Vasta myöhemmin huomasin, että jousi on väärinpäin, satuttaa itseään.
Mutta tässä näyttelyssä, tässä kontekstissa, tilanteessa on myös isä. Joka on paikalla, ja joka voi auttaa.
Musiikkina kuuntelen New Orderin Blue Mondayta, joka soi näytelmässä. How does it feel to treat me like you do? sanoituksissa. Itse näyttelyssä, nöiden poikakuvien isä ja poika -kuvien keskellä ei ole sellaista negatiivista, ahdistavaa latausta kuin Zellerin näyttelyssä, ja tuossa biisissä, kun ajattelee, missä ja miksi New Order syntyi Joy Divisionin jälkeen. Kaikki nämä elementit ovat näytelmässä, mutta tässä näyttelyssä puhtaat, valoisat suuret valokuvat hyvin sinisilmäisestä pojasta lapsenpyöreine poskineen. Tunnelma on toinen, toivoa, keveyttä.
alkuperäinen kuva tietenkin värikuva, hempeä, ilman hempeyttä, mutta otin myös mustavalkoisia kuvia
ja tässä sille myöhäisempi kuvapari. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.