Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

torstai 8. lokakuuta 2020

Koronan ensimmäisen aallon jälkeiset elokuvat valkokankaalla 01.06.2020 lähtien: Helsingin korttelikinot avautuivat.

Helsingin korttelikinot avautuivat. Koronan ensimmäisen aallon jälkeiset elokuvat valkokankaalla 01.06.2020 lähtien: Noidat tulevat! Ja elokuvateatteri Orionin ovet avautuvat kohtalaisen komeasti Peter Stricklandin leffalla IN FABRIC. Keväällä piti tulla noitaelokuvien sarja, mutta korona tuli väliin. Ehkäpä nyt... 


01.06.2020 MR. JONES, elokuvateatteri Orion eli oikein kovalla viiden tähden elpkuvalla aloitetaan. Helsingin korttelikinot avautuivat. Valkokankaan edessä, turvavälein, nähtynä A. Hollandin jännittävä ja komea Mr Jones aloitti koronan jälkeisen ajan elokuvateatteri Orionissa. Dekadentti, autenttinen ja korruptoitunut Moskva. Nälänhädän hyinen Ukraina. Tämä on 91. näkemäni naisen ohjaama leffa tänä vuonna 2020. 

Valkokankaalla olit eilen, art deco teatterin, Cinema Orionin punaisille samettipenkeille uppoutuneena, näit erikoiset kuvakulmat, veturin vyöryessä, vääjäämättä sinisen tummanpuhuvan tarinan läpi, uhkuen, mutta millä hinnalla. 


 

05.06.2020 IN FABRIC, elokuvateatteri Orion
Kesäkuun toinen elokuva elokuvateatteri Orionissa valkokankaalta oli In Fabric, joka jo ensi sekuntien klingauksista löi, ja vei giallon lähikuvien fetisistiseen maailmaan punaisine kynsineen ja myöhemmin saksineen ja ärhäkänvärisine puhelimineen. Täydellistä, hullua, hauskaa. 

Leffa kuulosti aidoilta, olihan foley artistina Tapio Liukkonen. Torille! Paljon goottilaisia aineksia, Mario Bavan tyyppisiä irtoripsiä, upeita naisrooleja, vinkkejä Halloweeniin ja koshaukseen. Kulutuksen manipuloinnin, muodin, häiriintyneen kehonkuvan kritiikkiä. Hieno ja häijy giallo noitaelokuva elokuvateatteri Orionin valkokankaalla kesäkuussa, A24-laatua. Koska noitaelokuvien sarjaa ei nähty huhtikuussa. Koronan takia. 




06.06.2020 SEVEN, Kino Regina
David Fincher seminaari loppui justiinsa, seuraavana Seitsemän, ja lopuksi kokkoonnutaan Fight Clubin äärelle. Miksi Fincher hallitsee mediaa, miksi elokuva on käsityötä, miten Tukholmassa valaistaan jouluaaton lumisade toukokuussa 2011, kuinka laajentaa valtavirtaa avantgardeen, miksi kulutushysteria kuohitsee, miks luottokorttirakennukset räjähtävät, kuka on kuka, pöytäkin on Yin ja Jang.

Kuohitseeko Ikea, miksi epäluotettava kertoja, kuka on tarinan minä, yliminä ja vietit. Miksi vallata tyhjät raunioituvat talot, tuhota luottokorttilafkat, onko se kaikille reilua, aloittaa tyhjältä pöydältä. Ratkiriemukas musta neonoir joka valkankaalla vielä diipimpi. Äänineen. 

