Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Amadeus, ah, BD. Valkokankaalta näin tuoreeltaan 1985, kahdesti, mm luokkaretkellä.

Amadeus, ah. Amadeus (1984) draama/musikaali, 2 h 40 m. Kirjaston BD. Valkokankaalta näin tuoreeltaan 1985, kahdesti, mm luokkaretkellä. Viimeksi näin näytelmänä Turun kaupunginteatterilla, BRAVO!, kahdesti niin ikkään, 2021. Vaiko 2022. Kuuntelin äänikirjana lukuaikapalvelusta, se oli enemmänkin kuunnelma ja esityksen taltiointi, kiinnostavin näyttelijöin.

Pitempi versio. Olen tottunut lyhyempään versioon näinä vuosikymmeninä. 

Kun tähän ymppää vielä Simpsonien version, jossa huoleton kakara Bart on Mozart, ja Lisa kateellinen Salieri, ja Homer, joka tarinan kuultuaan pitää sitä totena, ja innostuu Tom Hulcesta, ja kukapa ei, ja menee aamulla töihin tooga päällä.


No kukapa ei. Viitaten Hulcen rooliin eräässä vallan toisessa elokuvassa.

Tämä oli niitä suuria 80-luvun elokuvia, jolloin sai humahtaa, ja humaltua elokuvan taikaan, taiasta, vanhaan Prahaan, tai missä eurooppalaisessa kaupungissa kuvattiinkin. Tämä jatkaa Formanin elokuvien sarjaa, jossa fokuksessa on mielenterveys, siis mielisairaala, ja mielenterveyden hoito, kuten Yksi lensi yli käenpesän. Yksilön vapaudesta, taiteen merkityksestä. Kuinka hyväksikäytämme taidetta, kulttuuria, taiteilijaa. Tähtikultista, kateudesta, katkeruudesta. Keskinkertaisuudesta. 

Huonoja, yksipuolisia naisrooleja.

Muuten, Amadeus ei ollut ainoa musiikillisesti lahjakas perheessään. Hänen sisarensa oli lahjakkaampi....


Mutta keneen satsattiin...


Julkaisupäivä: 19. lokakuuta 1984 Suomessa. 

Ohjaaja: Miloš Forman. Perustuuu Peter Shafferin osin fiktiiviseen näytelmään Amadeus. 

Tom Hulce on Wolfgang Amadeus Mozart.

F. Murray Abraham on Antonio Salieri.


Mainioita luonnenäyttelijöitä, hovin pokkurointia, hulppeat aidot puitteet, kaunis vanha aika.

Kiinnostavaa on, miten Mozartin oopperat ovat vaikuttaneet Oopperan kummitukseen, kuten Figaron häät > Il Muto. 

Ja Don Giovanni > Don Juan Triumphant.


Ja Herr Sommar ei ole yltänyt edes keskinkertaisuuteen... Hänet valittiin nuoren tytön musiikkiopettajaksi, koska Mozart olisi ollut liian vaarallinen. 


Johannes Chrysostomus Wolfgangus  Theophilus Mozart. 


Rakastin, muinoin, kirjaa jossa on Mozartin ja äitinsä kirjeitä, oli ne sitten aitoja eli ei. Kieli oli hyvin räiskyvää, vulgääriä ja hauskaa. 


Kolmivuotiaana minulle parasta tv:tä oli Figaron häät. 


Miten Amadeus, Tom Hulce, viettelee innostaa,, sanoillaan, ideoillaan, musiikillaan, luovuudellaan, ilollaan. 



Mozartin ja Salierin soppaan voisi lisätä vielä lahjakkaan muusikon Anna Mozartin, joka oli veljeänsä Wolfgangia parempi, mutta jonka ura keskeytettiin, koska hän oli nainen. Elokuvassa ja näytelmässä häntä ei käsitellä, ei edes mainita. 

Maria Anna Walburga Ignatia Mozart, lempinimeltään Nannerl. 

"Maria Anna Mozart syntyi Salzburgissa Itävallassa vuonna 1751. Hänen isänsä Leopold ryhtyi opettamaan Maria Annalle klaveerin soittoa tämän ollessa seitsenvuotias, ja Maria Anna menestyi opinnoissaan niin hyvin, että vuosina 1762–1773 perhe kiersi Euroopan hoveja ja suurkaupunkeja esittelemässä Mozartin sisaruksia lapsineroina. Anna Mariaa pidettiin usein alkuaikoina veljeään parempana muusikkona, sillä hän oli taitava klaveerin ja fortepianon soitossa. Molemmat sisaruksista osasivat soittaa vaikeatakin musiikkia sekä säveltää, ja heillä oli erinomainen sävelkorva. Marianne Mozartin ura kuitenkin pian pysähtyi, sillä hänen vanhempansa uskoivat, ettei hänen olisi enää viisasta jatkaa uraansa ollessaan avioitumisikäinen. Hänen isänsä Leopold kielsi tyttäreltään musiikin enemmän opiskelun. Sen jälkeen Maria Anna Mozart oli äitinsä kanssa kotonaan hänen isänsä kierrellessä Eurooppaa Maria Annan pikkuveljen kanssa." lainaus wikipediasta

