sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

The Magic North in Ateneum 22.7.2015

Näyttely koostuu pohjoisen ahdistuksesta, kaamoksesta ja luonnon pelottavasta voimasta, metsän salaperäisyydestä, mutta myös suojasta. Alkuperäisen ja alkuperäisten uskontojen, kansanperinteen ja kansantarujen, satujen peikot miettivät eksistentialismia, Näkki on yhä läsnä, noidat ovat selkeästi tunnistettavia, mutta myös pohjoinen valo näkyy herkkänä, suopursun valkoisena. Prinsessa ratsastaa jääkarhulla rauhallisessa viitekehyksessä - se voi olla myös saamelaisten kantaäiti. Valkoinen karhukuningas Valemon (jääkarhukuningas).



Lapsena minua peloteltiin, ettei saa mennä veteen, koska siellä asuu Näkki. Vieläkin pelkään eli kunnioitan vettä. Kittelsenin Näkki voi kirkua yksinäisyyttään, soiden ojitusta, luonnontuhoamista ja kaivosteollisuutta vastaan. Kun myrkkyjä ahdetaan veteen.
 
'Nøkken screams' Näkki huutaa, itkee, kaipaa. 
Lisää kuvia Pinterestissäni: Taidetta: Theodor Kittelsen - 2017 art

Pohjoinen on ilmansuunnista kaikkein maagisin - katso vaikka 1600-luvun Tukholman seutukaavaa. Miksi juuri pohjoinen on pelottava? Tukholman vanhassa kaupungissa sijaitsee Helvetti, Helvetet - tietenkin pohjoisen suunnassa. Tässä on Atskin, Ateneumin näyttelyn kuvia miltei parin vuoden - tahi vuoren, vuorenpeikon - takaa.


TARUJEN KANSAT, KANSA, MYYTIT JA TARINAT NORJAN JA SUOMEN TAITEESSA

" Lapsuuden kirjojen peikot ja eläintarinat. Pimeän pelko, Kalevalan uroteot ja norjalaiset sadut, kuten Valkoinen karhukuningas Valemon. Näiden kertomusten ja myyttien pohjalta syntyneet teokset loihtivat kesäkuun puolivälistä lähtien Ateneumin saleihin tarujen valtakuntia, uljaita korpimaisemia ja kuvia kansanuskomusten olioista, jotka olivat yhtä aikaa kiehtovia ja pelottavia. " laianus Ateneumin näyttelyn sivulta
 

Luen lisää: Karhumytologia linkissä: Lappalaiset karhutarut 

" Suomessa karhuihin ovat eniten uskoneet pohjoissuomalaiset ihmiset, lappalaiset eli saamelaiset. Karhuilla ja pohjoisilla kansoilla on kansainvälisen jumalaistaruston perustelema elimellinen yhteys. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella asuvista kansoista käytetään nimitystä arktiset kansat, koska niiden on arveltu elävän Ison Karhun tähdistön alla. Sana 'arktinen' tulee karhun kreikankielisestä nimityksestä arktos. (Pentikäinen 1995, 75, 95.) Lappalaiset ovat muuan tarun mukaan pitäneet kaikista karhulajeista pohjoisten seutujen jääkarhua omana esivanhempanaan. He ovat kutsuneet sitä isoisäkseen. (Pickering 1999, 110.)

Lapissa hyvin yleisesti uskotaan karhun ja naisen aviolliseen yhtymykseen. Erityisesti koltat ovat uskoneet, että he polveutuvat tytöstä, joka vietti talven karhun pesässä. Tästä koltat ovat johtaneet sukulaisuussuhteen karhuihin, ja he nimittävätkin itseään karhun veljiksi vielä nykyisinkin. Tarun maakarhun (luultavasti) ja kolttalaisen tytön parisuhteesta on kirjoittanut muistiin (1775) Lyckselen kirkkoherra Pehr Fjellström. (Haavio 1968, 61; Halme 1998, 6; Kovalainen & Seppo 1998, 79; Saksholm 1987, 4; Sarmela 1991, 227.) "  sekä:


Norjalaiset karhutarut: 


" Nainen nimeltään Bjørn-Beret eleli karhun kanssa ja sai karhun kanssa pojan. Karhu kohteli häntä varsin hyvin. Beret sai joka päivä maljallisen maitoa. Eräänä päivänä malja oli täynnä verta, koska karhu oli ammuttu. Beret palasi tämän jälkeen takaisin ihmisten pariin. (Anton Røstad 1931, Haavio 1968, 63 mukaan.)

Toinen norjalainen kansantarina on nimeltään Valkoinen karhukuningas (jääkarhukuningas), Valemon. Tarinan mukaan prinsessa nai karhun, jotta pystyi saamaan tämän avulla kultaisen seppeleen, sormuksen ja kultaisen oksan, uudistuksen esikuvan. Karhu noitui tämän "kieron ämmän", ja ryhtyi olemaan päivisin karhu ja öisin mies. (Shepard & Sanders 1985, 110 kuvat.) " sama Karhuseuran linkki
Valkoinen karhukuningas Valemon (jääkarhukuningas).


Hugo Simbergin kalpea ihminen itkee kun Halla vie

Hugo Simberg kertoo Halla työstä 

veljelleen kirjeessä:
"Se esittää hallaa, joka rauhallisena kirkkaana syyspäivän iltapäivän auringonlaskun aikaan levittäytyy seudun ylle. Sitä esittää ihmisolento, joka on hyvin tyylitelty, jolla on aivan valkoinen ihonväri ja joka on tehty ihonvärisin ääriviivoin. Se istuu ruiskuhilaan päällä ja puhaltaa henkiverhonsa ja leikatun ruispellon ylle, jossa näkyy asiaankuuluvia kuhilaita. Horisontin muodostavat Ruoveden kukkulat, etummaisena havupuuta, mustanvihreää, sitten lehtipuuta, intensiivisen keltaista, syksyistä ja sitten viimein kukkiva kukkula. Olen koettanut saada aikaan kauniin värikokonaisuuden."[1] wikipediassa Kultakausi. Viitattu 11.9.2013. Anja Olavinen: Hugo Simberg: Halla. Teoksessa Ateneum-opas. Toim. Timo Huusko, 2007, s. 56.
Halla Kansallisgalleriassa Ateneumin sivulla
vesiväri ja guassi paperille, liimattu lumppupaperille
lumppupaperi korkeus 43,00 cm
lumppupaperi leveys 34,00 cm
korkeus 27,00 cm
leveys 18,00 cm
osto 1.2.1913, A II 968:3


Kittelsenin näkki mainostaa pohjoisen maagisuutta

Lempitaiteilijoitani: Hugo Simberg, Theodor Kittelsen. The Magic North in Ateneum 22.7.2015
ja muualla:

ja Twitterissäni:


Henkilön Satu Ylävaara (@portfoliomultimedeia) jakama julkaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti