En osaa sanoa, miksi. Ehkä siksi, että en muistanut tämän elokuvat olleen lyhäri... On kulunut tajuttomasti vuosia kun tämän näin, eli voidaan sanoa, että vaikuttava oli. Stillikuvat Unifrance.orgin sivulta kun imdb:llä ne uupuivat.
Mutta menettääkö 30 vuotta sitten kolahtanut elokuva henkensä, kun sen katsoo.... uudelleen.
Eräs minuun suuresti vaikuttanut elokuva on Sibylle vuodelta 1979.
Nyt oli huippujakso, täysin sekava ja hullu, mutta alaviitteistä sai kiinni, että trumpistinen amerikka on aivan tärviöllä, mennyt hulluksi ja muuria rakennetaan. Kumpi on kauheampaa, menettää mieli vai menettää muisti? Bingo! Salaisten Kansioitten tärkein jakso ja sanoma. Foliohatut kiiltävät! NSA:
Sitten olimme Hämärän rajamailla ja Äärirajoilla. Ja halvoissa kopioissa.
Sitten Mulderi tuli meille penkomaan videokassuja:
Miten Salaiset Kansiot ovat vaikuttaneet minuun? 1990-luvulla oli analogiset lähetykset, tv ja videonauhuri. Kovassa käytössä ;)
Katsoin tämän etukäteen Yle Areenasta kun illalla piti jännittää demokraattisia pressanvaaleja. Kauden alussa Saga virui vankilassa, selkä köyryssä jo laitostuneena, kaukana normaalielämästä ja omista turvallisista rutiineistaan, sinnikkyydestä, vapaudesta, rohkeudesta puhua totta miellyttämättä toista mutta myös työnarkomaanisuudestaan... Jakso antoi paljon erinäisiä polkuja ja sotkuisia lankavyyhtejä. Katsojan pitää arvailla pahemman kerran. Hyvin tärkeä on tarina väkivaltaisesta äijästä, miehestä, isästä, aviopuolisosta joka terrorisoi paennutta perhettä lähestyniskiellon jälkeenkin.
Tämä yksi sivujuonne. Että perheen pojan nimi ja kuva julkaistu kerta verkkolehdessä ja ollut näytillä tunnin ajan - kiellosta huolimatta - saa aikaan, että väkivaltainen isä löytää piilossa olevat. Pitääkö koulua taas vaihtaa?
Miten voi pysyä turvassa ja incognito nykyaikana kun koululaisetkin ovat paljon somessa. Ja kuinka paljon julkaistaan kuvia tapahtumista ja kilpailuista mm kouluissa.
Yksi juonne on tyhmien ja inhottavien poliisien rasismi ja homofobia.
Mitkä ovat Henrikin näyt? Onko hänellä kuudes aisti, painostava syyllisyys vai johtuuko harhat pilleripurkista? Miksi pitäisi päästää irti menneestä, toivosta?
Aspergernainen ja sankari Saga Norén. Kylläpä on haikeaa, kun sarja loppuu. Kohta.
Kylläpäz on jännä viides jakso! Silta kausi 4, jakso 5/8
Ehkä. Kuvassa kiikkustuolissa Johnny Rotten artikkelista, jossa kerrotaan hänen sairastuneen dementiaan... Elokuvassa rujo ja huonoryhtinen Johnny Rotten yhdistetään nin ikään rujoon mutta hulluun kuninkaaseen, vallanhimoiseen Rikuun eli Richard III ja eritoten Laurence Olivierin leffaversioon... Valokuvaaja / Photo by Ed Vill. Artikkeli linkissä.
Eikä yhtään lavastettu kuva Behind the scenes -artikkelista kulissien takaa. Salvador Dali piirtää ja Laurence Olivier istuu tiukkana. Artikkeli linkissä.
Nyt vietetään Julien Templen The Filth and the Fury -leffan vuosipäivää:
ja aiemmin twitterissäni ja Orionissa kun punk oli jo 40 vee eli vuonna2016:
inhoan tosi tv:tä enkä sitä siis katso. tosi tv on surkeata ilmaista paskaa ohjelmaa jossa ei makseta käsikirjoittajille eikä näyttelijöille eikä puvustajille eikä maskeeraajille. eniweis, katsoin kaks jaksoo, ihan vain Rottenin takia tätä ötökköohjelmaa:
No niin. Yleensä en katso ällöttäviä miesten sikailuhuumoria hetkeäkään - seksismin, naisvihan ja muun esineellistämisen vuoksi. Tämä Deltajengi oli kuitenkin tärkeä leffa Homer Simpsonille joka innostui touhusta niin että meni toogassa töihin ydinvoimalaan. Tom Hulce myös mukana ja Donald Sutherland. Millähän papereilla pojat ovat opiskelemaan päässeet?