06.06.2020 FIGHT CLUB, Kino Regina
Näin tämän lauvantaina elokuvateatterissa. Valkokankaalta. Näkyi Seitsemän vuotta tiibetissä plakaati elokuvateatterissa. Miksi Fincher jätti sen elokuvaan. Lisää meta-tasoja? Ja olihan saippuakauppiaan armeijassa yks tuttu kasvo, joka nyt on Mindhunterissa. Miksi elokuva innosti tappelukerhoihin. Miksei kerhoihin joissa itketään ja halataan. Miksi se on toksisessa maskuliinisuudessa, myrkyllisissä miehen malleissa, outoa ja väärin, ja sopii vain syövän ja menetyksen äärelle. Miten olla täysin vapaa kulutushysteriasta ja kulutusyhteiskunnasta. 


10.06. Teräsleidit, Kino Tapiola
Päivän ensimmäinen feministinen elokuva oli Teräsleidit. Tämä on kolmas leffa jonka olen nähnyt valkokankaalla tänä kesäkuussa 2020. Tämä on 92. naisen ohjaama elokuva tänä vuonna. Ei pelkkä rällätällä musta komedia, vaan täydellisen hiottu, ja samalla Vapaa. Vapaatyttö. Täydellinen loppu. Ja kuinka elokuvan laulujen sanat ovar merkittäviä. Vihdoinkin pitkiä elokuvia yli 70-vuotiaista naisista. Täyttää Bechdelin testit mennen tullen. Käsitellä myös 70-luvun Feminismiä sekä 2020-luvun.  Näyttelijät pää- ja sivurooleissa tuttuja ja arvostettuja teatterista, tv:stä ja elokuvista. Dekkareista, komedioista, matineoista, Jacques Brelin lauluista, Humisevasta harjusta....

Ällöhellepäivänä ihana pulahdus korttelikinoon Teräsleidien seuraan. Vihdoinkin elokuvan pääosissa yli 70-vuotiaita naisia. Syvästi inhimillinen, ja piristävän rietas leffa jossa teatterin & tv:n suosikkinäyttelijöitäni. Täydet pojot.

 


10.06. EMMA., Kino Tapiola
Teräsleidien jälkeen Korttelikinossa Kino Tapiolassa oli vuorossa Emma. Erittäin miellyttävä nähdä nyt 50-luvun elokuvateatterissa valkokankaalla, kun kaikki oli just eikä melkein. Taiteellisesti ja sielullisesti. Ihana olla elokuvateatterissa kesäkuussa 2020! Etenkin tämän leffan kanssa. Oikein on valitut naiset tähän. Tosi häiritsevää oli kieseissä hetki jossa mistär Elton riisuu viittansa kuten Hammer studion kauhuelokuvassa. Erittäin niljakas roolisuoritus. Bill Nighy vetoa ja lunta pelkäävänä isänä päästeli välillä samanlaisia ääniä kuin hevoset. Kun hän närkästyi, tai paheksui. Valkokankaalta näkyi myös arvet ja helmet paremmin. 

Aiemmin: Etävappuun suosittelen piknikkiä olohuoneen lattialla kera siman, rypäleiden, juustojen ja keksien, seurana ilmainen Telia TV kokeilu, johon kuuluu ilmainen videovuokraus, johon valitsin tietty ihanan keväisen Emman. Soljuva uusi versio. Tosin minulla  oli vähemmän palvelijoita.... 27.04.2020 tv eli suoratoistolta. Minua ei haitannut, että olin nähnyt tämän ekaa kertaa television ruudulta. Kestää monet kerrat katsoa. Itse asiassa kuulin viime kesänä hauskan jutun, joka oli miltei kuin tästä tarinasta se huviretki-kohtaus! Koominen ja mauton.  Tätä leffaa katsotaan tulevina jouluina, ja muistellaan kesää, ja läheisyyttä, itketään, niistetään ja nautitaan taiteen voimasta.    

