Näin Dylanin Peace & Love festareilla. Tai en nähnyt vaan kuulin. Kun kuvaus kielletty eli screeneillä, näytöillä ei nähnyt mitään, ei ainakaan Dylania, koska kuvaus kielletty. Isot korstot kulkivat yleisön seassa kantaen valtavia plakaatteja joissa luki ettei saa kuvata. Mutta kuulla sai ainakin kun tuhatmeressä ei nähnyt mitään. Ja tuliko ees tämä piisi I Want You
Leffat valkokankaalla 09/2025:
Millaisia tyyppejä tarvitaan musiikkiskenessä? Sankareita joiden kitarassa lukee tämä kone tappaa fasisteja. Akustisessa kitarassa. This machine kills fascists. Sankareita jotka ovat kuitenkin ihmisiä, ei koneita, ihmisiä, jotka voivat sairastua ja menettää kykynsä soittaa,laulaa, puhua, säveltää, esiintyä, kävellä. Kuten Woody Guthrie, jota Bob Dylan menee katsomaan sairaalaan. Siellä Pete Seeger pitää seuraa Woodylle.
Tarvitsemme myös Peten kaltaisia pitkäpinnaisia sovittelijoita, kuuntelijoita, yhteistyön tekijöitä. Jos tästä ei sivuosaoskaria niin ei sitte mistään. Ja tietty kiihkeitä runopoikia, muusikoita, kuten Bob Dylan. Oikein onnistunut, nenäkäs tulkinta.
Niljakkaita ja röyhkeitä managereita on näytellyt minulle parhaimmin Timothy Spall ja Eddie Izzard, mutta myös tässä vastaava on mainio, burleskimainen keveyttäjä.
Ja sitten nämä kynsin hampain omasta musiikkigenrestään kiinnipitäviä akustisen folkmusiikin säilyttäjiä, jotka eivät siedä muutosta tai toisenlaista tulkintaa, sähkön eli rockin vihaajia.
Mikä on folk, hootenanny ja kansanmusiikki.
Elokuva alkaa 1960-luvun alun kadun äänillä, mosaiikilla, äänien kaleidoskoopilla, aalloilla, jotka liikkuvat, vaikuttavat, muuntuvat. Ja elokuvan toinen osa alkaa vuodesta 1965 kun katu soi sähköisemmin...
Elokuva on seksistinen, ne Joan Baezin pikkupikkuhousut versus Dylanin bokserit. Tosin en ole kärpäsenä katossa ollut, että oliko housuja ollut lainkaan.
Mutta lukeeko Seegerin banjossa “This machine surrounds hate and forces it to surrender.” Seeger on mainio esimerkki maltillisesta antifasistista, antifasistista ja vihreästä, ekologisesta miehestä, jolla on kuivakäymälä, ja jolla ego ei ole esteenä soittamiselle.
Elokuva alkaa, jatkuu maltisesti sairaalan sisältä, ehkä sairaala on sairaan yhteiskunnan, Ameriikan symboli, myös. Maltillisia folk-laulajia ja lauluntekijöitä syytetään ties mistä kommunismista, näissä kommunistien vainoissa, hysteerisissä noitavainoissa, muusikoita syytetään epäamerikkalaisuudesta, vaikka biisin sanoissa puhutaan meidän maasta, yhteisestä maasta. Vaikka muusikot ovat rauhan ja yhteiselon puolesta, fasismia ja rasismia vastaan.
Aikajanassa on myös Kuuban ohjuskriisiä, Kennedyn ja Malcolm X:n murhia.
#acompleteunknown #dylan #bobdylan @kinokonepaja #kinokonepaja #anjasnellman @anjasnellman #kino #konepaja #leffat #leffatvalkokankaalla #leffatvalkokankaalla2025 #cinema #cinema2025 #elokuvavuoteni2025 #elokuvavuosi2025
My ★★★★½ review of A Complete Unknown on Letterboxd https://boxd.it/8TCoeV
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.