Meillä näytettiin Yön vampyyrit vain uutena tv sarjana, Barnabasin roolissa oli 90-luvulla Ben Cross

Kun Barbanas saapui kartanoon.. Yön vampyyrit Dark Shadows Ben Cross on oikeastikin vampyyrin näköinen - nykyyään vielä enemmänkin kirveellä veistettynä. Meillä näytettiin Yön vampyyrit vain uutena, 90-luvulla Ben Cross roolissaan Barnabas. Jaaha, tähän en saanutkaan siitä kuvaa. Mutta muistoissa elää! Ennen Deppiä siis.

1990-luvun päivitetty suosikkivampyyrisarja Yön vampyyrit (Dark Shadows) esitti vampirismin vielä sen kiehtovimmassa, irrationaalisessa ja traditionalisimmassa muodossaan: Synkkä, kiiltävän musta yö levittäytyi sähkönsinisenä vaippana - hetkinen, suomenkielinen sana vaippa ei sovi tähän - sinisenä usvana suuren, tummanhenkivän kartanon ylle. Mustat aallot lyövät kiivaasti pärskien rosoisiin rantakiviin, jotka näyttävät muinaisen hirviön hampailta, hirviön joka voi herätä millä hetkellä tahansa. Näkymä on ihanan vanhanaikainen, oikea kauhun ja romantiikan yhdistelmä viihteessä kuten vuoden 1979 Dracula [ vampyyrimonarkkia näytteli pelottavan laiskan perverssi Frank Langella ]. Sarjan puitteet olivat komeat omalla kornilla tavallaan. Ja juoni? Pitkä, komea, outo muukalainen saapuu kylään. Ihme kyllä häntä ei näy koskaan päiväsaikaan, eikä hänen raamikas, tumma olemuksensa heijastu peilistä. Hän onkin Barnabas Collins, 200-vuotias vampyyri joka palaa kotikonnuilleen ja - hain uuden kupillisen kaarnikkamehua, joka poltti sisuksiani - ja ympäristönsä naiset kuhisemaan odotuksesta. Barnabasta näyttelee sopivan pidättyväisen kolkon komea britti Ben Cross kirveellä veistettyjen korkeiden poskipäidensä antaumuksella.

                     

Totta kai paikalla on tohtori Hoffman [ erinomainen, kauhuromanttinen nimivalinta! ] jota näyttelee yhtä pidättyväisesti vanhan koulun kauhu-giltsi Barbara Steele - onneksi tässä roolissa hän ei kilju kidutettavana vaan on vihdoinkin vahvan naisen roolissa, toimijana. Steelen sadistisen tohtorinasuun kuuluu myös tiukka taaksevedetty palmikko ja suurehkot silmälasit. Hän haluaa parantaa Barnabas-raukan. Onko verenimeminen sairaus? Voiko vampyyrin parantaa? Viekö se kaiken viehätyksen, myös sarjan nauttimisesta?

"Kahlitse minut arkkuuni."

Huh huh, minun tuli kuuma kaiken tuon mehun juotuani, jouduin riisumaan itseäni, mutta en voinut lopettaa kirjoitusta. Mustat aallot symboloivat uutta, pelottavaa uhkaa, se on hallitsematon, se viettelee. Yön lapset ulvovat soundtrackilta.

                

Ben Cross paljastaa - ei oikean karvansa [ tai välillä osittain niinkin ] vaan torahampaansa, jotka eivät ole ihan huomaamattomasti kiinnitetty omien hampaidensa päälle. Yhtä kaikki kyse on illuusiosta, tunnelman luomisesta. Naiset pukeutuvat yöllä parhaimpiin yöpukuihinsa - jos Barnabas vampyyrilla olisi heille asiaa. He ovat lumottuja. He lähtevät harhailemaan yössä tuo lumotun, telepaattisen kutsun perässä yön romanttiselle hetkelle sinihämyiseen puutarhaan, jossa Barnabas siirtää naisen hiukset pois tieltä ja iskee kimppuun.

Ja tuo noita siis tohtori aka akateeminen hullu tiedenainen aikoo tehdä siitä lopun! Miten Barnabaksen oma kuohuva veri tähän suhtautuu? Lisää viikon kuluttua. Kuinka odotinkaan seuraavaa maanantaita - huivi tiukasti kaulallani.

                 

Totta kai kyse on seksuaalisuudesta. Kaulahan on erogeenisin alue.

Tohtoria sarjassa näytellyt upea Barbara Steele sanoi Nelosen dokumentissa Hienot huonot halpisleffat naulan kantaan [ tarpeeksi gore ilmaisu? ] ettei ymmärrä, " miksi naisiin kohdistuu niin paljon raivoa. Se suuntaus on jatkunut kauan etenkin eksploitaatio-elokuvissa. Elokuvat alentavat naisia. He ovat pelkkiä tyhjiä esineitä, joihin miehet purkavat raivonsa. Elokuvat ovat yhtä verilöylyä. Nämä naiset kuvataan järjettömiksi ", Steele jatkaa, " eikä heitä kunnioiteta ollenkaan. En ymmärrä mistä kaikki se viha tulee. " Steele huomauttaa 1950-luvusta aikana [ mielestäni järjettömästä ja vainoharhaisesta ajasta] , jolloin oli vallalla Doris Day -myytti, jonka mukaan nainen oli outo ja sukupuoleton olento. " Jos nainen osoittaa jollain tavoin olevansa vahva ja seksuaalinen persoona häntä rangaistaan kuvottavalla tavalla." 

Omasta urastaan Steele sanoi 

olevansa onnellinen, ettei ole näytellyt pelkkää uhria vaan myös petoa joka palaa kostamaan.



Dokumentin pääpuhuja on muuten maaninen John Landis, joka innostuneesti, ja itse asiassa jopa täysin hillittömästi puhuu puhuu ja puhuu, niin ettei meinaa pysyä tuolilla eikä kuvaruudun sisällä, rillitkin tärisevät kuin tohtori Sykeröllä. Tällä positiivista energiaa pursuavalla, rakkaaseen aiheeseen hurahtaneella älykkäällä höyrypäällä piisaa kerrottavaa ns. halpis-elokuvien genrestä. 











Dark Shadows: I Hate Myself For Loving You