12.06. Pekka ja Pätkä puistotäteinä,  Kino Regina
Ilmaiselokuva Helsinki-päivänä. 
Paikalla oli myös yllätysvieraita, eli elokuvan näyttelijöitä, eli herra joka sai näiltä puistotädeiltä tuttipulloa kolme kuukauden ikäisenä. Oli ihan äänirooli. Ääääääää. Lähikuvissa eilisen Helsinki.

kuva FINNA / ELONET


12.06. COLOR OUT OF SPACE, elokuvateatteri Riviera
Päivän viimeisin elokuva on Color Out of Space, jonka olen kyllä jo nähnyt jo ennakkonäytöksessä elokuvateatteri Orionissa, mutta tällä kertaa tällaisissa puitteissa korttelikinossa, Kalliossa Helsinkipäivänä 12.06.2020. Herra Stanleyn leffaa on jo odotettukin. Uudelleen nähtynä eristyksen jälkeen. Ja ääniraidalla oli myös Mayhemiä. 

Joko Richard Stanley saa pitää pelit ja pensselit käsissään ohjaamassaan elokuvassa? Revittääkö Nic Cage presenssiään tappiin asti? Miten Lovecraftin färit toimivat valkokankaalla?

Nic on miltei huippuvireessä. Ja Stanley sai tehdä leffan rauhassa. Aina ei käy niin hyvin... Että saa ohjaamassaan elokuvassa pitää pelit, pensselit ja värikartat käsissään. Puhumattakaan siitä, että saisi ohjata elokuvan loppuun, eikä sinua vaihdeta toiseen ohjaajaan kesken matkan.

Elokuva alkaa satumaisesti perheen tytär on tullut hallavalla hevosella metsään tekemään riittiä, koska haluaa äitinsä terveeksi. Riitin keskeyttää liian utelias, mutta kaunis hydrologi-nuorukainen. Perheen äiti, hurjasilmäinen (Joely Richardson) on sairas, hän ei tunne itseään kokonaiseksi leikkausten jälkeen. Hänen elämänilonsa ja seksuaalisuutensa on kadonnut. Hän ei tunne itseänsä eheäksi. Perheen isä (Nic Cage) ei halua tulla eikä päätyä isäkseen, vaikka asuu tämän tilalla keskellä korpea. Mm alpakkaviljelijänä...

Musiikkina on mm bläkkistä, onhan tytär tummanpuhuva. Siksikö soundtrackilla on Burzumia? Ja onko se myös viittaus Lovecraftin rasismiin ja muukalaisvihaan, mutta myös villiin luomisvoimaan?

Ei ihan Mandyn kaltainen räjähdys. Mutta harva leffa onkaan.


Helsingin korttelikinojen ja elokuva-arkistojen pyhässä Bermudan kolmiossa koukuttaa myös Riviera, jossa ainakin Richard Stanleyn odotettu Lovecraft-filmatisointi Color Out of Space on hyvä nähdä uudelleen, vaikka näin tämän kyllä ennakkoon Orionissa aikoinaan ennen koronaa. 
raileri, virallinen:


 


13.06. MIES NASARETISTA, WHS Teatteri Union.
Teemana Max von Sydow in memoriam, ja tämä kuuluu alueen Bermuudan kolmioon. Tänään ei kutsu Impaled Rektum eikä edes Impaled Nazarene vaan: The Greatest Story Ever Told, 35 mm. 
Jäikö pääsiäisenvietto välistä? Ei se mtn. Kärsimysfestivaali Ciné-Passio peruuntui, mutta MIES NASARETISTA (35mm) paikkailee tuota uskomatonta spektaakkelia. WHS Teatteri Unionissa vietetään Max von Sydow in memoriam -viikonloppua. Leffa oli kropattu ja hyvinkin punainen versio, joka kulkeutunee seuraavaksi Kansankotiin, von Sydow-kollektioon. 

Moni osa kropasta huusi hoosiannaa kun kärsimysnäytelmä loppu, mutta Max von Sydow oli kyllä nappivalinta, hänen takiaan kärsii mielellään. Välillä hän oli kaunis, yliluonnollisesti hohtava kiiltokuva. Kärsivä, maltillinen. Koko leffa on täynnä uskomattoman suuria tähtiä, mutta John Wayne klenkkaa heistä surkeimmin. 

