Don Juan palaa Helvetistä maan pinnalle: Ingmar Bergman: Paholaisen silmä (1960)

Don Juan palaa Helvetistä maan pinnalle: Ingmar Bergman: Paholaisen silmä (1960) Hupinäytelmä. Komedia/Fantasia, 1 h 27 m. Kirjaston dvd. 

Totinen, miehekäs (vaikka barokki-hepeneissään) jälkidandy Don Juan päästetään Helvetistä maan pinnalle viettelemään viaton nainen. Mitä, taasko grooming / me too / suostumus -tarina kuten Oopperan kummitus, Labyrinth, Daemon & Rhaenyra, Valmont. 

Koska Saatana on saanut näärännäpyn silmäänsä kun viaton tyttö on niin viaton tyttö. Misogniasta ja naisten seksuaalisuudesta 7 vuotta ennen seksuaalista vallankumousta. Noh - ollaanhan Ruåtsissa! 

Pappi on hyväntuulinen, hyväuskoinen, kiltti hölmö. 

Vaimonsa on kyllästynyt toimettomuuteen - myös makuuhuoneessa. Hän lukee rakkaudesta muttei saa sitä. Sitten Don Juanin suht uskollinen palvelija korvakoruinen alkaa piirittää häntä sokerisin sanoin.

Vieteltävä nuori vaalea tytär maalaa uutta omaa kotiin. Hän on pirteä ja puuhakas nuorikko joka rakentaa omaa kotia. Koska hänen sulhasensa on täydellinen.

Rauhallisen dekadentti, hyväryhtisen komea ja hymytön Don Juan on nykyaikaan 60-lukuun pukeutunut, ja vain muutama ele paljastaa vanhat tavat. Tavattoman kauniit suuret sormukset.

Helvetin pahin riivaaja on vanha munkki joka on lähtenyt tarkkailemaan Don Juanin toimitusta. Hän on muodonmuuttaja, ja näkymätön henkiessään ilkeyttä maaseudun ihmisten korville.

Helvetin jengi aiheuttaa salaa papin automobiiliin ongelman, ja sitten korjaa auton. Nostaako liejusta tai jotain. Palkaksi auttamisesta pappi tahtoo kylään, jossa on tyttärensä, tuo Don Juanin to do -lista, tehtävien töitten lista... Saatana aiheuttaa myrskyn. 

Traagisella hahmolla, Don Juanilla (Jarl Kulle) on vain yksi tehtävä maan päällä. Ja maan alla, Helvetissä. Kun puuteroitu viettelijä saapuu tytön makuuhuoneeseen silkkisessä aamutakissaan, se on erilainen kohtaus kuin Draculassa, Valmontissa, Oopperan kummituksessa tai peikko-kuninkaalla, jolla lasipalloja käsissään. Mitä vanhalle viettelijälle tapahtuu kun hän keskustelee nykyajan 60-luvun pohjoismaalaisen vapaan naisen kanssa. Ja oikeasti kuuntelee. 

Mustavalkoinen ruotsalainen hupinäytelmä. Olisi hauska nähdä tämä näytelmänä, vaikkapa Leea Klemolan tekemänä.

Ohjaaja: Ingmar Bergman

Musiikin säveltänyt: Erik Nordgren, Domenico Scarlatti

Jarl Kulle on Don Juan. 

Bibi Andersson on viaton Britt-Marie. 

Stig Järrel on Saatana. 

Nils Poppe on pappi. 

Gertrud Fridh Renata, vaimonsa. 

Allan Edwall on korvademoni. Eeeeemilin isä näyttää hyvin Nosferatulta, Klonkulta tai örkiltä. 

(Allan Edwall on siis korvademoni.) 

Bergmanin Kuiskauksia ja huutoja (Viskningar och rop/Cries and Whispers, 1972) perhedraama

Ingmar Bergmanin Kuiskauksia ja huutoja (Viskningar och rop/Cries and Whispers, 1972) perhedraama/epiokki, aikakausidraama, 1 h 31 m. Sopivan mittainen. Kirjaston dvd. 

Elokuva alkoi Ingmar Bergmanille mielessä kuvana, näkynä täysin punaiseksi sisutetusta huoneesta, jossa on kolme valkoisiin pukeutunutta naista. Se oli ohjaajalle sävelteos enemmän kuin "elokuva". Värimaailman ja aikakauden liian herkän filmin takia oli vaikea kuvata. 

