Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

putkeen Joseph Mawlen leffoja: Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus, tv, 2010

Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus televisiosarjan elokuva vuodelta 2010u. Murder on the Orient Express.  Katson nyt putkeen Joseph Mawlen leffoja. Myös sivurooleja. Tämä on useasti nähty. Mutta nyt uudelleenkatselu BritBoxilla. Tämän dekkarin lukeminen liittyy vitsiin, kun on vihdoinkin vapaa viikonloppu, ja ihmiset lukkee vain Idän pikajunan arvoitusta eivätkä lähde tanhuihin... 

Ilottelemaan.

Joseph Mawle on Antonio Foscarelli 

Agatha Christien romaaniin saakin tehdä uusia versioita. Ei toki liian tiuhaan. Idän pikajunan arvoitus oli mainio Ryhmäteatterissa Suomenlinnassa kesällä 2019 kerran, jos toisenkin. Suljetun paikan kuvauksen kekseliäisyyttä. Ihania, ihania näyttelijöitä, ja heidän kreisijä, inhoja ja lutusia hahmojaan. 


Mutta paluu tähän. Joseph Mawle on siis Foscarelli. Hänen kauniin rujot ja luihut piirteensä ja särkynyt ja runneltu katseensa, sopivasti mainiosti Villain-osiin, pahiksiin, kuten tuo Mahtisormukset sarjan örkki, anteeksi uruk nimeltä Adar. Siro kuin haltija... Sekä Ripper Street viktoriaanisen sarjan paha poliisi, joka lihaksikkaana nyrkkeilee. Teatterissa hän om ollut Juudas Iskariot, sääli, etten nähnyt, ja tv elokuvassa Jeesus Nasaretilainen. Kiinnostava skaala hänellä. Viimeksi näin valkokankaalta elokuvassa Mr Jones, jossa hän näytteli itteänsä George Orwelliä, elokuva kertoi stalinin aiheuttamasta nälänhädästä. Monta indietä on herralta vielä näkemäti, MUBIllakaan ei tainnut olla. 


Mutta hän on yksi syy katsoa tämä Poirotti. Onneksi Mahtisormukset sarjan kuvaukset ovat meneillään Cornwallissa jossa hän valokuvaa filmille pysäyttäviä kuvia. Hän on menettänyt kuulonsa, osittain, mutta näytellessä ei käytä laitetta, vaan lukee huulilta. Vamma tai persoonallisuuden osa ei ole estänyt töitä eivätkä roolit ole olleet pelkästään kuurojen. Tämän tietäen hän örkki-kuvissaan näyttää enemmän satutetulta, ja samalla sankarilta, selviäjältä. Myös musiikkivideoissa näytellessään hän on uskottava. 


Tämä Poirotti ei muistaakseni saanut täysiä pojoja, mutta musta on ihanata, että näyttelijät saavat näytellä... 


David Suchet Poirottina on mainio. Kantsii lukea hänen omaelämänkertansa... Kuinka tarkasti hän teki roolia. Ja toisaalta koskaan ei ollut varma, jatkuuko työt ensi kaudella. Vaikka kuinkakin suosittu oli. 

Suchet on mainio junafani myös eräässä dokumentissa, jonka vois uusia... 


Junassa on hauska matkustaa! Vai onko. Millainen hyttikaveri Poirotti on. 

Vaikka yleistunne on kiltti, cozy crime osastolta, niin alun törkeä, barbaatinen tapaus, jossa sivusta seuraajat joutuvat näkemään uskottoman naisen joutumista miehensä pahoinpitelemäksi, koska se on paikan, uskonnon barbaatinen "laki". Eikä kukaan voi auttaa. Myös vielä alumassa on järkyttävä tapaus siis pehmeän, kotoisan rikosviihteen sisällä kun Poirot kuulustelee tiukasti. 


Juonta paljastamatta, vaikka kaikkienhan tämä olisi pitänyt ehtiä lukea, ja katsoa. Ja tavallaan Poirotin vaikein keissi. 


Toby Jones on varsin niljakas. Muutenkin luonnenäyttelijöit ja tähtiä leffa tulvillaan, että mitenkähän egot mahtuu kaposeen junankäytävään. 


















#idänpikajunanarvoitus #poirotti #murderontheOrientExpress #josephmawle #davidsuchet 





Rooleissa


 David Suchet Hercule Poirot  

 Toby Jones Samuel Ratchett  

 Jessica Chastain Mary Debenham  

 David Morrissey John Arbuthnot  

 Eileen Atkins Ruhtinatar Natalia Dragomiroff  

 Susanne Lothar Hildegarde Schmidt  

 Hugh Bonneville Edward Masterman  

 Barbara Hershey Caroline Hubbard  

 Brian J. Smith Hector MacQueen  

 Marie-Josée Croze Greta Ohlsson  

 Joseph Mawle Antonio Foscarelli  

 Stanley Weber Kreivi Andrenyi  

 Elena Satine Kreivitär Andrenyi  

 Samuel West Tri. Constantine  

 Denis Ménochet Pierre Michel  

 Sam Crane Komisario Blanchflower  

 Serge Hazanavicius Xavier Bouc  

 Tristan Shepherd Komisario Morris  

 Stewart Scudamore Concierge    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.