Varsinainen spektaakkeli, aikuisten jäyhä satu. Ei täytä Bechdelin testiä, ei. Von Sydow taas ottaa kaiken irti, ja toisaalta jose ferrer myös. Sen sijaan John waynen repla on niin laiska että. 

Puoli hollywoodia, siis hollywoodin miesnäyttelijää näyttelee tässä ja siis tuo perheelle pötyä pöytään. Heidän töitään on mm: Manaaja, Seitsemäs sinetti, Safiiri ja teräs, Avaruusasema Alfa, Kojak, Apinoiden planeetta, Cul-de-Sac, Halloween, ja moni muu popkulttuurin helemi.

Ei ollu camp-huumoria muulloin kun hänen tarjotessa kiveä - myös katsojalle kivityskohtauksessa. Se joka on synnitön voi viskoa ekan kiven...


 



via Gfycat

14.06. SEITSEMÄS SINETTI, WHS Teatteri Union
No nyt tuli KARANTENIKINO -teeman eniten karanteenikino. The Seventh Seal, 35 mm, Max von Sydow in memoriam, Päivän ainoa elokuva tänään valkokankaalla oli Bergmanin Seitsemäs sinetti, 35 mm, neljällä kelalla. Se oli yhdeksäs leffa jonka näin valkokankaalla kesäkuussa 2020. Ja kaiken kaikkiaan 25. leffa jonka näin valkokankaalla tänä vuonna 2020. 

Erityisen surullista oli katsoa Seitsemäs sinetti nyt, kesäkuussa, kun Löfgreeni inttää, ettei Kansankodin koronastrategia ole epäonnistunut. Tuon pandemian, ruton aikana ei ollut striimausalustoja. Joita olen käyttänyt nähdäkseni teatteria, elokuvia ja keikkoja.








Ja mitä mainioin tapa lopettaa kesäkuun elokuvakimara valkokankaalla, ja siirtyä juhannuksen viettoon:

17.06. Midsommar - loputun yö, elokuvateatteri Riviera.
Tänään näin tämän juhannuselokuvan sen seitsemännen kerran valkokankaalla. 

sisältää juonipaljastuksia:

Midsommar on suhteellisen ehtymätön myyttien ja alitajunnan orgaaninen, synkkä sykkyrä, jossa sopivasti Wickermania, Roy Anderssonia, häijyyttä & huumoria. Tekijä Aster pitääkin sitä komediana, sekä myös romanttisena komediana, tarinana, jossapäähenkilöllä, lukiotytöllä on aivan hirvee lukiopoika, vaikka parempiakin olisi tarjolla. Elokuva on yhtä aikaa tuttu ja outo, kuin häipyvät uni, tai kun astut lapsuuden ullakolla, ja muistat jotain hämärää, sirpaleita. Se voi olla palapeli, myyttien ja satujen rähjäinen, unohtunut kokoelma.

Minua on kiehtonut ruåtsalaisten fallinen juhannussalon palvonta - asuinhan rajan tuntumassa, Lapissa. Se on ilmiselvä hedelmällisyysrituaali, symboli. Tuntuu, että kaikki - Allsång på Skansenista alkaen kaikki on Ruåtsisssa paremmin, aurinko paistaa aina. Hm...

Vietin juhannusta, pakanallista keskikesän juhlaa Lapissa, luonnollisesti. Elokuvan alussa sohvan yllä on suuri juliste John Bauerin maalauksesta, hänen keijunsa ja peikkonsa ovat kaunista taidetta. Niissä on aina rauhallinen hetki yliluonnollisen kanssa. Monenkirjavat lajit pystyvät elämään sovussa keskenään. Silti niissä on salaperäisyyttä, magiaa. Lopputeksteissä luki myös F Kupka, jonka näyttelyssä kävin pari kertaa Ateneumissa keväällä, sen seksismiä tosin kritisoiden.