Suosittelen Netflixin sarjaa 13 syytä. 13 reasons of why kertoo itsemurhan tehneen tytön tarinan, kasettien kautta. Vikan jakson jälkeen on hieno koonti teoksen tekijöistä, ja neuvoja nuorille, erityisesti nuorille naisille, tytöille, joita kiustaan koulussa ja verkossa. Tukea saa, ja paljon.
Myös kauhusarjoissa American Horror Story ja Scream Queens viitattiin kampuksella tapahtuvaan nuorten naisten hyväksikäyttöön. American Horror Story esitti, mitä amerikkalaiset pelkäävät eniten. Eka kaudessa pelkona oli, ettei saa asua omassa kodissa. Että joku vieras tunkeutuu minun uuteen kotiini. Mutta entä jos kodissa kummittelee, ja sinä itse olet se vieras, joka tunkeutuu. Kaudella pelätään uskottomuutta, uskaltaako perhettä perustaa miehen kanssa joka hässii mitä sattuu? Siinä pelättiin myös kouluampumisia, jotka ovat amerikan arkipäivää. En laita tähän tilastoja mutta asialliset lähteet twitterissä laittavat kyllä infoa, paljonko ampumistapauksia on tehty sen ja sen jälkeen. Kampuksella on myös kauhua. Pojat ja nuoret miehet juottavat ja / tai huumaavaat tyttöjä ja naisia. Osana rituaalia, osana, että voivat.
Scream Queens oli hersyvä komediallien kauhusarja, jossa pääosassa olivat naiset. Eräänlainen vastaisku Deltajengin ja vastaavien seksistiselle imperiumille... Se näytti American Horror Shown ja Gleen ristisiitokselta - näyttelijöitä oli kummastakin sarjasta. Ja indiesta. Sekä reksinä tietenkin ansioitettu Scream Queen kirkujien kuningatar Jamie Lee Curtis. Sarja käsitteli myös seksuaalista häirintää. Myös keski-ikäisten naisten työpaikoillaan pomona tekemää häirintiää.
Bart Curlish on kääk ihana kamala ja täysin pitelemätön. Pääosassa huikea Fiona Dourif. Hurjia naisia...
Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto on kakksokaudellakin mainio sarja, jossa on huikeita naisrooleja, jotka sopivat myös cosplayhyn eli koshaamisseen, halloweenin ja vaikka mihin tutkimukseen. Kuinka tv on muuttunut. Muuttanut? Ihanaa ettei sarjoissa ole enää naisia, jotka ovat vain sivussa mahdollistajina, ja sivuroolissa, joissa vain kysyvät mieheltä, päähenkilöltä, että mitä tapahtuu. Ja vasta sitten tapahtuisi ja alkaisi mansplainaus - mansplaining, kun mies alkaa täysin turhaan selittää vaikkei kukaan kysy mielipidettään eikä neuvoaan. Hahmot, henkilöt ovat ennalta-arvaamattomia, osa biseksuaaleja, osa vetää nappia, osa on ties mitä. Diversiteettiä!
Kuvat BBC America ja Netflix, mustavalkoiset muokkaisin itse. Itse asiassa ovat infrapunakuvia.
Pinkkitukkainen Panto Trost saksineen on myös kiinnostava, ironinen hahmo. Mukavaa ja komeaa diversiteettiä, sauvoja, velhoja ja karkkivärejä tukassa...
Ihanaa, että myös miehen roolia fantasiassa on levitetty: uljaan prinssin näköinen känädäläinen Christopher Russell on pinkkitukkainen, hän osaa keskustella, ainakin vankilan kaltereiden välistä, ja olla empaattinen. Ah. Alussa hän suuteli toista miestä... Kaunis hetki. Jos silloin ei jäänyt ikuisesti verkkokalvolle, niin nyt takuulla jää:
Minä olisin halunnut kuunnella lisää örkkien musiikkia. No, sitten Turussa ;-) Netflixin ihana leffa Bright esittelee niin ikään ihanan ja inhimillisen polliisi örkin, joka halusi kuunnella Cannibal Corpsea autosterkoista. Koska kyseessä oli ihana rakkauslaulu. Ha haa. Häntä näyttelee Joel Edgerton, jopa niin, että unohtaa että maskin alla on ihminen. Joel-poika kiinnitti huomioni 2006 vuoden tienoilla hienossa filkassa Kinky boots.
