Leffat valkokankaalla 186/2022: Pelottava indiekultti Let's scare Jessica to Death Kino Reginan sarjasta Mystinen 70-luku

Leffat valkokankaalla 186/2022: Pelottava indiekultti Let's scare Jessica to Death Kino Reginan sarjasta Mystinen 70-luku.

 "Maanläheinen mutta unenomainen mentaalikauhun helmi kiellettiin Suomessa. Kim Newman valitsi teoksen Sight & Soundin maailman parhaiden elokuvien listalle."

LET’S SCARE JESSICA TO DEATH (1971)

Lisätiedot Kuvaus Näytösajat

Ohjaaja

John Hancock

Henkilöt

Zohra Lampert, Gretchen Corbett

Maa

USA

Tekstitys

svensk text

Kesto

89 min

Teemat

MYSTINEN 70-LUKU

Kopiotieto

35 mm

Lisätieto

29.11. näytöksen alustaa elokuvaohjaaja Taneli Mustonen

Ikäraja 16

Lue lisää Kino Reginan sivulta : "Hermoromahduksesta toipuva Jessica on vetäytynyt maaseudun rauhaan. Hippi-idylliä ilmaantuu hämmentämään aavemainen Emily-tyttö ja joukko yliluonnollisia vaanijoita. Maanläheinen mutta unenomainen mentaalikauhun helmi kiellettiin Suomessa. Kim Newman valitsi teoksen Sight & Soundin maailman parhaiden elokuvien listalle.

***

Jessica (Zohra Lampert) vetäytyy suurkaupungista Uuden Englannin syrjäseudulle toipumaan laitoshoitoa vaatineesta kriisistä. Jessican ja hänen miehensä vanhassa maalaistalossa on 1800-luvulla asunut Bishopin perhe, jonka tyttären kerrotaan hukkuneen läheiseen lampeen hääpuku yllään. Emilyksi kutsuttu nuori vaeltaja majailee alueella ja tutustuu Jessicaan. Emilyn ja hukkuneen Abigail Bishopin huomattava yhdennäköisyys herättää aavemaisia epäilyjä. Vähitellen sankaritar huomaa, että hippihenkisen idyllin liepeillä vaanii vielä oudompiakin hahmoja.

Let’s Scare Jessica to Death on omalaatuinen, arvostettu kauhukertomus, jonka Valtion elokuvatarkastamon viranomaiset määräsivät esityskieltoon helmikuussa 1972. Elokuvalautakunnassa vahvistetun kiellon peruste oli se, että elokuva on omiaan kauhua herättämällä vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti. Se ei koskaan päässyt Suomen ensi-iltaan, eikä yhtään suomenkielistä tallennetta ole milloinkaan julkaistu.

Persoonallisuus ja yleinen erilaisuus korostuvat, kun John Hancockin (s. 1939) teosta yritetään luonnehtia. Let’s Scare Jessica to Death on Paramountin tuotantoa oleva studioelokuva, mutta se tuntuu olevan kaukana Hollywoodin valtavirrasta: isoja tähtiä ei löydy, ja asenne on vastakulttuurihenkinen ja boheemi. Vampyyri- tai zombielokuvan tapaiset luokitukset eivät tavoita kokonaisuuden arvaamatonta identiteettiä ja tunnelmaa, vaikka tarinassa kenties tällaisia olentoja lymyilee.

1970-luvun kauhun kentällä elokuva vaikuttaa lähes näkymättömältä verrattuna Manaajan, Tappajahain tai Halloweenin isoon ja tuotteistettuun kulttuuri-impaktiin. Status ei kuitenkaan ole aivan marginaalinen. Let’s Scare Jessica to Deathin vaikutus yksittäisiin katsojiin on usein ollut ikimuistoinen ja motivoinut hehkuttamaan kätkettyä aarretta.

Stephen King valitsi Let’s Scare Jessica to Deathin lempikauhuelokuviensa listalle 1990-luvulla antamassaan haastattelussa. Perustelut löytyvät Horrornews-sivustolta: ”Älykäs ja usein aidosti säikäyttävä käsikirjoitus, mielenkiintoinen huumekulttuuria koskeva taustateema ja yksi parhaista kauhuelokuvan naispääosista ikinä. Let’s Scare Jessica to Death on yksinkertaisesti elokuvahistorian parhaita kummitustarinoita.”

”1970-luvun genre-elokuvan hienovaraisimpia mestariteoksia”, Kier La-Janisse totesi teoksessaan House of of Psychotic Women (FAB Press, 2012). Omakohtaisesta naisnäkökulmasta kirjoittanut La-Janisse löysi elokuvasta yhteyksiä ongelmiin, joiden kanssa hänen äitinsä painiskeli.

Tuottelias brittikriitikko Kim Newman on nostanut Let’s Scare Jessica to Deathin kaksi kertaa kärkilistalleen Sight and Sound -lehden maailman parhaiden elokuvien kyselyissä. ”Uskonko tosiaan, että kauhuelokuva vuodelta 1971 on yksi kaikkien aikojen kymmenestä suurimmasta elokuvasta? Tietenkin. Muuten en olisi äänestänyt sitä”, arvostelija ilmoitti vuoden 2022 äänestyksen yhteydessä.

Newmanin mukaan kyseessä on ”elokuva, jota genre ei rajoita, jonka tekijät halusivat luoda jotain pelottavaa, mutta eivät rajanneet pyrkimyksiään siihen”.

John Hancockin tunnetuin työ lienee urheiludraama Bang the Drum Slowly – hiljennä, hidasta (1973), jonka pääosaa esitti Robert De Niro. Hancockin paluu kauhuun jäi puolitiehen, kun hän sai potkut Tappajahai 2:n ohjaajan tehtävistä. 1970-luvun lopulla lajin luonne Hollywoodissa oli muuttumassa lyhytjänteiseksi ja yltiökaupalliseksi. Voidaan olettaa, että Hancockin hienovaraisen pelon kilpailukykyyn ei luotettu yleisöelokuvien uudessa megaluokassa.

– Lauri Lehtinen 29.11.2022 "