia piruja. Parikymppisten amatöörien tekemä riivaajapainajainen oli VHS-vuosien kauhun nuorekas, törkeän innovatiivinen menestystarina. Sam Raimin pikkurahalla tekemät ihmeet avasivat portit Hollywoodiin ja kesympiin jatko-osiin.


***


Sam Raimin ohjaama ja käsikirjoittama Evil Dead on kiistatta yksi kaikkien aikojen kulttielokuvista. Sen maine on Suomessakin merkittävä, eikä vähiten siksi, että ilmestyessään se joutui vuosiksi sensuurin kynsiin ja ilmestyi lopulta videotorsona nimellä Kauhun riivaamat. Elokuva pääsi leikkaamattomana ja uudelleen ristittynä teatterilevitykseen vasta uuden lain myötä vuonna 2003.


Opiskellessaan Michiganin yliopistossa Raimi alkoi kiinnostua elokuvien tekemisestä ja ohjasi opiskeluajan huonetovereidensa kanssa lyhytelokuvan, Within the Woods (1978), joka on eräänlainen esiosa Evil Deadille. Itse elokuvan tarina on yksinkertaisen pelkistetty. Viisi nuorta matkaa maaseudun korvessa sijaitsevalle mökille ja jo menomatkalla heillä on ongelmia auton ja paikallisten punaniskojen kanssa. Päästyään perille he asettuvat aloilleen ja tutkivat taloa. Viisikko löytää talon kellarista joukon erilaisia tavaroita: haulikon, vanhan kirjan ja kasettinauhurin. Nuoret kuuntelevat nauhurista löytyvän nauhan ja lukevat ihmisnahalla päällystettyä pahaenteistä kuolleiden kirjaa. Pian he joutuvat heitä ympäröivän metsän demonien ahdistamiksi.


Kuten useat yhdysvaltalaiset 1960- ja 70-lukujen maineikkaimmat kauhuelokuvat, George A. Romeron Night of the Living Dead (1968), Tobe Hooperin The Texas Chainsaw Massacre (1974) sekä John Carpenterin Halloween (1979), myös Sam Raimin Evil Dead valmistui kengännauhabudjetilla. Valtaosa minimalistisesta budjetista kului mielikuvitusrikkaisiin erikoistehosteisiin ja rajuun maskeeraukseen. Elokuvan vahva, painostavuudessaan ikimuistoinen tunnelma, on sen suurin vahvuus. Tim Philon luova kameratyöskentely ja Edna Ruth Paulin väkevä leikkaus ovat kokonaisuuden olennaisimpia osasia. Poikkeuksellisen kekseliäs kameran käyttö sai erityisesti kauhuelokuvan piirissä mittavan joukon jäljittelijöitä. Muistettavimpana visuaalisena tehokeinona elokuva esitteli erittäin matalalta kulmasta kuvatun otoksen, leikkisästi ”Sam-Ram-a-Camiksi” nimetyn tyylin, joka loi katsojalle kuvallisen illuusion siitä, että hän katsoo uhriaan pahan voiman silmien kautta.


Evil Dead on myös viittausten ja lainausten aarreaitta, kuriositeettina mainittakoon muun muassa Raimin ja ohjaaja Wes Cravenin keskenäinen kilpailu, jonka tuloksena Cravenin ohjaaman The Hills Have Eyes -elokuvan juliste löytyy mökin kellarista ja repeytyy kahtia.


Raimi jatkoi aiheen parissa vielä kahden jatko-osan verran, joista Evil Dead II (1987) on humoristinen, suuremman budjetin uudelleenfilmatisointi ensimmäisestä ja kolmasosa Army of Darkness (1993) taas yliampuvalla komiikalla höystetty fantasia-seikkailu.


– Otto Suuronen 10.7.2008 " Kino Reginan sivulta. 


Näytökset

Lauantai 25.11.

19:30

Keskiviikko 29.11.

21:00




Kino Regina

Keskustakirjasto Oodi

Töölönlahdenkatu 4

00100 Helsinki

 

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Leffat: Cinema: Uusi elokuvateatteri on käynnistynyt itä-Helsingissä: Kino Kulttuurimylly: Ennakkonäytös: Ingeborg Bachmann - matka aavikolle

Uusi elokuvateatteri on käynnistynyt itä-Helsingissä: Kino Kulttuurimylly: Ennakkonäytös: Ingeborg Bachmann - matka aavikolle 

ke 22.11.2023 klo 16.15

Feeniks-sali

9,00 €

Vicky Krieps loistaa tulkitessaan raikkaasti runoilija Ingeborg Bachmannia (1926–1973). Kuinka mukavaa tunkkaisten miestaiteilijaelämänkertojen kasojen keskellä. Myös erään taideliiton anatomia, mutta paljon, paljon muutakin. 

