Avajaiselokuvan pitääkin täräyttää luulot pois, useammallakin tasolla. Kuinka hienoa, että yleisö nauraa, oikeissa kohdissa. Yhtä aikaa uskottava ja uskomaton Agathe. Täydellistä. Jopa Alexian korvan yläpuolella oleva arpi on silkkaa kultaista leikkausta.
Täyden hurmion elokuva, joka koskettaa, kostuttaa niin silmänurkkia kuin penkkejäkin. Elokuvan riemua ja haastavuutta.
Kauhuelokuva, fantasiaelokuva, sarjamurhaajakeissi, feministinen elokuva, tyttöjen elokuva, kehokauhuleffa. Joka alkaa kuin lännenfilmi, hillbilly-musiikki soi, mutta nainen laulaa, ettei ole niin kuin countrylaulu, jossa mies valittaa kuinka koira karkaa, talo palaa, vaimo vie hillot, sukat kastuu lätäkössä ja työpaikalla vähennetään. Eli vaihteeksi nainen laulaa kantria...
Kirjoitan vain lyhyesti, paljastamatta, että hyväksi koettu. Musiikin valinta. Alexian kehon kokeminen miltei peilikuvana, luonnollisena, omana kehonaan.
Kuinka ihminen katsoo kolmiosaiseen peiliin, triptyykkiin, joka ei ole Hieronymus Boschin triptyykki, himojen puutarha, helvetti, jossa epäinhimilliset olennot täyttää kuvapinnan, vaan syvästi inhimilliset olennot, vikoineen, valintoineen, taakkoineen. Maallisten ilojen puutarhassa. Seksismi, rasvaiset autot, rasvaiset jutut. Oman tilan ottaminen.
Onko minun vartaloni minun vartaloni. On. Onko tässä female gaze, naisen katse? On, lopulta. Menemme pitemmälle kuin Cronenbergin Crash, joka on herran parhaimpia minulle, ja joka nähtiin vast´ikään elokuvateatteri Orionissa. Pitkästä aikaa. Mutta emme ole fatnasiaelokuvan rajoissa ja rajoituksissa. Emme ole pelkästään taide-elokuvan raameissa. On mukavaa kuulla, kuinka yleisö nauraa, oikeissa kohdissa.
Ei pelkästään kehokauhua, vaan kehon kauneutta, eri ikäisen ihmisen keho, eri sukupuolien keho.
Titanesta sosiaalisesta mediastani:
Musiikista:
Night Visions Maximum Comeback elokuvajuhlien odotetuimmassa elokuvassa soi tuttu käännösiskelmä, tässä alhaalla Kallion Reijon versio. Mainio piisi.
Tässä alla alkuperäinen kappale Nessuno mi può giudicare viehättävällä vintagevideolla.
Piisin nimi on suomeksi Kukaan ei voi tuomita minua, mikä sopi lähtemättömästi Titanen kohtaukseen, jossa tämän helmen kuulemme... Toisaalta tuon käännösiskelmän sanat Kerran erehdyin myös sopii elokuvan kohtaukseen.
Ja tulikin mieleen, onko ohjaaja Julia Ducournau nähnyt Auli Mantilan elokuvan Neitoperho.
Ohjaaja: Julia Ducournau
Käsikirjoittajat: Julia Ducournau
sekä Jacques Akchoti (kirjoituskonsultointi) ja Simonetta Greggio (kirjoituskonsultointi)
Pääosissa:
Agathe Rousselle
Vincent Lindon
Garance Marillier
Agathe Rousselle näyttääkin julisteen lähikuvassa Madonnan levykannelta, kun kuvasin mustavalkosena.
Tämä päivä on sisältänyt monin verroin hurmiota, vuoristorataa ja karuselliä. Mm tämän sirkustirehtöörin johdolla.
Kirjoitan joskus Letterboxdiin pitemmin. letterboxd.com/teatterinlumoa/film/titane
Nyt koneet ja verkko toimii niin hitaasti puhelimessa ja läppäreillä, ettei viitsi enempää aikaa tuhlata. Mikä on surku.
Night Visions Maximum Comeback festareilta ennakkoon nähdyn, pöyristyttävän kuljeilevan ja brutaalin kekseliään leffan TITANEn ohjaaja ja miespääosa keskustelevat mm taustoista. https://t.co/3bbewgiYFO
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) December 8, 2021
Tässä alkuperäinen kappale viehättävällä vintagevideolla.
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) December 3, 2021
Piisin nimi on suomeksi Kukaan ei voi tuomita minua, mikä sopi lähtemättömästi Titanen kohtaukseen, jossa tämän helmen kuulemme...
CATERINA CASELLI - Nessuno mi può giudicare https://t.co/4kHXibeL1h käyttäen @YouTube
Night Visions Maximum Comeback elokuvajuhlien odotetuimmassa elokuvassa soi tuttu käännösiskelmä, tässä Kallion Reijon versio. Mainio piisi.
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) December 3, 2021
Erehdyin kerran - Nessuno mi puo Giudicare https://t.co/cLPxECemRY käyttäen @YouTube
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.