Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Hesarin mielipide-osastolla oli aikuisen naisen fanikulttuurista. Tässä on kirjoittajalta jäänyt mainitsematta, mistäköhän syystä, kuinka Rammsteinit esim ovat pukeutuneet mekkoihin vuosikymmenten ajan

Hesarin mielipide-osastolla oli aikuisen naisen fanikulttuurista ja fanituksen non-toksisesta kohteesta. Tässä on kirjoittajalta jäänyt mainitsematta, mistäköhän syystä, kuinka Rammsteinit esim ovat pukeutuneet mekkoihin vuosikymmenten ajan. Ei huumorimielessä, pilaillen, vaan tutkien, omaa seksuaalisuuttaan. Tai mistäs helvetistä minä tiedän. Ainakin sen, että ovat itäsaksalaisia vanhoja gootteja ja punkkareita antifasisteja, luovia tyyppejä, joiden todellakin piti taistella taiteensa eteen, että edes pääsi soittamaan ja että musiikkiliikkeessä oli edes soittimia. Tottahan toki se tekee luovaksi. 30.6.

Frau Schneider on ihastuttava hahmo! Mein Teil video.


Ja suukottelevat yhä toisiaan lavalla, varsinkin homofobisissa maissa, tosin valikoidusti, ja ovat oivaltavasti estetiikaltaan hyvinkin sm, kinky, bdsm, drag, fetissien yms käyttäjiä, sisäpiirilaisia pressikuvissa ja keikoilla, jotka päättyvät putkaan rapakon takana. 

Näin ollen mekkoon pukeutuneina he ovat varmastikin helpottaneet nykypopparimiesten ja -mallien pukeutumista mekkoihin. 

Soolokitaristi Richard Z. Kruspe on mansikanpunaiseen pukeutunut Punahilkka, joka voi olla myös ihmissusi. Pysäytyskuva musiikkivideosta Du Riechst So Gut (1998) sinä tuoksut niin hyvälle, biisi, joka sai inspiraationsa romaanista Parfyymi. 

Rumpali Christoph Doom Schneider on Frau Schneider-hahmon lisäksi mm tätä teoksessa Zick Zack, jossa keskiössä ikuinen nuoruus ja kauheusleikkaukset...

Sanoitukset parhaimmillaan voivat tarkoittaa kahtakin asiaa, ja kuuntelijalle oikeus valita. Musiikkivideot ovat lyhytelokuvia, satuja, true crime stooreja, joista biisistä voi muodostua uusi näkemys. Lavashow voi taas laajeta toisaalle. Ennen kaikkea kaiken taiteellisen työn he tekevät ryhmänä. Taide on sisällöltään provokatiivista jos ja kun se vie uuden äärelle. Uuden äänen. Tehdä itse, ei se mitä levy-yhtiö haluaa. 

Itse pidän kirjallisuudesta, runoista, Grimmin tarinoista, myyteistä, genre-elokuvista, kauhusta. Toisaalta Rammsteinin jäsen voi purskahtaa itkuun lavalla 2023 ennen kuin koko orkesteri kumartuu kiittämään yleisöä toinen polvi maassa kuin ritareilla. Rammstein fänien yhteisöissä on jännää, oikeaa, kaivattua yhteisöllisyyttä. Siviilissä jäsen voi olla tyttärensä yksinhuoltaja, ja kyydittää tätä kouluun polkupyörällä. 

Mutta kun nykyään halutaan julkaista rammsteinin vastaista tekstiä ja myydä lehtiä. Tehdä vastakkainasettelua. Miksi yhtään Harry Stylesin biisiä ei mainittu? Rammsteiniltä voisin pitkät listat laatia, mutta tietäjät tietää. Jo.

Olen nähnyt Stylesin viimeksi näyttelijänä kun hän tuotti nautintoa Florence Pughin hahmolle. Oraalista.

Nyt ei koira älähdäd eikä calicka kälähdäd.

Tässä kuvassa kosketinsoittaja Flake taitaa olla bottom ja panda. Kuvassa krediitit. Mitä ilmeisimminkin show´n osa. Liikaa ahdasmielisille amerikkalaisille, joidenka mielestä rakkaus ei ole kaikkia varten, kaikilla ei ole oikeus rakastaa, vaikka Rammsteinin mielestä on, varsinkin Pridenä: Liebe ist für alle da' ('rakkaus on kaikkia varten', LIFAD). Kursiivilla kirjoitettu levy kertoi saksalaisten seksiturismista.


Enää ei saa toimia kuten Klaus Kinski.

Hänestä ja erotomaniastaan tosin saa mehukkaita anekdootteja jakaa mm elämänkerroissa. Myyttejä!

Taiteilijoilla on nyt vastuu. Ja kaikilla heidän crew´n jäsenillään. Turvallisesta tilasta. Mutta tämä tila on saatava jokaisen bändin ja jokaisen genren kokkareilla, kekkereillä, kinkereillä ja etkoilla ja jatkoilla. Ei mitään eturiviä bimboille kukkamekoissaan.

Vaikka mekoista oli puhe. 

Minulle ei ole mikään ongelma nähdä miehiä mekoissa ja sukkahousuissa, varsinkin verkkosukkahousuissa. Päin vastoin. 

Mutta on sitä tehty jo kauan ennen Harry Stylesiä.

Eikä pelkästään huumorissa kuten Severi Suhosen Impi Umpilampi, Piukat paikat, Lainahöyhenissä, Tootsie, se lastenhoitaja, Pimpeli-Pom Tyyne jne.

Kansantaloilla on 60-luvulta lähtien rotevat miehet tanssineet joutsenlampea tutuissa tytyissä.

Rakastan drag-hahmoja kuten Sirkka Tälli! Divine! Almodovaarin elokuvia, sekä Rammsteinia.

Ja myös Bertolt Brecht varasti kaiken mikä irti lähti Hella Wuolijoelta, ja kiirehti heinälatoihin suomalaisen hameväen kanssa. 

Toisaalta nautin suuresta lavashow:sta, jossa orkesterinjäsenet osaavat käsitellä tulta. Ja mitä ilmeisimminkin jaa nyt unohin mitä piti. Kun stadioni on täynnä 40 000 maksanutta katsojaa, myös piippuhyllylle pitää näkyä.



Ja sitten viideoita:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.