Piiskasarjasta nähty kaksi elokuvaa. Miten käy tulevaisuudessa tälle sarjalle. Mainiosti oivallettu sarja! Tässä oivasti mainostettu. Koska kaikki nämä sarjan leffat ovat vielä siellä yhdessä elokuvateatterissa näkemättä, niin tässä oma audiovisuaalinen alustus aiheeseen. Mitä sm, fetisismi, kinky ja vastaava on merkinnyt minulle näillä vuosikymmenillä. Mennee myös asian viereen. Tervetuloa buduääriini, työhuoneeseeni, ja ei niin salaiseen puutarhaani. Minulla visuaalinen fetisismi, siis ne tietyt mielenkiinnon kohteet: piiskat, raipat, vyöt, tyrmät, kahleet, piinapenkit, mustat kiiltävät korkeakorkoiset saappaat, korsetit jne tulivat tutuksi jo Angelika-filmeissä, ja tietysti Angelikan kirjoissa, joissa vähintäänkin voi käyttää mielikuvitustaan. Barokin ajan romanttisissa seikkailuissa oli aika lailla sitomista ja muuta mukavaa jännitystä. Ja se arpikasvoinen, ontuva traaginen Peyrakki! Sadismia tuotti se Angelikan serkku, ja oli myös kiva olla kovin victorhugo -maisessa Pariisin alamaailmassa rosmojen kera. Eilen oli hauska nähdä myös Fred Scottin doku Roy Andersson - ihmisenä olemisesta, jossa on mm kohtauksia kun tuoreinta, kenties viimeisintä elokuvaa ( Kohti ääretöntä ) kuvattiin: miehet testasivat äänimaailmaa: tuppivöitä, ruoskia ja raippoja ulkona, parvekkeella ilmaan läiskien. Viereisellä partsilla vanhemmat naiset kiskoivat tupakkaa ja katsoivat. Come on feel the noize, girls watch the boys? Tuon dokun jälkeen katsoin taas kerran Bergmanin Seitsemännen sinetin valkokankaalta, jossa lisää uskonnollista kidutusta, ruoskimista, itsensäruoskimista, häpeäpaaluja, jalkapuita, sitomista, nöyryytystä, ja muuta sellaista. Mutta sitten varsinaiseen kinkyyn.
Minulle Liliana Cavanin Yöportieeri ( Il Portiere di notte - The Night Porter, 1974 ) on tärkeä elokuva, se oli minulla hauraalla videokasetilla Ruåtsin tv:stä, nauhoitettuna, tai kenties Suomen. Sitten Madonna teki Justify my Love videon, biisin julkaisupäivä 06.11.1990, eli kohta juhlapäivä, sitten ostin 2000-luvulla Yöportierin dvd:nä, on kaksikin kappaletta, toinen varsinkin kaunis painos. Elokuvateatteri Orionissa se näytettiin KAVIn esityksenä 14.04.2016, Charlotte Ramplingin sarjassa, jolloin tuli myös mieletön Zardoz. Tätä laulua Wenn ich mir was wünschen dürfte kuullaan, koska tarvitsemme hieman olla onnellinen, mutta ei liikaa, ei liikaa. Koronankin keskellä, bunkkerissa, tavalla tai toisella. (HD):
Madonna - Justify My Love (Official Music Video) ohjaajana Jean-Baptiste Mondino. Madonna oli parhaimmillaan tuolloin, ja Erotican aikaan, leikkisä, kokeileva.
Myös Express yourself oli tietysti Lilianin elokuvan vaikutuksen alainen, kahlehdittuna sänkyyn... Viimeksi näimme tämän musiikkivideon Kino Reginassa tuossa David Fincher -seminaarissa. Vai näimmekö? Kyllä näimme, vain Bad girl jäi näkemättä.
Jotkut eivät pidä / pitäneet Madonnan kaupallisuudesta, silloin 1990-luvun alussa. Vähät siitä.
Ole kuka olet. Nauti siitä, mistä nautit. Älä satuta muita. Kuin käskystä...
