Night Visions Maximum Comeback overdose oli kohdallani barokkimaisen runsas buffet, josta kahmin kuin orava käpyjä varastoon - uuden normaalin aikana. Jos nyt on enää metsiä, oravia tai edes käpyjä. Mutta kuvainnollisesti. 01.-05.12.2021 kolmessa hekkumallisessa elokuvateatterissa Hellsingissä. Siis Bermudan kolmiossa: Bio Rex, elokuvatatteri Orion ja WHS Teatteri Union. Jonne on aina aiheellista eksyä. Turvallinen tapahtuma koronapassineen, kasvomaskeineen ja käsidesineen nyrjäytti vain ajatuksia, mutta tuntui toki muuallakin kehossa, koska mukana Cannes-harvinaisuuksia ja ennakoita.
Suurimpina teemoinaan naiset ja naisen väki, naisen voima sekä ranskankieliset häröilyt, kokeilut ja luulot pois. Avajaiselokuva Titane oli kaikkea tätä, ja lisääkin. Kuuntelen juuri eräässä kohtauksessa soivaa 60-luvun italoiskelmää, jossa nainen laulaa, ettei kenelläkään ole oikeutta tuomita minua, tai tarkemmin “Nessuno Mi Può Guidicare” Minua ei tuomitse kukaan.
Myös naiset ohjaajina ja käsikirjoittajina. Naiset ja diversiteetti modernissa giallossa kuten Sound of Violence. Tosin kehopositiivisuudessa miehet saivat olla mitä ikää ja kokoa tahansa. Naiset enimmäkseen laihoja ja nuoria. Yleisimmin valkoisia ja suht karvattomia. Vain yhdellä naisella oli silmälasit. Kuinka monta queeria roolia. Kenen näkökulmasta. Kenen tarina. Tästä jatketaan.
Sivurooleissa sai olla isompia kokoja. Sitä olen aikoinaan ihmetellyt, miksi päähenkilönä naisen on oltava laiha nuori tikku, mutta miehet saavat olla Bruce Villiksiä. Ja kyllä muistan kun aikoinaan Willis muuntui pökkelöstä Konnankoukkuja kahdelle -roolistaan toimintaelokuvien tähdeksi. Ja näinkin Williksen kun seisoi parvekkeella, hesalaisella ravintelin parvekkeella 1994, vai milloinkohan soli. Ja tykkään 12 apinaa teoksesta. Et cetera.
Paljon on vieläkin tehtävä. Muutos alkaa lyhytelokuvista, kaapelikanavista, suoratoistoista, festivaaleista, joukkorahoituksista, tuesta, jakamisesta ja lopulta sinne blockbustereihin, valtavirran muskelimönstereihin, eeppisiin spektaakkelihin saadaan jotain väriä ja sävyä.
Naisvihan lopettamisesta ja tuomitsemisesta. Yllätyin kun misogyniaa oli vielä MUBIssa.
MUBIssa, perkele.
Mutta saako nainen vieläkään olla hirviö? Kuten kysyttiin vuonna 2018 feministisessä paneelissa mm ihastuttavan leffan The Shape of Waterin jälkeen. Eilen näin Lady Gagan Patriziana elokuvassa House of Gucci, joka ei kuulunut Night Visions -festariin vaan oli yleisessä jakelussa, elokuvateatteri Orionissa.
Festivaalilla näin muutaman hirviönaisen, kiitos siitä. Heistä. Ja tulin kotia kun viisi kynttä oli katkennut. Mistä ihmeestä konttasin.
Todella etuoikeutettuja olimme.
Olihan nämä kekkerit. Pääsiäsenä sitten uudellen, kiitos.
(satunnaiskuvia aiemmilta vuosilta puhelimen muistista, eli pilvestä, toki oikeilla kameroillakin aikoinaan otettu)
ihastuttava vieras Udo Kier Halloweenin aikaan 2013 tärkeimpien elokuviensa kera
Ennen flaijerit näytti tältä. Carpenterin Ghost of Mars oli mainio kokemus, kannessa Big Daddy Mars, ja niinhän elokuviin pitääkin mennä festareilla, ekstaasi edellä, taskut tyhjinä, lukematta arvosteluja. Ajatella, nauttia, kauhistua ihan itte. Olemme vuodessa 2001 siis. Puhtain silmin. Kuin villiin riittiin. Ugh.
Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton? No mikä ettei... John Waters vieraili halloweenin aikaan 2012, muttei hänen Filthier world -esityksessä saanut kuvata, vaikka hänellä oli komeammat kiiltäviksi plankatut viininpunaiset kengät siellä Bio Rexissä, kuin tavalliset lenkkarit (vai oliko keilailijankengät) tässä Suomalaisen kirjakaupan Kampin pisteessä. Kirjaston kautta aikain varatetuin kirjansa Shokkiarvo on kulkenut mukana pitkään.
Seremoniamestari, sirkustirehtööri ja ehkäpä myös nyrkkeilyn erotuomari herra Aromaa pakanallisen pääsiäisen aikaan 2016, jolloin näimme mm eka kerran The Vvitch elokuvan.
Titane juliste lähikuvassa, muistuttaen näin Madonnan levyä, sitä kuvasessiota. Spiraalin muotoinen arpi ei näy tässä kunnolla, mutta se on kultaisen leikkauksen spiraalin muotoinen, pirullinen yksityiskohta, ja täydellinen, devil in details...
Prisoners of the Ghostland traileri Bio Rexin seinällä
Tervetuloa Titaneen
Jouluinen kuva Nic Cagesta. Vielä tässä vaiheessa.
art deco elokuvateatteri Orion ja kattauksessa John Landis
niin ikään jouluinen kuva amerikkalaisesta käsitteestä holiday mood, juhlapyhien aikaisesta alakulosta, yksinäisyydestä, surusta
veijari nauraa elokuvassa tiensä tähtiin
liittyy edelliseen
Orionin aula
John Landis on laskeutunut cinema Orioniin
Mikä ihme tappoi KLF:n?
KLF:n dokun katsoin ennakkoon ja toisen kerran uudelleen, koska WHS Teatteri Unioni on niin lämmin paikka, ja logistisesti en päässyt enkä halunnut muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.