Kävin katsomassa Play rapen eilen sunnuntaina 6.11.16 Kansallisteatterissa, nautin ja olin varuillani, ja jatkan taatusti manifestiä. Näytelmä / esitys / show oli eri tasoja yhdistelevä tilityksestä haastatteluun ja stand uppiin. Harmi että istuin köyhälistön piippuhyllyllä, etten saanut sherryä enkä paukkujyviä. Niitstä viis. Osin ihan etualalla tapahtuvaa esitystä ei näny edes uusilla paskoilla kiikareilla. Kun ihmisten päät edessä eikä parvelta kaikkee nää... Helvetti - tärkeä näytelmä. Edellisen kerran olin Kansallisteatterissa jossa oli Viettelyksen vaunu. Jossa tapahtui r 1.
Lukemattomissa oopperoissa elokuvissa sarjoissa kirjoissa. Ainakin vanhoissa käsikirjoituksiss ajoita miehet kirjoittivat miehille tapahtuu r kovin tiuhaan. Että olis rankkaa niinku. Ja sillee käännekohta. Pitäisikö r-kohtaukset jättää pois wanhan ajan esityksistä? Mitä tapahtuu sitten Tessin tarinalle? Lisbethin kostolle? Last house on the left? Neidonlähde? Pulp fiction?
Pitäisikö jo saada kunnon rooleja naisille ja naisia ohjaajiksi ja ennen kaikkea - vittu - rahoistusta näihin, ei rajoitusta.
Asetelma oli täytekakun muotoinen, jossa kerroksia ja yllätyksiä - viilaa ja partateriä, kirsikkaa ja karvasmantelia. Näytös oli krinoliinin muottinen, just sellaisen jonka sisään Pianossa äiti ja tytär tekivät teltan meren rannalle. Anna Paavilainen on nero. Toisnelainen vagina. Monologi.
Play rape oli häkin muotoinen, ei missään nimessä kultaisen vaan pronssisen, ehkä likaisen, ruostuneen. Nirvana soi raivolla. Minusta tuntuu, että Kurt Cobain oli myös feministi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.