Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

tiistai 24. marraskuuta 2020

MANK on parasta valkokankaalla: Gary Oldmanin ilmeet ja reaktiot on nähtävä lähikuvina suurelta kankaalta 20.11.2020

MANK on parasta valkokankaalla: Gary Oldmanin ilmeet ja mikroilmeet on nähtävä lähikuvina
suurelta kankaalta, tuo ruotsalainen lempeys kasvoillaan, tai muu reaktio. Ja muut reaktiot. Elokuvan kiihkoinen, mutta samalla myös surullinen rytmi on liian nopea - ainakin lukea suomenkielistä tekstityksiä, vaan sitä vaan katsoo lumoutuneena, ja kuuntelee. Ei ole turhia hetkiä. 

Gary Oldman on Herman J. Mankiewicz.

Järkkyhyvä.

Marraskuun 14. ja 15. elokuva valkokankaalla oli MANK  20.11.2020. Verbaalinen rytmi oli niin kiihkee, ja kasvojen lukeminen niin tärkeää, ettei tekstitystä ehtinyt katsoa. Kaikki suomennokset eivät skulanneet 100% - paitzi Mörköwicz. Ja mahdotontahan niiden olisi täysin vastata, kun rytmi on noppee. Nämä eläintarhan vertaukset esimerkiksi. 

Aivan, olen nähnyt 15 leffaa valkokankaalta marraskuussa 2020 helsingin elokuvateattereissa - ennen kuin helsingin kulttuurielämää - ja kulttuurin hc kuluttajaa ja tekijää (moi) alettiin kurittaa. 

Muttei hyvällä tavalla.

Mank on ihanaa katsoa juuri perjantaina, jolloin vastenmieliset uutiset kiiri, että helsingin teatterit suljetaan koko loppuvuodeksi, samoin elokuvateattereita kuritetaan, että seuraavasta maanataista alkaen leffasaliin pääsee vain 20 henkeä ts katsojaa pär kerta.

Vaikka taidealalla olemme olleet hyvin suojauttuina, olemme kasvomaskissa, on käsidesiä lämpiössä, on käsidesiä itsellä mukana, on käsidesiä muallakin, ja on turvavälit, on vähennetyt paikat, kaiteiden desinfiointi väliajalla jne. Henkilökunta neuvoo, miten salista poistutaan, mikä rivi kerrallaan, missä saa istua, missä seistä, mitä kohtia varoa. Näin siis kulttuuritapahtumissa. 

Niin silti juuri tätä turvallista alaa rokotetaan. Kaikki räkälät, yökerhot, hihhuloinnit, yökahvilat ja karaokehelvetit saavat jatkaa koronalinkoina. On vittumaiset ajat.

Taiteelle. 

Mutta Mank ja Gary Oldman pelastaa. Häneen on niin helppo rakastua, kun lepattaa hitaasti näyttämölle sairaalamekossa, sänkyyn sidottuna, addiktioidensa kera. Herkkänä, vahvana, väsyneenä, hyväksi käytettynä. Raakkina, ja ei niinkään raakkina. 

Mutta millaista tekstiä hän poikkeusoloissa kirjoittaakaan. 


Ilmiselviä vitsejä & anekdootteja Grouchon muistelmista ei käytetty, kun Marx veljekset paljain persein istuivat studiopomon nahkatuoleilla takassa evästä grillaten, niin leffassa tuota kohtausta ei nähty. MANKin tarkka nokka tunsi vain hodarien hajun, ja alkoi muistella kesää..


Olen " höperö elokuvahullu ", eli katsoin tämän leffan kahdesti saman päivän aikana, suosittelen samaa kaikille. Ensin lähikuvat läheltä, sitten kokonaisuus takana istuen. Ensin Cinamon Redissä, pienessä elokuvateatterissa kauppakeskuksessa, sitten ehtoolla elokuvateatteri Orioniossa, jossa tämä on kauneinta nähtävää, punaisilta samettipenkeiltä, art decon aikaisessa oikeassa leffateatterissa. 




Käsikirjoitukset ovat vaarallisia... Citizen Kanen kässäri tuntuu kertovan myös trumpin "imperiumista", valeuutisten tehtailuista, propagandasta. Groteski jääveistoselefantti sulaa vaalivalvojaisissa. Lama on kuin korona, miten tehdä uusia elokuvia, miten saada ihmiset elokuviin, teattereihin. 

- No näyttäkää elokuvia kaduilla, lohkaisee Mank. 

Hyvä idea.


Kun meidän aikanamme videoistakin tehdään feikkejä deepfake-propagandaa, niin MANKin aikaan tehtailtiin radiossa sosialismin, kommunismin ja demokratian vastaista propagandaa armottomissa, rasistisissa vaalihaastatteluissa, joissa mm näyttelijät esittivät rahvasta, tavallista kansaa.



Tietenkään tämä täydellinen elokuva ei ole virheetön: se ei täytä Bechdelin testiä, tai on siinä kinthaala. Toisaalta - jos se elokuvana haluaa olla historiallisesti tarkka, eli kuvata seksististä elokuvamaailmaa, viihdebisnestä, jossa nilkit rikkaat äijät kynii rahat, ja naiset tekevät kaiken jalkatyön, puhtaaksikirjoittamisen, hoitajina olon, ja paljon sietävänä vaimona olon. 

Sekstisin kohtaus on, jossa sihteeriköllä on yllään hädin tuskin tasselit.