Pääkolmikkoa kun katsoo niin heillähän voisi naisittaa ja miehittää myös Chastity Riley -dekkarin

Iistimpää korttelikinoa, muttei lahtareiden, eikun valkoisten, eikun... Mukavaa, että pitkänsillan tällä puolen on elokuvateatteri, jossa esityksissä on diversiteettiä, esim eurooppalaista leffaa ja naiskuvaa 


Oikeasti lähellä oleva elokuvateatteri, jossa se elokuva on aina tärkein, ei jalkatila, ei haisevat ruuat jota joku ryystää vieressäsi elokuvan ajan, ei sellainen kuulu elokuviin.. 

Yleisö osasi käyttäytyä. 

My ★★★★ review of Ingeborg Bachmann – Journey into the Desert on Letterboxd https://boxd.it/5cDgoJ

Letterboxdissani



Taustaa :

" Merkittävä ja karismaattinen Ingeborg Bachmann (1926–1973) on valloittanut runoudellaan saksankielisen kirjallisuuden miesvaltaisen linnakkeen.

Vaikka Ingeborg (Vicky Krieps) on vielä nuori, hän on uransa huipulla tavatessaan kuuluisan näytelmäkirjailijan Max Frischin (Ronald Zehrfeld). Heidän rakkautensa on intohimoista, mutta ammatillinen ja henkilökohtainen kitka alkaa häiritä harmoniaa. Ystäviensä kanssa he matkustavat yhdessä erämaahan. Tällä matkalla Ingeborg löytää tien takaisin itseensä ja ennen kaikkea kirjoittamiseensa.

Krieps (Corsage – kuriton keisarinna) loistaa huippuohjaaja Margarethe von Trottan (Rosa Luxemburg, Hannah Arendt) vangitsevassa ja täyteläisessä kuvauksessa itävaltalaiskirjailijan elämästä."


Tekstitys: suomi

Elokuvan tiedot

Kesto

110 min

Luokittelu

draama

Alkuperäinen nimi

Ingeborg Bachmann – matka aavikolle

Ohjaaja

Margarethe von Trotta

Näyttelijät

Vicky Krieps, Ronald Zehrfeld, Tobias Samuel Resch, Basil Eidenbenz, Luna Wedler, Marc Limpach, Renato Carpentieri

Käsikirjoitus

Margarethe von Trotta

Muita tekijätietoja

Itävalta/Luxemburg/Sveitsi/Saksa 2023 Tekstitys: suomi



Tässä kuvia itse elokuvateatterista, tilasta:

Toki oikeita penkkirivejä löytyy, mutta eka rivi on näitä aurinkotooleja joidenka kanssa voi chaplinoida... 




No nii, nyt Napoleon nähty. Ennakossa Kulttuurikasarmilla 21.11.2023 ⭐⭐⭐⭐

My ★★★★ review of Napoleon on Letterboxd https://boxd.it/5cl2qb


No nii, nyt Napoleon nähty.

Ennakossa Kulttuurikasarmilla 21.11.2023.

4/5 eeppinen sankari/antisankaritarina pienestä suuresta miehestä joka suojasi korvansa kun tykeillä ammuttiin. Viittauksia tähän päivään, perustuslaki, vaaralliset kansanedustajat, lama. Sotaisa hovijuonitteluepookki. Joaquin Phoenix kiintoisana tähtenä tässäkin, myös katseensa voimin. Vegaani aktivisti pääosassa ja tuottajana varmistaa varmaankin, ettei eläimiä rääkätä kuten sota-, fantasia- ja lännenelokuvissa ennwn, että ohjaaja saa mahdollisimman näyttävät kaatumiset, jotka voivat olla kohtalokkaita hevosille. 