Tikulla silmään. Vaikka Erotica ( albumi ja video vuodelta 1992) kokonaisuutena ei sisällä sellaisia megalomaanisen suuria hittejä, on se lähin, sinisenä kasettina, mukana kulkevana, minunhenkisenä, kuin runona, improvisaationa, hyvin fetisistisenä, visuaalisena, jaettavana, haastavana, kirja, musiikki, videot, valokuvat, joita joku kriitikko haukkui valokuvakirjaa, kun oli käytetty vain yhtä lamppua! Voi vit.... si, eihän sillä ole väliä, jos haluataan tietynlaiset valaistukset, ja tallentaa se hetki, kipinä, oli siinä sitten Udo Kierin polvella, tai Isabella Rossellinin takin sisällä. Puhumattakaan Helmut Bergeristä!
Maddun hedonististen rietastelujen jälkeen meillä Impivaarassa aiheeseen tarttui, kukas muu, kuin Matti Nykänen, joka lauloi Markiisi, mua sattuu.
" Oberstdorfin 120 päivää "
Alice Cooperia olen käynyt katsomassa neljällä vuosikymmenellä ehkä, ja aina hää on inspiraatiota ja huvia. Giljotiini oli aikoinaan niin vaikuttava, että siinä käytetty tekoveri roiskui suoraan silmääni, ja tahri kläningin. Mutta en saanut tartuntaa. Muuta kuin innostuksen...
Käytän termiä SM, kuten olen käyttänyt pitkään. En välitä näistä nykyhumputuksista joissa asioille väännetään uudet nimet.
Tässä sadomasokistisia kirjoja kirjahyllystäni, pieni rypäs: Auli Kaartinen, Anna-Kaarina Kippola: Sadomasokismi, 1990, Preesens-sarja, ajankohtaispokkarit. Tärkeä kotim. oppikirja, alleviivaukset heinäkuulta 1993. Ostettu pokkarina aiemmin kirjatorilta.
Muttei pelkästään oppikirjoista, vaan myös livenä:
Nalle Virolaisen piercing show ja muuta mukavaa alakulttuuria, sm, fetisismiä. Tavastialla 27.11.1992. Ah.
 |
| © Satu Ylavaara Photography 1992 |
Osa kuvista piti leikata pois sensuurin vuoksi. Iltaman ohjelmana: KISS-KISS-BANG-BANG: CMX, SUNDAY PRIZE, NALLE VIROLAINEN PIERCING SHOW, CAVE DJ'S, liput maksoivat 30 markkaa.
 |
| FETISSI-lehti 1/2001. Kyllä ennen oli paremmin. |
 | |||
 |
| © Satu Ylavaara Photography 1992 |
Joko 24.9.1994 PLASTIC PONY & LIPTON COCKTON, Dj:t Plastic Pixy & Tex Willer. tai 20.3.1992 CAVE-KLUBI: ADVANCED ART, PLASTIC PONY PICTURE SHOW, INFECTIO, TWO WITCHES
Tuntematon tappaja eli CRUISING - YÖN KUNINGAS. Leffassa miesten lihaksikkailla kehoilla todella, todella noruu hiki. Seksuaalivähemmistöstä (sm/nahka) kertova sarjamurhaajatutkielma/jännäri, sivurooleissa Pulmuset ja Hollywood Beat. #helmetelokuvahaaste2020.
Hips or lips?
Sadomasosta on saanut nauttia myös teatterissa:
Messalina, Lucretia Borgia, Venus, Afrodite... Teatteriravintola Kapsäkissä lempiteoksessani Venus turkiksissa loistaa Sonja Sorvola tässäpä parhaimmassa roolissaan.
Venus turkiksissa kirjana, elokuvana, näytelmänä - Leopold von Sacher-Masoch
Venus turkiksissa kirjana, elokuvana, näytelmänä - Leopold von Sacher-Masoch. Polanskin Venus in fur filmatisointi tuoreessa muistissa. Mutta mikä kirja oli tuon leffan, näytelmän takana?
Olen ollut kaks päivää kirjamessuilla ja viettänyt aikaa myös herran Leopold von Sacher-Masoch kansa.
Venus in furs ( 1969 ) oli aika hölmö rakkausfilmi. Masokismin suuren isän Leopoldin kirjaan perustuva kulttifilmi on Jess Francon käsialaa. Jess on ollut suosikkini kauan - ainakin Christopher Leen kautta - kuinka aito olikaan heidän yhteinen Dracula-filmi - jossa oli myös Klasu siis tuttavallisesti Klaus Kinski mukana.
