Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

tiistai 17. marraskuuta 2020

WHS Teatteri Unionin piiskasarjan aloitti luonnollisesti, ja luonnottomastikin Michael Haneken Pianonopettaja, The Pianoteacher, vuodelta 2001

WHS Teatteri Unionin piiskasarjan aloitti luonnollisesti, ja luonnottomastikin Michael Haneken Pianonopettaja, The Pianoteacher, vuodelta 2001. Luin vast´ikään uudelleen erään lempparikirjani Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja-romaanin, johon se perustuu, toki muutama muutos kirjaan on. Pusikkokohtaus on muuttunut drive in -leffateatteriksi, jossa heteroparit hyörii toistensa kimpussa sisällä saastuttavissa autoissaan. Onhan kirjan julkaisun vuoden 1983 jälkeen tapahtunut paljon, ja prosessi pääsi valmiiksi vasta uudella vuosituhannella. Olen kirjoittanut romaanista, leffasta ja piiskasarjasta aiemminkin, eikä tämänkään kirjoittamiseen olisi aikaa eikä resursseja. Mutta mitä sitä intohimoilleen, ja addiktioilleen voi. 

Sitten Walter Klemmer ( Benoît Magimel  ) on alkanut harrastaa jääkiekkoa, mikä sopii, hän on hyvin paljon Wayne Kretzkyn näköinen, mutta kauniimpi. Isabelle Huppertista ei huonoja kuvia löydäkään, esim Instagramista löytyy useita hänelle pyhitettyjä sivuja. 

Pitsinnyplääjän jälkeen - löytyi mm Yle Areenasta, ja toki muutenkin tuttu eri vuosikymmeniltä, Pitsinnyplääjän jälkeen muotoutui Huppertin katse. Se ei ole ylimielinen, se ei ole haastava, en osaa sanoa, mitä se on, mutta tunnen  miten se vaikuttaa. Areenassa on myös hieno ja tuore Huppert-dokumentti Lähikuvassa Isabelle Huppert, jonka katsoin päivän dokumenttina 11.11.2020.

Kirjan 35-vuotias on leffassa nelikymppinen Erika Kohut ( Isabelle Huppert). Hän on pianisti, tai, no, nykyään pianonsoiton opettaja. Hyvin sadistisella ja nöyryyttävällä alalla. Ketä valitaan, kuka kestää paineita. Alistaminen.

Olin jo unohtanut kauniin kohtauksen jossa Walter ottaa humoristisesti, kuin koulutetun kilpahevosen koreita askeleita konservatoriossa. Onko Erika kuten hevoskouluttaja ruoskan kanssa. Suomennetun romaanin sivulla 124 mainitaan ensimmäisen kerran ratsupiiska. Itse elokuvassa on muunlaista välineistöä. Se oli mukavaa, piinallista ja nautittavaa katsoa valkokankaalta. 

SM. Sadomasokismi. Minulle se on henkilökohtainen, oma, sisäinen, läheinen. Ei kenenkään salkkumulkun ostettavissa, sessiona. 

Elokuvissa ja kuvissa ei näy eikä kuulu turvassanat, nuo kuvat eivät ole kahden ihmisen välisiä sopimuksia, eikä niistä tiedä, kuka oikeasti määrää. Kuka on tämän tilanteen halunnut. 

Kirja on vuodelta 1983. Vielä 80-luvun lopulla, ja 90-luvun alussa piiskat oli ostettava Helsingistä Sokosen tai Stockan heppaosastolta. Ruoskat Tukholmasta. Nykyään kaulapantoja (koirien ) saa mm Tigerista, kolmea eri kokoa, kun ennen niitä sai vain asematunnelin eläinkaupasta.

Kaipaan myös Mercator-kujan Dekadenzin aikoja, ja Dekalookeja, jossa oli ihania PVC- ja lateksiasuja, kenkiä, piiskoja, kaulapantoja ja muuta härvelintä. Kun kerran Dekadenzissä ei löytynyt sopivaa päälle puettavaa, niin Ville Nisonen vei ruumisautollaan ( vai oliko se mustaksi maalattu ex ambulanssi ) varastolle penkomaan. Hyvä palvelu.

Pianonsoittaja ja pianonopettaja ei sisällä PVC:tä eikä latexia paljoa yhtään, koska kyseessä on 80-luvun tavallisen naisen salainen laatikko, joka on sängyn alla, ja siellä on mm köysiä ja sukkahousuja. 

Erika pukeutuu kuten normaali nainen, mutta huomaamattoman beessiin, kunnes alkaa pistää päällensä, ja huulillensa värejä lämpimiä värejä, intohimoisia värejä. 

Teos on ristiriitainen, äärikohtia ja ääripäitä täynnä. Miksi sivistynyt, akateeminen terve keski-ikäinen nainen käy pornokaupoissa kuten miehet, paitsi että siellä yksityiskopissa haistelee spermaisia nenäliinoja. 