Eka jakso huikein. Neljäs kausi
oli potenssiin jotain. Mukavan Frankenstein-maista. Kotoisinkin Mary Shelleyn
maasta. Skifiä, science fictionia lähitulevaisuudesta, jossa koneet ovat
ottaneet vallan. Tai ihmiset käyttävät teknologiaa, internetiä, hakkerointia,
3D-tulostusta, robotiikkaa, virusten levittämistä ties mihin. Hyvin riittää tarinoita ainakin neljälle
hienolle kaudelle. Erittäin hieno, ilkeä, kuumottava ja koukuttava sarja.
Mukavaa
katsoa tvstä Netflixistä. Laatua. Laatuaikaa. Musta peili, tv ruutu ja
hautakivi - kuten Reidar Palmgren kerran
ilmaisi, hienosti, muistaakseni. Kauhua, jännäriä, dekkaria. Värikuvaa ja myös
mustavalkoista... Be right back on mukavan
Frankensteinimainen kauden kakkosaloituksena. Muistuttaa myös Uinu, uinu lemmikkiäni -romaania.
Sovellukset,
appsit joka tilanteeseen, kun kuolemakaan ei enää erota...
Hang the dj oli myös mukaansa tempaava. Pariskunta on sokkotreffeillä tai hyvinkin
räätälöidyillä treffeillä algoritmien mukaan. Ja puhuvat mukavasti sulavasti
sivaltaen kuin ennen vanhaan screwball-komedioissa. Hieman häiritsi, että
suurin osa heteromenoa ja että lääkäri on mies. Sairaanhoitaja nainen.
Lanttumaakari on mies. Friikkimuseon pitäjä on mies. Pelifirman johtajat on
ukkoja. Jne.
Mutta onneksi
on myös variaatioita. Diversiteettiä on sopivasti - päähenkilönä ei ole
pelkästään valkoihoinen mies.
Kantaa
otetaan kuolemantuomioihin ja kun kansa tai valtio ei välitä
ilmastonmuutoksesta eikä siitä, mitä tapahtuu jos mehiläiset kuolevat.
Teknologia - mutta
myös yksilön vastuu. Tämä on moraalinen, moralistinen sarja enkä tiedä mitä viidenneltä
kahdelta odottaa. Narsismi on aina terävä aihe, mutta ruma ankanpoikanen on
narsistinen aihe. Että aina on oltava kaunein.
Aurinkoenergiaa
käytetään ja graafikolla on ihana pöytäkone, joka sivusta näyttää suurelta
bumerangilta... Ihanan liukuvaa muotoilua! Läppäreissä yleensä on näyttö ja
näppäimet eri paneeleilla, saranoilla toimiva pulpetti... Tai pulpetin kansi.
Mutta tässä näyttö liukuu sulavasti näppäinosaan, alaosaan, jossa voi myös
piirtää. Ja sormella siirtää objekteja.
Yllättävän
vähän kritisoidaan mainoksia jotka täyttävät kaupungissa jokaisen
heijastettavissa olevan pinnan.
Tämä on suuri
harppaus verrattuna Hämärän rajamailla
-tyyppisiin sarjoihin, antologioihin ja episodielokuviin. Yksikin alkoi
sanomalla että voimme muokata kuvaa loputtomiin. Mutta eihän sitä kuvaa
loputtomiin muokattu. Vähän vain venyttivät puun juuria ja that's it.
Rakastin
kyllä Hämärän rajamailla –tyyppisiä sarjoja.
Ennen.
Oli hauska
huomata miten cd levylle voi tallentaa musiikin lisäksi kuvia. Disketit olivat
yhteen aikaan ihanan neonvihreitä. Ne ainakin erottuivat harmaasta massasta jos
niitä kirjaston tietokoneeseen unohti. Paljon tekstiä niille mahtuikin. Muttei
paljoa kuvia.
