Aivan ihana, feministinen, räävitön, voimaannuttava, ekologinen ja hassutteleva, kuuma ja dystooppinen sarjakuvasovitus yhä uudelleen katsottava ja nautittava. Nyt Prime Videolla vielä jonkin aikaa.
Tank Girl, Rebecca on sopivasti punk ja grunge. Soundtrackillä soi sopivasti L7.
Arvaamaton tarkkis-tyttö joka kulkeenomia polkujaan. Ei pelkästään yksinäinen susi kun on kuumottava poitsufrendi tasa-arvoisessa suhteessa jossa virkeää erotiikkaa. Vaikka on maailmanloppu, on satanut viimeksi 11 vuotta sitten. Kun komeetta iski aiemmin maahan, niin dinosaurukset kuolivat. Mitä tällä kertaa tapahtui komeetan iskiessä maahan. Mitkäs vanhat dinosaurukset kuolevat? Patriarkaatti? Rikkaat etuoikeutetut pukumiehet pitävät vettä omanaan. Hirviöt. Kuinka monta prosenttia ihmisestä on vettä. Hm.
Rebecca ja kumppanit hoitavat huolehtivat myös lapsista. On mukavaa kun tyttö-hahmo Sam (Stacy Linn Ramsower) on aktiivinen tyttö, hän kaivertaa puusta riipijöitä.
Häntä ei hiljennetä kuten yleensä elokuvissa jossa tytöt esitetään siisteinä, kilttinä ja tottelevaisina.
Punk ja grunge, ja Burning Man -aavikkomeno tyyliin kohtaa myös Hollywoodin kultakauden musikaalit biisissä ja koreografiassa Let's do it. Ehkäpä myös splatterpunkkia ja suomenmestaruusmenoa tai kuten nykyään sanotaan BDSM.
Vastakulttuuri, antikapitalismi, ystävällisyys, auttaminen, empatia. Kuinka tulla toimeen sortavan systeemin ulkopuolella. Naisena. Vapaana naisena.
Tank Girl on hybridielokuva. Jo mainittujen alalajityyppien lisäksi luonnollisesti sarjakuvaa, animaatiota, bondailua sanan kummassakin mielessä (agenttitarina/solmia ystävyyssuhteita yli rajojen), keikkaelokuva (heist)... Eikä lajityyppien vuorottelu haittaa.
Miten sitä tuntuu, että ysärillä julkaistiin paljon feministisiä, monipuolisia elokuvia, joissa oli kiinnostavia naiskuvia. Kuten Neitoperho, Tyttö nimeltä Nikita, Vampira Piano, Orlando, Noitapiiri, Female perversions, Liian paksu perhoseksi, Juokse Lola juokse, Strange Days, An Angel at My Table, Fargo, Bound (1996), Buffy the Vampire Slayer, Emma, Elizabeth, Naisen muotokuva, Pikku naisia, Vuosi nuoruudestani, Thelma & Louise, Copycat, Lumotut sisaret, Uhrilampaat, Mulan, Nopeat ja kuolleet, Piina, Scream, Rakkaudella Maire, Tulitikkutehtaan tyttö, Reality bites, Missä on suuri pohjoinen, Kaivo, Stigmata. Niin kauhussa (final girls, selviytyjätytöt), Kuinka katosin karkkimaahan, toiminnassa kuin taide-elokuvissakin. Ja toisaalta myös Madonnan, Lena Olinin ja Sharon Stonen eroottiset trillerit. Jackie Brown, Desperado, The Long Kiss Goodnight, Kurkunleikkaajien saari. Alien 3, Alien – ylösnousemus. Boys Don’t Cry, Virgin Suicides, Nuori naimaton nainen, Sotilas Jane, Vihollinen vuoteessani, Bad Girls - naiset satulassa, Paistetut vihreät tomaatit, Korkeat korot, Kuka pelkää noitia, The Juniper Tree (1990), Kaikki äidistäni, Salaisuuteni kukka.
#tankgirl #tankgirl1995 #tankgirlmovie
Lori Petty pääroolissa Tank Girlinä on pitelemätön, viime vuosina mm upea jokermainen Jerin rooli sarjassa Gotham sekä tietty OITNB-sarja, aiemmin Myrskyn ratsastajat (1991), Omaa luokkaansa (1992).
Naomi Watts on sellainen naapurintyttö, joka on hyvinkin monessa mukana tämän lisäksi Birdman, Mulholland Drive, Funny Games(2007), King Kong, Ring, Twin Peaks (2017), You Will Meet a Tall Dark Stranger.
Muita kiinnostavia sarjakuvamaisia hahmoja muualla: Laurence Leboeufin näyttelemä Apple (Turbo Kid, 2015), ja Margot Robbien Harley Quinn (2016, 2020, 2021) ja tietty Barbie (2023). Melkeinpä I, Tonya (2017).
Tank Girl (1995)
" Komedia
Toiminta
Innostava
Mielikuvituksellinen.
Tässä nauruhermoja kutkuttavassa futuristisessa trillerissä megapahis (Malcolm McDowell, The Passage) hallinnoi maailman vesivarantoja. Tank Girlin (Lori Petty, Cadillac Man) ja hänen erikoisten apureidensa on päätettävä tämän ahne valtakausi. " Prime Video
"Vuonna 2033 jättiläiskomeetan aiheuttaman tuhon jälkeistä maapalloa hallitsee häikäilemätön suuryritys Water and Power Corporation. Hirmuhallintoa johtaa säälimätön Kesslee, jonka joukot tekevät selvää myös Rebecca Buckin ystävistä. Tapahtumasta sisuuntunut Buck omistaa pian elämänsä Kessleen vallan romuttamiselle.".
Onko Tank Girl saanut bänniä jos siinä näkyy nänniä? Oikeasti miehen vartaloa näytetään, vaihteeksi.
" Ihmiset kysyvät myös
Why was Tank Girl banned?
In 2009, the book was challenged at the Hammond Public Library in Hammond, Indiana. A library patron asked that the book be removed for the depiction of nudity and violence." Google