kovin. Galleriakierroksella Galleria Longassa tänään viimeistä päivää PLASTIC PONY 30 vee. Väriä syksyyn, nostalgiaa silmille, ihana aikamatka. Joka jatkuu... 21.10.2021. Täällä Helsinki, Kalasatama. Ei Washington.
näyttelyn teokset olivat pieniä, mutta Plastic Ponyn henki oli vahva
Jos näiden muovisten ponien alku oli vuonna 1991, niin nyt on kulunut 30 väririkasta vuotta. Laman keskellä värikäs, ironinen, kenties poliittinen, ekologinen, ainakin taiteellinen, kokeileva, leikkivä, provosoiva kollektiivi, ryhmä pukeutui omin tavoin, eikä pelkästään raveihin siis reiveihin, kuten jotenkin ameriikassa ja manchesterissa oli kulttuuri, että kummallisesti, kekkuloivasti ja näyttävästi pukeudutaan vain viikonlopun yökerhoihin, niin tämä poppoo oli sitä 24/7. Laman keskellä Kekkoslovakiassa, tai ehkä jo siitä irtaantuneena, maamme tarvitsi värejä, diversiteettiä, eikä ummehtunutta menoa, mutta oli itse hieman ujohko. Aloittamaan vallankumouksia. 1970-1980-luvuilla oli punk ja post-punk, ja futuristit, uusromantikot ja gootit mustine huulineen, ja he rakensivat oman klubikulttuurinsa, valtasivat omat paikkansa, olivat yhteisö. Niin 90-luvulla oli värin aika, räikeiden värien, joita kyllä skimbaajat ja sambaajat käyttivät neonvärejä lumiurheiluissa ja kuumissa kansantansseissa, mutta myös nämä ponyt.
Nostalgoin tällä viikolla mm päättyneessä Plastic Pony 30 vuotta -näyttelyssä. Itse en kollektiivissa esiintynyt, mutta kuvasin, eli meitä tallentajiakin tarvitaan, kuten sanoi toinen pääjehuista Pete S, joka myös sattui paikalle. Sopivasti.
Nostalgoin tällä viikolla mm päättyneessä Plastic Pony 30 vuotta -näyttelyssä. Itse en kollektiivissa esiintynyt, mutta kuvasin, eli meitä tallentajiakin tarvitaan, kuten sanoi toinen pääjehuista Pete S, joka myös sattui paikalle.
Tässä valokuviani, diojani ja skannauksiani, joita ei siis tuossa näyttelyssä:
Kappale kauneinta Helsingin kinky-historiaa 90-luvulta dioissani: Plastic Pony. #plasticpony #kinkyhelsinki #helsinki #underground kylä ennen oli paremmin...
Kuvasin Plastic Ponyjä diojen lisäksi myös filmille, kuten tässä
Pete, Joona ja Roosa Lepakon kahvilassa, huhtikuussa 1992. Plastic Pony.
Tässä purkkamainen pääsylippu:
Valokuvat © Satu Ylavaara Photography 2021, © Satu Ylavaara Photography 1994, © Satu Ylavaara Photography 1993 ja © Satu Ylavaara Photography 1992, paitsi tietenkin nuo näyttelyn seinillä olevat.
En enää muista mitä kaikkea soi sessioissa, mutta ehkä ABBA, Baccara: Darling, Aqua: Barbie girl, Madonnan Erotica-levy.
Ison diskopallon kimalluksessa, tilassa, jossa sait vapaasti olla se, mitä olet, pukeutua miten haluat,
ironisesti, hedonisesti, provosoivasti soi kyllä taustat.
Juttu ja kuva tuoreimmasta Voima-lehdestä 08/2021.
Mukavaa mennä katsonaan näyttelyä, jäseniä olenkin kuvannut 90-luvun häppeningeissä
Sosialistisesta mediastani 1992-2021:
Kappale kauneinta Helsingin kinky-historiaa 90-luvulta dioissani: Plastic Pony. #plasticpony #kinkyhelsinki #helsinki #underground kylä ennen oli paremmin... pic.twitter.com/CSaXPZT8L7
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) June 23, 2019
Kappale kauneinta Helsingin kinky-historiaa 90-luvulta dioissani: Plastic Pony. #plasticpony #kinkyhelsinki #helsinki #underground kylä ennen oli paremmin... pic.twitter.com/CSaXPZT8L7
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) June 23, 2019Plastic Pony Longa-galleriassa Kalasatamassa 1.-21.10.2021 ke-pe 12-18, la-su 12-16. Tukkutorinkuja 6,00580 Helsinki.
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) October 2, 2021
Juttu ja kuva tuoreimmasta Voima-lehdestä 08/2021.
Mukavaa mennä katsonaan näyttelyä, jäseniä olenkin kuvannut 90-luvun häppeningeissä pic.twitter.com/JWleGj0xDk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.