Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

perjantai 2. joulukuuta 2022

Peikko (Troll, 2022) folklore, toiminta, yliluonnollinen, fantasia, Netflix

Peikko (Troll, 2022) folklore, toiminta, yliluonnollinen, luonnonsuojelu, aktivismi, fantasia, katastrofielokuva. Netflixiltä 

Hyvät ihmiset uskoivat kivipeikkoihin, 20 vuotta sitten, ja puhuivat niistä lapsilleen. Tarina kulkee. Pahat ihmiset haluavat räjäyttää vuoret tuusannuuskaksi typerien tunneliensa vuoksi. Tuore norjalainen peikkoelokuva Netflixillä. Olisin voinut nähä valkokankaaltakin. Kalliin näköinen elokuva. Ohjaaja: Roar Uthaug. Musiikin säveltänyt: Johannes Ringen.

Ihmisen ahneudella ei ole rajoja tuhotessaan luontoa. Tietysti myös Gojira. 

Järjettömän kauniit jylhät maisemat, koskemattomat. 

Jännitteitä tulee vastakkainasettelusta.

Wanhat peikot ja alkuperäinen usko uskonto versus muualta tuotu uusi uskonto, tuo ristinusko, johon pakolla käännytys, ja alkuperäisen tuho. Tämä esitetään kauniisti ja älykkäästi, ei kaunaisesti. 

Kansanperinne. Tarut ja tiede. Luonnon ja ympäristön kunnioittaminen tai sen tuhoaminen. Ilmastonmuutos. Armeija ja tiedustelu versus tavalliset ihmiset. 

Sivujuonteena seksismi: asiantuntijan professorin tytöttely, Star Trek-tervehtivä rillipäinen nörttinainen, Sigrid, joka keksii ratkaisun ongelmaan läppärillään, on aiemmin raahannut lounasta ja juotavaa ilmeisesti kollegoilleen, jotka kaikki miehiä.

Viitataan King Kongiin ja Jurassic Parkiin.

Realismi ja historia: Natsit, venäläiset sotavangit, ehkå viittaus Hellboyhyn.

Mainiot sivuhenkilöt.

Sadut ja kansantarut. 





#troll #troll2022 #trollmovie2022 #trollmovies #trollmovie #peikko #peikkorlokuvat #peikkoelokuva #trollfilm #trollfilm2022 #Kivipeikko #Kivipeikot #kivikasvot #pareidolia #iseeface #iseeTROLLface #trollface #stonetroll #peikkoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.