Groteski gotiikka - pohjoisen taiteen verenkarvas laji: taiteilija Andreas Alariesto

Lempparitaiteilijani 70-luvulta, tämä vanhempi heebo Andreas Alariesto on hyvin paljon vaikuttanut pohjoisen painajaisiin ja psyykkeeseen; kuinka pelottavalta ns. yliluonnollinen okkultistinen pelko tuntuu, kun piru ilmestyy, vääjäämättä, ja hyvin pelottavaa on myös arjen kauhu ja äärimmäiset tilanteet eli kannibalismi - varsinkin kun ne on maalattu ns. naivistisella tavalla. Taiteilijan itsensä muistan lupsakkaana maahisena. Alariesto, Andreas Artturi (1900 – 89), taidemaalari.

Kuvakirjassaan andreas alarieston lapinkuvat, WSOY 1976 Andreas Alariesto kirjoittaa:
 " Olen tehnyt nämä kuvat, koska nykyinen ja tuleva sukupolvi ei tosiasiassa tietä mittään menneisyydestä eikä esi-isien elämästä. Ja minunkin pensselini heittää kohta heilumasta."

Tyly lause, täyttä totta.

"Ja kuvansa tämä itseoppinut taiteilija on tehnyt pääasiallisesti eläkevuosinaan." lukee takakannessa. ¨
Kirja julkaistu melkein samana vuonna kun ensimmäinen suomalainen punk-single levytettiin eli Briardin I Really Hate Ya.

Alariesto syntyi Sodankylän pitäjässä, Rieston kylässä, missäpä muuallakaan.

" Kadotettu tulee tärkeäksi, hävinnyt alkaa elää." Ja mitä tärkeintä:

" Sompion viimeinen kuuluisa noita Polvari-Jaako on Andreaksen isoisän veli ja itse isoisäkin Rieston Mikko *näki piruja*, paranteli ihmisiä."


Hengenheimolaisia löytyy vuosituhannen vaihteen [joidenkin tahojen määrittelemänä] floppielokuvasta Erämaa syö miestä, joka minulle on kyllä varsin maistuva elokuva, jos näin mauttomasta voi mustan huumorin [onomatopoeettisesti hemrod siis peräpukamat??] ryydittämästä - siis maustamasta - kannibaalielokuvasta sanoa..

Eräässä maalauksessa nuori, iloton pari on lentänyt pois kodasta ja etsii uutta kotia, paikkaa itselleen ja kahdelle porolleen. Jyrkässä, hengästyttävässä maisemassa on taustalla vielä tiheä, hedelmällinen metsä pelottavan kookkaine havupuineen, mutta etuosan kelottunut hongan kuolleista oksista osa muistuttaa ihmisen sääriluuta.

Kuten Erämaa syö miestä elokuvassa on alariestostolaisessa taiteessa tultava karuissa oloissa toimeen - myös katastrofien tullessa. Ihminen on omillaan nyt. Seuraavassa maalauksessa on rikkumaton rauha: peilityyni vesi, johon kenties kuvastuen lipuvat muodottomat malvan karvaat pilvet. Mutta maan on ihminen ottanut omakseen, riehunut, ährännyt ja täyttänyt ristillä.

Kaksi valkoisiin puettua vainajaa makaa ammottavan hautakuilun, kuin maaäidin suun tai kohdun, vierellä. Punaisiin pukeutunutta suoraselkäistä naista pidetään jostain syystä narun päässä. [ Kuuntele esimerkiksi pohjoisen kolkon orkesterin Faff-Bey klassikko S/M Party. ]

Kuvasta kertova teksti valottaa tarinaa kun naisella oli kaksi miestä - katso esimerkiksi Maria kaksi rakastajaa - mutta jotka ovat kaksintaistelussa menettäneet kumpikin henkensä. [ Kaksintaistelu oli vihoviimeinen knapsun macho yritys - mm Pushkin lähti kerran kaksintaisteluun, muttei tullut takaisin. ]

Ukot sitoivat siis raskaana olevan Sikka-tytön ja hautasivat hänet ja syntymättömän lapsen elävältä kuolleiden rakastajiensa väliin. Tämä jos mikään on goottilainen tarina, jotain joka kammottaa.

