Perehdyin syvälle suureen nojatuoliin jota kutsuttiin ns. laiskanlinnaksi
- ikään kuin olisi väärin istua siinä lukea, kirjoittaa ja filosofoida eikä tehdä ns. oikeita töitä. Nostin muistivihkoni tupakkapöydältä syliini, ja katsahdin pieneen televisioruutuun, jonne sähisi virtaa muutamasta kenties kankaalla, ei ainakaan muovilla, peitetystä vanhanaikaisen näköisestä, liikehtivästä jatkojohdosta. Piuhasta piuhaan jatkuva siksak-kuvioinen vyyhti muistutti pitkää, oikullista käärmettä. Meinasin polttaa suuni kuumalla kahvilla - olihan se tehty avotulella keittiössä, jossa moderni teknologia kirkui poissaolostaan.
Avaan VALO n:o 3 / 1985 uusi suomalainen aikakausi -nimisen lehden.
Kannessa on kuva Frankensteinin hirviöstä, absintin vihreässä meikissään, ja vieressään on otsikko
Frankensteinin taru - hirviötä metsästämässä
Kannessa on lisäksi erilaisia kasaridrinkkejä mustaa taustaa vasten, sekä
Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Saigonissa.
Aivan oikein, ahdistuneen gonzo-journalismin huurteinen isäpappa safarihatussaan kuuluu tämän tamperelaisen lehdykän kirjoittajiin. Mukana on upea juttu Divinestä
Ø [ = John Waters -elokuvien kiistaton 150-kiloinen transvestiittitähti joka 80-luvun puolivälissä esiintyi diskon kuningattarena kotikonnuillammekin ].
Lisäksi kerrotaan noin Oulun kokoisesta kaupungista, jossa " keskiluokka ajaa Polski Fiatilla töihin ja iltapäivällä takaisin. "
Kaupungin nimi on Auschwitz.
Sääli, ettei VALOn tyylisiä lehtiä - eikä journalismia - enää ole. Hätkähtäen katson mielisairaalan potilaitten tekemään taidetta - yksi kuvista näyttää aivan samalta kuin
L. Onervan työ joka julkaistiin postikorttinakin.
Mutta palaan Frankensteinin taruun. Mikko Apunen niminen toimittaja on sekä kirjoittanut että kuvannut oikeata Frankensteinin linnaa.
Tuossa alkemistien kehdossa on syntynyt
" keinotekoisesta ihmisestä haaveillut " Johann Konrad Dippel (1673-1734).
Kuinka upeata on lukea kuinka Dippel
" halusi ostaa koko linnan alkemistisia salaisuuksiaan vastaan ja tehdä linnasta jättiläiskokoisen laboratorion. -- Reilut sata vuotta Dippelin kuoleman jälkeen englantilainen kirjailijatar näkee omituisen painajaisunen tiedemiehestä, joka luo ihmisen ruumiin osista."
Linna näyttää upealta, kotoisalta... ajattelen ilkikurisesti......
.... mutta pysäytän työni. Koneeni ulvahtaa kiinni kuin peto kaltereitten väärällä puolella, voitettuna, ja alistettuna, mutta kuin tietäen, että näinä hiljaisina aikoina, kun koneeni saa levätä, se kerää voimaa, se kerää voimaa, näen unissa ja sarjakuvissa ja painajaisissani, ja tunnen kuinka se uhmaa minua, ja kääntyy lopulta minua vastaani. Rakas?
Ø = > Iohann tai Johann Konrad Dippel syntyi Frankensteinin linnassa 10.8. 1673, lähellä Darmstadtia.
Ø Älä sekoita dippel- eli hirvensarviöljyyn.
Televisio näyttää iltapäivän elokuvana Yrjänän emännän synti. Siinä upea, ja arkinen, Mirjami Kuosmanen [ Valkoinen peura, Kihlaus ] on pääosassa naisena, tuona Yrjänän emäntänä, joka ei saa lasta. Tai hänen miehensä ei pysty sitä toimittamaan. Kunnes salskea nuori tukinuittaja yläosattomissaan kulkee joo joo, ja kyntää, joo joo, kotoisan pellon laitaa, joo joo, tiedämme mitä tapahtuu.
Ø Tämä Edwin Laineen ohjaama ja näyttelemä [ ahdistunut aviomies ] leffa on vuodelta 1943. Esko Vettenranta hehkuu muukalaisena, ja koski, se vain virtaa...
Ennen kaikkea filmi kysyy, miksei saisi olla onnellinen. Miksi pitäisi välittää siitä, mitä naapurit tai muut typerykset juoruavat ja keksivät. Jos nainen haluaa lapsen eikä miehessä riitä ruutia eikä puhtia, niin mikä paha siinä on, että nainen itse löytää luovuttajan? Varsinkin kun kuvataan aikaa jolloin spermapankkeja ei ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.