Mikä on
totta, mikä peliä, mikä huumeita. Kritisoidaan ällöjä tosi-tv ohjelmia,
syystäkin. Kivi kovaa on tähtien tekeminen, suosituksi haluaminen. Olla
maailman paras laulaja. Vastenmielinen raati ja sitä inhottavampi yleisö. En katso tosi tv:tä. En halua katsoa tosi
tv:tä. En tarvitse katsoa tosi tv:tä. Kaikki raha vain käsikirjoittajille – ei tosi
tv:lle. Ei paskalle. Ei vihalle. Ei muovityrkyille. Ei silikoneille. Ei
paratiisisaarille joilla bimbot ja muskelit itkee ruudulle kun pettävät
puolisojaan ja puolisot pettävät takas.
Empatiakyvytön
ihminen joka kuvaa kaikkea, nöyryytystä ja väkivaltaa. Eikä puutu, vaan
tallentaa, mitä tahansa tapahtuisi. Hienossa ruotsalaisessa elokuvassa,
mustassa komediassa Mies, joka rakasti
järjestystä ( En man som heter Ove
) ollaan pienellä juna-asemalla ja mies horjahtaa, tippuu raiteille. Ihmiset
katsovat kuvaavat ja seisovat. Paitsi Ove, joka hyppää auttamaan. Nostaa miehen
laiturille. Sillä juna lähestyy. Jää itse raiteille. Koska haluaa kuolla.
Vasta
toisella kaudella viitataan Peeping Tom
-elokuvaan. Joka on äärettömän hieno, ja hirveä. Kauhukokemus. Tai yleensä
tirkistelijöihin ( peeping Toms ).
Unohtaminen,
muistin pyyhkiminen kuten leffassa Tahraton
mieli, elokuvan tyyliin, mitä, miten se vaikuttaa.
Valkoinen joulu, white yule -jaksossa vastenmielisen tirkistelyn ( ujohko poika
saa korvaan treffiopetusta live –aikaisesti, ja samalla muut äijät katsovat kaiken
omilta laitteiltaan, mitä ujohko poika silmillään katsoo. Hm.. ) Kun kaikki on
kaupan. Ja näkyvillä. Toistettavissa. Zoomattavissa. Treffien tytöt eivät tätä
tiedä, kuinka heidän kokemuksensa tallennetaan. Jaetaan.
Ja irvaillaan
haitekin brändeille ja yritysten nimille: Smartgellingence! Salli mun nauraa.
Kloonaaminen
ja kopioiminen. Kuka minä olen? Mikä versio minä olen? Voiko kuolemaa
huiputtaa? Mistä minä tiedän, että olen minä. Kuinka monta minua on? Replika? Riittääkö pelkkä mielen
säilöminen? Pitääkö olla oma vartalo? Entinen luuläjä? Uusi vartalo? Vaiko parannettu
premium -kroppa? Tauditon rypytön karvaton?
Mitä jos minä elän kumppanini päässä, vieri vieressä?
Halu elää
ikuisesti. Olla vampyyri. Aikavampyyri. Mutta onko minulla siihen varaa? Mistä
tiedän, ettei kukaan peukaloi tiedostojani? Pura, muuta sopimustani.
Valvominen ja
kiristäminen. Orwellin isosta veljestä on tullut mukava väline jota kannetaan
taskussa täi käsilaukussa. Aina mukana. Ja saatavilla. Kunnes akun
irrottaa.
Sarja kysyy
missä menee taiteen ja viihteen raja. Mitä voi tehdä taiteen nimissä. Mikä
viihdyttää. Millaisia ovat tulevaisuuden teemapuustot? Entä tosi tv:t? Miten
mieltä ja muistoja pystyy peukaloimaan? Koko sarja on varsinainen mind fuck, pääpano. Pään sekaisin
saaminen. Paneminen, halvalla paneminen,
hyväksi käyttäminen.
Miten
parantaa, luoda hurjempaa kuin edellinen jakso / kausi / näyttely? Sarja sivuaa
paljon nykytaidetta, post-internet aikaa. Verkon jälkeistä aikaa.
Nykytaidetta.
Twitter on
hyvä siinä suhteessa, kun halutaan kansan tietävän minkä skandaalin heidän demokratiassa
valitsemansa kansanedustaja teki. Ja miksi. Somemyrsky. Kansan tulee tietää... Mutta mitä tapahtuu
valeuutisille? Eilen 13.1. twitterissä pyöri tviitti, jossa varoitettiin
ohjusiskusta Havaijille. Heti perään tuli ilmi, ettei viesti ollut
aiheellinen.
Twitter on
vihan ja nöyryytyksen areena, nykyajan colosseum, leipää ja sirkushuveja. Mutta
myös informaation paikka.