Austerlitzin taistelu  toiminnallisesti hienoin. Aika paljon tutuin brittikasvoin roolitettu. Pitääkin katsoa taas uudelleen Quills - syntiset säkeet, Amadeus, Marie Antoinette, Amadeus ja miksei Gladiatorkin. Sarjoista osin Game of Thrones (se yksi strateginen taistelukohtaus) ja Viikingit (vedenalainen kuvaus) ja The Northman leffa (shamanistinen laulu, hypnoottinen musiikki). Osin elokuva näytti rumalta, valjulta. Osin kauniisti valaistulta, intiimiltä vaikka sinisen tyyppinen kalpea ja kylmä vaaleansininen kajastus, värimaailma.

Vasta loppua kohti Joaquin Phoenix muistutti maalausten Napoleonia, miten istua röhnöttää, miten kolmiona otsatukka on.

Yksityiskohtana, miten ranskanleivän palat roikkuvat kalpean ja tavallisen näköisen Maria Antoinetten rokokooperuukissa. Leivän palat, jotka kansa heitti. Mutta saiko kansa demokratiaa, tasavaltaa. Kuinka anakrostinen musiikki oli alussa, (viittaako Sofia Coppolan filmiin) mutta loppui kohti oli enämpi yks yhteen aikakauden kanssa. 

Ridley Scottin mies ja valta. 

Kuinka vaatimattomasta miehestä, "korsikalaisroistosta" kasvaa suuri johtaja, sodassa. Vähän kuten Gladiaattorissakin


Kuvia ennakosta
Tarjoiluina shamppanjaa ja macaroneja
Kulttuurikasarmin Bio Rexin sali 3

Ja giffejä:


perjantai 17. marraskuuta 2023

NV23: Austin Jennings: Eight Eyes (2023)

NV23: Austin Jennings: Eight Eyes (2023) 

Tämäkin toki viel näkemäti 






Eight Eyes / Austin Jennings

Maa ja vuosi: USA 2023

Ikäraja: 18

Kesto: 88 min

Ohjaus: Austin Jennings

Käsikirjoitus: Matthew Frink, Austin Jennings

Tuotanto: Milos Djukelic, Matt Manjourides, Justin A. Martell

Kuvaus: Sean Dahlberg

Musiikki: Devon Goldberg / Morricone Youth

Rooleissa: Emily Sweet, Bradford Thomas, Bruno Veljanovski, Krsto Nikcevic, Nenad Mijatovic, Jovan Ristic, Jovan Stankovic, Gordana Jovic

Kieli: Englanti

Tekstitys: Ei tekstitystä

Formaatti: DCP


NV taustaa :


" Amerikkalaispariskunnalle Serbia näyttäytyy eksoottisena ja jännittävällä tavalla vaarallisena kohteena. Myöhäisellä häämatkallaan Itä-Eurooppaa kiertävät Cass (Emily Sweet) ja Gav (Bradford Thomas) alkavat siitä huolimatta huomata, ettei yhdessäolo tunnu toimivan.

Kun ekstrovertti paikallinen Saint Peter (Bruno Veljanovski) lyöttäytyy mukaan oppaaksi, Gav ei pahemmin vastustele, semminkin kun natiivi lupaa järjestää kaitafilmikuvausta harrastavalle jenkille hyvää sisältöä. Cass sen sijaan tuntee olonsa yhä tukalammaksi tungettelevan miekkosen seurassa. Silmäpuolella partasudilla on mielessään aikeita, joiden rinnalla Hostel-elokuvien natiivien motiivit kalpenevat.

Eight Eyes kumartaa syrjäseutu- ja okkultismikauhun klassikoille, mutta yllättää paatuneimmankin kauhufanin tylyydellään. Vielä komeita gore-efektejäkin vaikuttavampaa on kuitenkin esikoisohjaaja Austin Jenningsin taito luoda äärimmäisen painostavaa ilmapiiriä ennen kuin mitään edes tapahtuu.

Timanttisesti valitut kuvauspaikat luovat autenttisuutta, jollaista ei voisi lavastaa. Koko elokuva on kuvattu 16-milliselle filmille. Huipennuksen psykedeelisiä, mielen nyrjäyttäviä visioita on toteutettu mekaanisina kameraefekteinä. Morricone Youthin musiikki viimeistelee sakean tunnelman ja sinetöi mielleyhtymät Cattet & Forzani -kaksikon retrotyylittelyihin (The Strange Color of Your Body’s Tears, Let the Corpses Tan).

Eight Eyes on vääjäämätön matka pimeyteen, jollaista et uskonut olevan olemassakaan." 

Näytösten alkukuvana perjantaina 17.11. ja la-su-yönä 18.-19.11. The Wooden Ghost.