Oliko meillä pohjoisessa goottilaiset tarinat totta ollen pelottavia esimerkkejä?

Seuraava kuvan nähtyäni olisi suuri kiusaus kutsua Alariestoa pohjoisen naivistiseksi Hieronymos Boshiksi mutta menköön. Kuva vilisee hirviöitä, ainoa inhimillinen [?] olio on selin kuvan katsojaan - paikat housuissaan hän näyttääkin paljasperseiseltä, osittain peikolta paljaine jalkoineen.

Kiven päälle on hypännyt sarvipäinen puoli-ihminen joka katsoo kuvan katsojaan nälkäisenä, harmain elottomin kasvoin. Maassa näkyy vampyyrin kasvot ja käsi kun hän pitkin hampain ja kirkkain silmin syö mustaa kyytä. Kannoilla ja kivenmurikoilla on ihmisen kasvot. Puolukkamätäs muuttuu saatanaksi, jolla on nälkä. Jopa kaukana killuva pyöreäkasvoinen kuu näyttää jotenkin kieroutuneelta.

Maalauksen kuvatekstissä Alariesto muistelee kuinka pitkätukkaiset harmaapäiset ukot ja mummot alkoivat iltaisin aina puhua piruista ja kummitusolioista. "Kaikilla niillä oli jossakin vaiheessa ollu tekemisissä pirujen kanssa. " Kammottavin kuva on luminen näkymä jossa kodan edessä lappalaismies paloittelee lapsia, ämpäri tyhjänä.


Lainaan tähän kuvatekstin: " Tuhatseittemänsataaluvulla oli Uula Uulanpoika 9-vuotiaan Ellin ja 5-vuotiaan Pekan kanssa tulossa Norjasta Inariin. Lumiuppo tuli yllättäen ja niien piti asettua oottamaan lumne kovottumista. Kun ruoka loppu, ne söi sen väsyneen poron. Kun se oli syöty, lapset nälky ja itekin se nälky kovasti. Ja se näki että mikkään ei ennää pelasta. Se päätti vähentää lasten kärsimyksiä ja tappo ne lapset. Se keitti lasten lihat ja eli kevätpuolelle ja pääsi Inarin kirkolle. Sovankylän käräjillä ei löytyny pykälää, jossa olis sanottu mitä tehhään ihmissyöjälle, mutta Ruotsin kuningas määräsi, että se on vietävä Viaporin linnoitukseen ja piettävä siellä koko ikänsä." Veri on virrannut väkevästi mm suoneniskemisellä mikä tarkoitti sääriin lyötäviä pieniä reikiä - näin parani väsyneet jalat ja suonikohjut. Seuraavassa taulussa juuri on pistelty poron sarviin reikiä, joista vuosi valtavat määrät verta ruuaksi. Varsin mukavaa oli nähdä lappilaisten lasten taidenäyttelyssä ainakin yksi valtava sininen vampyyri vuonna 2005.

Lapin murteissa "piisi" voi olla avotakka, kamina jne. tai mikä tahansa vastaava hökötys jossa tuluksia toisiinsa isketään, eikä musiikkislangin tai nyt jo puhekielen "biisi" eli musiikkiesitys. Määrärahojen puutteessa ja suomalaisen seksistisen kirjallisuusgenren epäsolidaarisuudesta johtuen keskityin Alarieston tuotannosta vain näihin edellä mainittuihin groteskeihin kuvauksiin, vaikka tuotantoa on muutakin ns. *normaalimpaa* arjen kuvausta.

Perehtykää myös kirjaan: lisälehdet andreas alarieston lapinkuviin, WSOY 1978 jossa on lisää, kuvia ja tekstiä. Toisaalta Hugo Simbergin , hammassärkyiset sarvipäät ovat pirun inhimillisiä - ovat syöneet liikaa makeaa vaikka on kielletty?? Ø Hugo Simberg - Unien maalari kirjassa juoksutetaan kauhua kohti gotiikkaa ja groteskia...