Irvaillaan
myös vaaleille. Siis poliittisille vaaleille. Ja muistellaan Screaming Lord Sutchia joka oli
ehdokkaana. Minulle tuo silinteriherra on yksi brittiläisen kauhurockin ja
goottilaisen teatraalisuden esi-isä 60-luvulta. Mutta hän oli myös ehdokkaana
vaaleissa. Olisiko ollut 90-luvulla googlettamatta muistelisin. Briteillä on ollut
vaaleissa aina tällainen Completely silly party, täysin hassu puolue /
bileet.
Nykyään näin
on suomessakin. Valitettavasti.
Hienoja tv
hetkiä on, kun poliitikon päälle heitetään kenkä. Kodak moment.
Black
Mirrorissa piirroshahmo asettuu vitsillä ehdokkaaksi. Sitä saa mitä tislaa
:)
Onhan
suomessakin Aku Ankka saanut ääniä joka vaaleissa.
Mutta Black
mirror sarjan jaksossa Waldo moment on
piirroskarhu Waldo, joka vittuilee torylle, jota näyttelee sana hemmo, joka oli
Brutus tv sarjassa Rooma. Sekä kahdessa roolissa hekkumallisessa sarjassa Outlander - matkalainen...
Ennen tv
sarjaa Outlander -kirjasarjaa vietiin käsistä kirjastosta. Kiihtyvällä
vauhdilla.
Otin
internetin kotiini joskus 2010. Sitä ennen toimin kirjastoissa, joissa oli
varattava aika koneille. Ja fotarille, negatiiviskannerille jne. Tietokonepuhelimen ostin joskus 2015. Yritin
mahdollisimman pitkään olla ilman. Keinoälypuhelin. Älyvapaapuhelin.
Mieti mitä
kuvaat. Mitä tallennat. Kostovideot. Miten sinun videoitasi tai seksikkäitä
kuvia käytetään. Kuka pääsee hakkeroimaan tilisi. Kuka kuvaa sinua ja miksi.
Minua
ällöttää operaattorien mainokset kaikkien kanssa kaiken aikaa. Sekä surffaa
rajattomasti.
Minä en
todellakaan surffaa rajattomasti. Minulle internet, verkko on väylä jossa
toimin harkitusti. Omia sivuja päivittäen. Kuuntelen musiikkia josta pidin
80-luvulla. Tutustun myös uuteen, mutten järjettömästi surffaa katsoen paskaa
ohjelmaa - oli se sitten itse tehtyä tai tv:stä kopioitua.
Operaattoreilta
puuttuu moraali. Yksityistä ihmistä syyllistetään, jos hän hakee Googlella yhden kerran tärkeän tiedon, että sen hiilijalanjälki on samaa kuin keittäisi pannullisen
teetä. Kukaan ei kerro millaisen jäljen nämä järjettömästi surffaavat jättävät.
Miksi ei kerrota?
Kävin
katsomassa Ylioppilasteatterin näytelmän XL
joka kertoi tästä entisestä tv juontajasta joka yksityiselämässään kuvasi
panonsa ja jakoi ne sitten äijäpiirissä. Ällöttävää. Salakuvaus. Intiimien
hetkien jakaminen.
Dekkareissa
on ollut jaksoja, tai jakso jossa nainen elättää itsensä myymällä itseänsä,
live lähetystä verkossa. Vastenmielisille runkuille. Helppoa rahaa.
Olen multimediataiteilija.
Ainakin 90-luvulla olin. Lisäsin kuviin photoshopilla kerroksia, toisia kuvia,
tekstejä, fragmentteja antiikista. Analogisista objekteista, kuvista kuvia. Skannauksia,
oman käden skannauksia, valokuvia ilman kameraa. Sitten ostin ekan digikameran
2003.
Olen
valokuvannut 1980-luvulta lähtien. Tarkemmin sanottuna 70-luvun lopusta. Meillä on sukupolvia valokuvaajia. Kun vielä asuin kotona vuoteen 1985 saakka, niin kotona oli vessassa pimiö. Mitkä ehdolliset refelksit ettei pillaa kuvia!! Rompuilla on vieläkin tallella 90-luvulla
skannaamiani kuvia. Kuvankäsittelyä opiskelin niin ikään 1997 alkaen. On
huikeaa ja surullista nähdä lehden muutos. 80-luvulla oli kirjoituskoneet ja
faksi. Valokuvat olivat paperikuvia. Olen opiskellut mitä paperille tapahtuu
ennen, ja jälkeen leikkurin / painokoneen. On mukava tietää, miten ennen on
tehty. Miltä näytti reprot, sitten leiskat.