Kuinka mukavaa, että Midsommar on feministinen elokuva, jossa käsitellään myös toks mask eli myrkyllistä miehen mallia.

Mietteet menivät ja risteilivät Wicker Maniin, Uhrijuhlaan. Ihan vain käytännön syistä. Voiko pastissia käyttää, parodiaa, haastaa, laulaa suohon, huohottaa suohon.

Nykyaikana neitsyet eivät voi noin vain kadota, ainakaan valkoisista etuoikeutetuista maista, vaan kaikista meistä jää jälkiä, verkkoon. Onko mahdollista kadota. Varsinkin kun on kyseessä opiskeluporukka joka vetää väikkäriä - englanniksi väitöskirja kuulostaa ulosteelta.

Pääosissa on nainen ja mies, Dani (Florence Pugh) ja Christian (Jack Reynor), ja he ovat eron partaalla, eron, josta Christianin kaveriporukka on mielissään. Paitsi yhtä ruotsalaislähtöistä, empaattista, sympaattista miestä nimeltä Pelle lukuunottamatta. Hän uskaltaa ottaa osaan naisen suruun. Pelle edustaa miestä, jolla on tunteet. ( Pelle eli Vilhelm Blomgren on kovassa vedossa myös Göstan mainoksissa, kiltti mies, hyvä mies. ) Josh (William Jackson Harper) on miesporukasta Sveitsi, hän keskittyy opiskeluun ja väikkäriinsä, eikä niin hirveästi ota kantaa, onks okei, että tyttö on paikalla.

Porukan rasittavin poika Mark vintage-kasvoinen pisama-pahis (Will Poulter) haluaa pääosamiehen Christianin pysyvän sinkkuna, niin on aina helpompaa. Hän ei halua naisen yokoonottavan hyvää jengiään, joka opiskelee ja varsinkin bailaa ja tsiikaa misui. Inhoan kun sarjoissa tehdään helppoa vitsiä upeasta taiteilijasta Yoko Ono. Ikään kuin kaikki erot olisivat pahasta. Ja muutokset. Ja kaikki olisi naisen syy. Kaiken takana on...

Pääseekö elokuva läpi Bechdelin testistä?

Mitä elokuvassa on, mitä tapahtuu. Paljon annetaan vinkkejä unilääkkeistä sieniin ja post-traumaattisiin kuvioihin.

Kun Hereditary on hyvin synkkä, siis musta, niin Midsommar on valoisa. Argentokin on käyttänyt valoa kauhun lähteenä. Mutta tässä mennään todella syvälle.

Pohjoisessa aurinko laskee vasta elokuussa. On rullaverhot ja venetsialaiset kaihtimet, ja niiden päälle teipattavat mustat jätesäkit ja satiiniset unimaskit, joissa lukee Bitch is sleeping. Minulla siis, ei elokuvassa.

Koomista on kun amerikkalaiset tulevat citystä luontoon ja pelkäävät punkkeja - valkoiset tennissukat korkealle ja tiiviisti lahkeen yli vedettyinä.

Amerikkalaisille helposti huijattaville turisteille, miehille, ei naureta kuten Hostelissa, jossa miehet kun kuolaavat mielikuvissaan upeiden eurooppalaisten tytsyjen perään ( ruotsalainen arjalainen (sic) blondi nainen oi maitohipiäinen, ja seksuaalisesti niin vapaamielinen ja karvansa ajeleva, mitä katolilaiset ei tee)

Tällainen naistyyppi on Kevät koittaa hitlerille -elokuvan sihteerikkö, Inga Byxor -niminen tanssija musikaalissa Cabaret, Simpsoneissa alaston vaaleaverikkö nainen toimii liikenteenjohtajana Simpsonien matkustaessa Ruottiin.

Muistan kun Geena Davis kertoi aikoinaan matkustaneensa Pohjoismaihin, jotta löytäisi itsensä mittaisen miehen - myös fyysisesti.