Pianonsoittaja on milteipä iätön romaani, mutta tässä huomaa eron nykypäivään. Nykyään on niin paljon turvakameroita, ja ihmisillä kaikenlaisia laitteita millä kuvata, videoida. Salaa. Ja jakaa. 


Erikan matka on kulkue toiselle vyöhykkeelle, mukavuus- ja siveysalueen ulkopuolelle. Mikä Erikan toimissa ja ajatuksissa on niin ällöä? Kun hän toimii kuin mies? Tai hän käyttää valtaansa, kuin mies? Sex is comedy, kun nainen aktissa viheltää kuin alppimurmeli. Kirjassa siis. 


Miksi Pianonsoittaja / Pianonopettaja  toimii kirjana ja elokuvana, soitellen minua ja oikeita sointuja, kun taas vuonna 2002 ilmestynyt kirja Catherine M:n seksielämä ( La Vie sexuelle de Catherine M., 2001 ) oli ällöä kun siinä kuvattiin yksityiskohtia epähygieenisistä vanhoista miehistä, ns intellektuelleista. 


Catherine Millet otti kyllä tilansa haltuun, ettei se ole vain ukkojen temmellyskenttä, josta oli mainio kohtaus Q-teatterissa näytelmässä Medusan huone, jossa miehet lukevat miesten kirjoittamia kirjoja, joidenka "eroottisia" kohtia lukivat toisilleen ääneen suurena kirjallisuutena, ja samalla he hyppäsivät miesten kirjoittamien kirjojen, kottikärryillä lattialle kaadetun kurjakasan siis kirjakasan päälle, ja hieroivat itseään kirjoilla. Nautinnollisesti.  


Mutta mikä on näissä kirjoissa iljettävää, Jelinekin ja Milletin? 

Likaisuus, saastaisuus. Törkyisyys. 


Ei ratsupiiska, kahleet, suukapula, vyöt, sitominen eikä sm tietenkään.




Kipu korkeimmassa muodossaan on yksi himon laji, kirjoittaa Jelinek. 



Mitä sointuja Haneke virittelee? Kirjaa lukiessa kuuntelin samoja piisejä. Schubert, Schuman, Bach. Aika paljon Mozartia dissattiin, tai jätettiin kirjoittamatta. Vaikka kirja julkaistiin 1983, jolloin Wienissä taidettiin aika lailla kuvata Amadeusta. Tai ainakin Wien on lavastettu. 




WHS Teatteri Unionin kuumottava #Piiskasarja alkoi tänää 12.11. Michael Haneken tutulla lempparielokuvallani the Piano teacher, perustuen Elfriede Jelinekin kohu[t]romaanin Pianonsoittaja. Marraskuun yhdeksäs leffa valkokankaalla oli varman pääle pelaamista, mutta myös hyppy jyrkänteeltä. 

Varman päälle pelaamisella tarkoitan, että tarina, aihe, kirja ja leffa ovat tuttuja. Hyppy jyrkänteeltä on katsoa myös muita piiskasarjan leffoja. Vaikka joutuisi epämukavuusalueelle, jossa miehet ovat kurkkuun asti napitettuja vanhoja tuppisuita ja sitovat alastomia nuoria naisia ties mihin kunnon metallisiin, romanttisiin sängynpäätyihin. 


Kirjoitin, mitä ehdin, nyt kuitenkin vaatteet päälle, kasvisruokaa ja sitten teatterille. Enkä ehtinyt edes muistiinpanovihkoa avata.




WHS Teatteri Unionissa alkoi sadistisen tarkasti valikoitujen elokuvien piiska-sarja jossa tämä, luonnollisestikin on. Aloitusfilminä. Olen viime aikoina lukenut ja katsonut teatterissa ja valkokankaalta monenlaisia hyväksikäytön tarinoita, tämän lisäksi Vanessa, Kirjava lintu - The Painted bird, Tommi Kinnusen uusin hurja romaani joka Finlandia-ehdokkaanakin, Babylon Berlin 3. kausi ja Män kan inte våldtas -näytelmä.



Tekijäloota:

Itävalta/Ranska 2001. Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Haneke. Tuotanto: Michael Katz, Yvon Crenn. Kuvaus: Christian Berger. Leikkaus: Monika Willi, Nadine Muse. Pääosissa: Isabelle Huppert, Benoit Mag mel, Annie Girardot, Anna Sigalevitch. Kesto: 130 min.



Kirjoitin tästä aiemmin ennen valkokangasta:


Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja romaani ja Michael Haneken leffa Pianonopettaja. Kuka vie meidät, viattomat, himokkaat aina vain syvemmälle? 

WHS Teatteri Union tuleva Piiskasarja kurittaa lompakkoa ja vetää vyön kireälle - mikäs siinä







Railereita, tiisereitä ja musiikkia:J.S. Bach, Konzert C-Dur BWV 1061, Fuge



Sosialistisesta mediastani:


Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)