Kyllä maalla on vajavaa - itä-Euroopassa, ja muuten korvessa: Verisempi viikonloppu, Uhka, Syvä joki, Ihmisjahti, Kannibaalit

Mutta jos palaisin tuoreeseen vuoden 2006 teokseen Verisempi viikonloppu, jonka alkuperäinen nimikin ( Severance ) viittaa kintaalla sopivasti klassikkoon Syvä joki ( Deliverence ) – myös tässä melotaan hengen kaupalla joella. Yhtenä pääosan esittäjä on ihastuttava punapää Toby Stephens ( Kotiopettajattaren romaani, Onegin, miekkaileva Bond-konna ). Maaseutu on pelottavaa.

Kuten teoksessa Syvä joki oli pelottavana elementtinä amerikkalaiset sukurutsaiset vuoristolaiset, nuo vähintäänkin kannibaalit, myös filmissä Ihmisjahti ( The Wrong turn, 2003 ) ratsastetaan teemalla. Teos on oikein inhottava katsoa – juuri kun vuokrannut hökkelin Darwinin selän takaa….

Kiinnostavinta on se tapa, kuinka syvällisesti aiheeseen – syrjäseudun ongelmiin, genetiikkaan ja monenlaiseen rappeutumiseen – paneudutaan. Jopa lehtileikkeiden avulla, ja näin tekosesta tulee myös kauhuromanttisen fragmentoiva. Nokkela ja originelli Cabin Fever myös telmuili nuorisoporukan viettäessä syrjäisessä kolkassa painajaismaista lomaa.

Puhumattakaan siitä, että näin aikoja sitten vuoden parhaimman mainoksen, en tosin tiennyt, mainostettiinko siinä vesipulloa vai maastokenkiä: kameraa kuvaa hiekkaista, pölyistä tyhjyyttä, yht´äkkiä kamera ikään kuin kallistuu, ja jää niille sijoilleen, vinoon kulmaan, aluksi, ja näemme saman kuin kuvaaja: tomuiset kengät jotka lonttaavat eteenpäin – kameraa ja luonnollisestikin myös kuvaajaa raahaten.

Kyseessä oli tietenkin Hills Have Eyes osa kaksi, traileri.

Genren selkeimpiä väristyksiä aiheuttaa Guy N. Smith nimisen taiturin teos Kannibaalit, joka julkaistiin pokkarina 1991 suomennettuna, ja Kustannus Oy Jalava nimisen kunnioitettavan instanssin toimesta, ja jota siten myytiin sopivasti myös Tiimarissa edullisesti – samalla kuin ironisesti osti mökille kesäkalustoa, tabletteja ja mehukannua. Kirjan takakannessa kerrotaan: " Syrjäisellä vuorella Skotlannissa asustaa joukko perimältään rappeutuneita villi-ihmisiä." Olisiko parempi jos kaikki muuttuisivat takaisin villi-ihmisiksi? Unohtaisivat miesten keksimät uskonnot, sodat, veroilmoitukset ja kartat rajoineen?


Verisempi viikonloppu tapahtuu niin ikään pelottavassa Romaniassa,

kuten myös toimiva ranskalainen täyskauhu Uhka ( Ils, 2006, ja espanjaksi muuten kotoisasti Ellos ), josta on leikki kaukana. Miehen katseen jatkuvana orjana, tirkistelyn kohteena, ja potentiaalisena kauniina uhrina tässäkin kauhupätkässä on ammeeseen menevä nuori nainen. Teinikauhujen parodioissa aihe on ylikorostettu, ja niin puhki käytetty. 1970-luvun kauhua katsoessa huomaa ilahtuneena, etteivät pääosaa näyttelekään silikonit. Lyhyesti sanottu Uhka elokuvan ranskalainen pariskunta – ahkera työtä tekevä opettaja-nainen, ja räjähtäneen näköisessä kartanossa kannettavallaan pasianssaava leppoisa kirjailija-mies ovat osittain hellittäneet oravanpyörästä. Tosin eivät tietenkään yhtä aikaa – onhan toisen tienattava, että toinen voi tehdä taidetta – kun ehtii. Pelottava asunto ympäröivine metsineen luovat kiinnostavaa kauhua, josta katsoja ei tiedä, onko se realistista vai yliluonnollisempaa. Yön hämärryttyä kulahtaneessa kartanossa tapahtuu kauhuromanttisen perinteen mukaisesti kummia: äänet korostuvat, lankut narisevat, kunnes uhka on samassa huoneessa.



Kaipa tämän Euroopan yhdistymisen myötä nykyisin pelätään – kaikenlaista "sivistyneissä maissa". Romaniaan kuuluu vanha taikauskoinen pelko, eritoten Transylvaniaan – Bram Stokerin romaani Dracula on siitä viimeistään pitänyt huolen… Jos metsään haluat mennä nyt niin…. Bram Stoker ennakoi idän ja vierauden pelkoa – viktoriaanisena aikana ei sentään jokainen takapajula ollut britti-imperiumin käskyläisenä….

Eritoten itäeurooppalainen ns. hevonkuusi on viimeinen, miten sen nyt sanoisi, kylvämätön korpimaa. Verisempi viikonloppu toistaa kauniisti alan klassikoita:


olemme kuten vanhan ajan Hammer –yhtiön, ja 1950-1960-lukujen genren huomattavimman ohjaajan Terence Fisherin ollessa, onneksi, puikoissa makoisassa brittikauhussa Dracula – Pimeyden ruhtinas (Dracula – Prince of Darkness, 1966 ).

Tässä viktoriaanisessa elokuvassa joukko hyviä ihmisiä – kaksi avioparia - jää nallina kalliolle hevoskieseistä taikauskoisen paikallisen kuskin lempatessa heidät kyydistä, koska hän ei uskaltanut takapajuisilla Karpaateilla heitä viedä edemmäksi. Ei ennen kuin aurinko nousee.. Onneksi onneton retkeilevä ja patikoiva pariskuntapari – mahtaa muuten olla hankalata kiipeillä vuorilla krinoliineissä, korsetissa, krusifikseissa, neuloilla kiinnitetyissä hatuissa, ja komuran kovissa varsikengissä - haluaa vängällä mennä yllättäen näkökenttään ilmestyneeseen linnaan, jota ei ole edes kartoilla, ja jota paikalliset pelkäävät.

Verisempi viikonloppu filmissä taas on työporukka, joka kimmastuttaa paikallisen kuskin, niin että työntekijät joutuvat kävelemään kohdepaikkaansa, luksusmajaan. Yhtymiä on myös teokseen Tohtori Caligarin kabinetti – myös tässä vihjaillaan löytyneiden todisteiden valossa hullujenhuoneesta, jossa hullut ovat ottaneet vallan - menneisyydessä… Erityisen kaunis on pakollinen mustavalkoinen mykkäfilmiklassikon Nosferatu kaltainen jakso… Komea leikkaus – kuin suoraan klassikosta Evil Dead - on leikkaus väkivaltaisesta kohtauksesta pössin pomon viidakkoveitsellä juustotahkon leikkaamiseen. Kaikki mikä tapahtuu, voi olla totta, tai yhden taikasieniä napsineen, pössyttelevän työntekijän harhoja, unta tai seksuaalista fantasiaa. Vihjeitä piisaa…