”A heady love letter to 70s exploitation cinema”

– Anton Bitel / SciFi Now


“Uncomfortable — Taut and believable even at its most absurd”

– Jennie Kermode / Eye for Film


“Nasty and unexpected”

– Martin Unsworth / Starburst Magazine


“Outstanding, frenzied nightmare”

– James Doherty / Daily Dead

NV23: Magnus Martens: There’s Something in the Barn (2023). Torille! Tua noin, aitassa tapahtuu jotain kummaa

Leffat valkokankaalla 163/2023: NV23: Magnus Martens: There’s Something in the Barn (2023). Torille! Tua noin, aitassa tapahtuu jotain kummaa. ⭐⭐⭐⭐

Valitsin katsottavakseni tämän monestakin syystä, tonttuparaatin, Martin Starrin joka oli mainiossa Freaks & Geeks sarjassa, ja pohjoisemmassa Død snø 2 leffassa DEAD SNOW 2: RED VS. DEAD, joka nähtiin NV festareilla, eikä sijoittunut olleskaan talviaikaan kuten ykkönen, josta nimi. 

Leffa viel näkemäti, toki. Hyvin sain lehdissä (lehdessä) palstatilaa ts yks positiivinen juttu. 


No nyt on nähty! 

There’s Something in the Barn! hyvinkin Torille! -huutoja aiheuttava idylliseen lumiseen Norjaan sijoittuva jouluelokuva kauhukomedia raivosta tonttujen joiden rauhaa häiritään amerikkalaisellä mölyllä ja krääsällä. Kuten E.T. ja Frankenstein opettivat ystävällisistä hirviöistä.

Myös Evil Deadin tunnelmaa ja leikkausta oli paikoin hiilihangon ja heinähangon muodossa.

Suomessa ennen maaseudulla tonttuja on kunnioitettu, kuten saunatonttua, kun se, tai hän, on antanut saunarauhan. Tai riihirauhan. Ettei talolle tapahdu mitään pahaa, halla ei vie, salama ei iske tauti ei tartu talonväkeen. Tontut ovat vähentyneet kun aittaa, riiheä, tallia ei enää ole. Mutta sauna on sentään. 17.11.2023

Norja on kovin samankaltainen kuin Suåmi. 

Huumoria revitään amerikkalaisen ja skandinaavisen mentaaliteetin yhteentörmäyksistä. Kuinka Norja on neuvotteleva kansakunt, aseita ei käytetytä niinkuin Ameriikoissa - ehkäpä siksi Ameriikoissa on ikäraja se mikä on. Amerikkalainen asehulluus ja kouluampumiset, ja ostariampumiset saavat kohdata kritiikkiä, ei auta rukoilu vaan lakeja on muutettava. 

Martin Starr esittää herkkää miestä, isää, joka muuttaa Ameriikoista vastaanhangoittelevine perheineen keskelle ei mitään, kaunista sydäntalvea. Hän on perinyt norjalaisen sukutilan äkkiä menehtyneeltä sukulaaseltaan. 

Klipeissä puhuu Kiran Shah, jonka meriittejä on mm Legenda, sekö tietysti Ken Russellin Gothic - Yövieraat -leffassa hän oli Fuselin Painajainen. Ihan julisteissakin asti. 

There’s Something in the Barn jouluelokuva ja kauhukomedia marssitti torille suomalaisia ja norjalaisia tekijöitä sekä tietysti päätontun jota näytteli aivan aidossa Norjan tikkurissa Kiran Shah... Tosin kuvissa kultaisessa takissa. 


Alla videoklippejä tapahtumasta: 



















There’s Something in the Barn / Magnus Martens



Maa ja vuosi: Norja / Suomi 2023

Ikäraja: 16

Kesto: 100 min

Ohjaus: Magnus Martens

Käsikirjoitus: Aleksander Kirkwood Brown

Tuotanto: Kjetil Omberg, Jørgen Storm Rosenberg

Kuvaus: Mika Orasmaa

Musiikki: Lasse Enersen

Rooleissa: Martin Starr, Amrita Acharia, Kiran Shah, Zoe Winter-Hansen, Townes Bunner, Calle Hellevang-Larsen, Henriette Steenstrup, Paul Monaghan

Kieli: Englanti

Tekstitys: Ei tekstitystä

Formaatti: DCP




" Vaikka Jalmari Helanderin Rare Exports (2010) oli huikea kansainvälinen menestys, joulukauhuelokuvan kaanoniin ei ole ollut tunkua Pohjoismaista. Nyt Petteri-poroa rohkaistuu tarttumaan sarvista norjalainen Dead Snow -tuottaja Kjetil Omberg, aisaparinaan muun muassa The Walking Dead -sarjaa ohjannut maanmiehensä Magnus Martens. Ilahduttavaa suomalaisväriä ja samalla suoran kytköksen Rare Exportsiin tuo genretietoinen kuvaaja Mika Orasmaa. Musiikin on säveltänyt suomalais-norjalainen Lasse Enersen.


