Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

maanantai 18. tammikuuta 2021

BONK EXPO 2016 Virka galleriassa 08.08.

BONK EXPO 2016, Virka galleriassa 08.08.2016. Osin inhimillisen näköiset kojeet tuovat mieleen Tim Burtonin mekaniikan elokuvassa Saksikäsi-Edward. On polkuharmoonin jykevyyttä. Ehdottoman omaperäistä, laajaa myyttiä, ja sotkuista vyyhtiä, vaikka näen Kraftwerkin ja ehkäpä myös steampunkin vaikutuksia - vaikka osa kojeista suunniteltiin jo ennen steampunk-kirjojen ja -taiteen, grafiikan suurta mullistusta ja leviämistä. Selkeästi puhelimenluurin kaltainen esine on inhimillisen näköisen, vähän jännittyneeltä näyttävän laitteen katolla hyvonkin epäergonomisesti, lyhyen johdon kera. Kaiken huipuksi tuossa vanerilaatikossa on täysin samalainen metallinen ilmastoiniluukku ympyrän tai ruusuikkunan muotoinen, joita on 1940-luvun kakluuneissa. Nämä valokuvat on ankeita mustavalkokuvia tarkoituksella, en ole lisöönyt sävyjä vaan digikuvannut tarkoituksella mustavalkoisiksi, historiallisiksi sekä kuten teollisuusvakoilussa....

Näyttely sopi myös lapsille, paitsi garum-huuruilu. Paitsi jos ei lukenut pienellä präntättyä. Kuvitteellinenkin anhovivispisnes kuulostaa niin öllöltö ja ällöltä, että ihmettelee, miksi sitä jaksaisi jalostaa. Ei varmaankaan kovin monen alalle. Paitsi...

Lainaan tässä BONK MUSEOn tekstiä tulevaisuudesta: "Bonkin tarina liittyy tiiviisti Uudenkaupungin historiaan; perustettiinhan Bonk-yhtiöt juuri Uudessakaupungissa vuonna 1893, jolloin yhtiön perustaja Pär Bonk perustamispuheessaan julisti 

”Nykyihminen halajaa koneita. Kone on olemassa, jotta ihminen tulisi onnelliseksi. Minä olen antava ihmisille onnelliseksi tekeviä koneita”." Museon businessjaanjovis sivulta

Kuvat / pics by © Satu Ylavaara Photography 2016:

koneita rakastetaan kuten Kraftwerkillä, ja niiden kanssa leikitään. Mutta kun Kraftwerk varottaa videoissaan ydintuhoista ja vuotavista ydinvoimaloista, niin Bonk on hiljaa. Vai onko. 
Mikä meidän suhde on koneisiin. Mikä erotta ihmisen koneesta? Kraftwerk jo muutama vuosi sitten sanoi globaalisti, että ihminen, ja kone on yhtä heidän konserteissaan - kun äpuhelimesta on tullut kädenjatke. 

”Your pleasure is our business” (Bonk Business Inc.) " Virka-galleriassa avautuu kesäkuussa Bonk Expo 2016. Näyttely kertoo suomalaisen anjovisjalostusta harjoittavan perheyrityksen Bonk Business Inc.:n kasvusta 1800-luvulta multiglobaaliksi teollisuusyritykseksi. Näyttely on avoinna 8.6.-11.9.2016. " STTT ja Lehdistötiedote

”Olen antava ihmisille koneita, jotka tekevät onnelliseksi.” – Pär Bonk 1893.

onko tässä Sähkökemiallinen lyofilisaattori (1909)
"Tervetuloa teolliseen seikkailuun ja aikamatkalle ihmeelliseen Bonk-maailmaan!
Gnagg-booster eli Lentvä sika. Ehkä. 
onko tässä lentävä sika? Näemmekö tässä sian lentävän, koska niin luki plakaatissa. Oliko se edes tämän teoksen plakaati. Tarkoittaako tämä hirtehisesti, kuinka vaikea on saada keksinnöilleen ponsoria? Että sitten minä annan rahoituksen kun siat lentävät?
Oh hammasrattaat, on turbiinit, on veivit ja mittarit
Katkuvalistin
Mekaaninen Garum-tarjoilija, missä olet

osa koneista näyttää ihan järkeenkäyviltä, mutta tarvitseeko kaiken käydä järkeen. Tai toimia. " Ei wörki" oli tuttu ja toistuva lause muinoin. Kun laite tai ohjelma ei toiminut. 

