- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
Only lovers left alive on marraskuun 20. elokuva jonka näin valkokankaalta. Turvallisesti, maski päässä. Minullakin
Näin tämän leffan uudelleen, aiemmin tuttu elokuva sopi niin tähän päivään ja huomiseen, kuinka tärkeä taide on, oikeasti, näillä vuosisatoina. Kuinka herkkiä me, zombiet olemme, myös addiktioille. Huomenna helsingin korttelikinot ( Orion, WHS Teatteri Union) ja Cinamon & Finnkino myyvät vain 20 pilettiä pär näytös. Marraskuun 16. elokuva valkokankaalta ONLY LOVERS LEFT ALIVE. Kun helsinki oli vielä kulttuurikaupunki. Oli hengityssuojain. Käsidesiä oli. Turvavälit oli. Ohjeet oli valkokankaalla suomeksi ja englanniksi, samoin henkilökunta kertoi ohjeet suomeksi ja englanniksi. Ja tätä alaa kuritetaan. Valkokankaalla, nyt varsinkin. Elokuvateatteri Orionissa, Tilda Swinton 60 vee sarjasta. Ei millään uskoisi, että Tilda Swinton täytti 60 vuotta marraskuun alussa. Päivänsäde ja Menninkäinen, muttei Sid & Nancy, ekstrovertti ja introvertti. Mikä on toimivan liiton salaisuus?
Only lovers left alive on marraskuun 20. elokuva jonka näin valkokankaalta. Turvallisesti, maski päässä. Minullakin.
Syy miksi käytin giffejä, ne ovat kuin vampyyrejä, itsekin. Only lovers left alive on toiseksi viimeinen elokuva jonka voi nähdä elokuvateatteri Orionissa ennen kuin huomisen 23.11. rajoitukset pyrkivät lopettamaan helsinkiläisen kulttuurielämän helsingissä. Tai vain harvat ja valitut saavat nauttia. Vampyyrielokuva on sopivan haikea end. Elokuvateattereiden ovet suljetaan huomenna 30.11.2020. Käykö meille kuten Jarmuschin Detroitille?
Vain tosi kuuma mies käyttää maskia! Liittyy tähän maski- ja miehuuskeskusteluun. Only lovers left alive on marraskuun 20. elokuva jonka näin TURVALLISESTI MASKI PÄÄLLÄ valkokankaalta. Väljässä elokuvateatteri Orionissa, ennen kuin ovet suljetaan. #WearMaskProtectLife #WearAMask
Veri on Type O Negative, samannimisellä bändillä oli esiintymisasuinaan nuo vihreät sairaalavaatteet.
No tätä Adamin hymyä en kyllä nähny valkokankaalla! Masentunut itsetuhoinen muusikko käyttää analogisia tekniikkaa säveltäessään & äänittäessään levyään.
Häntä masentaa planeetan tuhoaminen, zombieiden itsekkyys, vanhojen kauniiden rakennusten tuho. Maailma pyörii singlelevyn nopeudella. Mutta minne. Vieläkö näemme tähtiä. Vieläkö mietimme Teslan keksintöjä.
Voisi kirjoittaa, että Adam on byronilainen sankari / antisankari, goottilainen kalpea poika, runoilija. Mutta hän sanoo Byronia pöyhkeileväksi aasiksi, Adam taitaa ollakin enemmän Shelley... Myös Mary Wollstonecraft mainitaan, että hän oli herkullinen... Varmasti! Olihan mm taiteilija Fuselli hänen rakastajiaan...
Olemme 50-luvun beatkirjailijoiden ja 60-luvun hippien hurmoksessa Tangerissa, jossa tyydyttivät intohimojaan & addiktioitaan.
Eva pakkaa matkalaukkuihinsa vain kirjoja, ihanaa, mm Basquiat-taidekirjan. Adam saa douppinsa /verensä lekurilta joka näytteli Basquiatia Schnabelin leffassa
Oli myös Yelchin ja Hurt in memoriam, tavallaan:
musiikkia, trailereita ja muuta Cannesissa:
ja kauniiksi lopuksi, wanhan ajan peili käki eli gag:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.