Vaaleiden korskeiden viikinkimiesten kauneutta on ollut True Blood ja Viikingit -sarjoissa. Mutta miehet kuolaavat tai katsovat paikallisia naisia, kuinka upeita ne ovatkaan. Joku alkaa kertoa, että siksi, kun viikingit raahasivat Skandinaviaan aina kauneimmat yksilöt. Joskus heitä pitää uskoa, kun väikkäriä tekevät, ettei jutut ole ihan tuulesta temmattuja.

Antropologiaa myös arvostellaan, pitääkö mennä tuhoamaan alkuperäisiä kulttuureja ja uskontoja. Sekaantua. Onko antropologi objektiivinen. Mikä on enää tiedettä.

Elokuva ei mässäile seksillä, mikä on hyvä. Vuoden virkistävin ja häiritsevin seksikohtaus nähdään ja tunnetaan ihan iholla,ja kuunnellaan korvat kuumina. On eri-ikäistä seksuaalista aikuista, eikä vain hollywoodin bimboja tai skandikeijuja.

Olen täysin kyllästynyt naisen esineelistämiseen kauhussa, ihan Edgar Allan Poesta lähtien on passiivinen, palvottu nainen maallut alttarilla ihan vampyyrielokuviin ja Rosemaryn painajaiseen saakka. Tässä elokuvassa ei ole muovityrkkyjä, ei silikoneja eikä kollageenejä - ainoa poikkeava on trailerissakin nähty outo kalpea, vammainen hahmo.

Nainen on aito, hänellä on aidot kulmakarvat, mukavat vaellusvaatteet, hänen tuskaansa samaistuu hyvin, täysin, mutta hänellä on kamala poikaystävä. Joka on yhdessä kohtauksessa alasti, ettei tarvi miettiä, onko aito ginger. Tämäkin toi mieleen elokuvan Mandyn, jossa on myös kauhuelokuvalle harvinainen alaston mies.

Muutenkin Mandy on verrokkina uutena kauhuelokuvana, jonka katsoja, tämä katsoja, kokee kokonaisvaltaisesti, psykedeelisesti. Se voi olla kulttielokuva. Viitteitä on Ingmar Bergmaniin, joka shokeerasi näyttämällä peniksen reliefin sekunnin verran, oliko se nyt elokuvassa Persona. Muistuu mieleen myös "ruotsalaiset elokuvat" eli jostain syystä Kansankoti on tuhma, tuhma maa. Taide-elokuva käy ilmeisesti aina edellä aikaansa, tosin hirveän seksistinen se on ollut.

Saa nähdä miten käy ensiviikolla elokuvateatteri Orionissa, jossa on kaksoisnäytös, jossa esitetään niin ikään tämä Midsommar, ja ehtoon päätteeksi Yöllä on 1000 silmää. Huh huh. Midsommar on varmaan monella tapaa sen vastapuoli, vastapooli, kun se on feministinen, häiriintynyt, ja lumoava.

Se on myös äänellisesti ja musiikillisesti häiriintynyt. Taidanpa ostaa tämän soundtracklevyn. Mandyn OST minulla on, upeana vinyylinä, jossa elokuvan taide jatkuu juurakkomaisista bläkkis-kirjaimista lähtien.

Myös Evil Dead tuli mieleen, varsinkin kamera-ajosta kun saavutaan Hälsinglandiin nurinkurisesti tai ainakin heikun keikun. Myös Witch on mielessä, siinä oli myös tuttu pohjoinen valo.

Riimukirjoitus tulee tutuksi, olemmeko oikeasti siirtyneet entisajan kultaloistoiseen Egyptiin, jossa palvotaan kissoja ja tehdään hieroglyfejä. Onko siinä jotain pahaa.

Riimut ja kuvat myös ennakoivat tapahtumia.