" 1800-luku on kääntymässä 1900-luvuksi ja Agnes-niminen nainen makaa vakavasti sairaana syövän kourissa. Hänen sisarensa Karin ja Maria saapuvat valvomaan hänen kuolinvuoteensa ääressä uskollisen palvelijan Annan kanssa." Wikipedia. 

On kolme sisarista, mutta ei Tsehovin skenaariosta. Yksi heistä tekee kuolemaa, tapahtumaa odottaa toinen, ja kolmas pelkää sen tapahtuvan. 

Liv Ullmann on äiti. Maria. 

Ingrid Thulin on Karin. 

Harriet Andersson on Agnes. 

Kari Sylwan on Anna. 

Liv Ullmannin hahmolla on sutinaa kera ruman lääkärin, joka arvostelee naisen kasvon uutteita, jotka näkyisivät auringonvalossa. Miehet pääsivät tuolloin opiskelemaan ja ammatteihin ja tekemään työtä. Miten siitäkin tuli Tsehov mieleen. Naiset eivät päässeet opiskelemaan, eivätkä töihin, niin helpolla. Mutta nainen on rikas, hänen ei tarvitse tehdä työtä. Hän on rikkaassa avioliitossa, kauniissa kodissa, joka näyttää vasta siivotulta. Palvelijan jynssäämältä. 

Patriarkaatti. Uskonto. Pappien ahdistavat puheet. Valheelliset väittämät. 

Naisten elokuva. 

Syöpään kuolevalle luetaan Dickensiä. Ei pelkästään miesten fyysisestä, tosikkomaisest rumuudesta, vaan kylmyydestä, piittaamattomuudesta. 

Vai miksi ovat sisaret sisällä, sisätiloissa, toisiinsa kuin lankakerät. Punaiset. Miksi seinät ovat maalauksista, peileistä tyhjät. Punaiset. 

Tarvitaanko juonta, ja mihin. Tarvitseeko aina fade to black tai fade to white. Nyt voi fade to red. Kohtausten välissä valutaan punaiseen. Upotaan punaiseen. Leikataan punaiseen. Ollaan värikylläisellä seiskytluvulla. Myös giallon aikakaudella. Samaan aikaan ollaan 1900-luvun alussa ja 1970-luvulla. Myös tyylikkäiden mainosten ja muotilehtien maailmaa. 

Mitä tapahtuu kun kauniissa kodissa nainen huutaa. 

Minkä keskustelun peittää sellomusiikki. Kuka kantaa mitäkin traumaa vieläkin. 

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ingmar Bergman

Palkinnot: mm Parhaan kuvauksen Oscar-palkinto 1974, Sven Nykvist. 

Parhaan naispääosan New York Film Critics Circle -palkinto, Liv Ullmann,

David di Donatello -urapalkinto

1974, Liv Ullmann, Ingrid Thulin, Harriet Andersson. 

#kuiskauksiajahuutoja #ingmarbergman #viskingarochropar #criesandwhispers 

 

Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera, (2004) musikaali/romantiikka

Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera, (2004) musikaali/romantiikka, 2 h 23 m. Ruutu plus ja SkyShowtime. Rakastan kirjaa, elokuvia, mykkiä ja äänekkäitä, oopperaa, ja myös tätä Andrew Lloyd Webberin säveltämää musikaaliversiota. Se on onneksi aito ja goottilainen, eikä onneksi pilattu räpillä eikä muulla roskalla jou. Romanttinen tarina vie järjen ja nykyajan tuolle puolen, alle, maan alle pariisilaisen oopperan. 

Elämäni Ooperan kummitukset... #Oopperankummitus 👻romaani ja elokuva, musikaalikin. ”Oopperan kummitus todella oli olemassa.” Kaunotar ja hirviö -tarina kohtaa - ei niinkään Pygmalionin - vaan tähtivalmentajan. Orfeuksen. Nuoren taiteilijanaisen kasvu. En ole koskaan huomioinut tätä grooming -tarinana, tai me too -tarinana, josta suostumus puuttuu. Rakkaan teoksen, sen eri versioita ei kyseenalaisteta. En kyseenalaista. Toisaalta vanhat rikkaat miehet jotka tiiraavaat oopperan nuoria naisia, tulokkaita, ovat selkeästi niljakkaita pisnesukkeleita, joilta Madame Giry suojelee omaa tytärtään ja Christineä, joka on kuin oma tytär.... 

