Goottilaisuus on kiehtonut minua 1980-luvun alusta lähtien, ehkäpä jo 1970-luvun lopulla. Silloin ei ollut mustaa kynsilakkaa. Oli se titteli sitten mustahuuli, gootti, futuristi tai uusromantikko. Itse asiassa minä synnyin taloon, jossa kummitteli. Itse asiassa kummittelu loppui sen jälkeen... Sittemmin asuimme kylässä jonka nimi on Kallo. Sittemmin minua kietoi Kalervo Palsan lause, jossa hän löysi ihmisen käsivarren luun Edgar Allan Poen asunnosta... Kun metsästä löytyi poron kallo tai perunamaalta lampaan, niin en muista mitä leikimme, aarteenmetsästäjää, arkeologia vai cowboyta.. Olen keskustellut Christopher Leen kanssa, tosin hän vain kysyi, onko tuo poro? Johon jouduin vastaamaan yes, koska kyseessä oli hirvi, enkä muistanut mikä se oli englanniksi, elf? Ei kun tietenkin moose tajusin myöhemmin, mielessäni oli pyörinyt ties mitkä kohtaukset jossa Dracula lähestyy viattoman naisen kaulaa, ja ajattelin kai ruotsinkielistä sanaa älv.
Goottilainen musiikki, goottirock on minulle siinä ajallisesti ja avaruudellisesti Velvet Undergroundin ja Diamanda Galasin välimaastossa - outoa, uutta, haastavaa, tuhmaa ja synkkää, vaarallistakin. Verrattuna kertakäyttöjumputuksiin bimbojen rääsykaupoissa. Goottilaisuus eroaa perinteisestä uhoavasta joskus aika hampaat irvessä maskuliinisesta rock-musiikista, ettei se välttämättä tarvitse kitaroita eikä kitaristeja ollenkaan lirkuttamaan masturbaatiosoolojaan - nyt en tarkoita Einstürzende Neubautenin Alexander Hacke ( upeaa Wild Bill Hicockia muistuttavaa viiksiherra ) joka soittaa mm dildolla... Myös kitaroiden puute ja rumoujen omalaatuisuus voi olla kiehtovaa kuten Sisters of Mercyllä - se voi tuoda esiin jotain uutta. Myös Damnedin goottikausi on kiehtovaa - vaikka kapteeni ei ollutkaan peräsimessä. Goth music / Goottirock on siis post-punk, punkin jälkeistä uutta musiikkia, kuten Joy Division jonka traagisen goottilaisen lopun omin käsin kohtaava vokalisti, messiaaninen Ian Curtis lohti teksteissään Etäinen kosketus elämänkerran mukaan Jon Savagen sanoin: " joiden hautamaisessa koleudessa on Gustave Dorén helvettikuvitusten äärettömyyttä". Hurjaa...
Einstürzende Neubautenin epämusiikki/industriaali/melu voi olla goottilaista, ainakin vokalisti Blixa Bargeld oli alkuaikaja upeissa mustissa nahkahoisuissaan ja soljissaan ja hurjan tukkapehkon alta ujosti / katatonisesti tiiraava Saksikäsi-Edwardin esiaste.. Kuuntelin Mustaa Paraatia aivan samankaltaisesta ghettoblasterista kuin kasetin kannessa oli..Onko goottilaisuus kaipuuta, uhoa, raivoa, pelkoa, patettista teatraalisuutta? Mikä gootti on? Gootteja alkaa olla jo monta sukupolvea, ja luultavasti jokainen pitää omaa goottiuttaan aidompana..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.