Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

tiistai 16. lokakuuta 2018

Ihanaa - viimeinkin sateinen ja pimeä päivä katsoa kotiteatterista Sitä ihteään eli Stephen Kingin Se.

Bill Skarsgård pärjää kylmäävästi 2000-luvun Pennywise-klokwnina. Musiikki on hienoa mm Cult ja Cure - aikakauden 1988-1989 piisejä. Mutta taaaas poikien tarina. Alunperin nelikko poikia koululaisia muistuttaa Kingin toista teosta Stand by me. Myöhemmin tulee lisää poikia joilla persoonallisuuksia. On änkyttäjä, läski, rillipää, luokan tai oman porukan pelle - joka kuitenkin pelkää klovneja... On astmaatikkoa, on bakteerikammoista, on lukutoukkaa, on nörttiä, nössöä. Heille oli nimi ennen hikipinko.

Vain yksi tyttö esitellään persoonana. Hän on tietysti lauha ja kaunis eikä käytä silmälaseja eikä astmapiippua. Onneksi hän on persoona eli näyttää seuraavana vuonna alkavalta grungelta. Tyttö on itsenäinen ja vahva, puolustaa heikompiaan ja uskaltaa hypätä jyrkänteeltä järveen - kun pojat vielä epäröivät. Mutta kiusaajat ovat levittäneet juoruja että tyttö on kurja joka antaa kenelle tahansa. Tämähän ei pidä paikkaansa.

Elokuva käsittelee teinien ja nuorien pelkoja, koulukiusaamista, rasismia, insestiä, seksuaalista häirintää. Kieli on rankempaa kuin Tim Curryn version aikaan. 80-luvun loppu näkyy lumipestyssä farkkutakissa jonka hapsut ovat leuhkanpitkät. Sitä pitää diskohile bimbo purkkaa jäyskyttäen.

Ihanaa - viimeinkin sateinen ja pimeä päivä katsoa kotiteatterista Sitä ihteään eli Stephen Kingin Se.

Mutta mitä muistoja muita se tuo... Vaiko luo? Kuinka paljon pellet ja Pennywise on vaikuttanut minuun ja taiteeseeni?




Bill Skarsgård in It (2017)

tämä kuva imdb Se (2017)


Hirveän vähän oli Stephen Kingin Se -tarinan vitsejä viemärissä. Onneksi PennyWise sai ainaki juodakseen

 Aitoa vappua!


Sweet sweet smile of Pennywise in Sveriges Radio P3
Hurjan söpö hymy! Bill Skarsgård Pennywisenä elokuvassa IT. Stephen Kingin SE tuli nähtyä eilen tutisevilla penkeillä. Hyvinhän Bill pärjäs, vaikka Tim Curry on omaa luokkaansa. Billillä on kokemusta sekä taide-elokuvista että psykopaattien rooleista...

Eräänä päivänä jolloin oli valtava lumimyrsky Tukholmassa luulin näkeväni siellä milteipä myrskyn silmässä Billin valtavat, pyöreät silmät. Ehkä näin, ehkä en.

Sweet sweet smile of Pennywise in Sveriges Radio P3



Stephen Kingin Se - Stephen King´s It.




Mutta miltä se edellinen Se näytti? Minulla on tämä Tim Curryn leffa tai tv-elokuva Se nimenomaan vanhana VHS-kasettina jolloin se on pelottavampi:





Approaching Pennywise and street art - katutaidetta, Helsinki ja mörköjä. Ehkä



tai Twisted Sisterin levynkansi. Alta löytyy Pennywise ja ilmapalloja



tai joskus mennään ihan metsään: I just love combination of copper, turquoise & green in architecture. Or other wise I just wait Pennywise here 😆

ja viideo:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.