Kohtauksessa kaikki muut, eli miehet ovat huoneessa kurkkuun asti napitetut ja kravatti vielä kiristää, i vain miehen paljas iho näy, ja kaikki miehet esitellään toisilleen. Puhtaaksikirjoittajaa ei esitellä, koska hän on nainen, showbisneksen nainen, burleskiasussa. 

Muttei tarinassa, jonka hän saisi kirjoittaa. Tai ohjata. 




Onko tämä Orson Wellesin ja Mankin taistelu? Kumpi voittaa? Miten asiat oikeasti meni?




Elokuva on kaunis kunniansosoitus luovuudelle ja copyrightille. Leffan Orson Welles ( Tom Burke, useasti goottilaisen pahiksen tai pahan pojan, tai pervon roolissa ) on toimiva jyrisevine äänineen, mutta kun hän tulee sairaalaan Mankia tapaamaan, on hän kuin teatteri-Saatana, tummassa viitassaan ja hatussaan. Toisaalta - tuo sumea kuva jonka näimme, voi olla Mankin tunnelma tilanteesta - varmastikin lääkehuuruissaan. 

Sankaria, antisankaria, väsynyttä kipeetä miestä ongelmineen, neroa on helppo rakastaa. Hyvä, että aihe kaiveli ohjaaja David Fincheriä, ja sai siihen kimmoketta ja varsinaista taustatietoa isältään. 




Ja mikä parasta Trent Reznor ja Atticus Ross sävelsivät elokuvan musiikin vain sellaisilla instrumneteilla jotka olivat tuona aikana, kulta-aikana olemassa, ja saatavissa.

Ah.

Kyllä muutenkin tekee mieli nousta kaiuttimen päälle Trent Reznorin taikurikäsien luomien musiikin ja sanoitusten vuoksi, kahareisin, eikä suinkaan Howard Sternin läpsytysten.

Vitsi vitsi. Tämä oli vanhentunut vitsi ajalta Nine Inch Nailin CLOSER-videosta, siitä director´s cut versiosta.




Kaiken tämän juhlahumun keskellä pippaloissa keskustelu siirtyy natseihin, ja rikas studiopomo kysyy, mitä ne keskitysleirit ovat? Eihän niihin natseihin kukaan usko? Äkkiäkös se mennee ohi)

Osa juhlijoista tiettä, missä mennään. 40 miljoonaa saksalaista uskoo natsien olemassaoloon.

On keskitysleirit. On kirjaroviot. Mitä elokuville käy?  


Olemme hyvin vainoharhaisella 30-luvulla. Mutta samalla myös mietitään koronan ajan elokuvamaailmaa, ja kuinka fasististit, rasistit, äärioikeisto ja diktaattorit yrittää rajoittaa sanan- ja ilmaisunvapautta, niin Euroopassa kuin Brasiliassakin.


Olemme yhtäällä surullisen hahmon ritarin Don Quijoten kyydissä, ja mitä ilmeisimmin kaukana häämöttää myös kuningas Lear.


Ah.

Elokuvan taikaa. 


En lisää tähän RKO 281 -leffaa jonka pukki toi 2016 vhs-kassuna. Koska en pääse siihen nyt käsiksi. 




Ja tuntuu oudolta, tästä ajasta ja perspektiivistä, katsoa ja kuulla kuinka nyt pönöttävää ja miesten jalustalle nostamaa miestä Wellesiä pidetään tuohon aikaan 30-luvulla ulkopuolisena ja poikanerona.


Tässä imdb:n tiivistys:


 

Mitä kaikkea muuta olemme missanneet, menettäneet. Mitä on pimitetty.

Elokuva kertoo myäs sivujuonteenaan sekstismistä elokuvabisneksessä. Hurja Amanda Seyfried tuossa Marion Daviesin roolissa - hänestä ei tiedä, näytteleekö hän huonoa vai hyvää näyttelijää. Ja mitä miehensä hypervauras mediamoguli William Randolph Hearst tässä merkitsee, roolien ostamisessa. Roolissa on Charles Dance, joka on aina upea goottilaisen pahiksen, roiston roolissa, pelkällä katseellaan, oli sitten dickensiläisessä karussa tarinassa. Tai avaruudessa. 


Elokuvassa on niin monta hyvää lausetta ja kommenttia, mutta myös mykkäelokuvien hiljaisuutta pienen hetken ajan. Mank ei tiedä mikä maa mikä valuutta, kun ei tiedä, mistä herää, mutta kun taapertaa, tai kävelee pihalle, hän kuulee selkeästi, kuinka nainen kirkuu. Ahaa, katsoja ajattelee, tehdään äänielokuvaa.

Tai jotain vallan muuta.





Tekijäloota:

Ohjaus: David Fincher

Käsikirjoitus: Jack Fincher



Näyttelijät

Gary Oldman

Amanda Seyfried

Charles Dance

Lily Collins

Arliss Howard

Tom Pelphrey

Sam Troughton

Ferdinand Kingsley

Tuppence Middleton

Tom Burke

Joseph Cross

Jamie McShane

Toby Leonard Moore

Monika Gossmann






virallinen suomenkielinen raileri:

 


virallinen suomenkielinen tiiseri:

 


tiiseri eli houkutteleva aloitus:

 




kaikkien kuvien oikeudet Netfix, imdb tai kuvien ottajille, giffin muokkaajille. Minua ei yhtään haittaa, että MANK leviää myös giffeinä. Rihmastoa alkuperäiseen. 



Kun kirjasimet on kohillaan!


behind scenes, kulissien takaa klaffi raikaa: 

 

haastatteluja: 

 


taustaa: 

 

 




sosialistisesta mediastani:


Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)