Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

perjantai 24. maaliskuuta 2023

TRILOGIATAIVAS: PUSHER 24.3.2023 Kino Reginassa

TRILOGIATAIVAS: PUSHER 24.3.2023 Kino Reginassa 

Nicolas Winding Refnin ja Mads Mikkelsenin urat kansainväliseen nousuun tönäissyt Pusher ja sen jatko-osat kuvaavat Kööpenhaminan huumemaailmaa dogmaelokuvasta muistuttavin keinoin. Ison kuvan ja rikolliselämän fiilistelyn sijaan trilogia keskittyy yksittäisten ihmisten pyristelyyn olosuhteiden paineessa. Loistavasti näytellyt henkilöhahmot kannattelevat elokuvan kaikkia osia.

”En tehnyt mitään väärin.” – Frank, Pusher

Elokuvat löytyy hyllystä. Nyt kaikki kolme yhdessä valkokankaalla, perjantaiehtoon ratoksi. 


PUSHER (1996)


Ohjaaja

Nicolas Winding Refn

Henkilöt

Kim Bodnia, Zlatko Burić, Mads Mikkelsen

Maa

Tanska

Tekstitys

English subtitles

Kesto

105 min

Teemat

TRILOGIATAIVAS: PUSHER

Kopiotieto

35 mm

kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)

Ikäraja 16




Kino Reginan sivulta:

Frankilla (Kim Bodnia) on huono viikko. Selvitäkseen veloistaan hän kehittelee monimutkaisen heroiinidiilin, johon kuuluvat sekä skinikaveri Tonny (Mads Mikkelsen) että serbidiileri Milo (Zlatko Burić). Kun ollaan perjantaissa, lauantaihin pääsy ei ole enää missään määrin varmaa. Käsivarakameralla, luonnonvalolla ja improvisoidulla dialogilla rouhittu elokuva nousi välittömästi hitiksi kotona ja maailmalla.

Kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)


***

Frank (Kim Bodnia) on diileri, jonka sekaisin olevaa elämää rytmittää huumeidenkäyttö kaverinsa Tonnyn (Mads Mikkelsen) kanssa ja epämääräinen suhde Viciin (Laura Drasbæk). Asiat kääntyvät vielä huonommalle tolalle, kun Frank saa velaksi serbialaiselta huumepomo Milolta (Zlatko Buric) ison lastin heroiinia, jonka kauppaaminen epäonnistuu.


Olisi houkuttelevaa lokeroida Nicolas Winding Refnin esikoisohjaus Pusher (1997) osaksi Tarantinon aikaansaamaa rikoselokuvan buumia. Toki elokuvaa on vaikea irrottaa täysin tästä kontekstista, mutta Refnin realistinen ote Kööpenhaminan kaduista on kestänyt hämmentävän hyvin aikaa – ehkä jopa Pulp Fictionia paremmin. Refnin kerronta on suoraviivaista, mutta se yhdistelee hienosti kadunelämän raakuutta unohtamatta herkempiä nyansseja.


Pikkurikollisen muotokuva rakentuu lyhyiden, mutta paljastavien kohtausten kautta. Tonnyn kanssa käytyjen keskustelujen aiheet liikkuvat lähinnä suihinottojen ja kerskailun ympärillä, mutta keskustelujen kiireettömyys ja päämäärättömyys tekevät niistä arkisia.


Frank vajoaa monesti pienen lapsen tasolle. Velkakierteessä viimeinen oljenkorsi on alkoholisoituneelta äidiltä ruinaaminen.


Toisin kuin 90-luvun suosituimmat huume- ja rikoselokuvat, Refnin Pusher välttää lisäämästä edes pientä määrää glamouria diilerien elämään. Kukaan elokuvan henkilöhahmoista ei puhu viileästi, tienaa hyvin tai tapaile erityisen kauniita naisia. Huumerikollisen arki on kurjaa; addiktion ja velkajärjestelyjen väliin jää vain vähän aikaa säälittävältä vaikuttavalle sekoilulle.


Käsivaralla kuvattu elokuva ei myöskään maalaile postikorttimaisemia Kööpenhaminasta – oikeilla kuvauspaikoilla kuvattu elokuva näyttää halvat baarit ja siivottomat asunnot ilman tyylittelyä, realistisemmin kuin fiktioelokuvat yleensä.