Amerikkalaisperhe saapuu Norjaan downshiftaamaan aikomuksenaan asettua perintönä syliinsä päätyneeseen maalaistaloon. ”Käsistään kätevä” isä (Martin Starr, mm. Silicon Valley -sarja) aikoo ensi töikseen kunnostaa pihapiirin ränsistyneen ladon vuokramökiksi. Suunnitelman tiellä on vain yksi este – jolla on lyhyet raajat, piippalakki ja kokonainen armeija keinoja kaihtamattomia kavereita.


There’s Something in the Barn on ihailtavan rennolla otteella rullaava kauhukomedia, joka tuntuu pinnistelmättömästi kansainväliseltä. Tapahtumapaikkana on norjalainen tuppukylä, mutta kieli on lähes kokonaan englanti. Komediasektorilla leikitellään suurelta osin stereotypioilla, jotka tuntuvat paikoin myös hyvin suomalaisilta.


Martens asemoi kerrontansa taitavasti Jouluyö, murhayö -tason sijaan Gremlins-rekisteriin. Kuvaston graafisuus on tuunattu sillä tavoin maltilliseksi, että elokuva palvelee erinomaisesti myös nuoremman yleisön entry point -kauhufantasiana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Martens annostelee silti avokätisesti, eikä pidäkkeetön loppuhuipennus takuulla jätä kylmäksi myöskään varttuneempaa genrekatsojaa."


”The cheeriest and creepiest horror around”

– Kat Hughes / The Hollywood News


”Most definitely a crowd pleaser”

– Emily Von Seele / Daily Dead


”A great companion to Krampus and Rare Exports”

– Rafael Motamayor / Slash Film


”Destined to carve out its own cult classic status”

– Amylou Ahave / Nightmarish Conjurings


”A gleeful slay-ride through bloody snow”

– Matt Konopka / Killer Horror Critic


Popkulttuuria ja undergroundia: Sanokaa Gilfoyle kun haluatte hyvää. Tai pahaa:

En olisi alkanut katsoa tätä sarjaa Silicon Valley ilman tätä kuvaa. Katson Netflix, Yle Teema, HBO sarjoja, jotka ovat laatua tai rakkaita nuoruudesta. En katso mainoksia 2017



NV23: Hostile Dimensions, 16.11.2023 Finnkino Kinopalatsi

Leffat valkokankaalla 162/2023:. NV23: Hostile Dimensions

1 t 20 min | Sci-fi, Kauhu, Night Visions 

17.11.2023 Finnkino Kinopalatsi, Kaisaniemi 

Kolmas tms valitsemani Night Visions Maximum Halloween 3023 leffa. 

Jota en toki vielä nähnyt mutta tähän pistän pohjat. 


No nyt olen nähnyt 17.11.2023 

Kolmas tms valitsemani Night Visions Maximum Halloween 3023 leffa. 

Koska halusin nähdä tämän feministisen ja kreisin indieleffan. Onko se spefiä, skifiä vai fantasiaa, mutta nautin kun seuraavan oven takana voi olla mitä vaan...

Skifiä, kauhua, kummaa, riippumatonta, yks kaks hyppy, found footage -eli löydettyä videomatskua kadonneelta tyypiltä, jonka mysteeriä halutaan selvittää. 

Q&A eli vierailijoita tuvassa 

Q&A Evrim Ersoy ja Annabel Logan










Alla viideoklippejä tapahtumasta :

Evrim Ersoy toi " Helsinkiin ensimmäisen tuottamansa pitkän elokuvan, Graham Hughesin ohjaaman ja kirjoittaman scifi-tapauksen Hostile Dimensions." 

Taustaa :

" Kun tehostevetoiset tieteiselokuvat hiihtelevät budjettipaineissa turvallisia latuja, scifin omaperäisimmät ideat löytyvät usein pienemmistä tuotannoista. Brittiläisen ohjaaja-käsikirjoittaja Graham Hughesin Hostile Dimensions on persoonallisinta tieteiselokuvaa sitten NV-hitiksi nousseen Beyond the Infinite Two Minutesin (2020).

