Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Night Visions Halloween Extravaganza oli minun valintani Halloween-viikonlopulle 30.10.2021. Sekä muutenkin kauhusta, ja Night Visionsin häppeningeistä

At cinema. Finally. Valkokankaalla, elokuvateatterissa, vihdoin. Night Visions Halloween Extravaganza oli minun valintani Halloween-viikonlopulle 30.10.2021. Sekä muutenkin kauhusta, ja Night Visionsin häppeningeistä. Night Visions Halloween Extravaganza oli minun valintani Halloween-viikonlopun lauantaille. Enää lauvantaisin me emme katso Lauantaitansseja, joita juontaa Heikki Hietamies, ja sitten tulee sauna ja saksalainen dekkari, Matulako soli. Nykyisin jopa lauantaitranssit ovat muuttuneet terveellisemmiksi (sic! sick?) vkl-vietoiksi ja korvaantuneet elokuvilla valkokankaalla ja näytelmät teatterissa, jossa tietää mihin aikaan istua penkille, ja mihin aikaan lähteä kotiin. Genre-elokuvien festivaalilla
kauhu on minulle rakkain, tietysti, ja yliluonnollinen, asuihan meidän rannassa Näkki, ja synnyin taloon, jossa loppui kummittelu. Olen tyytyväinen, että minulla oli lapsena rikas suullinen perintö "akkojen juttuja" hammajaisista ja etiäisistä, ja pion silmä syyhyää. Välillä minulla meni sekaisin, mikä oli telkkarista tullut Hämärän rajamailla, mikä kuultu verinen ubaani tai ruraali legenda, mikä paikallinen pelotus, mikä oli kirjasta, tai lehdestä. Koulussa kertoivat, mitä tapahtui elokuvassa Alien - kahdeksas matkustaja. Vaikka en ollut varma, keksivätkö tuon juonen... Myös joskus tuli televisiosta jotain jännää, Safiiri ja teräs, vaikka joillakin meidän luokalla näkyi Hulkki, kun heillä on antennit enämpi Ruåtsiin päin. Sitten Maikkari näytti kesällä (1987?) kerran Hammer-elokuvia, joissa erityisesti Christopher Lee teki ikimuistoisen vaikutuksen, että sekosin, ja tilasin videokasetitse hänen elokuviin Enklannista, aikana ennen internetiä, jolloin piti löytää brittilehtiä, joihin laittaa ilmoitus, ja odottaa
kuukausia, tärppääkö. Sain myös ihastuttavia Leen valokuvia, golfaamassa sekä Dracula-tällingissä. Äidinkielen ope lukiossa sanoikin, että voi ei, taas näitä vampyyreitä! Mutta sattumalta vampyyrit pystyi sijoittamaan ylioppilaskirjoituksiin.... Night Visions mahdollisti huhtikuussa 2002 Leen tulon Hellsinkin, jakamaan nimmareita leffakaupassa - otin leffalippuun ja videokasetille, ja toveri muistaa, että otin myös pääkalloon, ei siis omaani, mutta en näe kyllä mitään nimikirjoitusta. Ja tietysti oli Hammertime, jolloin näimme art deco -elokuvapyhätössä, elokuvateatteri Orionissa monipuolisen kimaran Leen leffoja kattavalta tuotannoltaan. Annoin Leelle käteen kirjeen, josta hän kysyi, onko tuo poro, ja vastasin, että kyllä, kun en muistanut, mikä hirvi oli englanniksi, etten vain sanoisi, että, no, it is elf... Lähetin postitse hänelle useana vuonna synttärikortinkin, mutta koskaan tämä ei mennyt stalkkaamisen tasolle, koska kunnioitus ja työrauha. Myös Lapissa.... Sitten 2015 Night Visions festivaaleilla olikin Christopher Lee in memoriam, Uhrijuhlan käsikynttilät paloivat. Myös cinema Orionissa muisteltiin Herraa.... Myös Night Visions 2001 oli ikimuistoinen, vaikkei siitä paljoa muistakaan.... Mutta asiaan. Ja tähän päivään, eli eiliseen. 

Ennen festaria: Night Visions Halloween Extravaganza 30.10 sisältää: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinisteriä ja jotain vallan muuta, mm Max Ovaskan lyhytleffa Lasti. Last night in Soho ennakkonäytös. Alan Parker in memoriam: Noiduttu sydän, 4K. 