Venus in furs filmatisointi on valitettavan sekstistisen sensuroitua - vain naisia näytetään. Mutta toisaalta - sulttaani Klasu Kinski sidottuna tyrmässä valkoisessa kaftaanissa, häikäisevän sinisin silmin kipua hikoilemassa, ja aamua odottamassa - siinä naisen mielikuvitus vallan lepää. Ja laukkaa ;) Paikoitellen Rion karnevaalien kuvaus on yhtä halpaa kuin turistilla - siis typerän zoomin käyttöä editoimatta, mutta varsinkin astuessa tuntemattomnaa, sadomasokismiin, rakkauteen, hulluuteen, johonkin uuteen ja outoon kuva muuttuu kokeilevaksi, psykedeeliseksi. Mutta miksi jazz musiikki?Miksei Velvet Underground? Elokuvan ekstroissa Jess selittää ( ranskaksi englanninkielisin tekstein ) jazz muusikko Chet Bakerin Pariisissa ( tietenkin Pariisissa... ) lausuntoa mitä tapahtuu soolon aikana: ( olemme minun suomeksi sanottuna kuin haltioituneessa tilassa ),
saat inspiraation, innostut jostakin jota rakastat tai jonka vain näet paikassa, koet tapahtumia juttuja asioita, joita et ole ennen kokenut, unenomaisesti, olemme kuin hukkumassa, ja koko elämä vilistää silmiesi edessä, sinun halusi, kaikki...
Kun soolo loppuu, katsahdat, ja tuskin kolme minuuttia on kulunut. Tämä oli Francolle hieno idea.
Tuon soolon kuvaaminen voi olla myös sukeltamista fetisismiin, nautintoa, joka katsoa, tai koskettaa, pukeutua PVC:hen, lycraan, keinonahkaan, mutssan, kiiltävään...
Ongelmaksi muodostui filmatisoinnissa, koska miespäähenkilö on musta muusikko, ja naispäähenkilö valkoinen syöjätär. Koska amerikassa ei oltu vielä vapaan ja villin 1960-luvun lopulla valmiita sellaiseen, kahden rodun väliseen rakkauteen!
Mikä näissä elokuvissa on feministille ja fetisistille ongelmallista?
 |
| Katsoin ensin, että Eartha Kittillä on ruoska kädessään. Ja kittiä kanssa! Se olikin puhelin. |
Kuinka paljon piiskaa oli romanttisissa tarinoissa?
 |
| kuva Austen authors |
 |
| Tätähän olemme odottaneet |
Unohtakaa 50 Shades of Gray, J. P. Koskinen: Paholaisen vasara on parempi kirja sadomasokismista
Unohtakaa 50 Shades of Gray, J. P. Koskinen: Paholaisen vasara on parempi kirja sadomasokismista kuten se oli aidoimmillaan 1980-190-luvulla, mutta sitten tuli mukaan AIDS ja hepatiitit. Ehkä siksi sadomason piti muuttua täksi. Elokuvana 9 ja puoli viikkoa on parempi. Ja missä on Sihteeri elokuva bluray?
1980- ja 1990-lukujen sm eroaa 2000-2020-lukujen vastaavasta: verellä ei enää leikitä. Hauskaa, että Suomessa käytetään ilmaisua sitomisleikki. Että kaikki on vain leikkiä.
Fifty Shades of Grey. Sidottu. Tämä kirja teki sm:lle saman kuin hitleri puolalle. Fifty Shades of Grey. Sidottu. Katso vaikka: Elävä arkisto: " Kuraa! Huonosti kirjoitettu pehmopornokirja villitsi kotiäitejä ympäri maailman. "
Timo Airaksinen: Markiisi de Saden filosofia. Tämä pehmeäkantinen, englannista suomennettu kirja vuodelta 1995 sisältää aika hardcorea. Heh heh. Ostin tämän 07.08.1997. Kävin tuolloin myös Airaksisen luennoilla ja häppeningeissä. Muistaakseni.
Kidutusvälineet
Tähän väliin, ei pelkästään elokuvia eikä musavideoita, vaan fyysisiä inspiroivia esineitä.