Kovin goottilaiseen tarinaan kuuluu nuori nainen päähenkilönä, jolla on peliä ja sutinaa, kahden miehen kanssa, hyvän ja pahan. Paha poika on luova nero, hirviö Oopperan kummitus, piinattu ja lapsena rääkätty Erik, musiikillinen nero, joka pitää naamiota. Hyvä mies on rikas kreivi Raoul, joka on Christinen lapsuuden rakastettu ja leikkitoveri, joka antaisi orvolle Christinelle hyvän ja turvallisen, konservatiivisen, porvarillisen kodin, ja turvan. Mutta olisiko Christine siellä onnellinen, luova. Onko Christine vain väline, soitin, nukke, jota miehet soittavat. Ja jolle puetaan vain roolivaatteita. 

Mies on opettaja ja nuori nainen oppilas, kuten elokuvassa Valmont, ja alkup. teoksessa Vaarallisia kirjeitä eikun Vaarallisia suhteita (Choderlos de Laclosin kirjeromaani Les Liaisons dangereuses, 1782). 

Koomiset, hottikset, kateelliset jne selkeät roolit ja roolitukset täytetään, myös lähikuvissa kun mielistelevät ponsorit (toinen romukauppias) irvistävät juodessaan samppakaljaa itsekkään mutta vähemmän lahjakkaan diivan hikisestä satiiniavokkaasta. Kun diiva laulaa, niin siivoojamuijat pistävät rusinoita korviin. 

Ciarán Hinds on koominen Firminin roolissaan, vaikka enimmäkseen näyttelee goottilaisia tai nykyajan hirviöitä.  

Simon Callow on koominen Andren roolissa kuten myös Amadeuksessa ja Neljät häät, yhdet hautajaiset. 

Rakastan myös Christien ja Rauolin nuoruuden juttuja, pelottavia tarinoita Pohjoisesta, menninkäisineen... 

Erik on musiikillinen nero, eristäytynyt säveltäjä, renessanssi-ihminen, rikkinäinen mies, arkkitehti, taikuri. 

Tietenkin tämä on rakkauslaulu muusalle Sarah Brightmanille. Mikäs siinä. 

Pidän, että Gerard Butler kummituksen, Erikin roolissa, on äänensä, laulutaitojensa rajoilla kuten Ewan MacGregor Moulin Rougessa, se särö ja yrittäminen, ylittäminen vain inhimillistää enemmän. Onhan Erik säveltäjä luoja, ei ensitenori. 

Ja nuori Emily Rossum puolestaan on oopperalaulaja jo pienestä pitäen. Kuten Christinen pitääkin olla. 

Hienosti rakastetaan myös Mozartin oopperoita parodioina koomisesta traagiseen, Figaron häistä Don Giovanniin... 

Eli Poor Fool, He Makes Me Laugh biisistä tuonne Don Juan Triumphantiin. 

Vuorosanoissa lauletaan myös Liian paljon nuotteja! 

Myös Edgar Allan Poen Punaisen surman naamio saa kohtauksensa. Naamiaisissa. 

Suomen Oopperassa olen nähnyt kolme Oopperan kummitusta, 2015-2021, viimeksi vuosi sitten Halloweenin aikaan, oi niitä aikoja. Lontoossa Kummitukseni oli. Earl Carpenter, vuosi oli 2006.

Mainio elokuva. Teeppä ite parempi. 

Ohjaaja: Joel Schumacher

Musiikin säveltänyt: Andrew Lloyd Webber

Alkuteokset: The Phantom of the Opera, Oopperan kummitus

Ensi-ilta: 22. joulukuuta 2004

Gerard Butler on Erik. 

Emmy Rossum on Christine Daaé. 

Patrick Wilson on Raoul, Vicomte de Chagny. 

Minnie Driver on Carlotta Giudicelli. 

Ramin Karimloo on Gustave Daaé. Ja myöe Oopperan kummitus muissa julkaisuissa. 

Miranda Richardson on Madame Giry. 

Simon Callow on Monsieur Gilles André. 

Ciarán Hinds on Richard Firmin.