Refn on itseoppinut elokuvantekijä, joka oppi lukemaan vasta 13-vuotiaana eikä ole omien sanojensa mukaan sen jälkeen lukenut paljon muuta kuin sarjakuvia. Refnin kerronta ei nojaa perinteiseen kirjoja muistuttavaan tarinaan, vaan keskittyy syventämään henkilöhahmoja seuraamalla heitä tarkalla dokumentaarisella kuvakerronnalla.


Pusher oli jättimenestys kotimaassaan ja poiki esikoisohjaukselle poikkeuksellisen laajan levityksen ympäri maailmaa. Muutaman huonosti menestyneen elokuvan jälkeen Refn palasi esikoisaiheensa pariin ja teki vielä kaksi poikkeuksellisen hienoa jatko-osaa (Pusher II (2004) ja Pusher III (2005)). Epätavanomaiseksi trilogian nosti Refnin ratkaisu vaihtaa päähenkilöä jokaiseen osaan.


– HS Nyt-viikkoliitteen (15.-21.8.1997) ja muiden lähteiden mukaan Mikko Pihkoluoma 24.3.2010. "




PUSHER II: WITH BLOOD ON MY HANDS (2004)


Ohjaaja

Nicolas Winding Refn

Henkilöt

Mads Mikkelsen, Leif Sylvester Petersen

Maa

Tanska/Iso-Britannia

Tekstitys

English subtitles

Kesto

100 min

Teemat

TRILOGIATAIVAS: PUSHER

Kopiotieto

35 mm

Ikäraja 16 


" Kahdeksan vuoden ja Fear X -flopin jälkeen Winding Refn palasi ohjaamaan toisen osan, joka jatkoi sujuvasti ensimmäisen teemoilla ja tyylillä. Siinä ensimmäisestä osasta tuttu Tonny (Mikkelsen) hakee rikollispomoisänsä hyväksyntää, mutta päätyy sössimään yhtä ja toista.


Kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)


***


”I despised it, but that’s because I was afraid. Having to go back, what if I couldn’t do it? What if I couldn’t make a better movie? I mean could you imagine anything more terrible than going back and realizing that you burned yourself out?”


-Nicolas Winding Refn Pusher-aiheeseen palaamisesta Reverseshot-nettilehden haastattelussa 2006.


 


Nicolas Winding Refnin kolmannen elokuvan Fear X (2003) huonon menestyksen vuoksi hänen tuotantoyhtiönsä oli pahasti velkaantunut. Tätä velkaa lyhentääkseen Refn ohjasi menestyneelle esikoiselokuvalleen kaksi jatko-osaa. Rahantarpeesta huolimatta Refn ei tinkinyt taiteellisesta kunnianhimostaan – ja kyseessä onkin kenties elokuvahistorian tasalaatuisin trilogia.


Jatko-osissa syvennytään henkilöhahmoihin, jotka jäivät ensimmäisessä osassa etäisiksi. Näkökulman vaihdos paljastaa yllättävän koskettavia ihmiskohtaloita rikosmaailman kylmän selviytymiskamppailun keskellä. Refn näyttää niin pienet kuin isommatkin rikolliset haavoittuvaisimmillaan.


Pusher II:n (2004) päähenkilöksi nousee ensimmäisessä Pusherissa sivuhenkilöksi jäänyt Tonny (Mads Mikkelsen). Vankilasta päästyään Tonny havittelee uutta alkua häntä halveksivan isänsä ryöstöporukassa. Samaan aikaan hänen entinen tyttöystävänsä alkaa vaatia elatusapua lapsesta, jonka isyyttä Tonny ei suostu hyväksymään ennen isyystestiä.


Toisen Pusherin teemoiksi nousevat isyyteen liittyvät kipukohdat. Juuri ennen Pusher II (2004) esikoisensa saanut Refn on ottanut Tonnyn hahmoon piirteitä omassa elämässä tapahtuneista muutoksista. Tonny joutuu ajattelemaan suhdettaan isäänsä ja omaa vastuutaan isänä.


Refnin haaste tehdä Tonnysta mielenkiintoinen päähenkilö on paljon vaikeampi kuin Frankin kohdalla esikoiselokuvassa. Siinä missä Frank oli helposti samaistuttava ja suhteellisen järkevä pikkurikolliseksi, Tonny on vastuuta pakoileva ja holtittomia riskejä ottava kukkoilija. Toisaalta Tonnyn traaginen isäsuhde nostaa esiin haavoittuvuuden, josta kukkoilu kumpuaa. Lopputuloksena on ristiriitojen riivaama henkilöhahmo, jonka ongelmat eivät elokuvan päättyessä ratkea sen selkeämmin kuin oikeassa elämässäkään.