Kävin vihdoin Tallinnan kidutusmuseossa joulukuussako 2017, siis keskiaikaisten kidutusvälineiden museossa, Museum Of Medieval Torture Instruments, Tallinna, Viro, alkup: keskaegsed piinamisriistad, tai Keskaegsete piinariistade, Keskaegsete piinariistade näitus.
Hyvin inspiroivia välineitä ja tunnelmia, tyrmiä. Mutta myös kertomuksia ajasta ennen Amnestyä. Vesikidutus on yhä tätä päivää ja häpeäpaalut ovat myötähäpeässä, tositv:ssä, roskalehdissä ja netissä. Mutta niihin ihmiset itse hakeutuvat. Suosittelen museota kaltaisilleni kauhun tekijöille, historiasta ja feminismistä kiinnostuneille, alakulttuurien immeisille, fetisisteille ja sadomasokisteille.
Minulla tämä aineisto on sekä sadomasokismia, tyrmäjännitystä, Edgar Allan Poea, kauhua ja Angelikaa. Ennen muinoin näitä pidettiin rahvaan hallitsemiskeinoina, opetuksina ja muistutuksina. Ne kertovat hyvin paljon naisvihasta ja kansalaistottelemattomuuden kitkemisestä, kaiken tavoin. Noitavainojen aikaan, ja muutenkin. Puiset ja rautaiset itse esineet vaikuttavat vaikuttavilta, siis toimivilta, kestäviltä - ei mtn Ikean jäätelötikkuja.
Osa jengistä kitisee museon kovaa maksua - 8€ pär sierainpari täysikasvuiselta (täiskasvanu). Mutta harrastan edullisia matkoja. Ja oliko keskiaikaiset esineet keskiaikaisia, oliko tämä eksploitaatiota, saa ihan itse pohdiskella.
Rautaneitsyt toi mieleen Elisabeth Bathoryn ja Bruce Dickinsonin joka puhui mukavia kakaroille, että säilykää individualisteina, omina itseinänne, älkää luovuttako ja aggressioita ja vihaa voi purkaa ja kanavoida mm miekkailuun. Brucen lempipaikka Euroopassa on Tallinna - näin hän kertoi Helsingissä, Suomalaisessa kirjakaupassa, kädessän Nokian peruskapula. Iron Maidenin nokkamies Bruce Dickinson puhui mukavia kakaroista, jotka säilyttävät individualisminsa & tähtäävät unelmiinsa - vaikka koulu ei olisi heitä varten.
Seipäät toivat mieleen Vald Seivästäjän. Eikun Vlad Seivästäjä.
Saha eli saw toi mieleen SALLI -elokuvat, siis feissarimoka-sivulla myytiin SAW-elokuvia nimellä SALLI...
Salli mun nauraa.
Ja häpeänaamio olisi miltei käytännöllinen koronan aikaan:
 |
| erinomainen kauhuelokuva Sister Maud menee astetta syvemmälle |
Lisää lävistyksiä ja friikkien kehonmuokkausta
Olin rauhan ja rakkauden festivaaleilla nimeltä PEACE & LOVE Taalainmaailla, esiintyjänä oli mm Zamora the Torture King, jonka ala oli kehonsa lävistystäminen, kierolla neulalla ja rautapiikeillä.
Otin lähikuvia. Olin siis katsomasssa friikkishowta Hellzapoppin -nimistä sideshow revyytä - joka oli greatest show in hell. Ei heikkohermosille! Ihmistikkatauluja! Ihmissusia! Burleskia! Sirpaleilla kävelyä! Sirpaleiden syöntiä! Ihon lävistystä!
Mitä friikkiys on? Minulle friikkishow, freak show, tivolin ja sirkuksen side show ovat kauniita ja reippaita, ennen kaikkea valokuvauksellisia ihmisiä, jotka menevät pitemmälle. Diane Arbus kuvasi kauniita ihmisiä, kiehtovia ihmisiä.
Fetissit ja kinkyt hommat, amputaatiofetissit, proteesifetissit ja muu mukava:
Ensimmäisenä tuli mieleen fetissit ja kinkyt, nimenomaan positiivisena, seksipositiivisena, henkilökohtaisena asiana. Tv sarjan Dexter ihanaisella kylmäautomurhaajalla Rudy Cooperilla oli amputaatiofetissi tai proteesifetissi. En nyt muista, kumpi. David Cronenbergin ohjaama elokuva Crash vuodelta 1996 sisälsi joitain proteesifetissejä. ( En nyt löydä J. G. Ballardin kirjaa täältä remontin keskeltä.) Ei pelkästään autokolareissa tämä ihmisen iho, ja ihona alla oleva liha, lihakset kosketuksissa vääntyneeseen metalliin, vaan myös proteesit sen jälkeen.
