Alan katsoa romanttista ja feminististä Viiltäjä-Jack –elokuvaa ( ! ) Love Lies Bleeding (1999), joka vaikuttaa enemmän pienemmän formaatin tv-elokuvalta, ei niin laadukkailta kanavilta katsottuna, kuin suurelliselta valkokangaspaatokselta tai graafiselta houreelta kuten From Hell. En tiedä mikä elokuva on suomeksi, koska en katso sitä Suomen televisiosta.
Pääosassa on reipas nuori nainen joka toisaalta on syntynyt hopealusikka suussa, kulkee fiineissä puvuissa hevoskiesillä pitsillä koristetun auringonvarjon alla, mutta toisaalta haluaa ennakkoluulottomaksi toimittajaksi. Kun hän astuu Lontoon kaduille hän astuu moni kerrokselliseen kurjuuteen, ja hänen silmänsä avautuvat - kuin Siddharta Gautamalla joka karkaa palatsista joka kultaisesta palatsista ensimmäistä kertaa pois astuneena näkee maailman kurjuuden.
Ajan suffragetit pitävät marsseja ja kokouksia naisen oikeuksista eli levittävät vaarallisia ideoita (!) eli toisin sanoen penäävät samoja oikeuksia myös alistetulle sukupuolelle alkaen tehdasolojen parantamisesta ja päätyen pyramidin huipulle, kun taas huonommat kortit elämässään saaneet köyhät naiset joutuvat myymään ruumistaan - siihen kyllä millä tahansa duunarimiehellä on varaa.
Bordellin ratsiassa poliisit surutta pamputtavat prostituoituja, ja sankaritar vaunuineen eksyy paikalle, pelastaa yhden prostituoidun pahemmalta väkivallalta ja iskee päivänvarjollaan väkivaltaisen siis työtänsä tekevän poliisin tainnoksiin. Kaikkia tohtoreita ei kiinnosta prostituoidun haavojen ompeleminen ja desinfioiminen.
.... ennen vanhaan, ainakin
Old Operating Theatren
mukaan kirurgi pesi kasvonsa ja kätensä
vain leikkauksen jälkeen.
Ja mikä ihmisen kivun määrä amputoinneissa. Muistan katsoneeni sillä silmällä Munchin Huutoa, koska kuulin kuin sillan lähistöllä oli sekä mielisairaala että teurastamo.
Mikä äänimaailma romanttisessa postikorttimaisemassa - joka on oikeaoppisesti rajattu, ettei mikään ikävä näy. Maisemassa.
Hienosti aikakaudessa liikkuen sankaritar sulhoineen ( tietystikin tohtori joka tekee myös ilmaista vapaaehtoistyötä köyhille ) käy katsomassa Ibsenin Nukkekodin. Kun mies ( tietenkin ) näytelmän jälkeen ihmettelee miten nainen voi kävellä pois avioliitosta, he keskustelevat vilkkaasti. Mies kun ei millään voi ymmärtää naisen halua, tarvetta ja oikeutta olla itsenäinen, riippumaton. Tohtorina hällä tietysti on jonkinasteinen jumala-syndrooma - hän kun pelastaa ihmishenkiä. Hän luultavasti haluaa potilaiden olevan heikkoja, hänelle elämänsä velassa. Mies jopa intoutuu sanomaan kuinka pitäisi naisen ikuisesti tyrmässä lukittuna, mutta tässä ei ole kyse romanttisesta sadomasokismista jossa masokisti-nainen on tilannut sadisti-mieheltä dungeon-session jonka voi keskeyttää välittömästi turvasanalla, vaan hän puhuu symbolisesti. Valitettavasti.
Hemmetti, päähenkilöä tutustuttaa toimittajan pestiin itse Geraldine Butler
( häntä näyttelee Faye Dunaway - tuttu Bonnie & Clyde, Kolme muskettosoturia )
tuosta mainiosta suffragetista josta kertoo mm Eyewitness victorians.
Hammer
- the studio that dripped blood
Englantilasien Technicolor -kauhun pioneeri Hammer Film Productions 1950-luvulta lähtien näytti viktoriaanisen haureuden koko kauneudessaan - ja rappeutuneisuudessaan.
Mukulakivikaduilla kuului hevosten kavioiden kopse ja ihmisen askeleet kun he silinterit ja monokkelit päässä ja muhvit käsissä valanluiset korsetit kylkiluita puristaen kävelivät huvituksiin, matineoihin, kummajaisnäytöksiin.
Ø =>> Katso dokumentti Hammer - the studio that dripped blood! Koska se on erinomainen dokkari tutustua ja tai muistella Hammer Film Limitedin huippukohtia. Koko touhu tuntuu lämpimältä, yhdeltä pieneltä perheeltä, joka oli ahkera ja puhalsi yhteen hiileen ja sai aikaan uskomattomia elokuvia, joita katsoo yhä useasti ja mielellään. Se oli technicolor-kauhua! Hammerin logo alas tipahtavan giljotiinin terän kanssa vakuutti mm Martin Scorseseen aikanaan juuri graafista ei yliluonnollista väkivaltaa poikien.
Minä kävelen Hammer studion ohi legendaarisella Wardour Streetillä. Minä kävelen elokuvan historiaan. Kukaan ei huomaa minua. Kukaan ei suutele maata jolla kävelen.
Kumma ettei täällä ole betoniin valettuja Frankensteinin ja Draculan kädenjalkiä ja pukinsorkkia. Niin moni on tällä kadulla kävellyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.