Popkulttuuria ja undergroundia

- > merkittäviksi tai huikeiksi kokemani kulttuurin tuottamat elämykset elokuvateattereissa ja näyttelyissä

lauantai 1. helmikuuta 2020

​ Kuka meistä oikeastaan on hirviö? Onko hirviön oltava aina vähemmistössä?

​ Kuka meistä oikeastaan on hirviö? Onko hirviön oltava aina vähemmistössä? Mikä tästä maailmasta tulisi jos kaikki olisivat [ulkonäöltään] hirviöitä? Luultavasti rattoisampi platsi….

Pinnallisessa plastiikkakirurgiasarjassa [ joka rakentuu pääkopassamme parodiaksi ] Muodon vuoksi leikattiin pikkuvauvalta häntä kosmeettisien syiden vuoksi. Epämuodostumia ei suvaita nykyään.

Häntä sen sijaan vilahtaa lama-ajan pölyistä, vainoharhaista Amerikkaa kiertävän tivolin arjesta kertovassa Carnivalé sarjassa varsin mielenkiintoisen hepun [ valitettavasti ei kuitenkaan kovinkaan heteron ] pöksyistä, hän kun on kummajainen, jonka näkemisestä tivolissa maksettiin 30-luvulla.

Modernissa kauhuelokuvassa Ginger snaps päähenkilölle, ahdistuneelle teinille kasvaa häntä - hänestä alkaa tulla ihmissusi. Ginger ja vielä gootimpi sisarensa ovat koulussa hylkiöitä, siis älykkäitä, turhautuneita ja itsenäisiä, jotka jo 8-vuotiaina sopivat tekevänsä itsemurhan elleivät pääse pois. He tekevät taidetta: sisar kuvaa ja Ginger näyttelee kuollutta - ja ketsuppia pursotellaan estoitta.


Sadan vuoden yksinäisyys taas esittää hännän geneettisenä, perimänä.


Carnivalé- sarjassa muuten näytetään, miten absinttia juodaan oikeaoppisesti: absinttilasin päällä on absinttilusikka josta jalo juoma valuu lasiin sokeripalan lävitse..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.