Frida Kahlon proteesi ja harnessit, tuet. Ja tietysti Crispin Gloverin elokuva It Is Fine! Everything Is Fine. (2007) jota ei nähdä DVD:nä eikä bluraynä, koska silloin kuka tahansa takipallo ja ällötys voi leikata osia juutuupiin, tietysti kontekstistaan irrtotettuja, ja näin eksploitaatio, sekspoloitaatio, kiusa, pilkka on valmis. Ajattelen Crispiniä ihmisenä ja taiteilijana joka halaa tiukasti filmikelaansa, ettei se joudu vääriin käsiin. Mutta tuota elokuvaa kritisoitiin, koska joku katselija, tai edes elokuvaa näkemättä, että siinä hyväksikäytettiin vammaisia seksikohtauksissa. Ikään kuin oletuksena olisi, ettei vammaisilla ole oikeutta seksielämään, kulmikkaan, haastavan taiteen tekemiseen, eikä itsemääräämisoikeutta. Itse asiassa koko leffa on cp-vammaisen Steven C. Stewartin kirjoittama. Ja Gloverin piti toppuutella, ettei elokuva ole täynnä pelkästään Stewartin kirjoittamia seksikohtauksia, joissa Stewart myös näyttelee. Mitään muuta ei toppuutellakaan. Toisaalta vammaisen henkilön olisi oltava hyvis, eikä missään nimessä pahis, sarjamurhaaja. Hyvin rajoitettua on taide.
Muita kiinnostavia femme fataleja proteeseineen: Red Harrington (Helena Bonham Carter) elokuvassa The Lone Ranger (2013), Cherry Darling (Rose McGowan) elokuvassa Planet Terror (2007), ja Carmen (Marisa Paredes) elokuvassa The Devil's Backbone (2001). Sekä tietenkin Arlen (Suki Waterhouse) elokuvassa Bad Batch (2016).
Leffassa Hellboy (2004) on epäinhimillinen tappokellopeli Karl Ruprect Kroenen. Häntä näyttelee Ladislav Beran (näyttelijä, tanssija, koreografi). Kroenen on niitä pahiksia, natseja. Halloweeniin, koshailuun eli cosplayhyn ja muuhunkin, kinkyyn ja sm-alakulttuuriin sopiva hahmo, jolla on leikkausfetissi, leikkaus-addikti eli suoranainen itsensä silpominen. Mihin tietenkään ei voi eikä kannata ryhtyä, kun nestemäisellä lateksilla, kumilla ja kasvonaamioilla saa kaikenlaista aikaan, meikeistä nyt puhumattakaan. Fetisimiä on tietenkin kaasunaamari - erittäin kätevää näin koronan aikana. Koppalakkia, nahkatakkia, saappaita. Tosin nyt valkokankaalta eilen tuoreeltaan nähtynä en pitänyt hänne asunsa trikoon materiaalista. Mutta se on pieni jutska. Pitäähän taistelukohtauksissa on kestävää ja joustavaa matskua.
Kirja, sarjakuva Hellboy palautuu välillä 40-luvulle, ja silloin pahojen roolissa ovat tietysti natsit. Erityisen paha heistä on nainen - tietystikin nimeltään Ilsa Haupstein. Erityisen paha tämä viileän vaalean naisen myyttion natsinaisilla, kuten oikeassa elämässä Eva Braun. Indiana Jonesin Viimeisen ristiretken seikkailussa ainoa vahva ja tasavertainen miesten kanssa oleva nainen Helga Schneider pitää sekä isästä että pojasta (well, kukapa ei).... Mutta hän on paha nainen, natsien kätyri, joten hänelle ei koita happy end..
 |
| Werewolf Women of the SS, Rob Zombie |
Lady Domina
Ja sitten on tietysti Uuden Sherlockin upea, upea Irene Adler, joka on tietysti lady Domina, kuten muinoin sanottiin, vaikka nyt pitäisi sanoa Dominatrix, on se kauhea, kun suomenkieltä ei voi enää käyttää.... :
Ja kotimaisena kirsikkana - jonkin päällä: Koirat eivät käytä housuja
23.03.2020 oli kova päivä: ostin digitaalisena Dogs don´t wear pants leffan suoratoistona kun oli 4,90€ Blockbusterissa. Näin tämän valkokankaalta viidesti viime vuonna ja kerran tänä vuonna. Ostan ehkä myöh myös komean BD:n jos se on tarpeeksi SM ;} #koronapäiväkirjat 10. päivä.
