Juan Buñuelin elokuvan nimi ei ollut ensisijaisesti alusta alkaen erittäin fetisishtinen Nainen punaisissa saappaissa, vaan loppusuoralla annettu - elokuvan nimeksi tarkoitettu nimike oli jo käytetty.
Kirjoitin. Muistiin 2006.
Mikä on filmin Nainen punaisissa saappaissa synopsis?
Päähenkilö Francoise Le-Roi (Catherine Deneuve) kulkee kauniin syksyisen elokuvan lävitse tummanpunaisissa saappaissa.
Hän on boheemi, turhasta hätkähtämätön kirjailijaa, joka eräässä kohtauksessa kirjakojulla seuraa kaunista kustantajaa (Adalberto Maria Merli), joka on hänen [kirjojensa] suuri, ahnas fani. Mies nauttii ollessaan metsästäjä, mutta kun kirjailija stalkkaa, väijyy häntä, ja on aktiivinen - mies kavahtaa kauemmaksi… Mies on kiinnostunut vain mystisestä naisesta, kirjailijasta, jostain tavoittamattomasta, mutta kun sattumalta, tai paremminkin naisen (vapaasta) tahdosta johtuen, he törmäävät jatkuvasti, ja mies hämmentyy.
> vrt. Luis Buñuelin surrealistiseen 1930-luvun nerokkaaseen klassikkoon Andalusialainen koira, jossa mies ahdistelee pelkäävää naista jahdaten tätä ympäri taloa, mutta kun nainen ottaa vihaisen ilmeen ja kättä pitempää - niin mies peräytyy.
Francoise, ties mistä oikusta, kahvilassa huijaa kuin kesiaikaisilla markkinoilla yks kaks rahaa rikkaalta istuvalta harmaalta mieheltä Perrot´lta - setelistä nainen näyttäisi tälle jotain. Illuusiossa nainen näyttää riisuutuvan alastomaksi, ja Perrot alkaa seurata tätä kiikarein ja shäföörinsä kuljettamana seikkailuista toiseen.
Mikä tekee leffasta goottilaisen?
Perrot on
rikas / vanha / irstas hirviö joka kutsuu
hehkeän kirjailijan kaunottaren / viattoman uhrin
komeaan kartanoonsa kirjoittamaan.
Linnan kaltaisessa pömpöösissä on tietysti pelottava taloudenhoitaja ( kuten Danny teoksessa Rebekka, Frau Blücher kauhukomediasta Frankesten Junior, iihahaa )
Miksiköhän muuten taloudenhoitajat kuvataan noitamaisina? Kattiloissako samankaltaisuus??
Mutta Perrot ei ole kiinnostava seksuaalisestikaan kuten Dracula tai muut vanhat herrat jotka kaunottaria / viattomia kutsuvat kotiinsa. Ei ollenkaan.
Perrot vihaa taidetta.
En oikein ollut selvillä, miksi. Oliko se Stendhalin syndroomaa, jossa taiteen rakastaja, katsoja menee sekaisin teoksen nähtyään - se vaikuttaa niin vahvasti, kuin kohtauksen tai orgasmin tavoin.
Vai oliko se samaa kuin Night of the Generals filmin Peter O´Toolen näyttelemän natsiupseerin kohtaus, kun tämä katselee pieneen huoneeseen kerättyä "rappioitunutta" taidetta, mm - Van Goghin omakuvaa?
Perrot menee galleriassa sekaisin, hänelle pitää laittaa musta huivi silmille, ja hän ostaa gallerian tyhjäksi.
Mutta miksi? Kartanonsa uumenissa on valtavat kasat tärveltyä taidetta ( ainakin Miroa ), ja kun Severine saa kirjoitettua muutaman sivun Perrot ampuu näihin sivuihin luodinreikiä.
Kuten sadismiin ja aikuisten peleihin ( sama asia ) kuuluu, on paikalle kutsuttu myös kustantajamies - jonka vaimo on yllättäen kuollut, vai erosivatko he?
Vaimon suku heittää miehen ulos - myös lehtikustantamosta. Mies jää tyhjän päälle.
Tämä oli juoni.
Kuvat, symbolit, kaikki muu
Verkkokalvolle paljastuu
Kiinnostavaa on myös elokuvassa pelattava konkreettinen kolmiuloitteinen siis -kerroksinen shakin kaltainen peli, jota hirviö ja kaunotar pelaavat, mutteivät kuitenkaan kuin viikatemiehen kanssa.
Linkkejä: Turun Sanomien juttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.