En edes muista, kuinka monta kertaa festari on siirretty, peruutettu tahi hätyytetty. Mutta nyt se oli totta. Pienimuotoisempana, yhden päivän tapahtumana, jolloin oli yksi lyhytelokuva ja neljä pitkää elokuvaa. Ja lupa nauttia. Menen aina elokuviin ja teatteriin ekstaasi edellä ja taskut tyhjinä, nauttimaan, koska olen huvista maksanut, pöyristymään, innostumaan, pelkäämään jne kokemaan tunteita, enkä kirjoita varsinaisia arvioita muualle kuin teatteri- ja kirjablogeihini. Eli tässä tunnelmia. 












Max Ovaska ohjasi lyhytleffan Lasti, toisenlaisesta äitiydestä, raskaudesta ja synnytyslabyrinteistä 
huippunäyttelijöiden kera. Huipuilla tarkoitan arvostamiani näyttelijöitä sekä teatterista (mm KOM-teatteri, Ryhmäteatteri, Turun kaupunginteatteri, Helsingin kaupunginteatteri ) että valkokankaalta ja koti-tv:stä. ( Lyhäri sitten näytettiin meille alkukuvana ennen lovecraftin kuuloista pitkää elokuvaa Beach house. ) Elokuvaohjaaja ja näyttelijä Ovaskan lyhäri LASTI olikin 20. kotimainen leffa, jonka näin valkokankaalta tarkoituksella tänä armottomana vuonna. Leffa tunnetaan myös nimellä Carrier, joka englanniksikin sopii raskauden ja taakan, jopa riipan merkityksinä ulkomaille. Toki suomeksikin. 
Erityisen hienoja näyttelijävalintoja ja yksityiskohtia mm laivaisännän hiusten vaalennetut raidat ja leikkaus juuri kuin esikuvillaan. Näyttelijä on
Tuttu myös M/S Romantic minisarjasta.
Paikalla oli myös Lastin käsikirjoittaja Josefina Rautiainen. 

Kun raskautta ja raskaana olevia naisia on ennen kuvattu kovin yksioikoisesti, niin tämä sai käsikirjoittaja Josefina Rautiaisen tarttumaan kynään, ja korjaamaan asian. Max Ovaska ohjasi lyhytleffan, joka olikin ensimmäinen, johon kässärin teki joku muu kuin hän itse.

Lasti,
Trilleri, kumma, komedia, kotimainen.



Jeffrey A. Brown: The Beach House (USA 2019 tahi 2020). Hyvin lovecraftmainen, myös pimeässä hehkuvine luonnottimine (not from this earth, mutta ehkä jonkin muun pinnalta kuin maan, siinäkin on kaksi vaihtoehtoa, aina) väreineen. Jopa musiikki oli lovecraftilainen kattaus. Päähenkilönä on poika tai siis nuori mies, (Noah Le Gros, verensäkin puolesta kauhuun kallistuva) joka vie tyttöystävänsä iskänsä kesähuvilalle... Nuori nainen Emily (Liana Liberato) näyttää tavattoman nuorelta, eikä saa pitää yhtä peittäviä vaatteita kuin miehet, mutta hän opiskelee kiinnostaa alaa, joka tietenkin pohjustaa tätä elokuvaa. Jostan syystä naapuripariskunnalle on annettu lupa asustella tuossa huvilassa. Se siitä romanttisesta viikonlopusta. Vai mikä heillä oli mielessä. Kaikkien vaihtoehtojen summaaminen. Vanhempi pariskunta koostuu naisesta Janesta (Maryann Nagel), jolla on peilikaappi täynnä pillereitä, ja miehestä, Mitchistä, (Jake Weber, joka oli tasa-arvoinen puoliso tv sarjassa Näkijä, alkup. Medium, pääosassa sarjassa oli Patricia Arquette, joka kertoi myös unistaan, joihin liittyi Suomi, silloin ). Ja aina kuin on lääkkeitä ja huumeita pelissä, niin katsojalle, kokijalle tulee monta vaihtoehtoa. Paikoin sopivan panikoiva tuore elokuva. Ironisesti samanniminen kuin naisille tarkoitetut viihdyttävät kirjat, joissa nautitaan omasta kehollisesta rauhasta, yksin tai kaksin. Kehokauhuakin tässä oli. 


Seuraavaksi valkokankaalta kovin, kovin odotettu ennakkonäytös leffasta Last Night in Soho (Night Visions Halloween Extravaganza 30.10.2021). Taiteilijana julisteessa James Paterson. 

Eilisen / illan huipentumana oli Edgar Wrightin uusin Last Night in Soho valkokankaalla. Nyt kun hesarin mielipidepalstalla yritetään sanella, mikä on koululaisia turmelevaa kirjallisuutta, niin toisaalta elokuvissa kauhun sisällä voi tehdä ekstaattista taidetta, jossa sanoma.