Koirat eivät käytä housuja -leffaa kävin katsomassa ennakkoon kesällä 2019 Turussa baarissa ja Hgin Teurastamolla, joissa kummassakin kiersi Aakkoset -kompiaisten pop up kino, pienoisfestarit. Näin tämän myöhemminkin, välillä paikalla on ollut tekijävieraitakin. Mainio, mainio elokuva.
1990-luvulla lady Domina nimeltä Veronika esitteli lintukotolaisille sadomasokismia.
1990-luvulla Veronika esitteli lintukotolaisille sadomasokismia. 30.09.1997 Seksin ammattilainen ja tutkija väittelevät seksityöstä Timo Harakan johdolla. Prostituutio on muuttunut yhä näkyvämmäksi – pitäisikö maksullisten naisten saada oma katu, jolla toimia? Ennen kadulla ja myöhemmin sadomasokistisessa dominapalvelussa töitä tekevä Veronica ymmärtää miesten tarpeen ostaa seksiä: onhan heillä tarve vaihtaa myös vanha auto uuteen sen jälkeen, kun ensimmäinen on ajettu loppuun. Veronica ehdottaakin, että naiset saisivat oman kadun Sörnäisistä. Tutkija Sari Näre ei usko, että naisten oma katu poistaisi ongelman, sillä miehiä kulkee muuallakin kaupungissa. Hän on huolissaan siitä, miten seksin ostaminen vaikuttaa ympäristöön, kun satunnaisilta naisilta kysellään hintoja.
Musta laatikkoa:
Angelikan ja Joffreyn laatuaikaa:
Angelika vietti laatuaikaa myös muiden kanssa...
 |
| Giuliano Gemma & Michèle Mercier, Angelika (Angélique, marquise des anges, 1964) |
Yhdeksän ja puoli viikkoa oli myös populääriä sadomasokismia:
Päiväperho, klassikko. Minulla on se videokasettina, jossa on käynyt moka. Elokuvan lopulla leffaan tulee väärä tekstutys, lastenelokuvan, jossa istutaan keinuhevosen päällä. Absurdia. The woman with the red boots -leffan tiimoilta kävi Juan Orionissa, ja kertoi mm millä matskulla Catherine Deneuveä heitettiin Päiväperhon häpäisykohdassa. Valkokankaalla Päiväperho oli outoa nähdä ekaa kertaa, kun hirveän monessa kohtauksessa särkyi klasi. Sitä ei tv:stä kuullut. Valkokankaalla huomaa, kuinka ensin luulee vallan olevan hekilöllä A, mutta se onkin henkilöllä B. Siirtyykö valta. Anastetaanko valta. Onko valta ollut alunperin...
Nainen punaisissa saappaissa:
Juan Buñuel: Nainen punaisissa saappaissa. Cinema.
Juan Buñuelin elokuvan nimi ei ollut ensisijaisesti alusta alkaen erittäin fetisishtinen Nainen punaisissa saappaissa, vaan loppusuoralla annettu - elokuvan nimeksi tarkoitettu nimike oli jo käytetty.
Mikä on filmi Nainen punaisissa saappaissa?
Päähenkilö Francoise Le-Roi (Catherine Deneuve) kulkee kauniin syksyisen elokuvan lävitse tummanpunaisissa saappaissa.
Hän on boheemi, turhasta hätkähtämätön kirjailijaa, joka eräässä kohtauksessa kirjakojulla seuraa kaunista kustantajaa (Adalberto Maria Merli), joka on hänen [kirjojensa] suuri, ahnas fani.
