What ever happened tuoreelle idealle?
Kun kaikki on jo näytetty, käytetty, uudelleen lämmitetty? Teinisläsherin parodian parodian parodia maistuu pitkitettynä pierufarssina pelkästään puulta eikä naurata. Eikä pelota, sillä kaikki keinot ovat tuttuja, ja siihenhän yritetään päästä, että tämä tunnelma on tuttu jostain eri yhteyksistä: Matrixin aika pysähtyy, liike, itämaiset taistelulajit. Koko elokuva pysähtyi Matrixiin. Mutta jos se on matriisin, pohjapiirroksen, suunnitelman lisäksi suuri maternaalinen äitikohtu? Niin, se on, mutta mitä sitten kun sikiöt ovat kehittyneet?
Hirviöt
riiviöt, Freddie Krüegerit, lötköt, skannerit, Jasonit, jääkiekkonaamarit. Kokoa itse kauhugalleriasi.Lastenhuoneessa.
Kauhusta on tehty pehmennettyä ja vesitettyä viihdettä lapsille, mm Notre Damen kellonsoittaja on pehmoisan pullea pehmolelu eikä suinkaan groteski, vääristynyt kulkija. Helpommin halattava ja helpommin ostettavissa ja myytävissä, siis.
Onneksi lapsillekin on jotain, meinaan riemastuttavia sarjoja, jossa kauhun keinoin käsitellään nykypäivän arvoja humoristisesti eikä lasta aliarvioiden, jopa suomenkielinen toteutus on inspiroivaa - siinä puhutaan suomeksi ja käytetään murretta ja slangia, lespataan ja ollaan ällä-vikaisia, yhtä kaikki animaation hahmot tuntuvat siten todellisilta. Siinä näytetään pelottavia esimerkkejä hirviölapsista jotka käyttäytyvät törkeästi - näille lapsille käy myös huonosti - sen verran solidaarinen sarja tämä on. Jokainen saa ansionsa mukaan. Hienoa on myös ekologisen teeman ujuttaminen repertuääriin.
Sattumaa kyllä - televisio näytti animaationa Notre Damen kellonsoittajaa, ruotsiksi dubattuna.
Pelottavin hahmo ei ollut itse kellonsoittaja, joka on pyöreän pullea ja hymyilevä kuin leonardocaprio joka kuin olisi juuri aivastamassa -
eikä edes rahtua normista poikahtava poikkeava. Pelottavin, goottilainen paha hahmo on tietysti laiha kirkon mies arvokkaine, suurine sormuksineen ja viittoineen, kookkaine nenineen kaikkineen.
Tätä vastenmielistä auktoriteettia elävä, viehkeä mustalaistyttö Esmeralda olkapäät paljaana näyttää kiusaavan ja härnäävän. Selvää on, että kansa pilkkaa kellonsoittaja Quasimodoa [ Pariisissa ollessaan ei voi olla törmäämättä kortteliin jossa kapakan nimenä ei olisi Quasimodo ] jonka se on ensin pukenut kuninkaaksi ja narriksi. Mukavaa että Esmeralda edes tässä elokuvassa toimii. Miesten kirjoittaessa mustalaistytöistä he menevät niin syvälle, mutta metsään naisen psyykeä kaikuluodatessa että.
Vaikka kuinka kyttyräselkäinen "hirviö" rakastaisi kaunotarta, niin kaunotar rakastaa häntä takaisin vain platonisesti. Toisaalta elokuvan oikea hirviö kirkkoäijä rakastaa varmaankin köyhää mutta vapaata luonnonlasta Esmeraldaa häiriintyneellä tavallaan. Tai siis yrittää kieltää sen kieroutuneesti.
Voi myös aistia kuinka dualistisesti - kuten goottilaisessa tarinassa on tapana - hyvä ja paha taistelee. Tarkemmin määriteltynä valta taistelee: mies - nainen, uusi - vanha, kirkko - vapaus, sivistyksen ahdistavat vaatteet - paljasjalkaisuus jne. Mustalaistyttö edustaa jotain pelottavaa, uutta itsenäisyyttä, tai kenties ikivanhaa luontoa, kenties noituutta [ kulkeehan se vuohen kanssa] , pakanallisuutta, jossa ei papinkauhtanoita ja patriarkaalista valtaa enää tarvita. Veroja ei makseta. Selväähän on että tyttö on anarkisti!
Go Victor Hugo go go!
"Prosaistina hänet tunnetaan etenkin 1400-luvun Pariisin värikkäänä kuvaajana romaanissa »Pariisin Notre-Dame» (myös useina elokuvaversioina). Jouduttuaan Napoleon III:n vastustajana maanpakoon hän kirjoitti edistyksellisiä näkemyksiä ja sorrettuja puolustavaa paatosta sisältävän laajan romaanin »Kurjat». "
CD-Fakta 2002, WSOY
Kuinka hienoa, että goottilaiset tarinat tulvivat populaarista kulttuurista ihmisten ilmoille, ja muistuttavat olevansa olemassa.
Vihreäsilmäinen tyttö ihmettelee, olkapäät ja jalat paljaana, Notre Damen sisäpuolella, gotiikan yliluonnollista ja mahtipontista, ylitse kaiken kohoavaa arkkitehtuuria, kuljeskellessaan loputtomassa sinisessä hämyssä, pakanallisuuteen, siis Pan-jumalaan ja muihin alkuperäisuskontoihin viittaavan lemmikkivuohensa kanssa. Kunnes elokuvan "sankari" eli miespuolinen & tarpeeksi nuori, pitkä, salskea ja valkoihoinen sankariksi pöllähtää paikalle - tyttö iskee tätä miekalla. Mies on tietysti staattisen jähmeä - mieleltään kuten Prinssi Rohkea ja se kundi joka yritti lassoten Pocahontasin kesyttää.
Hugo on saanut kirjansa tuntumaan aidon autenttiselta keskiaikaiselta kertomukselta. Totta kai tätäkin elokuvaa pitää katsoa ja mulkata nykysuodattimen lävitse - noitavaino.
Carmen ei ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt liikkuvan naisen salaperäisyyden ytimeen - hyvä niin. "Lululla oli kolme mieltä..." " carmen (lat.), mon. carmina, runo. "
Miksi gotiikka kiinnostaa yhä? Silloin?
Aaveet ja pahat henget eivät anna rauhaa, onneksi pakoon pääsee salakäytäviä myöten pakoon. Jännitys, kauhu, romantiikka, eroottisuus, viihde, ajankulu, underground;
sanalla sanoen luunappi elitistien otsaan. Ajatusten risteilyohjukset suihkivat aivoriihessä.
Toisaalta kaikkia haluavat nähdä ruumishuoneen, mutteivät pötköttää siellä nimilappu varpaassa.
Gotiikka oli romantiikkaa - ei siinä mielessä, että arjalainen prinssinakki valkoisella --
Ei, jos hevonen on oltavat se on musta tai mustat kiesit / vaunut -- Ei tule pelastamaan vaan kiusaamaan. Herättämään himoja.
Gotiikka oli tragediaa siinä mielessä, että sankaritar kuolee siinä marttyyrina uhrautuen houkuteltuaan pahan pois kolostaan ja himon sokaisemana hirviö eli esim 1. Nosferatu kuolee auringonsäteisiin, koska neitsykäinen huijaa häntä ja vaatii lisää
Ø Kuuntele vaikka Billy Idol: Rebell Yell > "In the midnight hour she cried more, more, more ."
*