Tuorein giallo. Olihan tämä yhtä upea kuin kuvat, julisteet, trailerit, giffit. Kyllä ennen oli paremmin. Musiikki nyt ainakin. Terence Stampin Fellini valitsi Toby Dammitin rooliin euroopan dekadenteimpänä tyyppinä episodielokuvaan Spirits of the Dead, jonka omistan dvd:nä.

Toinen 60-luvun lopun ikoni, ihminen, mm Emma Peelin roolissa mustassa nahkapuvussa  eli Diana Rigg oli mukana vielä myös tässä leffassa. Diana oli myös Game of Thronesissa, sekä ihastuttavassa brittisarjassa Me metallinetsijät, jossa näytteli tyttärensä Rachel Stirlingin kanssa. Diana on poistunut joukostamme, niinpä tämä leffa on omistettu Dianalle. 

Valkokankaalta. Vihdoinkin. Vuoden odotetuin leffa ennakkonäytöksenä Night Visions festareilla. Moderni giallo, tyttöjen elokuva. Jos, ja kun Cruella avasi oven vahvojen nuorten naisten tarinoille vaatesuunnittelijoiden maailmassa svengaavassa Lontoossa, joka oli muuttunut punk ja ska lontooksi, niin Edgar Wrightin uusin viiltää syvemmälle, 60-luvun lopulle. Ekstaattinen, hengästyttävä.

Kirjoitan tästä mahdollisimman vähän, ettei leffan ekaa kertaa näkeville tule pillauksia. Kirjoitan myöhemmin joskus Letterboxdiin, jossa sisältää juonipaljastuksia -merkki. 
Edgar Wright: Last Night in Soho ( 2020 )


Valkokankaalta. Tuttu videokasetilta. Alan Parker muistoksi. Alan Parker in memoriam. Alan Parker: Noiduttu sydän ( Angel heart, 1987 ) Huimaaa suurelta kankaalta, mutta tässä näkyy myös eläinrääkkäys, ja muitakin epäilyttäviä kohtauksia. Aiemmin eri vuosikymmeninä nähtynä videokassulta näitä ei ole huomannut, tuntee vain väreen, tunteen, sävyn. Valkokankaalla välin överiksi menevät lähikuvat - hm, tutunkuuloisen - Louis Cypherin ( Robert de Niro ) kynsistä, Lisa Bonnetin yliseksualisoiminen, mutta silti pelaisin yhä twisteriä Mickey Rourken kera, hän nykyään paijaa ja pelastaa koiria. Rourken on leffan päähenkilö, yksityisetsivä Johnny Favourite, joka saa kinkkisen tehtävän löytää kadonnut henkilö. 

Elokuva on hyvin noir, ja kauhua. Se ei ole mustavalkoinen, eikä seepia, koska värikuvassa näkyy veri, ja veitset kiiltävät.






Mitään ei saa enää sanoa. Ja sitten tuli #shakespearesshitstorm . Ja sitten Lloyd Kaufman tekee tämän. Night Visions Halloween Extravaganza 30.10.2021.

Tällä kertaa Shakespearen arkusta otetaan Myrsky, ja paskamyrskyhän tästä tulee, monin tavoin. Virkeä Kaufman on monessa roolissa mukana, kunnioitetaan John Watersin tapaa, tehdä elokuvia, spektaakkeleita, mutta jotenkin jämähdetään. Esim miesten alastomuus, vähäpukeisuus ja keikistely on näemmä yhä tabu, vaikka tässä mässäillään tabuilla ja eritteillä.

Ja vaikka leffaa ennen Kaufman videotervehdyksessä (2014) muisteleekin suomalaista saunaa alastomine miehineen. 













Halloweenin viikonloppuna oli kilpailevia elokuvatapahtumia kourallinen, sekä tietysti kirjamessut, mutten mennyt niihin tänä vuonna, enkä The 69 Eyesien keikallekaan. Kun ihmettelivät, miksi näin kauniina syyspäivänä raahautuu elokuvasaliin sisätiloihin, niin, itse en esimerkiksi kestä olla auringossa, silmät eivät kestä luonnonvaloa, eikä oikein ihokaan, vaikkei järkevä ihminen talvella paljasta nahkaa ulkona näytäkään. 


Sosiaalistisesta mediastani: 

näissä mm klippejä haastatteluista mutta ilman sen pahempia juonipaljastuksia:

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)