Mies nauttii ollessaan metsästäjä, mutta kun kirjailija stalkkaa, väijyy häntä, ja on aktiivinen - mies kavahtaa kauemmaksi… Mies on kiinnostunut vain mystisestä naisesta, kirjailijasta, jostain tavoittamattomasta, mutta kun sattumalta, tai paremminkin naisen (vapaasta) tahdosta johtuen, he törmäävät jatkuvasti, ja mies hämmentyy.
> vrt. Luis Buñuelin surrealistiseen 1930-luvun nerokkaaseen klassikkoon Andalusialainen koira, jossa mies ahdistelee pelkäävää naista jahdaten tätä ympäri taloa, mutta kun nainen ottaa vihaisen ilmeen ja kättä pitempää - niin mies peräytyy.
Francoise, ties mistä oikusta, kahvilassa huijaa kuin kesiaikaisilla markkinoilla yks kaks rahaa rikkaalta istuvalta harmaalta mieheltä Perrot´lta - setelistä nainen näyttäisi tälle jotain. Illuusiossa nainen näyttää riisuutuvan alastomaksi, ja Perrot alkaa seurata tätä kiikarein ja shäföörinsä kuljettamana seikkailuista toiseen.
Mikä tekee leffasta goottilaisen?
Perrot on rikas / vanha / irstas hirviö. joka kutsuu
hehkeän kirjailijan kaunottaren / viattoman uhrin komeaan kartanoonsa kirjoittamaan.
Linnan kaltaisessa pömpöösissä on tietysti pelottava taloudenhoitaja
( kuten Danny teoksessa Rebekka, Frau Blücher kauhukomediasta Frankesten Junior, iihahaa )
Miksiköhän muuten taloudenhoitajat kuvataan noitamaisina? Kattiloissako samankaltaisuus??
Mutta Perrot ei ole kiinnostava seksuaalisestikaan kuten ovat Dracula tai muut vanhat herrat jotka kaunottaria / viattomia kutsuvat kotiinsa. Ei ollenkaan.
Perrot vihaa taidetta.
En oikein ollut selvillä, miksi. Oliko se Stendhalin syndroomaa, jossa taiteen rakastaja, katsoja menee sekaisin teoksen nähtyään - se vaikuttaa niin vahvasti, kuin kohtauksen tai orgasmin tavoin.
Vai oliko se samaa kuin Night of the Generals filmin Peter O´Toolen näyttelemän natsiupseerin kohtaus, kun tämä katselee pieneen huoneeseen kerättyä "rappioitunutta" taidetta mm - Van Goghin omakuvaa?
Perrot menee galleriassa sekaisin, hänelle pitää laittaa musta huivi silmille, ja hän ostaa gallerian tyhjäksi. Mutta miksi? Kartanonsa uumenissa on valtavat kasat tärveltyä taidetta ( ainakin Miroa ), ja kun Severine saa kirjoitettua muutaman sivun Perrot ampuu näihin sivuihin luodinreikiä.
Kuten sadismiin ja aikuisten peleihin ( sama asia ) kuuluu, on paikalle kutsuttu myös kustantajamies - jonka vaimo on yllättäen kuollut, vai erosivatko he?
Kuvat, symbolit, kaikki muu
Verkkokalvolle paljastuu
Kiinnostavaa on myös elokuvassa pelattava konkreettinen kolmiuloitteinen siis -kerroksinen shakin kaltainen peli, jota hirviö ja kaunotar pelaavat, mutteivät kuitenkaan kuin viikatemiehen kanssa.
Kamarineidon päiväkirja ( Diary of a chambermaid ) vuodelta 1964 on suosikkejani, näitä kenkäfetisismin herkkuja, jossa tietyn mallinen viktoriaaninen saapikas on täydellinen kenkä.
Diary of a chambermaid uudelleenfilmatisointi 2015, näin feministisillä elokuvafestareilla:
Ja sitten oli Katkera kuu, minkä näin valkokankaalla suht tuoreeltaan, 1990-luvulla. Minulle se oli date movie, mutta seuralainen ei ollut ollenkaan aiheeseen innostunut. Pariisissa ajoin tuolla leffan bussilinjalla ees taas, muttei mitään kummempaan tapahtunut. Mutta lähellä Notre Damea tapasin ihmisen Martiniquelta, vähän kuten leffaan liittyen.
