Elokuvaksi se tehtiin vuonna 1945 nimellä Linnaisten vihreä kamari, ja kiinnostavan kreivi Spiegelbergin roolin teki Ture Junttu…
Satusetä kirjoitti kolmikymppisen Spigelbergin olevan keikari ja mustanverevä. → Satusetämme taisi keikarilla ennakoida / karikoida tyyppejä flanööri [ ranskankielestä väännettynä sanasta flâneur, joka tullee verbistä flâner tarkoittaen päämäärätöntä kuljeskelua, keulakuvanaan Charles Baudelaire (1821 –1867)] ja dandy [ esim. Oscar Wilde (1854 –1900), George Bryan "Beau" Brummell (1778-1840), lordi Byron ( 1788 –1824)].
Kameliat hehkuvat harvinaislaatuisina symbolisinakin kukkasina vain Linnaisten kartanon ikkunalaudalla. Special guest villain kreivi Spiegelbergin on hahmona älykäs, mutta jotenkin epäilyttävä, rappeutunut.
Odottamaton lumimyrsky yllättää kilpasilla olevat luistelijat – Littowin sisaruksista se kiinnostavampi on myös nopea luistelija ei ole ihan yhtä hurja hahmo kuin Angelina Jolie omassa elämässään ja filmeissään, mutta kuitenkin pelottomana ottaa haasteen vastaan, ja härkää sarvista. Tulee tietenkin lumimyrsky, eikä vastarantaa näy.
Hyvin goottilaisessa hämärässä valkeudessa ( joka joskus tiheästi ympäröi Suomenlinnaa oikeassa elämässä tai kuten teoksessa Others ) luisteleva sisar törmää outoon muukalaiseen – joka tietenkin on arkkitehti Lithau, joka on tulossa taloon töihin… Lithau majoitetaan tietenkin kummittelevaan vihreään kamariin, koska hän on salskea sankari. Vanhat palvelijat epäröivät lähestyä kummittelevaa huonetta, jossa jopa Mefisto [villakoira] ulvoo…
Vanhojen akkojen jutut – näitä yleensähän kertovat vanhat ukot halveksuen – kertovat asessoori von Littowin myyneen itsensä vanhalle vihtahousulle… Kirjan sivuilla hehkutetaan paholaisen kanssa kenties tehdystä sopimuksesta, ja viitataan jopa alkemiaan!
Kirjoittaja on halunnut muistuttaa menneestä maailmasta, joka hukkuu vanhojen ihmisten poismenon myötä – eritoten vanhan palvelijan repliikeissä – kun nuoret eivät enää kuuntele vanhoja, eikä varsinkaan näiden tarinoita….
Olemme kovin Kotiopettajattaren romaanin tunnelmissa – tuo vanha äijä, joka on " ilkeä kuin synti " on syyttä lukinnut vaimonsa ullakolle… Yhä vieläkin hänet nähdään liihottelevan mustat hiukset valtoimenaan ja valkoisessa, liehuvassa yönutussaan itsemurhansakin jälkeen…
Arkkitehti Lithau on sankarina tavanomainen: kohtelias, huomaavainen ja puuduttavan hyveellinen.
Mutta jos palaisin Linnaisten viheriään kammariin, tuon impivaaramme satusedän nimeltä Sakari Topelius alun perin Talvi-iltain tarinoihin kuuluneeseen teokseen. Tämä kirja kuuluu hauskaan SiniSet –sarjaan [ jota olen kerännyt mm Sax Rohmerin Fu Manchu teosten ja yksittäisen klassikon Keltainen kynsi osalta ]. SiniSet sarjaan kuuluvan Topeliuksen kannen on tehnyt itse Martta Wendelin, jonka hauraat ja nostalgiset kuvitukset kertovat menneestä, nyt kadotetusta ajasta, kyseessä on neljäs painos vuodelta 1975. Tämä "kummitusjuttujen romanttinen klassikko" esittelee tietenkin kartanon, sen vanhan isännän, ja tämän kaksi täysin toisestaan poikkeavaa prinsessan kaltaista tytärtä – tumman ja vaalean.
Jos jotenkin luovisin Topiliukseen enkä katoaisi yllättävään lumimyrskyyn – myös tässäkin kotomaisessa teoksessa luonto ja sään odottamaton muutos luovat sekä vaaran että romanttisen elementin… Linnaisten kartanossa on oltava romantiikkaa, rappiota ja jännitystä. Ja vähintäänkin yksi kielletty huone. Jossa kummittelee.
→ Netistä löytyy myös aito Linnaisten kartano, mutta sen salaisuuksia en tiedä tuota helvetillistä – tämäkin kartano on yksinomistuksessa. Elokuvaversio on niin tiuhaan tullut tv:stä, mutta videoteekistäni sitä ei löydy.
Topelius on kirjoittanut lipevä ja ylimielisen, kovinkin ranskalaistapaisen kreivi Spiegelbergin roolihahmon tietystikin mustatukkaiseksi – eihän roisto voisi olla blondi muualla kuin natsiteoksissa!
Linnaisten viheriä kamari esittelee köyhtyvää aatelistoa kuihtuvine aateloistoineen…. Pokka pitää, ja kulissit pysyvät pystyssä vaikka rystyset valkoisina, että kaikki käytöstavat muistetaan – nehän erottavat "aateliset" tavallisesta rahvaasta… Tämä luo tietenkin niin vaaran kuin huumorin tuntua – kun aatelinen esimerkiksi juopuu….
Elokuvan voi katsoa kokonaan elonetin / kavin sivulta linkissä Linnaisten vihreä kamari
kuvakaappaus elonetin sivulta, jolta voi myös katsoa elokuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.