Kuuluisan graffititaiteilija Emilyn (Josie Rogers) katoaminen hylättyyn taloon suuntautuvalla maalausreissulla saa internetin hämärät nurkat kiehumaan spekulaatioista, joita tapauksesta jäänyt kuumottava videomateriaali kiihdyttää entisestään. Dokumentaristikaksikko Sam (Annabel Logan) ja Ash (Joma West) näkevät tapauksessa elokuvan aineksia.

Emilyn on viimeksi nähty kävelevän läpi tavallisen näköisestä ovesta, joka osoittautuu portiksi toiseen todellisuuteen. Oven avaama ulottuvuus ei ole koskaan samanlainen. Rajan yli uskaltautuvan täytyy olla valmis mihin vain, karttaa saati turvatakuita ei ole tarjolla.

Hostile Dimensions on kuin Oscareita rohmunneen todellisuushyppely Everything Everywhere All at Oncen (2022) punkkariserkku: tyly ja arvaamaton matka tajunnan ja todellisuuden äärirajoille. Indie-mittakaavan budjetista huolimatta Hughesin availemien ovien takaa löytyy näyttäviä maisemia. Ja kuumottavia alitajunnan sopukoita, joissa vaeltaessa ei tiedä, pitäisikö nauraa vai pelätä. Harvoin pystyy elokuvaa katsoessa ennakoimaan näin vähän, mitä seuraavaksi tapahtuu. " 

Lainaus Night Visions ja Finnkinon sivuilta 


Kieli: englanti

Tekstitys: ei tekstitystä





torstai 16. marraskuuta 2023

NV23: Pandemonium, 16.11.2023 Finnkino Kinopalatsi,

Leffat valkokankaalla 161/2023: NV23: Pandemonium, 1 t 35 min  |  Kauhu, Night Visions  |  Ensi-ilta: 15.11.2023

16.11.2023 Finnkino Kinopalatsi, toinen valitsemani Night Visions Maximum Halloween 3023 leffa. 

Welcome to HEL

sinki. Night Visions Maximum Halloween 3023 genre movie festival with Pandemonium by Quarxx. 16.11.2023 at Hellsinki...




#nightvisionsfestivaalit #nightvisionsfestival #maximumhalloween3023 @ quarxx_arter @ nightvisionsfestival #cinema #elokuvavuoteni2023 #elokuvavuosi2023 #movie #valkokankaalta #valkokankaalla #valkokankaalla2023






Taustaa ja tietoa Night Visions sivuilta:

" Jos kuoleman jälkeinen elämä ahdistaa, ranskalaisen monitaiteilija Quarxxin kauhuantologia Pandemonium tarjoaa vielä vähemmän lohtua kuin Gaspar Noén Enter The Void (2009).

Kaksi miestä herää usvaiselta vuoristotieltä rajun auto-onnettomuuden jälkeen. Pian alkaa tapahtua niin kummallisia, että kumpikin alkaa epäillä ambulanssin tilaamisen olevan jo myöhäistä.

Tilanteen lopullisuus lietsoo omantunnontuskia: Mitä katalaa on tullut tehtyä? Mitä siitä seuraa nyt, kun lopullinen tuomio on käsillä?

Pandemonium on täynnä eksistentiaalista tyhjyyttä, äärimmäistä julmuutta ja paratiisimaisemia. Suuria elämänopetuksia tai katarsista ei kannata odottaa. Quarxxin tuonpuoleisessa synneistä maksetaan äärimmäistä hintaa. Ohjaaja ei kuitenkaan ole saarnamiehiä ja korvaa moralistiset opetuksen yönmustalla huumorilla. Pandemoniumin kauhu syntyy siitä, miten moraaliton ihminen herää pienuuteensa, kun on jo liian myöhäistä.

Rekisteristä toiseen taitavasti loikkivaa elokuvaa on verrattu Lucio Fulcin The Beyondiin (1981), Silent Hill -kauhuvideopeliin ja Lars von Trierin hämyisiin myöhäiselokuviin.

Älykäs ja epämiellyttävä painajainen ryömii ihon alle juuri sillä oikealla tavalla. "

 Lainaus Night Visions ja Finnkinon sivuilta 


Kieli: ranska

Tekstitys: englanti