Päähenkilönä on Jompa Tormann (Stig Frode Henriksen) saamelainen sulhanen, joka kesken hääkahvittelunsa kokee samat kauheudet kuin Uma Thurmanin näyttelemä The Bride, Morsian, joka päättää kill Bill, eli tappaa puolisonsa murhaajan. Tässä elokuvassa suurrikollisen Buljon. Edetään myös koomaan saakka. Tompan väkivaltainen ja koominen kostoretki tapahtuu komeissa puitteissa, joissa ajetaan moottorikelkoilla lumessa, hällä tietty keltamustat vermeet, ja taidotkin saatu gurulta, jonka luokse oli rankka kävely. Vaikka maasturillakin olisi päässyt. Ihan viereen. On romantiikkaa, on äksöniä. On Bond-roistoja. On Matrixia. 10.07.2022 yöelokuva.
Kill Buljo: The Movie (2007) komedia/toiminta, 1 h 33 m.
Julkaistu 14.9.2014 : Hyvin amatöörimäinen juuri sisätiloissa ja milteipä rienaava Kill Buljo on parodia Kill Billistä, mutta ulos vapauteen päästyään Kill Buljo on niin mainio, riehakas, lumi on aitoa kun lynxit ja stigat kiitävät kohti taivasta, luonto on upeata, ja puhdasta, toinen käsikirjoittajista Stig Frode Henriksen, on tehnyt niin mainion saamelaisen kostajan kuvan tai karikatyyrin tai tyypin Jompa Tormann, että se kestää. Naiset näyttävät upeilta ja miehet - tuulen tuivertamilta. Onko Jompa rasistinen kuva vaiko antisankari? Sankari? Leffan toinen käsikirjoittajista on ohjaaja Tommy Wirkola joka näyttelee myös leffassa saamelaisia vihaavaa kyttää, aiemmin tapahtuneen Syvä joki tapauksen vuoksi... Kertooko se jotain mitä valtaväestö ajattelee? ja tekee.. Mukana myös puunhalaajia - vai oliko kaivostoimintaa vastustavia saamelaisia - ajankohtaista! Jokien valjastamista vastaan! Mutta onhan se hassua kun aikuisen polisin seläsä lukkee POLITI ;)
kuvasin Stig Frode Henrikseniä Night Visions festareilla 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.