Kun kelaa takaisin klassisen kauhu/inhoelokuvan Pelon kasvot (Peeping Tom, ohj. Michael Powell 1960) syitä, mikä teki tässä kuvitteellisessa tarinassa miehestä murhaajan - joka murhatessa halusi kameralleen tallentaa kuoleman sellaisenaan - kuolevan viimeiset ilmeet - olikin lapsuudessaan pikku poika jonka valokuvaaja-isä lukitsi pimiöön.
Vai oliko isä kuulu psykiatri joka teki pojastaan ensisijaisen, luotettavan koekanin?
Kuinka syvälle mennään pahuuden synnyssä?
En ymmärrä - siis ihm3ttelen ihmettelen - miksi nykyaikana tai milloin se oli, 1990-luvullako, kun ihmiset ihmettelivät, miksi nykyaikana nämä professorit ja tutkijat vääristelivät tilastoja pienimmiksi, ja vähättelivät holokaustia. Ettei sitä olisi ollut olemassakaan!
Mutta ettekö te ihmettelijät muista, kuinka professorit, arkkitehdit, tutkijat ja lääkärit olivat ennenkin osa natsien verkkoa... Että miksi sivistynyt, koulutettu ihminen valehtelee ja vääristelee historiaa 1990-luvulla. Mutta siellähän he, kollegat, yhtä "sivistyneet" istuivat Nürnbergissä kuin kanat. Kuinka tuon taidekoulun on täytynytkään miettiä, ja tuntea syyllisyyttä, mitä olisi jäänyt tapahtumatta, jos pikku pirpana Adolf-poika olisi hyväksytty opiskelijaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.