Sitten Epsanjassa, vai olikohan Kataloniassa, sanon ¡Átame! niin herra vain napsautti turvavyöni kiinni. Tarkoitin leffaa Sido minut, ota minut (1989). Oli aika jännää, millainen vaikutus oli ahdasmielisessä katolisissa maissa 90-luvulla siihen, saiko ihminen olla sado tai maso. Kuinka ihmienen ei saa vapaasti olla. Useamman masokistin tapasin, tai miehen joka halusi, tai olisi halunnut toteuttaa itseään masokistina. Sadistejakin toki, varsinkin oikeassa univormussa, koppalakissa.
Aiemman lukupinossa oli kuluneita pokkareita kuten Herra Jackin ihmeellinen huone ja O:n tarina. Sekä tietysti de Saden Justine, johon laitoin uudet kannet, kun siinä oli niin ällöt, porno, muka myyvät kannet.
Mutta tässä muutama rivi jotka liittyvät aiheeseen.
Ärsyttävä sika Wagner sanoi, kun menet naisen luokse älä unohda piiskaa.
Ehkä hän oli vain ystävällinen muistuttaja.
Yöportieeri, Yöportieri, Night Porter -leffan näin Orionissa, Kavissa 14.04.2016. Charlotte Rampling & Dirk Bogarde - dekadentit tyyli-ikonit, ja kuinka suuri vaikutus post-punkkiin: Joy Division, Spandau Ballet. Sopi myös KAVIn Kauhunkuningattaret -sarjaan.
 |
| hogasin, että puhelimen muistioon voi kirjoittaa myös käsin, harakanvarpaita |
WHS Teatteri Union PIISKASARJA-elokuvat:
12.11. klo 19, The Piano Teacher (Michael Haneke, 2001), DCP
24.11. klo 19, Trans-Europ-Express (Alain Robbe-Grillet , 1966), 35mm
3.12. klo 19, Yöportieri / The Night Porter(Liliana Cavani, 1974), DCP
17.12. klo 19, De Sade (Cy Endfield, 1969), 35mm
8.1. klo 19, Venus in Furs (Jess Franco, 1969), 16mm
20.1. klo 19, The Telephone Book (Nelson Lyon, 1971), DCP
29.1. klo 19, Päiväperho / Belle de jour (Luis Buñuel, 1967), 4K DCP
4.2. klo 19, Blind Beast (Yasuzô Masumura, 1969), 35mm
12.2. klo 19, Blind Beast (Yasuzô Masumura, 1969), 35mm
26.2. klo 19, Mano Destra (Cleo Uebelmann, 1986) & Un chant d’amour (Jean Genet, 1950), 16mm
4.3. klo 19, Maîtresse / Mistress (Barbet Schroeder, 1976), DCP
18.3. klo 19, Deep End (Jerzy Skolimowski, 1970)
31.3. klo 19, The Whip and the Body (Mario Bava, 1963), DCP
9.4. klo 19, Secretary (Steven Shainberg, 2002), DCP
24.4. klo 21, The Story of Joanna (Gerard Damiano, 1975), 35mm
14.5. klo 19, Dressing for Pleasure (John Samson, 1977) & Fetishes (Nick Broomfield, 1996), digi
3.6. klo 19, Memories Within Miss Aggie (Gerard Damiano, 1974), 35mm
23.6. klo 19, Irezumi (Yôichi Takabayashi , 1982), 35mm
6.8. klo 19, Kiihottava kosketus / Le malizie di Venere (Massimo Dallamano, 1969), 35mm
8.9. klo 19, Histoire D’O / The Story of O (Just Jaeckin, 1975), 35mm
30.9. klo 19, Kahlitut / La prisonnière (Henri-Georges Clouzot, 1968), 35mm
28.10. klo 19, Liekitetty Nainen / Die flambierte Frau (Robert van Ackeren, 1983), 35mm
Muutokset mahdollisia.
Liput 9€, Yhteislippu 70€ (10kpl myynnissä)
https://www.teatteriunion.fi/shop/piiskasarja/
Kaikki elokuvat K18
"Piiskasarjassa alistaminen ja alistuminen on nautinnon lähde ja valinta. Paljaille pakaroille kipeästi läiskähtelevät sivallukset saavat seurakseen muita fetissejä ja hedonistista vallankäyttöä.
Piiskaa fetissielokuvan ystäville!"
Näitä odotellessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.