© Satu Ylavaara Photography 2016

Muuta missä on
- mekaaninen Garum-tarjoilija vuodelta 1910 
 - Garum-tislaamo vuodelta 1917
muut uskomattomat laitteet:
- paranormaali kanuuna 
- friikkiaaltomuunnin
joista kahdesta jälkimmäisestiä lukee Bonk Museossa. Mutta onko Bonk Museo edes olemassa? Onko kaupunki nimeltä Uusikapunki olemassa? Suomalaiset eivtä ole kovin aprillikansaa. Mutta mukava on nähdä muunkinlaisia tekijöitä. Vaikka kovin absúrdia on päätellä mikö lappu kuuluu mihinkin kojeeseen. 


" Bonk Business Inc. on maailmanjohtaja täysin defunktionalisoitujen koneiden
valmistuksessa, kosmisen terapian sovellutuksissa, kulutustuotteiden
jälleenpakkauksessa, disinformaatiojärjestelmissä (Advanced Disinformation Systems,
ADS) sekä Localized Black Hole (LBH, paikallistetut mustat aukot) -teknologiassa.
Näyttely esittelee koneita, tuotteita ja markkinointia yli sadan vuoden ajalta,
eriskummallisia suomalaisia innovaatioita sekä sydäntä särkeviä tragedioita ja
seikkailuja, jotka kohtasivat jokaista Bonk-dynastian sukupolvea. " STT

Tämä musta aukko kuulostaa nyt, tänään 18.01.2021 kiinnostavalta, koska myös mustat aukot on valjastettu...
esimerkkejä:


2.2.2013 — Avaruuden mustat aukot voisivat ratkaista kerralla ihmiskunnan energiantarpeen. Jokin toinen sivilisaatio on jo saattanut keksiä tämän.

Mustan aukon voisi valjastaa energianlähteeksi – ainakin teoriassa. Teoreettiset energialähteet voivat olla hyvin kaukana käytännön .. - Tähdet ja avaruus
4 päivää sitten 14.01.2021 

mutta palataan BONKin julkiseen lauselmaan 2016:
"Bonk Business Inc. esiteltiin suomalaisille ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Edellisen
kerran se on nähty Helsingissä Katajanokan tulli- ja pakkahuoneella 1994. Virka-galleriassa
esillä on laitteita myös yksityiskokoelmista, eikä niitä ole aiemmin esitelty
suurelle yleisölle. Näyttelyn tekijät ovat Alvar Gullichsen, Henrik Helpiö, Olli Lehtinen,
Magnus Scharmanoff ja Richard Stanley. Näyttelyn tuottaja: Tiina Schreck-Damstén.
Bonk Expoa on tukenut Sigurd Frosterus Stiftelse ja kuljetusyhteistyökumppanina
toimii Containerships Oy. "



Muualla:
" Huuhaata parhaimmillaan
Bonk on huijausta. Bonk on taidetta, viihdettä.
Bonk 2016 -näyttely osoitti, miten huuhaasta
voidaan tehdä niin todellista, että ihmiset
lankeavat siihen mielellään " Risto K. Järvinen 3/2016 Skeptikko PDF :
"Tiesitkö muuten, että Leninistä tuli Garum-addikti, kun hän oli käynyt Suomessa 1906? Tämä riippuvuus koitui hänen kohtalokseen 1924. Näyttelyn mukaan hän kuoli pidellen
kourissaan pientä kristallimaljaa, jossa oli annos Garum
Extra Superbea. Garum-tilkan noruessa alas partaa,
Lenin lausui viimeisiksi sanoikseen: ”Vesica Piscis – rakas
anjovikseni”.


Itse pääbonkki:

"”Kun lanseerasimme ensimmäiset Bonk-koneet vuonna 1989 debyyttinäyttelyssäni Galleria Krista Mikkolassa, sitä pidettiin ylikuumentuneen talouselämän satiirina. Kun  Bonk juhlisti 100-vuotista historiaansa Porin taidemuseon suuressa näyttelyssä vuonna 1993, oli lama ja teoksia tulkittiin sen valossa”, Gullichsen kertoo.

Vuonna 2016 teokset ovat jälleen saaneet uuden tulkinnan.

”Bonk Expon avajaisissa puhunut suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula totesi, että maailma on muuttunut entistä enemmän Bonkin kaltaiseksi – fiktion ja toden raja on hämärä niin politiikassa kuin bisneksessäkin.”

Gullichsen ei anna valmista tulkintaa tai lukuohjetta katsojalle."  lainaus Kulttuuri-Häirikköjen artikkelista Bonkin saaga.




sosialistisessa mediassani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.