Ainoa negatiivinen huomio oli, että keskikesänjuhlan naisten juhlamekkojen liiveissä ja päähineissä oli liikaa slaavilaisvaikutteita. Oliko se tarkoituksellista kulttuurivaihtoa, kun leffa kuvattiin itä-blokin maassa? Eikö Ruotsissa oteta likaisia kenkiä pois kun tullaan tupaan. Ehkä se on liian suomalaista.

Oliko leffan ensi-ilta typeränä pnä, siis juhannuksen jälkeen. Vaiko just sopiva.

Mieleen tuli hieno doku Scott Walkerista, joka tuli Ruotsiin innoissaan, että kaikki siellä puhuisivat Bergmanista. Vaan ei, kun ne puhui vain amerikkalaisista elokuvista. Plääh.

Koko elokuva, elämys tuntuu kudotun vanhoista saduista, myyteistä ja painajaisistani, muistoistani kun kävelen varovasti lapsuuden ullakolla, etten putoa hauraan katon lävitse. Myyräkuumetta peläten.

Ja ehkä lintuinfluenssaa.

Likaisella ullakolla, pohjoisessa.

Läpi elokuvan on myös kuvallisia viitteitä, riimuja ja graafisia kuvia. Yleisöä nauratti kankaaseen kirjoiltu graafinen rakkaustarina. Niin minuakin.

Kuinka pimpankarva on tabu, ja kapitalistinen markkinakoneisto yrittää sheimata ja sheivata naisen pöheikköä, eritoten pikiniaikaan saavuttaessa.

Vihjeitä ja huijauksia. Katsoja pidetään hereillä. Myös häijysti sopiva lopputekstien laulu kruunaa kaiken kuin luonnonkukista tehty seppele. Jossa voi olla punkki tai vireä hämähäkki.

Viittauksia on myös Teksasin moottorisahamurhaajaan ja Syvään jokeen.

Seksuaalinen houkuttelu on myös tehty hyvin, aidosti, feministisesti. Siinä ei ole mainoskuvan valheellisuutta, vaan aitoa iloa. Katsoja on miltei kuin tosi tv:n äärellä, jossa houkutusten saarella petetään kumppania, mahdollisesti.

Fallisen juhannussalon ympärillä tanssiminen on riehakasta ja iloista kilvoittelua, mutta myös kilpailua. Yllätys on suuri kun siinä kilpaillaan Toukoneidin tittelistä. Se saa ajatukset Wickermaniin, ja toukokuuhun kun Toukokuun Kuningatarta juhlitaan Brittein saarilla toukosalon ympärillä toukokuussa.

Ilahduttavaa huomata nordic noirin naisia elokuvassa - tosin vain sivunäyttelijöinä.

Midsommar on elokuva erosta, pettämisestä ja toks mask eli myrkyllisistä miehenmalleista. Surua ei saa tuntea, menetystä ei saa itkeä, parisuhe ei saa olla vaikea, tai se ahistaa kaveriporukkaa.

Naisen esineellistämistä ja naisvihaa on jo näytetty tarpeeksi. Oikeassa elämässä, kauhussa ja nordic noirissa. Kuten filmissä Mandy, niin on tässäkin katseen kohteena alaston mies. Ruotsalaisten naisten seksuaalinen vapaamielisyys -myytillä leikitään. Se houkuttelee. 

Mutta mikä on Hälsingland.....   koko teksti mm Letterboxd sivullani Teatterinlumoa.

railerissa:







Kuvaan välillä elokuvateattereita, Bermuudan kolmiosta tällä kertaa esillä WHS Teatteri Union:


Tuokiokuvia WHS Teatteri Unionin naistenhuoneesta ja paarista. Joe Dallesandrolla on kovat paikat naistenvessassa, pelottavia nunnia ja konnia, Ulrike Meinhoffilla on yhä koleat, komeat paisteklasit. Baarin puolella porukka on vähentäny rytkyjä, ku on niin ällöttävä helle. Jota pääsee karkuun mm leffassa.








sosialistisesta mediastani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.