– NY Timesin (Oct 1st, 2009) ja muiden lähteiden mukaan Mikko Pihkoluoma 13.4.2010 "





PUSHER III: I’M THE ANGEL OF DEATH (2005)

Lisätiedot Kuvaus Näytösajat


Ohjaaja

Nicolas Winding Refn

Henkilöt

Zlatko Burić, Marinela Dekic, Ilyas Agac

Maa

Tanska

Tekstitys

English subtitles

Kesto

90 min

Teemat

TRILOGIATAIVAS: PUSHER

Kopiotieto

35 mm

Lisätieto

kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)




" Huumediileri Miloon keskittyvässä kolmannessa osassa roolisuoritukset ja tunnelma virittyvät äärimmilleen. 24 tunnin aikana hoidettavana ovat tyttären 25-vuotissynttärit ja oman myyntireviirin puolustaminen. Sivussa pitäisi ehtiä Nimettömien narkomaanien kokouksiin, jottei oma huumeidenkäyttö sotkisi pakkaa entisestään.


Kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)


***


Nicolas Winding Refnin kolmannen elokuvan Fear X (2003) huonon menestyksen vuoksi hänen tuotantoyhtiönsä oli pahasti velkaantunut. Tätä velkaa lyhentääkseen Refn ohjasi menestyneelle esikoiselokuvalleen kaksi jatko-osaa. Rahantarpeesta huolimatta Refn ei tinkinyt taiteellisesta kunnianhimostaan.


Päähenkilöksi Pusher 3:ssa (2005) nousee aiemmista osista tutuksi tullut Milo, joka aiemmin näyttäytyi vahvana joskin yksiulotteisena serbihuumepomona. Kolmannessa osassa Refn antaa kokonaan uuden perspektiivin tuttuun hahmoon ja paljastaa pitkään rikollisena toimineen miehen heikkouksia.


Milo saa yllättäen ison heroiinilastin sijaan ison kasan ekstaasipillereitä, joiden jakelusta tai myynnistä hänellä ei ole mitään kokemusta. Ongelmat kasaantuvat, kun samaan aikaan hänen pitäisi kokata ruoat tyttärensä 25-vuotissyntymäpäiväjuhlille.


Pusher-trilogia muodostaa muotokuvan kolmesta rikollisesta eri elämän vaiheissa. Vielä ensimmäisessä osassa Milo kiristää kokemattomuuttaan hölmöilevää nuorukaista, mutta kolmannessa Pusherissa osat ovat jo vaihtuneet. Milo on vaikeuksissa muutoksissa olevan huumekaupan suhteen. Hänet syrjäyttäisi ilomielin useampi nuorukainen.


Refnin elokuvakerronnan vahvuudeksi voi lukea miten hienosti ja vaivattomasti hän tekee Milon kaltaisesta kovanaamasta inhimillisen hahmon, jonka huoliin on helppo samaistua. Vielä ensimmäisessä osassa Milon brutaalius näyttäytyi niin uhkaavana, että katsoja joutuu hämmästelemään kuinka empatiaa riittää samalle henkilölle.


Kolmannen Pusher-elokuvan yllättävin piirre on sen monikulttuurisuus. Elokuvassa puhutaan melkein yhtä paljon tanskaa kuin serbiaa ja puolaakin. Refn paljastaa Kööpenhaminan alamaailman monet kasvot vielä avoimemmin. Eri kielien välinen sulatusuuni luo uhkaavaa tunnelmaa neuvotteluihin, joita Milo joutuu käymään tulkin avulla.


Pusher 3 jatkaa trilogian tiukkaa realistista kuvakerrontaa, jossa heiluva käsivarakamera tallentaa henkilöhahmot läheltä. Miljöiden realismia tukee sivuhahmoja esittävät oikeat rikolliset, joita Refn palkkasi jatko-osiin näyttelijöiksi.


Elokuva on omistettu tanskalaiselle ohjaajalle Poul Nyrupille, joka ohjasi 60-luvulla eksploitaatioelokuvia käyttäen kadulla tapaamiaan nuoria. Tanskassa häntä ei koskaan arvostettu, mutta hänen elokuvansa kiersivät ympäri maailmaa.


– Chud.com verkkolehden haastattelun mukaan Mikko Pihkoluoma 9.4.2010 "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.