Inhoan kaikki tappopelejä
tietokoneella. Ennen vanhaan eli vuoteen 2015 saakka tietsikoita yritettiin
myydä pelikoneina, eli miten hyvin soveltuvat peleihin. No yäk. Minulle piti
olla toimiva masiina fotariin ja muihinkin kuvankäsittelyihin. Puhumattakaan videonteosta.
Inhoan tappopelejä, koska minua ei kiinnosta tappamisen simuloiminen. Vanhassa IBM
Kreivi Aptivassa on vieläkin varmaan toimiva flipperi, joka tuntuu fyysisestä
flipperiltä, kun on vanhat näppäimet, niitä pitää osata käyttää. Olen ollut myös
peliluolissa jossa ammutaan, mutta olin huono poliisi, kun en ampunut. Sitten
olin huono poliisi, kun ammuin kaikki. Järjetöntä rahanmenoa. Lapsena ammuin
jousipyssyllä. 70-luvulla maalla ei ollut niin rajoitettua millä leluilla
leikkii. Meillä oli mielikuvitus ja kerran vuodessa markkinat, joissa myytiin
uskomatonta krääsää. Niin joku ajattelee joka yltäkylläisyydessä kelluu. Pidän
jousista vieläkin.
Nykyajan
markkinoilla voi ampua keskiaikaisilla jousilla, mutta minulla ei ollut sopivaa
Robin Hood -mekkoa tai haarniskaa. Leluissakin on kumitulpat. Siis jousissa.
Osa aseista on myös sellaisia, jotka ampuvat - ei nyt kumiluoteja - eihän nyt olla
miekarissa, ehe ehe. Vaan pyssyistä lentää kumitulppa-päisiä "luoteja"
jotka eivät satuta. Ärsyttävät kylläkin... Olin kerran rauhan miekkarissa, jossa
Eija Ahvo ainoana ihmisenä vastusti lasten tappopelejä... Ne eivät edistä
rauhaa. Aseet eivät edistä rauhaa. Kirjoitin lauseen tahallisen ironiseksi.
Ajatus oli vastustaa aikuisten tappopelejä joita lapset salaa pelaavat.
Monta kertaa viitataan
hiuksenhienosti Kellopeliappelsiiniin,
mitä pakotetaan katsomaan, mitä verkkokalvolle oksennetaan. Jos pelaaja /
katsoja sulkee silmänsä, niin peli / tapahtuma pysähtyy. On pakko katsoa - jos
aikoo jatkaa. Kerätä pisteitä. Täi olla saamatta miinuspisteitä, karkotusta,
karenssia. Myös Beethovenin musiikki saa minussa aikaan Kellopeliappelsiinin
vibat. Puistatukset. Apropoo. Just eilen taisi olla juttua B:stä joka sävelsi oodin ilolle
mutta oli kaikkea muuta kuin iloinen. Onnellinen.
Minulla oli
mäkki läppäri 90-luvulla. Siinä ei toiminut akku eikä virtajohto. Hyvin ekologinen laite siis ;) Mutta olen ehdottomasti PC:n kannattaja. Töissä ja
opiskeluissa Applen koneita olen joutunut jättämään ( puhelimen pikapikamuistiinpano korjasi sanan käyttämään tilalle jättämään - hm... ) kokonaan täi Microsoftin
rinnalla.
Täi? Tai :D
Nyt käytän
neljää digikameraa, kahta digipokkaria, yhtä digijärkkäriä ja yhtä
mikrojärkkäriä. Muutama kamera on lisäksi hyllyllä. Lisäksi lainaan.
Mutta nyt
palaan Black Mirror -sarjaan - heippa!
Mutta kuka heittää ensimmäisen kiven, jolla rikkoo ruudun? Ja asettaa rikkoontuneen ruudun taidenäyttelyyn? ja....
Eka jakso huikein. Neljäs kausi
oli potenssiin jotain. Mukavan Frankenstein-maista. Kotoisinkin Mary Shelleyn
maasta. Skifiä, science fictionia lähitulevaisuudesta, jossa koneet ovat
ottaneet vallan. Tai ihmiset käyttävät teknologiaa, internetiä, hakkerointia,
3D-tulostusta, robotiikkaa, virusten levittämistä ties mihin. Hyvin riittää tarinoita ainakin neljälle
hienolle kaudelle. 
