Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kuukauden näyttelijänä myös Matt Smith, koska huomenna koittaa fantasiasarjan House of the Dragon

Kuukauden näyttelijänä myös Matt Smith, koska huomenna koittaa fantasiasarjan House of the Dragon (2022) ensimmäisen kauden päätösjakso. Smith on siinä Daemon Targaryen, yksi päähenkilöistä, pahis ja strategi pitkine vaalein hiuksineen, joka on suvun merkki. Insestisen suvun, joka pitää verensä puhtaana. Hyvinkin kuumottava epämoraalinen hahmo, joka kumminkin tekee myös oikeutettuja ratkaisuja. Hbo Max. Bluureiska ja dvd ennakkotilattavissa. 




Pride and Prejudice and Zombies (2016) ihastuttava romanttinen kauhutoiminta, jonka ostin BD:nä aikoinaan. Austen-klassikko kääntyy mainiosti viihdyttäväksi pläjäykseksi, vaikken muuten romaanien muuntelusta pidäkään. Paitsi teatterissa. Hulppesssa näyttelijäkatraassa Matt Smith on saa venyttää skaalaansa epämiellyttäväksi Collinsiksi. Kun Sam Riley on zombien metsästäjä tuima eversti Darcy. Elisabet Bennetinä on Lily James, isänään Charles Dance. Myös tytöt osaavat monia taistelulajeja. 




Matt Smith on 11. Doctor Who kaudella 5. Sarjaa en ole katsonut alusta 60-luvulta tai edes Peter Cushingin ajoista lähtien, vaan silloin tällöin. Mainioita ovat olleet Capaldi, siis tällä uudella ajalla. Aiemmat kaudet oli niin kömpelöjä eikä meillä ollut sellaista perinnettä kuten Sex Pistolseilla jotka katselivat näitä 60-luvun re-runeja papuja syöden ja matkien Exterminate, Exterminate reploja. Smith on kuitenkin sopivasti ruudun täyttävä, enigma.




Sitten on tietysti Morbius, joka taisi olla aikas lailla floppi, mutta sehän ei estä katsomasta. Ostin digitaalisena, enkä oikke tiedä, mikä on epäonnistunutta. Olisiko ystävyyssuhde pitänyt olla lämpimämpi, intiimimpi, ei kuitenkaan bromance, tai mikä ettei... 















Muut kuvat 




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.