 

Tällä hetkellä äänikirjana tai paremminkin kuunnelmana AMADEUS. L.A. Theatre Works 27.02.2017 Tässä Salierina Michael Emerson (Lost, Saw, The Legend of Zorro, The X-Files). Ja Mozartina James Callis (Austenland, Sex, Chips & Rock n' Roll, ihana tv sarja, Bridget Jones leffat) Amadeus leffa nähtiin tuoreeltaan luokkaretkelä, ja jonka kävin myös yksin katsomassa. Oli vuosina 1984 ja 1985 yksi järisyttävä elokuva! Se on yksiä lemppareitani. Kaikessa. Silloin kun sovitan peruukkia. Tai kun arvostelen näytelmää jossa liikaa nuotteja 


Turun kt:n versiosta: Elämältä kaiken sain! kuului reteesti ratiosta. Seuraavaksi sitten Salierin pariin. Joka ei ihan kaikkea saanut. Kun taas toiset sai... 

Turun kt:n AMADEUS sopii Don Juanin jatkoksi, kummassakin soi Don Giovanni. Myös Oopperan kummituksella on kovin Figaron häitten tyylinen koominen ooppera ja tietysti Don Juan Triumphant. Vaikka mainokset ovat yrittäneet banalisoida Mozartia, niin silti saan Stendhalin syndroomaa Lopperin Mozart on Måneskin-maista nuorta iloa, röyhkeyttä ja seksuaalisuutta päivitettynä Jerry Lee Lewiksen pianon takomisesta, alkaen varsamaisuudesta, kissanpennun leikistä, kun Salieri salakatselija näkee hänet ensi kerran. Kaksikko Karvonen ja Lopperi on kohdannut aiemmin Ryhmiksen 7 veljeksessä, Juhanin ja Laurin rooleissa. Kuinka mukavaa on päästä teatteriin! Karvosen Salierin synkkiä sävyjä näkyy me too -kohtauksessa, josta en Formanin leffan directors cut dvd-levystä pitänyt. Näin ah aikoinaan Amadeuksen tuoreeltaan kouluretkellä, menin heti katsomaan uudelleen. Turun kaupunginteatterilla voi kokea samaa hurmiota #välitaukotviitti




Elokuvan jälkeen:

Making of katsoin. 

Sekä kommenttiraita seuraavaksi... Kommenttisota puhelin ehdotti. Director's cut -version kommenttiraita.


Maria Teresia militäärisairaala, entinen sotilaamuseo. yläkerrassa salaisen poliIisin salaisia asiakirjoja. 

Noin 30 salaisen poliisin edustajaa ekstroissa. 

Aito puinen ooppera, Parhaiten säilynyt, täynnä kynttelikköjä ja valtavia peruukkeja. Tässä oopperassa oli Don Giovannin ensi-ilta. Tässä on aito Mozart seissyt. Shaffer meni piiloon itkemään kun sai sen tietää. 

Don Giovannin kuvauksissa Don Giovannilla on valtavan pitkä sulka. Tietysti se syttyy palamaan. 


Kommunismi oli säilyttänyt Prahan 1700-luvun näköisenä vaikka kameraan käänsi 360 astetta. Vain sähkölangat oli uusia, nykyaikaa, siis kasaria. Muutama kaasuvalo piti vain pystyttää.


Kaikki musiikki oli etukäteen äänitetty. Tom Hulcen piti vain opetella soittamaan oikeilla näppäimillä. Samoin keisarinkin (mainio Jeffrey Jones).


Myöskään mitään toistuvaa Mozart-teemaa ei ollut, koska mitään toistoa ei haluttu. Niinpä Amadeus kuulostaa tosi raikkaalta, vaikka olen sitä usein veivannut 80-luvulta teininä lähtien. Vaikka mainokset ovst yrittäneet pilata.

Ennenkin on elokuvissa ollut hienoja luonnenäyttelijöitä nimenomaan sivurooleissa. Mutta nämä muistaa ikuisesti. Ohjaaja kertoi inhoavansa leffoissa kun tulee tyyppi ja sit se katoaa, ja ilmestyy uudelleen, vai oliko tuo se. Niin hovin ja oopperan tärkeimmät jäsenet erottaa selkeästi toisistaan, mikä on heidän suhteensa ja agendansa, mikä on nokkimarjestys.

Yleensä "kansanmiehille" on ollut sivurooleissa tilaa näin paljon. 

Mutta kukaan ei ylinäyttele. 

Arkkipiispa raivostuu! 

Orsini-Rosenbergin rooliin piti Murray tulla alunperin.

 Eeppinen pattle?



Muuta ja Tom Hulcea:





Tom Hulcen kiinnostavin roolityö valkokankaalla tositapahtumiin perustuva Sisäpiiri (The Inner circle 1991) jossa hän on Stalinin henk koht elokuvakoneenkäyttäjä. Ensimmäinen Kremlissä kuvattu leffa. Hienossa kohtauksessa lehmä kusee Stalinin muotokuvaan ... https://t.co/J2UJzGgNMi





Sosiaalisesta mediastani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.