Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kansallisteatterin Macbeth ennakko 6/3/17

Macbeth Kansallisteatterin versiossa on sekä hyvin kaukainen, tainnutettu, etäistetty, moderni ja kylmä versio. Näytelmä pyörii vääjäämättömästi kohti mitä. Tuhoa? Samalla se on hyvin läheinen.

Kullervomainen Luusuanniemen Macbeth päähenkilö on hyvin nahalla eli likellä ja iholla, seilatessaan yleisön joukossa, ja kolmannella rivillä ollessani herran vahvuus, kiivaus ja raivo tuli uskottaviksi. Kalusto, näyttämölle asettelu toi mieleen jostain syystä Modesty Blaise - pistävä perhonen -terassin ja 1960- ja 1970-lukujen tyylin. Perhonen toistui myös Lady Macbethin liehuvassa juhlamekossa, samoin perhosen räpyttely suurella kankaalla.


Takana olevan valkokankaan käyttö, sekä etualan triptyykki, kolmen erillisen kankaan käyttö oli hienoa, heijastavina pintoina, kuvakirjailuna oli nykyihmisen pahuus - välinpitämättömyys, tyhmä ihminen nakkaa muovia mereen, jolla on suuri merkitys siihen, ettei maailma voi hyvin. Jo alussa oli välähdyksiä eläinrääkkäyksestä eli tehotuotannosta - kuinka osa ihmiskuntaa ei yhtään välitä mitä syö, ja millä hinnalla.


Alun noidat Twisted Sisters? eikun toisenlaiset sisarukset olivat hurjia mustaan jakkupukuun pukeutuneita noitia hurjine vapaine hiuksineen - ja partoineen - hurjuudella luokkaa Diamanda Galas, Nina Hagen, Björk, Peaches - eri aikakausien iättömiä ikoneita, aktivistejä, feministejä ja luonnostaankin noitia... Noitien kirkumisen kuulin kun olin naistenhuoneessa pöntöllä, soundcheckin aikaan jopa saniteettitilat jytisivät. Mikä on aina hyvä merkki. Muutama nainen esitti miehen roolin, näissä puvuissa oli jotain Patti Smith, Annie Lennox, P. J. Harvey -latausta. Katariina Kaitue oli myös mainio, jylhä, itsekäs, haavoittuva, muuttuva.


Suuri kuu oli samalla mikroskooppi, bakteerit, hirviöt moinkertaistuivat ja suurenivat. Ihmisen pahuutta alleviivattiin dna-ketjuissa. Kuu ja mikroskoopin pyöreä näkymä tulivat mieleen Horror express -kauhuelokuvasta, josta pidän tavattomasti ( Christopher Lee, Peter Cushing, Telly Savalas, mekö hirivöitä, mehän olemme brittejä).

Näytelmän kuvakollaasi muistutti Jim Morrisonin töitä, lyhytelokuvia, joihin on miksattu alistettu, kärsivä alkuperäiskansa ja hitlerit ja stalinistit. Nykyään meillä on hirviöitä enemmän, persuja ja putineita. Valitettavasti.

Luusuanniemi oli sopivan röyhkeästi nahalla (iholla) ja kaiken lisäks kiltti - mutta oliko hän pukeutunut oikein? Kosher? Tartaanin skottiruudun käyttö vaatteissa oli hienoa, kuten lumberjack /metsurintakki.  Olin ennen näytelmää Amos Andersonin taidemuseossa, jossa oli esitelmänä Mustan merkitys. Mikä merkitys oli mustalla kiltillä?

Musiikki oli yksi päähenkilöistä, oliko, se oli välillä loungea ja välillä bossanovaa.

Hienoin repliikki oli Saatanan sipilöijä!



Kun kirjoitan niin tuuli ulvoo voimakkaasti ja vaihdellen sävykä. Kuin vanhassa tyhjässä linnassa.

p.s.
ah: Noidat, Kullervoinen Macbeth, öisen kuun paljastama pahuus dna.ssa, eläinrääkkäys eli tehotuotanto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.